Voilla voittaa

Voilla voittaa

Voilla voittaa

Eläinrasva ei todellakaan ole vaarallista. Kansanterveyslaitoksella on aihetta pyytää anteeksi Suomen kansalta. Teidän kannattaa kysyä mihin tutkimuksiin eläinrasvan vaarallisuus perustuu. Aina kun lehdessä tulee vastaan jokin älytön väite, kuten esimerkiksi, että voi tukkii verisuonet rasvalla tai, että eläinrasvaa syömällä kuolee sydänkohtaukseen, pyytäkää silloin jutun julkaisseelta lehdeltä perustelut miksi kirjoittavat juuri sillä tavalla. Jos jutussa haastatellaan jotain asiantuntijaa, pyytäkää häneltä viipymättä tietoa siitä, mihin tutkimuksiin hän perustaa näkemyksensä eläinrasvojen vaarallisuudesta. Sekä tutkimukset margariinin terveellisyydestä, jos sitä väitetään terveelliseksi rasvaksi ihmiselle.

http://personal.inet.fi/koti/remeli/Suomalainen_ravitsemuspolitiikka.htm

5

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajat muuttuvat

      Niinhän se on. Puska on ollut etunenässä tukemassa sitä väärää väitettä ja on saanut muutaman vanhakantaisen lääkärinkin uskomaan valheeseensa.

    • L_U_O_M_U_A

      Entäs kun on puhuttu luomutuotteista ja nimenomaan tuo suuri voin kannattaja Antti Heikkilä kehottaa käyttämään mahdollisimman paljon luonnonmukaisesti valmistettuja elintarvikkeita. Tarkoittaako se että luomuvoi on vain terveellistä.

      Muistaakseni jostain olen lukenut että luomuvoi on saatu lehmästä, mikä on syönyt luomurehua ja näin on saatu eläimelle hyvä rasvahappotasapaino. Eli lehmässä on kaikkia rasvalaatuja, pehmeitä, kovia hyvässä suhteessa. Tämä teoria saattaa liittyä ehkä enempi lihakarjaan.

      Muistan vielä toisen tutkimuksen, missä puhutaan maitorasvan sisältämästä CLA-rasvahaposta. Tällä oli jotain hyviä terveysvaikutuksia, joita en kuitenkaan muista. Googletelkaa ite.

    • googlaaja.

      Suomalainen sairas kansa?

      1. Lähes miljoonalla on luut hauraat D-vitamiinin puutoksen takia, vaikka kyseinen vitamiini keksittiin jo 1800-luvulla ja sen lähde on kesän keskipäivän aurinko Suomessa paljaalle iholle. Ja lisäksi sitä on tutkittu tieteellisesti jo yli 20 vuotta ja yliannostuksia ei ole missään raportoitu.
      http://personal.inet.fi/koti/remeli/D3.htm


      2. n. 40 000 suomalaista sairastaa I-tyypin diabetesta, joka on vahvasti yhdistetty D-vitamiinin puutoksen aiheuttamaksi ja tämä on tiedetty jo 10 vuotta, mutta edelleen Suomessa tämä sairaus lisääntyy 4% vuosivauhtia, koska virallinen taho ei tee mitään asian hyväksi. Miksi?
      http://personal.inet.fi/koti/remeli/diabetes.htm


      3. n. 500 000 sairastaa II-tyypin diabetesta, koska meitä on valistettu rasvan vaaroista 40 vuotta, jotta niitä pitää välttää. Margariini on jotain terveysruokaa rasvattoman maidon kanssa sekä ruisleipä. Mitään tieteellistä tutkimustietoa eläinrasvojen haitallisuudesta ja margariinin terveellisyydestä EI ole olemassa. Tämän takia ihmiset eivät saa riittävästi hyviä rasvoja ja on koko ajan nälkä. Tätä nälkää hoidetaan pääosin viljalla ja perunalla, joka lihottaa. Rasva ja proteiini ovat elimistön rakennusaineita ja jos niitä ei saa riittävästi, niin ihminen sairastuu. Hiilihydraatti on pelkkä polttoaine keholle.

      4. n. 700 000 syö masennuslääkkeitä, koska suurimman osan aivojen välittäjäaineiden toiminta ei ole kohdallaan, johtuen rasvojen ja ravintoaineiden puutoksesta. Näitä aineita ei saa leivästä, rasvattomasta maidosta ja margariinista.
      http://personal.inet.fi/koti/remeli/laakkeet.htm



      5. n. 700 000 syö statiineita, vaikka ne ovat suurimmalle osalle täysin turhia ja jopa haitallisia. Oikeanlainen ruokavalio ja muutama lähes ilmainen lisäravinne pitävät suonet puhtaina liiallisesta kalkista, tukehduksesta ja LDL-kolesterolista.
      http://personal.inet.fi/koti/remeli/Suomalainen_ravitsemuspolitiikka.htm

      6. Myös monet syövät on yhdistetty D-vitamiinin puutteeseen, muista sairauksista puhumattakaan, kuten MS ja parkinson.


      Virallinen taho ei muuta kantaansa vaan valehtelee ja pelottelee kansaa milloin milläkin, jotta margariini maistuisi ja kansa söisi lääkkeensä kiltisti ja olisi hiljaa.

      Meillä on Suomessa muutama lääkäri, monta terveysbloggaria ja muutama laillistettu ravitsemusterapeutti, jotka kertovat totuuden ja valistavat meitä tieteellisten tutkimusten ja satojen tuhansien parantuneiden potilaiden kertomusten valossa. Mutta jostain kumman syystä he saavat lokaa niskaansa, milloin milläkin verukkeella.

      Kauanko haluatte tämän jatkuva?

      Seuraavaankin sukupolveen?

    • tuuhea tukka

      Totuus kevytlevitteistä, margariinista ja teollisesti käsitellyistä rasvoista
      Teollisesti käsiteltyjä kevytlevitteitä pyritään voimallisesti markkinoimaan terveystuotteina. Mutta mikä on lopulta totuus tämän takana? Miten margariinia valmistetaan? Onko media missään vaiheessa pyrkinyt oikeasti kyseenalaistamaan näitä eräiden "terveysgurujen" väitteitä? Heillähän on asiassa oma lehmä ojassa, siis merkittävät omistusosuudet kasvirasvateollisuuden osakkeita.

      http://medianvahtikoira.blogspot.com/2012/01/totuus-kevytlevitteista-margariinista.html

    • 100µg

      """" KELA:n “johtava tutkija” Paula Hakala osoittaa jälleen kerran suojatyöpaikkojen tarpeellisuuden. Eihän kukaan Hakalan logiikalla (tai sen puutoksella) varustettu voisi pärjätä yksityisellä sektorilla. Hakala mainitsee tuoreessa artikkelissaan, että työikäisten on helppo saada ruoasta riittävästi D-vitamiinia. Riittävä määrä ko. kohderyhmälle on Hakalan mukaan edelleen se “maaginen” 7,5 mikrogrammaa vuorokaudessa. Jos ruokavalio sisältää runsaasti D-vitaminoituja elintarvikkeita ja kalaa, voi saanti yltää n. 10 mikrogrammaan vuorokaudessa. Samaisessa raapustuksessaan Hakala siteeraa tuoretta katsausartikkelia, jonka mukaan ihanteellinen veren D-vitamiinipitoisuus (S-D25 tai 25-OHD) on yli 75 nmol/l ja riittävä taso 50-75 nmol/l.

      Alla on nähtävissä Tanskan lääkärilehdessä julkaistu kuvio D-vitamiinin saannin vaikutuksista veren D-vitamiinipitoisuuteen. Hakalalla ei selvästikään ole mitään hajua annos-vastesuhteesta. Kuviossa tavoitearvoksi on laitettu 70 nmol/l, johon päästään n. 66 mikrogramman vuorokausiannoksella. Mihin päästään Hakalan ehdottamalla 7,5 milligramman annoksella? Suojatyöpaikkaan. """"

      http://www.manninen.info/blog/?p=179

      """ Suomalaiset tarvitsevat 100 mikrogrammaa (µg) D-vitamiinia päivässä, etenkin nyt talviaikaan ja kun influenssa- ja flunssa-aalto uhkaa. Seerumin D-vitamiinin (S-D-25) tulee nousta 75–150 nmoliin/l, jolloin immuunijärjestelmä toimii parhaiten. Turvallisena päiväannoksena jatkuvassa käytössä yli 9-vuotiaille lapsille pidetään nyt 100 µg ja aikuisille jopa 250 µg. D-vitamiini ehkäisee ja jarruttaa monia sairauksia vaikuttamalla suotuisasti satoihin geeneihin. D-vitamiini ehkäisee masennusta ja tehostaa mm. syöpälääkkeiden vaikutusta. Syöpäpotilaan tarve on 175 mikrogrammaa päivässä ja S-D-25:n tavoitearvo vähintään 125 nmol/l. D-vitamiini vahvistaa myös ikääntyvien lihaskuntoa. Raskausajan D-vitamiini ehkäisee vauvojen virusinfektioita. Odottavan äidin D-vitamiinin tarve on yli kymmenen kertaa suurempi kuin nykyinen viranomaissuositus."""

      http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247

      Ja on edullista:
      http://www.iherb.com/Vitamin-D

      http://www.onnistuneetkaupat.fi/iherb-tilausohjeet/

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      148
      11017
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5403
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      41
      4215
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2674
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      101
      1588
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1586
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      75
      1445
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1396
    Aihe