Liiton mies ryssi Soinin mahdollisuudet

Suomalaisuuden liitto on tunnettu siitä että pieleen menee. Liiton persutajajäsen Otto-Wille Kuusien yritti liittää Suoemn Neuovostoliittoon mutta pieleen meni. Litto on aikaa sitten ryssinyt valtion tuen. Nuy sitten liiiton mies Jussi Niinistö ryssi Soinin kampanjan:

Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolueen pitkän linjan vaikuttaja Vesa-Matti Saarakkala kritisoi rajusti puoleensa johtoa. Saarakkalan mielestä puheenjohtaja Timo Soinin presidentinvaalikampanja hoidettiin huonosti. Hän myös kertoo Uudelle Suomelle kokevansa, että Soinin johtamistyylin täytyy muuttua.

- On levennettävä puoluejohdon kärkeä. Johtohenkilöiden olisi itse ymmärrettävä vaatia toimenpiteitä [Soinilta], Saarakkala sanoo.

Saarakkala on kirjoittanut aiheesta pitkän blogimerkinnän Puheenvuoroon. Siinä Saarakkala kirjoittaa, ettei voi katsoa tilannetta läpi sormiensa ja vain olla hiljaa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Saarakkala sanoi vuosi sitten, että Perussuomalaisten jäsenhakemuksissa tapahtui kova nousu, kun puolue teki julkilausuman surujen etuoikeuksia vastaan.

Mitä ajatuksia tämä tieto herättää nettisvekossa?

Vai keskitytkö mieluummin sata vuotta vanhoihin juttuihin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei ei ei ! kirjoitti:

Suomalaisuuden liitto on tunnettu siitä että pieleen menee. Liiton persutajajäsen Otto-Wille Kuusien yritti liittää Suoemn Neuovostoliittoon mutta pieleen meni. Litto on aikaa sitten ryssinyt valtion tuen. Nuy sitten liiiton mies Jussi Niinistö ryssi Soinin kampanjan:

Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolueen pitkän linjan vaikuttaja Vesa-Matti Saarakkala kritisoi rajusti puoleensa johtoa. Saarakkalan mielestä puheenjohtaja Timo Soinin presidentinvaalikampanja hoidettiin huonosti. Hän myös kertoo Uudelle Suomelle kokevansa, että Soinin johtamistyylin täytyy muuttua.

- On levennettävä puoluejohdon kärkeä. Johtohenkilöiden olisi itse ymmärrettävä vaatia toimenpiteitä [Soinilta], Saarakkala sanoo.

Saarakkala on kirjoittanut aiheesta pitkän blogimerkinnän Puheenvuoroon. Siinä Saarakkala kirjoittaa, ettei voi katsoa tilannetta läpi sormiensa ja vain olla hiljaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu