Jumalan armoa ei ole mahdollista ymmärtää ilman oman syntisyytensä tunnustamista, ja omaa syntisyyttä taas on perin vaikea, suorastaan mahdoton tunnustaa tai edes tunnistaa jos kieltäytyy tunnustamasta Jumalan pyhyyttä, siis sitä että on jotakin minun "yläpuolellani" olevaa, joka ei ole minun määrättävissäni, ei kiinni mielipiteistäni.
Jumala on juuri se joka Hän on. "Minä Olen".
Jumalan pyhyydestä puhuessamme joudumme kohtaamaan kysymyksen Jumalan vihasta. Jumalan viha syntiä kohtaan perustuu Hänen oikeudenmukaisuuteensa, joka on Hänen pyhyydessään.
Syntinen ihminen, vailla yhteyttä Jumalaan on Hänen vihansa alla, koska hän on synneissään. Jumalan viha syntiä kohtaan kohdistuu silloin väistämättä syntiseen ihmiseen.
Rakkaudessaan ihmistä kohtaan Jumala sovitti ihmisen Kristuksessa, jotta hän voisi päästä Jumalan yhteyteen ja elää Hänen yhteydessään: "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa".
Vain Jumalan yhteydessä ihminen on oikealla paikallaan. Se ei merkitse orjuutta, ei rajoitteita ihmisen todelliselle minuudelle vaan vapautta, mahdollisuutta kasvaa omaksi itsekseen.
Tätä on armo.
"Armo" on oikeustermi jonka perustana on syyllisyys! Vain syyllinen voi kokea armon. Armo on jotakin mitä ei voi ansaita omilla teoillaan. Kristillisessä merkityksessä armo on elämän olotila johon yksilö pääsee Jeesuksen sovintotyön vastaanottamisen kautta. Se ei ole ainoastaan käsite, jonkin teologisen ajatusmallin omaksumista vaan käytännöllinen, koko persoonan kattava suhde Vapahtajaan, jossa on tosi elämä.
Jumalan pyhyydestä ja vihasta aloitin keskustelun Kysymys uskoville Jumalan vihasta, 15.06.04, mutta tuohon aloitukseen tuli perin vähän vastauksia. Ehkä aihe ei ollut kiinnostava tai sana "viha" herätti negatiivisia mielikuvia jotka karkoittivat potentiaaliset keskustelijat?
Nyt jatkan keskustelua 21.06.04 tällä palstalla aloitetuissa keskusteluissa(Suurta ajattelua, Pohdiskelija; TÄYNNÄ ARMOA JA TOTUUTTA, Murtsi-67; Uskonto irtautuu kaikesta, Professori)
olleissa kysymyksistä ja kommenteista armosta, totuudesta ja pyhyydestä. Erityisesti nimimerkiltä Huu olisi mukava saada täsmentäviä vastauksia kysymykseen rakkaudesta.
Oletko kuulolla, Huu?
Otin kirjahyllystäni tänään kirjan jota en ole aiemmin lukenut ja sitä selaillessani huomioni kiintyi mielenkiintoisiin ajatuksiin armon ja lain suhteesta.
Kyseessä on Eine & Kalevi Lehtisen "Löytöretkellä".
Katkaisen nyt kuitenkin tähän ettei tule puuduttavan pitkä kirjoitus, ja laitan sen varsinaisen aloitukseksi ajattelemani lainauksen kohta. Siis..
Jumala on juuri se joka Hän on. "Minä Olen".
Jumalan pyhyydestä puhuessamme joudumme kohtaamaan kysymyksen Jumalan vihasta. Jumalan viha syntiä kohtaan perustuu Hänen oikeudenmukaisuuteensa, joka on Hänen pyhyydessään.
Syntinen ihminen, vailla yhteyttä Jumalaan on Hänen vihansa alla, koska hän on synneissään. Jumalan viha syntiä kohtaan kohdistuu silloin väistämättä syntiseen ihmiseen.
Rakkaudessaan ihmistä kohtaan Jumala sovitti ihmisen Kristuksessa, jotta hän voisi päästä Jumalan yhteyteen ja elää Hänen yhteydessään: "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa".
Vain Jumalan yhteydessä ihminen on oikealla paikallaan. Se ei merkitse orjuutta, ei rajoitteita ihmisen todelliselle minuudelle vaan vapautta, mahdollisuutta kasvaa omaksi itsekseen.
Tätä on armo.
"Armo" on oikeustermi jonka perustana on syyllisyys! Vain syyllinen voi kokea armon. Armo on jotakin mitä ei voi ansaita omilla teoillaan. Kristillisessä merkityksessä armo on elämän olotila johon yksilö pääsee Jeesuksen sovintotyön vastaanottamisen kautta. Se ei ole ainoastaan käsite, jonkin teologisen ajatusmallin omaksumista vaan käytännöllinen, koko persoonan kattava suhde Vapahtajaan, jossa on tosi elämä.
Jumalan pyhyydestä ja vihasta aloitin keskustelun Kysymys uskoville Jumalan vihasta, 15.06.04, mutta tuohon aloitukseen tuli perin vähän vastauksia. Ehkä aihe ei ollut kiinnostava tai sana "viha" herätti negatiivisia mielikuvia jotka karkoittivat potentiaaliset keskustelijat?
Nyt jatkan keskustelua 21.06.04 tällä palstalla aloitetuissa keskusteluissa(Suurta ajattelua, Pohdiskelija; TÄYNNÄ ARMOA JA TOTUUTTA, Murtsi-67; Uskonto irtautuu kaikesta, Professori)
olleissa kysymyksistä ja kommenteista armosta, totuudesta ja pyhyydestä. Erityisesti nimimerkiltä Huu olisi mukava saada täsmentäviä vastauksia kysymykseen rakkaudesta.
Oletko kuulolla, Huu?
Otin kirjahyllystäni tänään kirjan jota en ole aiemmin lukenut ja sitä selaillessani huomioni kiintyi mielenkiintoisiin ajatuksiin armon ja lain suhteesta.
Kyseessä on Eine & Kalevi Lehtisen "Löytöretkellä".
Katkaisen nyt kuitenkin tähän ettei tule puuduttavan pitkä kirjoitus, ja laitan sen varsinaisen aloitukseksi ajattelemani lainauksen kohta. Siis..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joku ehkä kysyy: "Jos elää armosta, silloinhan saa tehdä ihan mitä vain? Saan tehdä vaikka kuinka paljon syntiä, kun kerran saan aika kaiken anteeksi eikä se ole enää tuomion alaista, vai mitä?"
Juttelin tästä kerran erään opiskelijapojan kanssa. Hän sanoi: "Jos en pelkäisi sitä, että joudun helvettiin, niin totta kai menisin maailmaan ja tekisin syntiä niin paljon kuin kerkiäisin."
Vastasin: "Mikset sitten mene maailmaan? Ei siinä sinun kohdallasi mitään eroa ole. Kummassakin tapauksessa sinun motiivisi on pelkkä itsekkyys.
Haluat olla maailmassa, koska haluat nauttia synnistä, haluat olla uskossa, koska pelkäät helvettiä. Molemmissa mahdollisuuksissa sydämesi on tarkalleen samanlainen. Ainoastaan tapa, jolla ilmaiset itsekkyyttäsi ja syntisyyttäsi, vaihtuu.
Haluaisit ilmaista syntisyyttäsi huvittelulla ja vapaalla seksillä, mutta koska pelkäät helvettiä, ilmaiset syntisyyttäsi uskonnollisuudella ja lakihenkisyydellä, ettet vain sinne joutuisi.
Eihän siinä mitään eroa ole!"
Keskustelukumppanini melkein suuttui minulle ja väitti kovasti vastaan, mutta myöhemmin hän ymmärsi asian.
Se, jonka asenne on sama kuin tämän pojan, joko ei ole kristitty ollenkaan tai on sitten täysin lihallinen kristitty, jolle evankeliumin ydin ei ole lainkaan kirkastunut. Laestadius kutsui näin ajattelevaa armon varkaaksi.
Oikein ymmärretty armo ei ikinä johda ketään laittomuuteen vaan Kristus-keskeisyyteen.
- - -
Tämä katkelma siis lainausta K. Lehtiseltä.
Niin...meitä ei pelasta usko
vaan Jumalan armo ja uskollisuus.
Hän sydämestään haluaa pelastaa meidät
ja Hän ON armollinen meitä kohtaan.
Uskominen on vastaanottamista!
Jumala "antoi" Jeesuksen meille
Hän tuli ja kuoli puolestamme ristillä,
Hän otti syntisen paikan,
Hän rakasti meitä ja antoi itsensä meidän tähtemme.
Siinä ON meidän pelatuksemme
armosta...ei ansioista
ettei kukaan voisi ylpeillä
"Se on täytetty!" Joh.19:30
Mitään omaa syyllisyyttä ei ole siinä mielessä, kuin raamattu sen ilmoittaa, eikä siitä alunperäisessä raamatussa olekaan mitään.
SIIS ARMOKÄSITTEEN LISÄYS N,300 LUVULLA RAAMATTUUN TAIS OLLA AUGUSTINUKSEN JUTTUJA.
UMPIKIEROJA JA EPÄLOOGISIA AJATELMIA KAIKKI TYYNNI.
Syntinen ihminen, vailla yhteyttä Jumalaan on Hänen vihansa alla, koska hän on synneissään. Jumalan viha syntiä kohtaan kohdistuu silloin väistämättä syntiseen ihmiseen.
;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;
Tämä sinun saarnaamasi on jotain ihmisoppia tai farisealaista lakihenkisyyttä, jeesus puhui ihan toista. Jeesuksen rakkaus on kaikkien syntisten yllä, ei suinkaan viha. Vihaansa syntiset ovat itse ruokkineet katkeruudellaan ja ajatuksillaan, ei se mistään Jumalasta ole tullut, pois sellainen harhaluulo.
"Armo" on oikeustermi jonka perustana on syyllisyys!
,,,,,,,,,,,,,,,
Mitä oikein höpäjät?
Jumala rakastaa ihmistä, eikä armolla ole mitään tekemistä oikeustermien tai syyllisyyden kanssa!
Jumala paremminkin lahjoittaa armeliaasti armoaan kaikille, vaikka kukaan ihminen ei sitä "ansaitse", mutta Jumala on laupias erehtyville ja ymmärtämättömille, siis ihmiselle.