Ihmisen ja eläimen liitto vastaa homoliittoa

Aivan sama jos ihmisellä on eläin kaverina, yhtä epänormaalia on homoliitto. Jumala loi miehen ja naisen ja asetti heidät yhteen.
651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siinä on vaan se ero, että homoseksuaalisessa suhteessa sen ovat valinneet kaksi AIKUISTA IHMISTÄ VAPAAEHTOISESTI.

Oikein luomiskertomukseenko astiko piti mennä... Tiesitkö muuten, että Raamatussa on useampi luomiskertomus ja että samantyyppisiä luomiskertomuksia esiintyy myös muissa, vanhemmissa uskonnoissa.

Rukoilen puolestasi.

Äänestä

33v, oliko vaimo?

Äänestä

Se, että ihminen on homo- , heteroseksuaali, tai mikä tahansa muu,
on ominaisuus, jonka ihminen saa, ei valitse.
Se, että hän elää saamansa ominaisuuden mukaan toisen samanlaisen kanssa
ei ole rikos, eikä kuulu kenellekään.
En ollenkaan ymmärrä, miksi tätä asiaa vedetään esille nyt joka käänteessä.
Presidentin tehtäviin se ei liity millään tavalla.

Äänestä

Entä jos ihminen sanoo rakastuneensa koiraan ja sanoo menevänsä naimisiin sen kanssa, tulisiko se hyväksyä. Onko rakkauden nimissä hyväksyttävä.

Äänestä

Lainaan tässä maailman luetuinta kirjaa Pyhää Raamattua: Mooseksen kirja, luku 2

2:18 Ja Herra Jumala sanoi: ei ole hyvä ihmisen yksinänsä olla, minä teen hänelle avun, joka hänen tykönänsä oleman pitää.


2:18 Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen."

2:19 Koska Herra Jumala oli tehnyt maasta kaikkinaiset eläimet kedolle, ja kaikkinaiset taivaan linnut, toi hän ne Adamin eteen, että hän näkis, kuinka hän ne nimittäis: sillä niinkuin Adam kaikkinaiset eläimet nimitti, niin ne kutsutaan.


2:19 Ja Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen elävä olento sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui.

2:20 Ja Adam antoi kullekin karjalle, ja taivaan linnuille, ja eläimille maan päällä heidän nimensä. Mutta Adamille ei löytty apua, joka hänen tykönänsä olisi.


2:20 Näin ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille, kaikille linnuille ja kaikille villieläimille. Mutta ihmiselle ei löytynyt sopivaa kumppania.

2:21 Ja Herra jumala pani raskaan unen Adamiin, ja kuin hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistansa, ja täytti sen paikan lihalla.


2:21 Silloin Herra Jumala vaivutti ihmisen syvään uneen ja otti hänen nukkuessaan yhden hänen kylkiluistaan ja täytti kohdan lihalla.

2:22 Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän Adamista otti, ja toi sen hänen eteensä.


2:22 Herra Jumala teki tästä kylkiluusta naisen ja toi hänet miehen luo.

2:23 Niin sanoi Adam: tämä on nyt luu minun luistani, ja liha minun lihastani: se pitää kutsuttaman miehiseksi, sillä hän on otettu miehestä.


2:23 Ja mies sanoi: -- Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu.

2:24 Sentähden pitää miehen luopuman isästänsä ja äidistänsä, ja vaimoonsa sidottu oleman, ja tulevat yhdeksi lihaksi.


2:24 Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.

2:25 Ja he olivat molemmat alasti, Adam ja hänen emäntänsä, ja ei hävenneet.

Äänestä
  • Lyöhän raukka Raamatulla, kun ei ole muita argumentteja! Eiköhän me ihmiset, myös sinä, olla vääriä tuomitsemaan toisia. Se ei ole meidän tehtävämme. Eiköhän ne ole korkeimmat voimat, joka itsensä ylentää, se alennetaan, lukee kirjassasi. Siis älä laita itseäsi paremmaksi. Jumalan luomia olemme niin heterot kuin homotkin!!!! Mene vain lukemaan lisää sitä Raamattuasi ---joka heittää ensimmäisen kiven jne...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


herätkää immeiset kirjoitti:

Aivan sama jos ihmisellä on eläin kaverina, yhtä epänormaalia on homoliitto. Jumala loi miehen ja naisen ja asetti heidät yhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu