Sanoisin niin että kummassakin ehdokkaassa on puutteensa mutta toinen on yhteiskunnallisesti ja poliittisesti Suomen kannalta vahingollisempi, eli Niinistö.
Niinistö joka puheissaan hyökkää muka ahneutta vastaan, mutta suosii kaikkein ahneimpia optiomiehiä kampanjansa rahoittajina. Heidän etujaan Niinistö oikeasti ajaa, ei kansan.
Siinä missä Haavisto edustaa hyvätuloista keskiluokkaa kaikessa rasittavuudessaan, Sauli Niinistö on ollut johdonmukaisesti rikkaiden ja ns. suurpääoman luottomies suomalaisessa politiikassa.
Useimmille ihmisille ero hyvätuloisen keskiluokan ja oikeasti rikkaiden välillä on aika hämärä, pitkälti siksi että aidot miljonäärit liikkuvat niin toisessa maailmassa kuin tavallinen kansalainen.
Niinistön rahoittajalista on kuitenkin muistutus siitä että tämä todellinen yhden prosentin tai pikemminkin promillen miljonääriklubi on Suomessa olemassa ja häärää varsin aktiivisesti sellaisessakin asiassa kuin Suomen presidentinvaalit.
heille ei suinkaan ole yhdentekevää kenestä tulee presidentti, ja he ovat päättäneet että se on Niinistö.
Heillä on rahaa ja vaikutusvaltaa tehdä se kuten haluavat.
Niinistön noin miljoonan euron kampanjabudjetin ovat rahoittaneet pääosin joukko suuria yksityis- ja yrityslahjoittajia. Viisikymmentäkahdeksan suurinta lahjoittajaa, jotka ovat antaneet 10 000 euroa kukin, vastaavat yli puolesta kampanjan rahoituksesta. Jos mukaan lasketaan 5000 euroa tai sitä suuremmat lahjoitukset, 88 suurlahjoittajaa ovat antaneet yhteensä 734 500 euroa, eli lähes ¾ kampanjabudjetista.
Koska kellä tahansa taviksella työssäkäyvällä ei löydy 10 000 euroa taskun pohjalta, suurlahjoittajien lista lähes yksinomaan liikemiehistä, joille moinen summa saattaa olla jopa pikkuraha. Listalla ovat esimerkiksi kiinteistösijoittaja Heikki Vaiste (pääomatulot 7,6 miljoonaa euroa v. 2010), Nokian Olli-Pekka Kallasvuo(tulot 8,7 miljoonaa v. 2010) ja yhtiöittensä kautta suursijoittaja Henrik Kuningas (pääomatulot 2,7 miljoonaa) sekä Planmecan omistaja Heikki Kyöstilä (pääomatulot 15,2 miljoonaa).
Vaikka 88 lahjoittajan joukko vaikuttaa pieneltä ja 10 000 euron kertalahjoitus isolta, jotkut taustatahot näyttävät lapioineen Niinistölle vielä isompiakin summia kanavoimalla lahjoituksia taitavasti pelaillen eri tahojen nimiin.
Niinpä esim. JOT Automationilla rikastunut Veikko Lesonen on lahjoittanut 10 000 sekä henkilökohtaisesti että myös yhtiönsä Head Invest Oy:n kautta.
Jyrki Laakkonen (pääomatulot 1,1, miljoonaa euroa) puolestaan on kanavoinut 10 000 euron lahjoitukset sekä Kauppahuone Laakkosen että tytäryhtiö Pohjois-Karjalan kirjapaino Oy:n kautta.
Kiviainesyhtiö Seepsula Oy:n omistava Sjöblomin perhe (Seppo, Juhani ja Karl Sjöblom) on lahjoittanut kampanjaan yhteensä 30 000 euroa. Muidenkin lahjoittajien välillä on monia bisnes- ja sukulaisuusyhteyksiä joiden takia rahoittajapiiri alkaa tarkemmalla tutkimisella näyttää varsin läheisesti verkottuneelta hyvävelikerholta.
Lahjoittajalistan valossa Niinistön kampanjan julistus ”ahneuden vastaisesta kampanjasta” näyttäytyy lähinnä irvokkaana.
Niinistöä ovat 10 000 euron lahjoituksilla tukemassa mm. Stora Enson entinen johtaja Jukka Härmälä jonka 58 000 euron kuukausieläke lienee Suomen suurin. Ahneutta jos mikä.
Samoin kymppitonnin tukimiehenä on häärännyt Peter Fagernäs joka Fortumin hallituksen puheenjohtajana tuli tunnetuksi Mikael Liliuksen jättioptioiden puolustajana.
Ja optioista puheen ollen, kymppitonnin tukijoiden listalla on myös Erkki Helaniemi, osakas Alexander Corporate Financesta jonka kerrotaan ”laatineen valtaosan Suomen optio-ohjelmista”. Hän on rikastunut sillä että yritysjohtajat ja varsinkin valtionyhteiöidne hallintoneuvostojen jäsenet ovat saaneet laatia itselleen hulppeita palkitsemisjärjestelmiä! Eikä tämä ole Niinistön mielestä muka ahneutta?
Niinistön kampanjan rahoitus paljastaa että hänen vaalipuheensa on tyhjää puhetta, etten sanoisi petosta äänestäjiä kohtaan.

Vastaukset 76
Vanhimmat
Kyllä vaan..
Niinisto on vain paperilla presidentti, kaikki tietää ketkä todella ovat presidenttejä!!!!!!!!!!!!
Tuossapa alla linkki julkiseen perssalistaan
http://www.niinisto.fi/tule-mukaan
Hei Haloo.
Haaviston on porvariskodin saita kultalusikkapoika.
Taitaapa olla niin, että Haavisto on ehdokkaista varakkaampi
ja eliitti-Munkkiniemeläinen.
Niinistö on varansa työllään ansainnut ja esimerkkiä hyväntekijänäkin näyttänyt.
Haavisto on itse asuntokeinottelijamiljonääri ja muutenkin syntynyt Munkassa kultalusikka suussa.
Ostettu presidentti
0 0 0 666
Kiitos sivistämisestä..
...
Itse äänestin Haavistoa ensimmäisellä kierroksella ja teen sen myös toisella. Haavisto mielipiteineen ei ole täydellinen, mutta vaihtoehtojen ollessa niin paskat kuin ne olivat, on Haavisto paras vaihtoehto. Ja nyt on paras vaihtoehto huonointa vastassa. Oikeasti, olin jo henkisesti valmistautunut äänestämään Soinia, jos toisella kierroksella tämä olisi ollut Niinistöä vastassa.
Mutta joidenkin mielestä Haavistolla ei ole tarpeeksi ulkopoliittista kokemusta toimia presidenttinä. Haistakaa vittu, sanon, ja ottakaa asiasta selvää, kehotan. Niinistö on pääasiassa toiminut Eurooppalaisten pankkien juoksupoikana ja palloliiton puheenjohtajana.
Ylen vaalitentti alkoi kysymyksillä ehdokkaiden puolisoista ja niistä käydystä julkisesta keskustelusta. Pekka Haaviston (vihr) mielestä on tärkeää, että ihmiset tottuvat mahdolliseen presidenttipariin jo ennakolta.
Hän uskoo, että samaa sukupuolta oleva presidenttipari on monelle suomalaiselle uusi asia.
- Hyvä, että sitä käsitellään, hän sanoi.
Haavisto kuitenkin uskoo, että mielenkiinto ei lopulta keskity puolisoihin.
- Enemmän ollaan kiinnostuneita siitä mitä presidentti tekee, puoliso tulee kaupan päälle. Häntä ei voi valita.
Mielestäni ilta ei tuonut mitään uutta tai erikoista esille. Kumpikaan ei loistanut, mutta väittäisin, että Niinistö vei ensimmäisen mittelön. Haaviston ongelmana on se, että hänen olisi haastajana hyökättävä ja haastettava Niiinistö. Se ei vain ole hänen luonteessa. Kun hän sitten haastamista hieman yrittää ja Niinistö antaa takaisin, niin Haavisto diplomaattina alkaa jo saman tien myötäilemään. Toinen Haaviston ongelma on se, että vaikka hän onnistuisi jatkossa olemaan hyökkäävämpi, niin Niinistön perusominaisuus on ollut vuosien varrella nähdyissä keskusteluissa se, että hän vain lämpenee lisää tiukoissa paikossa ja on entistä parempi.
Sudan ja varsinkin sen öljyrikas ja eri heimojen kun pohjoisen asuttama etelä on lähes koko itsenäisyytensä (1956 ->) ollut enemmän täi vähemmän taistelutanner. Ensimmäinen varsinainen sisällissota alkoi jo 1955 ja jatkui aina vuoteen 1972, pohjoisessa jopa 1980 -luvulle saakka.
Olen ymmärtänyt, että Haavisto/Niinistö asetelma on monille äänestäjille sukupolvikysymys. Haavisto on kannattajilleen raikas tuulahdus politiikan ummehtuneilla taistelukentillä. Vastaavasti Niinistö edustaa tälle porukalle establishmentia.
En ota tässä kantaa siihen, kuinka paljon tällä asetelmalla on katetta todellisuudessa. Puhun mielikuvista, joille
moni perustaa äänestymiskäyttäytymisensä.
Mutta jotta Haavisto voisi saada yli puolet äänistä, hänen pitäisi mennä askel pidemmälle. Vääntää rautalangasta, mikä on se konkreettinen muutos, mitä hän edustaa. ”Pidetään maaseutu asuttuna” tyyppisten sloganeiden esittäminen ei voi millään riittää maaliin asti. Kyllä Niinistökin nuo osaa.
Olen köyhä eläkeläinen mutta silti kannatan Niinistöä hänen arvojensa vuoksi. On jokaisen oma asia miten elämän haluaa nähdä mutta minä haluan nähdä maailmassa Jumalan johdatusta ja noudatan Hänen lukusuunnitelmaansa. Optiomiljonäärejä on varmasti myös Haaviston tukijoissa, jos ovat homoja ja arvoista piittaamattomia.
Jumala on pikkuisen eriasia kuin Niinistö..
Niinistö arvot...???????????????
Niinistölle haluan antaa ystävällisen neuvon siteeraamalla Paasikiven päiväkirjaa (16.2.1951): ”Talousmiehen ammatti ei ollenkaan sovellu kouluksi valtiolliselle alalle ja poliitikolle. Se tekee ihmisen tyhmäksi. Minun pankkimiesaikani ei ollut mikään hyvä koulu minulle valtiolliselle alalle. Minun täytyy suurin osa siitä unohtaa, sillä se olisi minua vain vahingoittanut valtiollisessa toiminnassa.”
Haavisto on toiminut vierailevana tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa, luennoitsijana Helsingin yliopistossa, Nato-koulussa Oberammergaussa sekä Bristolin yliopistossa.
Sauli Niinistö (kok) oli samaa mieltä. Häntä keskustelu puolisoista hämmentää.
- Minun kannaltani se on erityisen hämmentävää, kun 6 vuotta sitten ne eivät olleet esillä, kun minulla ei ollut puolisoa, Niinistö sanoi.
Väitteeseen, että Niinistö olisi päässyt helpommalla puolisoasiassa hän ei uskonut.
- Kyllä sitä annosta on tullut ikäerosta reippaan puoleisesti minullekin. Ei nyt, mutta aikaisemmin. Ihmiset ovat nykyään aika herkkiä reagoimaan.
Totuushan on se, että molemmat herrat ovat pyöristäneet aikaisempia mielipiteit’ ja tarjoavat nyt omina kantoinaan suomalaisten enemmistön oletettuja kantoja. Näin se aina suorissa presidentinvaaleissa ennenkin on mennyt, ja menee nytkin. Siihen on hyvä syynsä: jotta saisi enemmistön taakseen, on pakko myötäillä sitä. Ei Suomessa ole (enää) ensimmäistäkään poliitikkoa ( eikä kyllä muitakaan auktoriteetteja, ei talouselämässä, mediasta nyt puhumattakaan), joka voisi kuvitella käännyttävänsä kansalaisten enemmistön mielipiteittensä taakse.
Ensimmäinen viikko ei ole tuottanut juuri mitään olennaista uutta ehdokkaista, kampanjoista eikä gallupeista, mutta riippuu ilmeisesti hieman siitä, mitä medioita seuraa, missä porukoissa liikkuu ja millaisia vahvistuksia tai vasta-argumentteja hakee omille kannoilleen.
Kaksi fiksua ehdokasta, joista Niinistö on ollut pitkään ja monen odottama voittajasuosikki. Haavisto sensijaan on tullut komeettana toiselle kierrokselle ja mielestäni hän on ennen kaikkea poliittisen kulttuurin muutoksen airut. Yllätys on monille ollut se, miten paljon suomalaisissa löytyy vastaanottavuutta Haaviston edustamille arvoille ja työskentelytyylille.
Muita ”itsestäänselvyyksiä” oli, ettei Paavo Väyrysestä olisi mihinkään, kun ei Keskustan johto häneen tikullakaan olisi koskenut, mutta Väyrynen teki kampanjassaan komean ja kunnioitettavan työn.
Paavo Lipponen puolestaan vaikutti kuin ei olisi (mielessään) päässyt valtiomies-roolistaan ja toivotusta presidenttiydestä koskaan ehdokkaan asemaan ja joukkoon, eikä SDP:kään vaikuttanut kampanjoivan tosissaan. Ja nyt, totta kai äänestämättä jättäminen on vaihtoehto, mutta kun sen sanoo Lipponen, niin samalla hän suomalaisessa demokratiassa, komean uransa jälkeen, allekirjoittaa sopimattomuutensa presidentin tehtävään.
Soini kaikkine taitavuuksineen ja ansioineen ei pysynytkään aallonharjalla, mihin ”itsestäänselvyyteen” ek-vaaleissa yllätetyt kansalaiset ehtivät jo henkisesti varautua. Nyt Soini näyttäytyy joidenkin kommenttaattorien mukaan takinkääntäjänä – olisiko hän presidenttinä ollut käyttäytymiseltään arvaamaton?
Enää ei ole myöskään itsestäänselvää, että nuoret eivät äänestä. Tulevaisuus ja pallo on nuorten; mitä tapahtuukaan, kun voimme Suomessa siirtyä sähköiseen äänestämiseen?

Satuin kuulemaan menneellä viikolla Helsingissä kaksi kansalaiskeskustelua: 60-70 vuotiaat rouvat bussissa ja keski-ikäiset duunarimiehet lounasravintolassa. Rouvat kehuivat molempia ehdokkaita, mutta äänestävät Niinistöä vaimon vuoksi. Rakennusmiehet voimakkain sanakääntein vastustivat Haavistoa, syytä en tässä mainitse.
Ennakkoäänestys on ollut toisella kierroksellakin kohtuullisen vilkasta. Mistään kaupunkilaisten vaalista ei siis ole kyllä kyse. Ehdokkaat eivät tietenkään edes teoriassa pysty nyt kahdessa viikossa jakaantumaan joka paikkaan – siinä ei tässä ajassa onnistuisi edes Väyrysen Paavo. Hän kyllä saattaisi yrittää. Siksi heidän kiertueensa on joissain kaupungeissa käyntejä sisältävä nyt toisella kierroksella. Mutta kyllä kampanjointiakin on myös maaseudulla.
Olen keskustellut muutamien lähipiirin ihmisten kanssa ja seuraillut Facebookissa tapahtuvaa tuntemieni ihmisten pohdintaa. Nyt näyttää olevan muodissa julkistaa oma kantansa ja mikä tietysti ilahduttavaa, myös perustella sitä. Aina ei argumentit aukea, mutta eipä tuolla väliäkään.
Muutaman keskustapuolueen nuoremman polven paikallisen tason puolueaktiivin kohdalla saattaa tietysti tapahtua lähes isän/äidinmurhan kaltainen tragedia, kun alkiolaisista kristillis-isänmaallisista periaatteista poikkeamista pitää oikein julkisesti perustella.
Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto suostuttelisi kuntia liitoksiin kannustusrahan avulla. Haavisto kannattaa kannustusrahaa siinäkin tapauksessa, että sen maksaminen tarkoittaisi määrärahaleikkauksia muualla.
Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö katsoo puolestaan, että liitokset voivat perustua vain kuntien vapaaehtoisuuteen.
Presidenttiehdokkaiden näkemykset ovat Helsingin Sanomien vaalikoneelta, jota sunnuntaina päivitettiin kolmella uudella kysymyksellä.
Kuntaliitosnäkemystään Haavisto täsmentää muun muassa sillä, että hänen mielestään kuntien väliseen kasvavaan eriarvoisuuteen tulee puuttua.
Ensimmäisen murhehuoneessa vietetyn viikon aikana on vain lisääntynyt harmitus siitä, että media osaltaan esti parhaan pääsyn toiselle kierrokselle. Väyrysen pelko pani median rakentamaan valtaisan hypetyksen Haaviston puolesta. Väyrysestä kaiveltiin esiin ”nuoruuden syntejä”, samalla kun visusti varottiin kertomasta totuutta Niinistön ja Haaviston todellisista meriiteistä.
Nyt on siis kaksi samanhenkistä elitistä ”herrasmiestä”, joiden välillä olisi pystyttävä päättämään. Äänesti kumpaa tahansa, voi myöhemmin tulla tilanne, jolloin voi taas tuntea myötähäpeää presidentin puolesta. Siksi olen edelleen samaa mieltä monen muun kanssa, että kun ei kerran parhaasta ja pätevimmästä tule presidenttiä, on aivan sama, kuka epäpätevistä valitaan ja siksi en äänestä kumpaakaan.
eikö juttu ja otsikonti ole melkoisessa ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että Suomen muuttovoitto oli viime vuonna suurempi kuin koskaan? Jos ulkomailla oikeasti ajateltaisiin niin kuin HS:n jutun otsikointi antaa ymmärtää, niin miksi tänne kukaan haluaisi tulla asumaan? Samoin venäläisiä turisteja tulee Suomeen ennätysmääräisesti. Jos ulkomaalaisia kohtaan tunnetaan ennakkoluuloja, niin eikö juuri venäläisiä kohtaan? Silti he haluavat tulla tänne ja kehuvat maatamme ja suomalaisia ihmisiä. Mieleen on jäänyt se, että he pitävät ennen kaikkea maamme puhtaudesta ja suomalaisten rehellisyydestä.
Raporteissa eri mailla on erilaisia intressejä, mutta olen erittäin tyytyväinen töistä, mitä olen tehnyt. En ole Suomen ulkopuolella kuullut massiivista kritiikkiä keneltäkään.
- Darfurissa loppusuoralla oli 2006 kolme kapinallisryhmää, joista yksi allekirjoitti sopimuksen, vaikka EU teki kaikkensa saadakseen kaikki mukaan, Haavisto toteaa.
Haavisto korostaa kesän 2007 tuloksia. Sudanin Darfurin alueen sissiryhmät istuutuivat tuolloin Arushassa Tansaniassa samaan neuvottelupöytään ensimmäistä kertaa vuoteen. Suurimman sissiryhmän Sudanin vapautusliikkeen SLM:n perustaja jätti tosin tapaamisen väliin.
Kesän 2007 jälkeen rauhanprosessi on kääntynyt Haaviston mukaan huonompaan suuntaan.
- Tilanne on auki, ryhmät eivät halua tulla keskenään samaan pöytään. Monet rauhanprosessit ovat hyviä yrityksiä ilman lopullisia ratkaisuja, Haavisto tiivistää.

Haavisto itse muotoili Ylen Ajankohtaiselle kakkoselle äskettäin, että hänellä oli "hyvä alku" valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
- Tulin sellaisen taistolaisvaiheen loppuaaltoihin. Tilastotieteen luennolla muistaakseni Paavo Joensuu -niminen henkilö piti vallankumouksen tilannekatsauksen. Alkoi tuntua, että olenkohan ihan oikeassa paikassa, Haavisto kertasi tuntemuksiaan Ylelle.
Yliopiston äärivasemmistolaista ilmapiiriä vieroksunut Haavisto siirtyi tekemään vaihtoehtolehtiä ja kehittämään nousevaa ympäristöliikettä.
- Minusta tuli pienyrittäjä, Haavisto summasi Ylelle.
Lapin kannalta – ja sitä myöten EU:n – presidentin ulkopolitiikalla voi olla isoa merkitystä.
Kyseessä on 1) pohjoisen merialueen kulkutie (Koillisväylä, 9000 km:n oikotie Chindiaan), 2) energiavaranto (2-3 x Saudi-Arabian ”varat”) ja lähes loputon maan anti (kaivannaiset).
Näitä vastaan on sitten 3) saamelaisten kysymys, ILO 169, jota niin Ahtisaari kuin Halonenkin ovat ratkoneet. Asia on päätettävä sekä Venäjällä, Suomessa että Ruotsissa. Norjassa se on jo tehty.
Jos kaikki nuo kolme kysymystä saadaan ratkotuiksi presidentin johdolla – johon asema antaa sekä valtuutta että mahdollisuuksia – ollaan sillä jo maailmanhistoriassa alta sadan vuoden.
Sekä demarien vasen että oikea laita päättivät kertoa presidenttisuosikkinsa.
Haavisto vaaleanvihreänä on lähempänä vasemmistoa kuin patamusta porvariehdokas.
http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012013015145309_pd.shtml
http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012013015145214_pd.shtml
Sanoohan sen järkikin: 2=1.
Presidentti Halonen toivoi pari viikkoa sitten, että presidenttiehdokkaat esiintyisivät mahdollisimman rehellisesti. Halonen peräsi ehdokkailta kansalaisten kuluttajansuojan kunnioittamista. Äänestäjillä pitäisi olla mahdollisuus valita aito tuote. Nyt olisi perinteisellä medialla paikka näyttää ammattitaitonsa ja huolehtia äänestäjien kuluttajansuojasta.
Ehdokkaat puhuivat aamu-tv:ssä kiinnostavasti kansainvälisen politiikan isoista kysymyksistä (uusinta 15.05). Niinistö totesi, että emme voi välttämättä sanoa, että me olemme kehittämässä poliisihallintoa, jos muut joutuvat panostamaan paljon enemmän rauhaanpakottamistilanteissa. Pitäisi varautua siihen mahdollisuuteen, että turvallisuusneuvoston jäsenenä Suomeen kohdistuu aiempaa suurempia paineita voimakkaampaan osallistumiseen. Niinistö ei tätä odota tai toivo, mutta pitäisi puhua etukäteen.
Kyse on kansainvälisen oikeuden suuresta muutoksesta, joka oli Mauno Koivistolle erityinen kauhistus. Rauhanturvatoiminta tapahtuu osapuolten suostumuksella. Rauhaanpakottaminen taas on vastoin ainakin yhden osapuolen tahtoa. Tähän liittyy läheisesti humanitaarisen intervention käsite, joka kuitenkin viittaa aina jonkin valtion sisälle tehtävään interventioon kansanmurhan estämisen tarkoituksessa. Rauhaanpakottaminen voisi olla myös valtioiden välistä. Humanitaarinen interventio tarkoittaa tosiasiassa täyttä sotaa jotakuta osapuolta vastaan, kuten ohjuksia Libyassa Gaddafin joukkoja vastaan.
Tällöin sanapari on perinteisten humanitaaristen järjestöjen, kuten Kansainvälinen Punainen Risti, kannalta jossakin määrin irvokas, koska se tekee niistä konfliktin osapuolia, kun samaan aikaan vaaditaan laajaa yhteistyötä siviili- ja sotilastoimijoiden kesken. Humanitaarisissa interventioissa perinteiset humanitaariset järjestöt menettävät puolueettomuusasemansa, jonka turvin ne ovat aiemmin voineet esimerkiksi tarjota lääkintäpalveluja kaikille haavoittuneille. Jos Suomen osaaminen ja kokemus on enemmän tällä siviili- ja avustuspuolella ja nyt sitten lisääntyy paine vahvempaan osallistumiseen humanitaarisiin interventioihin, miten ehdokkaat ratkaisevat tämän humanitaaristen järjestöjen asemaa koskevan ristiriidan?
Ainakin osin on tulossa vastajytkyn vastajytky. Alkuperäisen jytkyn tekijät eivät halua antaa punavihreille joukoille toisen vastajytkyn glooriaa, vaikka voivatkin pitää Haavistoa fiksuna tyyppinä. He äänestävät Niinistöä ihan vaan sen takia, etteivät samaista itseään kiihkeästi Haavistoa somettavaan joukkoon. Sama toimii toki myös toisin päin. Pienituloinen eläkeläinen voi jättää äänestämättä Niinistöä vaikka arvomaailmat kohtaisivatkin. Perusteluna: ”kun en minä ole niitä rikkaita”.
Niitä, jotka haluavat samaistua Niinistön keskiluokkaiseen kannattajajoukkoon on kuitenkin tuplamäärä verrattuna niihin, jotka kokevat Haaviston liberaalit taiteilijajoukot omikseen. Näin vaikuttaisi olevan ainakin galluppien perusteella.
Kyllä nuo oman valintansa julkisest iilmoittaneet poliitikot varmaan yrittävät vaikuttaa ainakin omiin äänestäjiinsä valitsemansa ehdokkaan puolesta. Luonnollisesti poliitikot yrittävät myös tehdä itsensä tykö tukemansa ehdokkaan kampanajaväen keskuudessa seuraavia vaaleja silmälläpitäen. Uraohjukset analysoivat taas sitä, kumpi puoli näyttää voittavan ja rupeavat näytävästi peesaamaan tätä. Voitollahan tunnetusti on monta isää, mutta tappio on orpo.
Kovin jälkijättöiseltä vaikuttaa Lipposen ilmoitus Haaviston kannatuksesta, en tiedä mihin hän sillä pyrkii – mutta ei taida olla hänellä mitään menetettävää. Tosin muistan jo ennen joulua josain yhteydessä Lipposen kehuneen Haaviston fiksuutta.
Tuomioja on itsellinen ajattelija ja haluaa ehkä viestin Niinistön suuntaan, etenkin jos Niinistö voittaisi suurella enemmistöllä. Ei haluta, että kokoomus Niinistön myötä ”saa liian suuret silmät päähänsä”, kuten äitivainaa sanoisi.
Väyrynen panttaa vaaleissa keräämäänsä vaikutuspääomaa, ja varmasti sitä vielä käyttää jossain vaiheessa, mutta enempi että omaksi hyväkseen.
Suurien kannattajajoukkojen sijaan enemmän kuitenkin kiinnittyy huomio siihen, mitä voi lukea rivien välistä – eli heihin, jotka varovat visusti ilmoittamasta mitään. Antavat aallon mennä, katse ehkä jo kuntavaaleissa.
Luulen että johtajien sana painaa kunkin kohdalla siihen suuntaan, mihin äänestäjä on jo valmiiksi kallellaan.
Minun ikäpolveni vanhemmille eli ns. sodan ja pulan sukupolville, oli tärkeää, että lapset saisivat paremman koulutuksen ja sitä kautta paremman elämän, kuin he itse olivat saaneet. Tämä koulutuksen puute on monen mielestä iso miinus Haavistossa, samoin kuin tietenkin ateismi ja aseista kieltäytyminen. On turha vedota, etteihän Halonenkaan ollut käynyt sotaväkeä, sillä siinä on erona, että hän on nainen, jolle se ei olisi edes ollut mahdollista.
Toisaalla Haavisto vetää oikealta ohi. Viime viikolla Seiskan haastattelussa Haavisto arvioi, että ”(…) nyt joudutaan tämän vuoden aikana noin viisi miljardia lisää säästöjä tekemään”.
Haaviston leikkausinto on kaksinkertainen vaikkapa Sailakseen verrattuna: hallitusohjelmaan on kirjattu, että mahdollinen lisäsopeutus jakautuu tasan veronkorotusten ja menosäästöjen kesken. Viiden miljardin leikkauksia ensi vuonna ei kai ole Haaviston lisäksi esittänyt kukaan muu kuin Kokoomusnuoret.
Ainakaan minuun ei puoluejohtajien tai muidenkaan johtavien poliitikkojen sanat voi vaikuttaa, koska päätin jo vuoden 2006 presidentinvaalien aikana ja jälkeen, että Niinistöä en koskaan äänestä.
Tähän vaikutti sekä Niinistön oma hyvin läpinäkyvä luonteen itsekeskeisyys ja – jos saa sanoa – v-mäisyys, myös hänen taustajoukkojensa erittäin ruma törkykampanja Halosta vastaan, jota osa toimittajista ”kiitettävällä” aktiivisuudella jatkoi koko Halosen toisen virkakauden ajan. (Mielenkiintoista on muuten nähdä, miten media suhtautuu Niinistöön, jos tämä tulee valituksi; onko luvassa 6 vuotta silkkaa ylistystä Pohjois-Korean tyyliin…)
Siis: olen samaa mieltä niiden kanssa, jotka ovat todenneet tämän olevan korostetusti henkilövaali; juuri sen vuoksi äänestän Niinistöä v a s t a a n !
Enemmistö kristillisdemokraattien, kokoomuksen, keskustan, perussuomalaisten ja rkp:n kannattajista tukee Niinistöä, Yle kertoo. Haavisto on vihreiden, vasemmistoliiton ja Sdp:n äänestäjien suosikki.
Taloustutkimus haastatteli tutkimukseensa yhteensä 1 492 henkilöä. Haastattelut tehtiin 25.1.–1.2.2012, ja mittauksen virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä.
Ehdokkaiden kannatusosuudet ovat olleet hyvin samankaltaisia viimeksi julkaistuissa mielipidemittauksissa. MTV3:n keskiviikkona julkaiseman mittauksen mukaan Niinistö saisi 63 prosenttia äänistä ja Haavisto 37 prosenttia. Tiistaina julkaistussa Helsingin Sanomien gallupissa Niinistöä kannatti 64 prosenttia ja Haavistoa 36 prosenttia vastaajista.
Vaalikeskustelut on pian taputeltu, kuten urheilutoimittaja Antero Mertaranta tapaa sanoa. Siksi lintsasin ja urheilutoimittaja Petteri Sihvosen esiintyminen meni ohi korvien, silmien¨. Vahinko sillä jääkiekkokiihkoilija Petteri on aivan ainutlaatuinen ilmiö. Häneen pitää tottua ensin.
Haavisto on parempi ihmisen puolustajana, Niinistö ymmärtää
paremmin talouden realiteetit. Tämä asetelma on säilynyt koko ajan. Päälle 40, selvästi, tulee olemaan Haaviston prosenntti.
Kiinalainen optimismi sentään elää. Järki voittaa, ja Dalai Laman klikin sekä jonkin vastuuttoman median vastainen kamppailu vielä voittaa: ”Fortunately, the battle by Chinese people in European countries, especially Chinese students studying in Europe, against the Dalai Lama’s clique and some irresponsible Western media has made many Europeans realize the two-faced politics of the Dalai Lama.” En aio äänestää tämän kamppailun puolesta.
Dalai Lama on Nobelin rauhanpalkinnon saaja. Dalai Lama ei enää, edelleenkään, ole poliittinen johtaja. Hän luopui poliittisesta johtajuudesta viime vuonna, kuten monet ihmiset, presidenttiehdokkaat pois lukien, tietävät.
Ulkomailla käytti äänioikeuttaan presidentinvaalin toisella kierroksella ennätykselliset yli 50 000 äänestäjää.
Äänestäjämäärä ylittää lähes kuudella prosentilla ensimmäisen kierroksen äänestäneiden määrän noin 48 000, joka oli aiempi kaikkien aikojen ennätys.
Ulkomailla vakinaisesti asuvia äänioikeutettuja oli tänä vuonna yli 230 000, mutta äänestäjien joukossa oli myös matkailijoita.
Eniten äänestäjiä eli 11 949 oli jälleen Ruotsissa. Toiseksi eniten äänestäjiä oli Espanjassa, 8 308.
Seuraavaksi vilkkaimmin äänestettiin Yhdysvalloissa, 3 568 äänestäjää, Britanniassa, 3 239 äänestäjää, Saksassa, 3 096 äänestäjää, Thaimaassa, 2 676 ja Belgiassa, 1 536 äänestäjää.
Mielestäni on kuitenkin ristiriitasta, että toisaalta ostamme tuotteita Kiinasta koska voimme kuluttaa enemmän ja halvemmalla, mutta toistaalta kannamme huolta Suomen ja Euroopan hyvinvoinnista – eritoten kun emme ole valmiita luopumaan viikonlopuista, lomista, eläkkeistä, puhtaista järvistä, ja lähettämään lapsiamme töihin. Toisaalta alempien tuotantokriteerien hyväksyntä rapauttaa meidän töypaikojamme, ja toisaalta (kun velkaantumisestakin on puhuttu) negatiivinen kauppatase on rahoitettava – Kiinallahan varoja riittää millä sitten ostaa Euroopan velkaa ja varallisuutta. Samalla myös siiräämme innovaatioita ja teknolgogiaa, kun voimme kilpailla vain laadulla tai tietotaidolla. Saabin tilanne on tässä suhteessa hyvä muistaa. Mielestäni nämä laatukriteerit eivät ole tyhmää puhetta: työntekijöiden tai ympäristön riistolla hankittu kilpailuetu ei ole pidemmän päälle hyvä asia meillekään.
Tässä kaksivaiheisessa kansanvaalissa on se ominaispiirre, että on pakko ylittää keskiviiva, piirretään se minkä asian suhteen tahansa. Tämän tietävät molemmat ehdokkaat ja ovatkin hyvin kotiläksynsä tehneet. Ainakin tähän asti molempien voi katsoa onnistuneen. Mutta miten onnistuu kolmas kierros, joka koitui aikanaan Esko Aholle kohtalokkaaksi?
Jos kampanja olisi jatkunut vielä viikon, olisivat ehdokkaat olleetkin kaikista asioista ilmeisesti samaa mieltä tai peräti vaihtaneet paikkaa. Mutta kannattajat pitävät omansa puolta, tapahtui mitä tapahtui. Kun Niinistö kertoi antavansa rahaa romanikerjäläiselle aina sellaisen tavatessaan, mutta Haavisto ei, keksittiin ainakin somen keskustelussa se, että Haavisto on tehnyt hyviä asuntokauppoja niin, että hän onkin parivaljakosta se ahne miljonääri eikä Niinistö, joka hyvyyttään antaa pyytäjälle vähästäänkin. Jälleen kerran mielikuvat heittivät kuperkeikkaa.
Ehdokkaat ovatkin kuin herkkulautasia, joista jokainen äänestäjä ottaa sen oman namupalansa ja korostaa sen maukkuutta samalla kun karvastellaan kilpailevan lautasen tarjontaa. Lopullisen äänestyspäätöksen saattaakin ratkaista se paljon puhuttu pullan rusina.
hän astuisi huomenna lauantaina julkisuuteen vaimonsa kanssa, kehoittaisi keskustalaisia äänestämään ja kertoisi itse päätyneensä äänestämään Pekka Haavistoa. Sanoisi selväsanaisesti, että on eri asia olla Nato-johtoisissa rauhanturvatehtävissä YK-mandaatilla kuin hivuttaa Suomea Naton täysjäseneksi sotimaan USA:n sotia ja puolustamaan USA:n intressejä.
Sehän ehdokkaiden ero Nato-kannoissa on?
Väyrynen voisi myös kertoa, että myös maaseudun "asuttuna pitäminen" tuli Haaviston suusta, vaikka Niinistö sitä heti lähtikin myötäilemään. Kokoomuslainen sanelupolitiikka, maaseudun unohtaminen ja kuntien pakkoliitokset painavat kuitenkin vaa´assa karulla tavalla.
Jos Paavo Väyrynen haluaisi historiaan tuhoamalla Sauli Niinistön kuningastien ja Kokoomuksen tulevan elvistelyn ja ylimielisyyden alkuunsa, hän astuisi esiin ja vielä kerran komentaisi joukkonsa yhteen. Se olisi myös palvelus puolueelle, joka loistavasta kampanjasta huolimatta ei aio käyttää miestä vaan siirtää kunniapuheenjohtajaksi muistojen alhoon. Onnistuessaan manööveri olisi Paavolta nerokas.
Kuka kertoisi tämän Paavolle? Suomi tarvitsee Sinua vielä.
,, ,, ,,
Jos Väyrynen halauaisi historiaan hän astuisi huomenna lauantaina julkisuuteen vaimonsa kanssa, kehoittaisi keskustalaisia äänestämään ja kertoisi itse päätyneensä äänestämään Pekka Haavistoa. Sanoisi selväsanaisesti, että on eri asia olla Nato-johtoisissa rauhanturvatehtävissä YK-mandaatilla kuin hivuttaa Suomea Naton täysjäseneksi sotimaan USA:n sotia ja puolustamaan USA:n intressejä.
Sehän ehdokkaiden ero Nato-kannoissa on?
Väyrynen voisi myös kertoa, että myös maaseudun "asuttuna pitäminen" tuli Haaviston suusta, vaikka Niinistö sitä heti lähtikin myötäilemään. Kokoomuslainen sanelupolitiikka, maaseudun unohtaminen ja kuntien pakkoliitokset painavat kuitenkin vaa´assa karulla tavalla.
Jos Paavo Väyrynen haluaisi historiaan tuhoamalla Sauli Niinistön kuningastien ja Kokoomuksen tulevan elvistelyn ja ylimielisyyden alkuunsa, hän astuisi esiin ja vielä kerran komentaisi joukkonsa yhteen. Se olisi myös palvelus puolueelle, joka loistavasta kampanjasta huolimatta ei aio käyttää miestä vaan siirtää kunniapuheenjohtajaksi muistojen alhoon. Onnistuessaan manööveri olisi Paavolta nerokas.
Kuka kertoisi tämän Paavolle? Suomi tarvitsee Sinua vielä.
Suhtaudun suurella varauksella presidenttiehdokkaiden tyypittelyihin demokraatti/republikaaniksi tai liberaali/konservatiiviksi. Tiedän esimerkiksi, että kannattamani Sauli Niinistö on huomattavasti monipuolisempi ja moniarvoisempi kuin ”republikaani” tai ”konservatiivi”. Uskon saman koskevan myös Pekka Haavistoa. Ei hänkään ole vain ”demokraatti” tai ”liberaali”. Itsenäisesti ajattelevia ihmisiä on ylipäätään turha yrittää maalata nurkkiin, joihin he itse eivät halua tai luontevasti sovi.
TIPUTA NIINISTÖ, SIINÄ ON PROTESTIA.
EI ÄÄNESTÄMÄTTÄ JÄTTÄMISESSÄ TAI TYHJÄSSÄ LAPUSSA.
Kyllä vaan hyvä kirjotus aloittajalla
Allekirjoitan joka sanan
Joko kyllästyit Facebookissa riehuvaan presidentinvaalitaisteluun? Lue ohjeet, kuinka suodatat vaaliviestit pois seinältäsi.
Pekka Haaviston ja Sauli Niinistön kannattajat käyvät raivoisaa taistoa äänestäjistä Facebookissa. Kymmenet pekka- ja sauliviestit tukkivat listat ja kiertävät kopioina kaverilta toiselle.
Monella on jo mitta täysi: kuinka pääsisin näistä vaaliviesteistä eroon?
Se käy helposti. Asennetaan selaimeen pieni lisäohjelma F.B. Purity, joka suodattaa haluttuja sanoja sisältävät viestit Facebookin uutisvirrasta ja piilottaa ne omaan näkymäänsä, linkin taakse.
http://www.iltasanomat.fi/digi/joko-haavisto-niinisto-riittaa-nain-piilotat-vaaliviestit-facebookissa/art-1288444841143.html
Itse äänestin Haavistoa ensimmäisellä kierroksella ja teen sen myös toisella. Haavisto mielipiteineen ei ole täydellinen, mutta vaihtoehtojen ollessa niin paskat kuin ne olivat, on Haavisto paras vaihtoehto. Ja nyt on paras vaihtoehto huonointa vastassa. Oikeasti, olin jo henkisesti valmistautunut äänestämään Soinia, jos toisella kierroksella tämä olisi ollut Niinistöä vastassa.
Mutta joidenkin mielestä Haavistolla ei ole tarpeeksi ulkopoliittista kokemusta toimia presidenttinä. Haistakaa vittu, sanon, ja ottakaa asiasta selvää, kehotan. Niinistö on pääasiassa toiminut Eurooppalaisten pankkien juoksupoikana ja palloliiton puheenjohtajana.
Miksi ei? Johan sitä hommaa toimitti 12 vuotta nainen. Ja mitä tulee konflikti- ja sotatilanteisiin, Haavisto pesee Niinistöllä lattioita. Niinistö on ollut jossain korvessa vetämässä kelaa pitkin jotain suota perse jäässä ja opettelemassa runkkaamaan niin ettei peitto heilu. Sillävälin Haavisto vetää Darfurissa, Sudanissa, Serbiassa, Kosovossa, Afganistanissa, Irakissa, Liberiassa, Palestiinassa, Bosnia Hertzegovinassa ja Montenegrossa YK:n, Naton ja EU:n toimesta. Kertokaahan, kummalla ehdokkaista on enemmän kokemusta konfliktitilanteista ja niissä toimimisesta?
Pekka Haavisto on vittu terminaattori verrattuna Niinistöön.
Äänestän sitoutumatonta kansanliikkeen ehdokasta Pekka Haavistoa.
Niin mekin... hän on avoin ja aito..
niinistö parka esittää jotain kummalista mitä hän ie ole...
Olisit kirjoittanut kirjan, kenen luulet lukevan tuota tekstiä.
Ääni menee 100 varmasti niinistölle.
Se ei todellakaan mene homolle.
Niinistöstä kirjoitetaan vielä monta kirjaa. Samoin hänen homokampanjastaan.
No täytyypä äänestää Niinistöä jos on miljonäärien puolella.En ole itse miljonääri vaan pienipalkkaisemmasta päästä.
Uusjaon piiriin kuuluvat myös Timo Soinia (ps) pohjoisessa äänestäneet 34 300 ihmistä.
- Ei ole sattumaa, että Niinistö oli tiistaina Oulussa, sanoo kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen.
Haavisto puolestaan matkustaa tänään Kemiin ja Rovaniemelle.
- Alueen tärkeydestä kertoo, että vietämme kokonaisen päivän pohjoisessa, kertoo Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi.
- Äänestyskartoissa näkyy selvä kahtiajako. Ja Haavisto on puhunut koko kampanjan ajan, että Suomi ei saisi jakautua kahtia.
Joko kyllästyit Facebookissa riehuvaan presidentinvaalitaisteluun? Lue ohjeet, kuinka suodatat vaaliviestit pois seinältäsi.
Pekka Haaviston ja Sauli Niinistön kannattajat käyvät raivoisaa taistoa äänestäjistä Facebookissa. Kymmenet pekka- ja sauliviestit tukkivat listat ja kiertävät kopioina kaverilta toiselle.
Monella on jo mitta täysi: kuinka pääsisin näistä vaaliviesteistä eroon?
Se käy helposti. Asennetaan selaimeen pieni lisäohjelma F.B. Purity, joka suodattaa haluttuja sanoja sisältävät viestit Facebookin uutisvirrasta ja piilottaa ne omaan näkymäänsä, linkin taakse.
http://www.iltasanomat.fi/digi/joko-haavisto-niinisto-riittaa-nain-piilotat-vaaliviestit-facebookissa/art-1288444841143.html
Äänestin piruuttani Ninistöä, ettätämä hölmö kansa saa niska vääränä maksaa
neljän presidentin olemassaolao ja kuluja,,,ja lisäksi haluan Jennille palvelijoita jotta hönen ei tarvitse silittää paitoja ja kokata, vaan ainoastaan helliä.
UUdelleen luettavaksi
Eräs johtopäätös ensimmäisen viikon jälkeen voi olla toteamus, miten voimakkaasti TV:n katsojan ennakkokäsitys määrää kumman ehdokkaista katsoo onnistuneen esiintymisissään paremmin. Tunnustan heti, että syyllistyn varmuudella tähän itsekin.
Siten TV-väittelyillä kantansa jo ottaneisiin vaikutus on ilmeisesti vähäinen, jos sitä on ollenkaan. On ymmärrettävää, että huomio tällöin suunnataan kannastaan epävarmoihin. Tosin ilman tutkimustietoa oletan, että suurin osa heistäkin itse asiassa hakee ja löytää vahvistusta ennakkoon tekemälleen valinnalle. Siten television vaikutus vaalien lopputulokseen ei tässä vaiheessa ehkä enää olekaan niin merkittävä kuin usein esitetään.
Tämä voi päteä laajemminkin ja huoli painetunkin sanan toimittajien “puolueellisuudesta” ei ole polttava.
Vertaaminen USA:n vaalitaisteluun ei ole kovin relevantti, siellä valitaan nyt ehdokasta saman puolueen sisältä, ja koko traditio on erilainen kuin meillä.
,,,,, ,,,
Pressalista...
Niinistöä äänestää opitoiljonäärit ja jotkut velkaisen kaksionomistajat .
Ovat ollakseen miljönääriä..
Joo, ja kukaan ei tue Haaviston ja Guzeninan lakialoitetta. Ja vielä mies synnyttämään. Mieluummin äänestän vaikka Joulupukkia kuin sekopäätä. Haavisto kannattajineen on tahrannut Suomen maineen. Venäjän kirkko on kauhuissaan, Ruotsalaiset ihmettelee, Yhdysvalloille ei käy. Nyt kyllä Mari G pois hallituksesta ja Haavistolta julkinen anteeksipyyntö. Onko mitään häpyä enää?
222222222222
Raha taitaa ratkaista nämäkin vaalit.
Mieti tätä ennenkuin äänestät
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=2454
Niinistön SUURIN PUUTE on puuttuva kokemus ja tieto ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Ei sekään mikään plussa ole että hän on ihmisten kiusaaja, ikävä ja ilkeä ihminen, kyttääjä.