Tjeerd H. van Andel ja Maan historia

asianharrastaja

Vaikka ikä (s. 1985) jo vähän painaa kirjaa ”New Views of an Old Planet” (T.H. van Andel), se on erinomaisen suositeltava maapallon ja sen elämän kehityksen yleiskuvaus ihan alusta nykyaikaan. Monia palstalla väännettyjä kysymyksiä nousi mieleen sitä lukiessa:

- Milloin ja miksi katastrofismi poistui geologian perusteista
- Mistä päätellään alkumaailman ilmakehä hapettomaksi
- Oliko alkuilmakehässä ammoniakkia ja metaania ja paljonko
- Miten paljon vettä on maapallon sisässä ja missä muodossa
- Mistä meriveden suola alun perin tuli ja mihin sitä nyt häviää
- Liikkuvatko mantereet ja millä mekanismilla
- Onko geologisiin iänmäärityksiin uskomista
- Mitkä asiat vaikuttavat jääkauteen; nouseeko maa sen jäljiltä

Pätevän ja hyväkynäisen geologin selostukset näistä asioista ovat antoisaa luettavaa; etenkin kun hän jaksaa ja uskaltaa osoittaa myös havaintojen niukkuuden, niiden erilaiset tulkintamahdollisuudet (ei onneksi silti vedenpaisumusta) sekä päätelmissä jäljellä olevat aukot. Joskus on myös mukava todeta, miten liki 30 vuotta lisää aikaa on joko varmentanut tai kumonnut jotakin.

Kirjan olennaisin anti liittyy kuitenkin elämän syntyyn ja evoluutioon, erityisesti sen varhaisimpaan vaiheeseen. Ensi kerran sattui eteeni tieteellinen lähde, jossa pohditaan abiogeneesiä alkumaan olosuhteiden pohjalta sekä annetaan ihan järkeenkäypä kuvaus kemiallisesta evoluutiosta. Spekulaatiostahan niissä kummassakin on toki kyse; geologimme sanoo yksikantaan, että ilmoitus kivessä (record of the stone) ei tästä asiasta kerro, vaikka yhtä ja toista muuta todistaakin.

Kuvaan nuo evoluutioasiat tarkemmin, jos näyttää olevan tarvetta. Uskon toki joidenkin palstalla ne tuntevan ja niihin viitanneenkin, mutta ei kai lisä tässä pahaa tee.

12

349

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiinnostavan oloinen kirja, laitetaan korvan taakse.

      Geologiasta, maantieteestä, luonnonhistoriasta ja evoluutiosta kiinnostuneille voisi hinnastaan huolimatta suositella myös tätä:

      http://www.amazon.com/Cassells-Atlas-Evolution-Dougal-Dixon/dp/0304355119

      (eräs arvio: http://www.goodreads.com/review/show/51567662 )

      Se ei ehkä samalla tarkkuudella pureudu elämänsynnyn problematiikkaan, mutta on suorastaan erinomainen kuvatessaan geologisten jaksojen muutoksia. Ja tuo on myös kirjahyllyni ehkä se parhaiten kuvitettu kirja, raahasin sen aikoinaan kotiin Lontoosta, josta sen sain mielestäni edullisesti. Kirja on vuodelta 2001.

      Geologian ja luonnonhistorian perustietoutta löytyy myös kirjasta nimeltään "Geologica", joka keskittyy kuitenkin puhtaammin geologiaan sen ilmiöiden ja mekanismien eikä niinkään historian kautta.

      http://www.bookplus.fi/kirjat/geologica-4349588

      Hieno kirja kuitenkin.

    • asianharrastaja

      Kirjansa luvussa 15 "The Dawn of Life" van Andel pohtii hahmottelemansa alkumaan mallin pohjalta ensin kemiallista ja sitten biologista evoluutiota.

      Lähtökohtana on Maa, jossa on paljon nykyistä pienempiä alkumantereita, hapeton, ammoniakiton ja metaaniton ilmakehä (paljon hiilidioksidia) sekä nykyistä paljon vähemmän vettä sisältävä alkumeri. Koska kaikki nykyisin muualle varastoituneet hiili, pii, kalsium, rauta ja useat muut aineet olivat liuenneena meren veteen, se oli väkevyydeltään jotakin "laihan keiton" kaltaista. Uv-säteily oli vahvaa, salamointi tavallista ja mannermuodostuksen takia esiintyi matalan meren alueita, jotka avoittain kuivuivat. Tästä kaikesta on olemassa kivien "silminnäkijätodistuksia".

      Edellä todetuin perustein - ja luotuaan kohtalaisen hypoteesin ammoniakin saannille - van Andel toteaa, että väkevöityneissä pienemmissä lammissa ja lätäköissä sattaa Millerin kokeen viitoittamalla tavalla muodostua aminohappoja, peptidejä ja muista vastaavia yhdisteitä, mutta ei osta ideaa, että pelkkä sattuma olisi kombinoinut niistä pitempiä ketjuja kuten proteiineja ja sokereita. Tästä hän jatkaa (s. 225).

      "..but there is no need to call on mere chance. Catalysts favor and enhance certain reactions abov others." Sitten hän viittaa Sidney Foxin tutkimuksiin aminohappoliuoksen haihduttamalla väkevöittämisestä ja jälleen laimentamisesta tietyissä oloissa yksinkertaisten proteiinien tuottamiseksi. Lisäksi nuo proteiinit järjestäytyvät "luonnostaan" mikropalloiksi, joilla on solua muistuttava kaksoisseinämä ja jotka imevät "keittoa" kasvaakseen ja jopa monistuvat. Niiden sisällä voi spontaanisti syntyä myös aikaisempaa mutkikkaampia orgaanisia molekyylejä.

      Suuremmilla orgaanisilla molekyyleillä on samanlainen palloutumistaipumus kuin edeltäjilläänkin, mutta sitä täydentää molekyylin ympärille sitoutuva vesimolekyylikerros. Nämä mahdollistavat edelleen mutkikkampien molekyylien rakentumisen. "Other processes that lead to similar results include, presumably, the still unknown ones that yield nucelotides, DNA and RNA." Tässä hän siis ilmoittaa siirtyvänsä Foxin havainnoista spekulaation puolelle.

      Lopuksi van Andel toteaa, ettei hän näe mitään syytä, mikseivät jotkin tai kaikki näistä prosesseista olisi edellen käynnissä jossakin maapallolla. Niiden tuottamia aineita on vaikea havaita, koska olemassaolevat eliöt välittömästi syövät ne. "No such problem existed during the first half-billion years of the earth´s history."

      Van Andel jatkaa "None of this is life yet." Nuo molekyylit eivät pysty siirtämään jälkeläisilleen rakennetietojaan eikä niiden käyttöohjeita. Askel noihin kykyihin on suuri verrattuna edellä kuvattuun saavutukseen ja sen luonne on täysin epäselvä tieteelle "at this time". Näyttää siltä, että tämä osuus on selvinnyt rakennetietojen rakenteen, mutta eipä juuri niiden käyttö- tai rakentamisohjeiden osalta.

      Kirjassa käsitellään myös elämän evoluution alkua pyrkimättä kumminkaan vetämään sen ja kemiallisen evoluution rajaa. Palaan tähän toisessa viestissä.

      • asianharrastaja

        Jatkan nyt alustukseni loppuun, vaikkei abiogneesi geologin näkökulmasta näytä juuri keskustelua inspiroivan.

        Spekulaationsa kemiallisen evoluution reitistä van Andel päättää näin (s.226):

        "Whether it happened on earth by processes not yet conceived by science or perhaps by import form outer space, some long time ago single cells constituting the first true life were floating in the organic soup."

        Nuo alkusolut olivat heterotropheja "toisen syöjiä" kuten mekin, käyttäen ruuakseen orgaanisen sopan molekyylejä, joita aluksi olikin yltäkylläisesti. Niitä oli myös monia erilaisia. Ne myös mutatoivat monistuessaan, ja toiset menestyivät paremmin, toiset huonommin. Eliöiden määrän lisääntyessä niiden ruoka väheni, ja oli pakko muuttua autotropheiksi eli valmistaa oma ruokansa; kemikaaleja ja ultraviolettisäteilyn energiaa siihen oli tarjolla.

        Tämän jälkeen van Andel siirtyy takaisin kivien "silminnäkijä"kertomuksen perustalle kuvaamaan prokayoottien ja eukaryoottien eroavuuksia ja mahdollista kehitysreittiä sekä elämän kehityksen aikataulua (s.235). Alku ei tosin ole lupaava:

        - ? v. sitten Kemiallinen evoluutio
        - ? v. sitten Ensimmäinen elämä
        - ? v. sitten Kilpailu ograanisista perusyhdisteistä
        > 3,8 mrd v. Ensimmäiset autotrophit
        -3,5 mrd v. Fotorynteesi tuottaa happea
        n. -2 mrd v. Ilmakehässä 1 % happea
        -1-2 mrd v. Eukariootit ilmestyvät
        n. -1 mrd v. Sukupuolinen lisääntyminen
        -0,7 mrd v. Ilmakehässä happea 10 %
        -0,6 mrd v. Kambrikauden elämä

        Abiogeneesin kohdalla on siis edelleen jumalaton aukko sekä täydellinen ja korjaamaton havaintotodisteiden puute. Oikea tapa etsiä sen todisteita on siis ensin koettaa jälleenrakentaa prosessi nykyajan biokemian keinoin ja tämän onnistuttua yksinkertaisista yhdisteistä ilman eläviä valmisosia lähtea miettimään prosessin alkumaavarianttia.

        En henkilökohtaisesti jaksa uskoa näkeväni tätä läpimurtoa muuten kuin tuonpuoleisesta (jos se on olemassa).

    • asianharrastaja

      Nostin esiin Reinikaista varten.

    • jupukka

      Juuri näin se taitaa valitettavasti olla. Aikaa on kulunut liikaa elämän syntyhetkistä maapallolla ja geologiset tapahtumat ovat hävittäneet luultavasti kaikki yksiselitteiset todisteet. Biokemian keinoin voidaan saavuttaa ehkä jonkinlainen "raakaversio" mitä tapahtui. Sitä miten kaikki tapahtui oikeasti emme tuskin koskaan saa varmasti tietää. Voimme toki tehdä kuten kreationistit ja uskoa johonkin korkeampaan voimaan, mutta tyydyttääkö se meitä tieteelliseen maailmankuvaan luottavia.

      • LaD

        Turha noin korkealle tasolle mennä, kretut voisivat edes lukea peruskouluasteen biologiankirjat näin aluksi

      • asianharrastaja
        LaD kirjoitti:

        Turha noin korkealle tasolle mennä, kretut voisivat edes lukea peruskouluasteen biologiankirjat näin aluksi

        On ollut vähän nokittelua ateistisempien "evokollegojen" kanssa siitä, miten hyvin abiogeneesin prosessi tunnetaan ja osataan rekonstruoida. Jopa siitä, missä kuussa ensi tai seuraavana vuonna ensimmäinen alkuaineista kasattu tekosolu alkaa iloisesti mutatoiden jakautua. Siksi tämä kirja ja näköjään myös kommenttien vähyys.

      • asianharrastaja

        Tuolle on ihan kunnon vaihtoehto:

        "Voimme toki tehdä kuten kreationistit ja uskoa johonkin korkeampaan voimaan, mutta tyydyttääkö se meitä tieteelliseen maailmankuvaan luottavia."

        Voi antaa asian olla auki, kun se ei sovinnolla suostu selviämään. Täytyy vain voittaa kiusauksensa todistella tällä asialla Jumalan olemassaoloa tai olemattomuutta.

      • puuöljy
        asianharrastaja kirjoitti:

        On ollut vähän nokittelua ateistisempien "evokollegojen" kanssa siitä, miten hyvin abiogeneesin prosessi tunnetaan ja osataan rekonstruoida. Jopa siitä, missä kuussa ensi tai seuraavana vuonna ensimmäinen alkuaineista kasattu tekosolu alkaa iloisesti mutatoiden jakautua. Siksi tämä kirja ja näköjään myös kommenttien vähyys.

        Täällä yksi väittelijä. Minä en näe kovin selvää yhteyttä abiogeneesin ymmärtämisen ja synteettisen solun rakentamisen välillä. Esimerkiksi kromosomi osataan rakentaa synteettisesti, vaikka meillä on pelkkiä hypoteeseja sen kemiallisesta evoluutiosta. Sama pätee muidenkin soluelimien osalta.

        Jos vaatimus on rakentaa synteettinen solu kemiallisella evoluutiolla, ollaan kaukana. Mutta jos esimerkiksi sallitaan hiivan käyttäminen DNA-pätkien kokoamiseen ja soluliman molekyylikoostumuksen tekeminen poimimalla sinne manuaalisesti tarvittavat molekyylit ja entsyymit, niin puhutaan aivan eri asiasta.

        Kieltämättä muna/kana -ongelma syntyy esimerkiksi juuri entsyymien osalta: solu tuottaa entsyymejä, mutta vaatii entsyymeja toimiakseen. Mutta nämä ovat abiogeeneesitutkimuksen aluetta. synteettisen biologian edustajat voivat valmistaa entsyymeja synteettiseen soluun muualla ja koota toimiva solu erikseen valmistetuista osista.

      • asianharrastaja
        puuöljy kirjoitti:

        Tässä taitaa olla takana aika hienojakoinen filosofiakysymys:

        "Minä en näe kovin selvää yhteyttä abiogeneesin ymmärtämisen ja synteettisen solun rakentamisen välillä."

        Minä taas en väitä abiogeneesiä mahdottomaksi, mutta äkistelen vastaan väitteitä, että se olisi jo tieteellisesti todistettu mahdolliseksi tai tuota todistetta oltaisiin ihan lähellä tai että sitä kohti liikuttaisiin kovaa vauhtia. Tämän ketjun loppukappaleessani vedän kirjasta lukemani yhteen näin.

        "Abiogeneesin kohdalla on siis edelleen jumalaton [ymmärtämisen] aukko sekä täydellinen ja korjaamaton havaintotodisteiden puute. Oikea tapa etsiä sen todisteita on siis ensin koettaa jälleenrakentaa prosessi nykyajan biokemian keinoin ja tämän onnistuttua yksinkertaisista yhdisteistä ilman eläviä valmisosia lähtea miettimään prosessin alkumaavarianttia."

        On siis kaksi eri kysymystä; miten rakennetaan solu käyttämättä elävän aineen rakenneosia ja miten osoitetaan, että tällainen prosessi on voinut tapahtua ihmisen (ja minkään muunkaan) avustamatta alkumaan oloissa. Referoimani kirja on parasta tietoa, mitä olen abiogeneesin koko ketjusta sekä alkumaan olosuhteista tähän saakka löytänyt. Kolmessakymmenessä vuodessa sen kirjoittamisesta konkreettista edistystä abiogeneesin liepeillä on nähdäkseni tapahtunut lähinnä solun kasaamisessa osin synteettisestä, mutta osin myös elävästä aineesta.

      • juutas.

        Joo, enpä minäkään usko että abiogeneesin todistaminen tai rekonstruktio olisi ihan ensi syksyn juttuja. Siihen voi mennä vielä pitkiäkin aikoja.

        Itse olen jokus tuuminut tätä samaa kohtaa:

        "Lopuksi van Andel toteaa, ettei hän näe mitään syytä, mikseivät jotkin tai kaikki näistä prosesseista olisi edellen käynnissä jossakin maapallolla."

        Olisikohan jotain syitä, miksi nämä prosessit eivät voisi olla enää käynnissä. Tokihan olosuhteet ovat nykyään hyvin erilaiset kuin alkumaapallolla, mutta luulisi jotain kolkkia ehkä löytyvän, jossa samantapaiset liemet kiehuvat.

        Syödäänkö sitten uuden elämän alkutuotokset heti pois, vai oliko elämän synty vain kertaluontoinen tapahtuma?

        Joka tapauksessa, kuten alempana kirjoitit, on toistaiseksi syytä tyytyä siihen, että kaikkea nyt ei vaan vielä tiedetä, eikä yrittää todistella tämänkään asian tiedon puutteella yliluonnollisia.

      • asianharrastaja
        juutas. kirjoitti:

        "Olisikohan jotain syitä, miksi nämä prosessit eivät voisi olla enää käynnissä."

        Kyllä van Andel nekin syyt toteaa; valtava määrä hiiltä, kalsiumia, rautaa ja muita aineita on kivettynyt pois "liemestä", joka on laimentunut myös veden valtavan määrälisäyksen kautta, ilmakehä on nyt hapettava eikä pelkistävä, otsonikerros estää ultravioletisäteet, aurinko on kuumempi kuin ennen.. Vasta kun tiedämme lisää tuosta prosessista, on mahdollista edes rajata paikkoja, mistä sen mahdollisia alkuja etsiä.

        Prosessi alkuaineesta soluksi näyttäisi joka tapauksessa olevan pitkä ja hauras, joten sen alkaminen ei vielä suuria merkitse nykymaassa täynnä ahnetta nykyelämää sen tuotoksia syömässä, ja näin van Andelkin toteaa.

        Tiedon puutteella on mielestäni yhtä väärin todistella yliluonnollisen olevuutta kuin olematomuuttakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      72
      1138
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1084
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      963
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      67
      943
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      890
    6. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      22
      857
    7. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      129
      828
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      795
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      761
    10. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      718
    11. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      681
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      642
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      129
      630
    15. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      627
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      620
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      602
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      600
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      599
    Aihe