Suomen piikissä euromaiden tukemisesta jo kymmenen kertaa sotakorvauksien verran.
Taloussanomat tänään.
Herää kysymys, onko kyse suoraan markoissa mitattuna sama summa, vai onko huomioitu erilaiset tekijät millä voidaan suhteuttaa jotakin rahamäärää 1950 luvulta 2010 luvulla?
Jaa, ei tullut vielä luetuksi lehden juttua.
jari
Sotakorvauksia ja EU tukia
5
<50
Vastaukset
Suomen piikissä kymmenen kertaa sotakorvaukset
Heini Karjanmaa/ Taloussanomat 25.2.2012
Euromaiden kriisitoimet eivät tepsi kriisiin mutta kasvattavat Suomenkin takaus- ja rahoitusvastuita kiihtyvällä vauhdilla. Tätä menoa Suomen piikissä on pian muiden euromaiden velkoja kymmenen kertaa sotakorvausten verran. Tämäkään tuskin riittää, sillä kriisimaiden ongelmavelkoihin tarvitaan vielä moninkertainen rahamäärä.
Suomi taivutteli muut euromaat hyväksymään pysyvän "vakausmekanismin" EVM:n pääoman korotukset yksimielisin päätöksin eikä määräenemmistöpäätöksin niin kuin suuret euromaat Saksa ja Ranska olivat esittäneet.
Tämä saattoi olla Suomelle kyseenalainen neuvotteluvoitto, sillä samalla Suomi menetti oivan tilaisuuden sanoa yhä uusille miljardivastuille "valitettavasti emme voi osallistua". Nyt on maksettava – tai sanottava suoremmin "kiitos riittää".
TILAA TALOUSSANOMAT
Jan Hurrin analyysi ilmestyy perinteiseen tapaan keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Haluaisitko lukea samanlaisen analyysin viitenä päivänä viikossa? Kokeile Taloussanomat :aa maksutta kahden viikon ajan!
Jos EVM:n päätöksenteko olisi perustettu suurten euromaiden esittämän määräenemmistöperiaatteen varaan, olisi Suomella saattanut olla perustuslaillinen peruste jättäytyä pois hankkeesta. Näin tulkitsi eduskunnan perustuslakivaliokunta.
Nyt tämä peruste lienee mennyttä. Niinpä näyttää perin todennäköiseltä, että Suomi osallistuu EVM:n rahoittamiseen niin kuin suuret euromaat tahtovat, kun "vakausmekanismi" aloittaa toimintansa ensi heinäkuussa.
Yhä todennäköisemmältä vaikuttaa myös, että ennestään toiminnassa oleva väliaikainen "vakausväline" ERVV jatkaa toimintaansa EVM:n rinnalla eikä yhdisty tähän niin kuin alun perin on ollut tarkoitus.
Näillä näkymin Suomen piikkiin kertyykin ensi kesään mennessä miljarditolkulla lisää muiden euromaiden velkavastuita tai niiden kattamiseen tarkoitettuja sitoumuksia.
Tätä menoa Suomen piikissä on pian yli kymmenen kertaa sotakorvausten verran kriisivastuita.
Sotakorvaukset
4,5 nykymiljardia
Suomen maksettavaksi määrättiin viime maailmansodan jälkeen sotakorvauksia, joiden arvo oli parin huojennuksen jälkeen noin 400 miljoonaa Yhdysvaltain senaikaista dollaria.
Vuoden 2010 rahaksi muutettuna sotakorvauksien arvo oli noin 4,5 miljardia euroa. Korvaukset Suomi toimitti Neuvostoliittoon laitteina, kulkuneuvoina ja muina teollisuustuotteina sekä muuna tavarana.
Maksuvelvoite oli juuri sodan koettelemuksista toipuvalle katajaiselle kansalle erittäin raskas urakka. Kyse oli kuitenkin Suomen omista velvoitteista, jotka se ainoana maana maailmassa myös maksoi.
Nyt meneillään on tyystin toisenlainen kriisi – ja toisenlaisia ovat myös kriisistä kertyneet maksuvelvoitteet sekä niiden jakoperusteet.
Tässä kriisissä kyse on ylivelkaisten euromaiden liian suurista veloista ja suurten EU-maiden suurpankkien ottamista liian suurista riskeistä. Suomella ei ole ollut osaa eikä arpaa kumpaankaan velkakriisin keskeiseen syyhyn.
Silti tämän kahakan laskua on kertynyt kosolti Suomenkin kannettavaksi – ja tätä menoa uhkaa kertyä vielä rutkasti lisää ennen kuin lasku on lopullisesti maksettu.
jariTalous on jotakin muuta tänään kuin 1950 luvulla. Siis BKT.
Siksi jos meillä on kymmenen kertaa sama määrä mitä oli sotavelat, ei asia ole suoraan suhteutettavissa.
Kokonaisvelkojen määrä on mitä on, jäsenmaisen tukemisesta aiheutuneet velat ovat siis 10 kertaa sotavelat.
Jotkut rahoittivat valtansa hankintaa vielä vaalilupauksissa joita rahoitettiin velan otolla kaiketi. Kestävä eettinen kehitys aika hankala suhteuttaa.
Presidentille ei pitäisi sallia salaseurojen jäsenyyttä, vaan avoimet foorumit ja kansalaiset eivät ole varmasti miettineet mitä merkitse Suomen arvojohtajuudelle kun miespresidentin puoliso jota kätellään onkin mies.
Monissa maissa hyvin hankala asia.
yst. jari
- Bushmannien maa.
Näin se on Jari näreet, Bushmannien suku johtaa maata ja tyhmä suomalainen maksaa.
Se sitä sotaa, jota käydään Uuden maailmanjärjestyksen mukaan. Olen toki ajatellut että olemme samassa kusessa kaikki ajanmittaan EU ssa keskimäärin ajan kanssa jos kusessa ollaan, ja vahvuudetkin säilyttää voimme kun olemme niin selkärankaisia kaikessa.
Maksellaan mafia ja korruptiomaiden heikkoa moraalia etiikan kysymyksissä julkisessa hallinnossa mahdollisesti osittain?
Mutta EU on poistanut kaupan esteet ja suomelle se on etu, jolle olemme asemamme saavuttaneet.
Koko maailmantalous on jumissa, ja saa nähdä mitä tapahtuu.
Yhdysvalloilta on hymy hyytynyt maailman velaisena valtiona. Sillä ei ole enää varaa sotia ja lentää kuuhun.
10 000 miljardia maailman slummi- ja velkajohtajamaalla velkaa.
Monen pää on poikki kun Amerikka sotii lisäksi. Kuvittelut itsestään maailman poliisina on kallista lystiä ja raatoja tulee, mutta musta kulta on motiivi ollut kaikkein suurin aina tietysti. Lähi-idän politiikan on määrännyt öljy, ei mikään muu. Öljy on aina vaikutin ja motiivi.
EU maat olisivat vähintään yhtä suurissa vaikeuksissa Ilman EU ta.
Meidän mahdollisuutemme osaamisessamme kaikessa millä teemme BKT:tä
ei olisi mahollisuuksia yksinämme EU n naapurina.
Näin vaan on ollut.
Meillä on vain terva, Norjalla esim on öljy ja siksi ainoana varaa olla ulkona.
jari- muistin virkistämise
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2011/10/05/yllatys-suomen-piikissa-jo-30-miljardin-kriisivastuut/201114170/170
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/01/25/suomen-piikissa-kymmenen-kertaa-sotakorvaukset/201221653/170
Siellä ne kolehtirahat kilisee, sekä perinnöt.. sekä eläkesäästämiset.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10404518#comment-53346462
Ahhh... bushmannien valtaa.
Onneksi meni kolehtiin tuo rahna.. Ei syö ruoste, talletukset varmassa paikassa, koska ristillä lunastajan korko on täysin maksettu ja naapurin Lyyti on pelastunut armoon ja rakkauteen, sekä tämä Kalle.
Sille tottuuvelle ei bushhmannit voe mittään, vaekka vonnit tullee väettämään.
on se niin pro.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741350Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11920Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79862Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89769Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51674- 53654
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot132579Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv41574Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45537