Jumalaa ei ole olemassa, sillä Häntä ei havaita. Ateistin maailmankuvan mukaan siis mitään, jota ei voida havaita ei ole olemassa. Näin ollen esim. vieressäni olevaa tuolia ei ole olemassa kun sitä ei kukaan havaitse.
Ateistin mielestä
8
85
Vastaukset
- erherg
pettämätöntä logiikkaa...
- tiedettä
Koko tiedehän perustuu siihen mitä voimme suoraan mitata ja mitä eri teoriat ennustavat vaikkei suoria havaintoja vielä olisikaan esim. Higgsin bosoni.
- 123+
Taas multinikki tekee itsensä naurunalaiseksi.
Mene palvomaan sitä näkymätöntä tuoliasi sillä jonkun kirjan mukaisti kyseinen tuoli loi sinut ja olet sille velkaa sielusi.
Vaikka se ei edes ollut istorian ensimäinen tuoli.
Olet todellakin yksi matalaälyinen pässi!- 123+
Historian
Typo!
- No ei mutta ei
Ajattelu on vaikea laji ja uskovat ovat siinä lajissa säälittäviä alisuoriutujia.
Sinä et siis kykene havaitsemaan vieressäsi olevaa tuolia?
Ja minä en siis myöskään kykenisi sitä millään tavalla havaitsemaan,
jos tulen vaikkapa ihan paikan päälle katsomaan?
Kannattaisiko ajatella tuo vielä kerran uudelleen?
Sitä paitsi uskovat itse nimenomaan aina väittävät, että jumalan voi havaita ja että jumalasta on vaikka kuinka paljon todisteita. Tosin jos kysyy näistä havainnoista ja todisteista, niin kummallisesti mitään ei koskaan löydykään, vaan ainoastaan uskovan ikioma mielipide. Joka ei ole todiste, vaan mielipide.
Ja taikauskoiset mielipiteet eivät kiinnosta tippaakaan. - sefsfs
Kaikki Jumalat on olemassa ja aloittaja on vääräuskoinen joka pitää listitä jonkun uskonnon mukaisesti.
Mutta tekeekä aloittava lauseeni sen jotenkin oikein???
Ei tee.
Mutta uskovaisilla on tapana unohtaa todellinen historia. - Omituista???
"Näin ollen esim. vieressäni olevaa tuolia ei ole olemassa kun sitä ei kukaan havaitse."
Miten ihmeessä sinä et kokonaista tuolia havaitse? - 543554354543434545
>>Jumalaa ei ole olemassa, sillä Häntä ei havaita.>Ateistin maailmankuvan mukaan siis mitään, jota ei voida havaita ei ole olemassa.>Näin ollen esim. vieressäni olevaa tuolia ei ole olemassa kun sitä ei kukaan havaitse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1621384
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä40985Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38715- 14630
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28622- 36616
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20592Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30567Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17553