Kellä

Itselläni on oiotut hampaat. Tosi tasainen ja symmetrinen rivi. Saan kuulla kommentteja siitä, että se on jotenkin teennäisen täsmällinen tai hammaslääkärin tekemä ihan oudoiltakin ihmisiltä, onko muilla kokemuksia, vai onko kateellisten panettelua?!
6514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tosiasiahan on, että liian suora ja siisti hammasrivi vetää väkisin huomiota puoleensa, eikä vaikuta luonnolliselta. Juuri tämän vuoksi esimerkiksi proteeseja tehtäessä hampaat asetellaan jokaiselle yksilöllisesti, joko enemmän tai vähemmän vinoon. Harva asiakas kun haluaa, että naapurinkin kumminkaima huomaa uudet tekarit. :o) Sama pätee oikomisessa; luonnollisuus säilyttäen.

Äänestä
  • Mikäli joskus joutuisin hankkimaan tekarit, niin haluaisin täsmälleen samanlaiset kuin "alkuperäiset olivat".

    Menisin vastaisen varalle otattamaan kipsivalokset nykyisestä purukalustosta, mutta kuusivuotiaana muottimömmö lähti valumaan nieluun ja sen tukehtumistunteen kokeminen uudestaan ei tunnu houkuttelevalta. Luultavasti 30 vuodessa on aineet parantuneet ja kyseinen operaatio siedettävämpi...?

    Äänestä

  • Auli kirjoitti:

    Mikäli joskus joutuisin hankkimaan tekarit, niin haluaisin täsmälleen samanlaiset kuin "alkuperäiset olivat".

    Menisin vastaisen varalle otattamaan kipsivalokset nykyisestä purukalustosta, mutta kuusivuotiaana muottimömmö lähti valumaan nieluun ja sen tukehtumistunteen kokeminen uudestaan ei tunnu houkuttelevalta. Luultavasti 30 vuodessa on aineet parantuneet ja kyseinen operaatio siedettävämpi...?

    Toki aineet ja menetelmät ovat kehittyneet vuosien saatossa. Jäljennösten otto on enää epämiellyttävää niille, joilla on hyvin voimakas yökkäysrefleksi. Jäljennökset kun otetaan viimeisistäkin hampaista ja näillä hyvin herkästi yökkäävillä riittää monesti, että mennään vain puoliväliin suuta ja jo yököttää. Mutta jäljennöksen jähmettyminen ei kestä kauaa ja ammattitaitoinen hammaslääkäri osaa hiukan helpottaa oloa.

    Äänestä

Mulla oiotut hampaat ja kyl sen taitaa jotenkin huomata en raudat on ollu, toisaalta mun äidillä on ihan täydellisen suora hammasrivi ja ei sillä mitään hampaita ole koskaan oiottu.

Itellä ku on ollut raudat niin osaa kattoo ihmiset joilla on raudat ollu kans monta vuotta ja suora rivistö. Sen näkee jotenkin jo huulien asennosta..kai ne raudat on siihen jotenkin vaikuttanu...

Äänestä

Minulla on.

Äänestä
  • Juu-juu ja lehmät lentää. Olet väittänyt näissä kommenteissasi ikivanhoihin viesteihin että sinulle on tehty kaikki mahdollinen ja mahdoton mitä ihmiselle voidaan tehdä hamaistoon. En usko pätkääkään kirjoituksiisi, keksit vain juttuja omasta päästäsi.

    HANKI ELÄMÄ!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oiotut hampaat kirjoitti:

Itselläni on oiotut hampaat. Tosi tasainen ja symmetrinen rivi. Saan kuulla kommentteja siitä, että se on jotenkin teennäisen täsmällinen tai hammaslääkärin tekemä ihan oudoiltakin ihmisiltä, onko muilla kokemuksia, vai onko kateellisten panettelua?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu