Yhden ihmisen kautta synti tuli

maailmaan ja synnin kautta kuolema. (Room. 5:12)

Raamatun kertomus Eedenin puutarhassa
tapahtuneesta kapinasta tunnetaan hyvin.

Me kaikki koemme Aadamin synnin vaikutukset.
Yritämmepä miten kovasti tahansa toimia oikein, teemme erehdyksiä ja tarvitsemme siksi Jumalan anteeksiantoa.

Jopa apostoli Paavali valitti:
”Sitä hyvää, mitä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo,
sitä minä harjoitan. Minä kurja ihminen!” (Room. 7:19, 24.)

Ensimmäiset vanhempamme Aadam ja Eeva hylkäsivät typerästi Jumalan suvereeniuden ja valitsivat hallitsijakseen ”sen alkuperäisen käärmeen,
jota kutsutaan Panettelijaksi ja Saatanaksi” (Ilm. 12:9).

Aadam kuunteli vaimoaan ja söi tämän tavoin kiellettyä hedelmää.
Näin Aadam menetti vanhurskaan asemansa Jehovan edessä ja saattoi meidät synnin ja kuoleman julman ikeen alle.

Samalla ihmiskunta joutui Saatanan,
”tämän maailman jumalan”, kilpailevan suvereeniuden alaisuuteen.
(2. Kor. 4:4, Kirkkoraamattu 1938; Room. 7:14.)
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sanoessaan, että kuolema ”tuli maailmaan”,
Raamattu antaa ymmärtää, että ihmisten ei alun perin pitänyt kuolla lainkaan.

Vanhuus ja kuolema ovat seurausta
ensimmäisen ihmisen kapinasta Jumalaa vastaan.
Eläimiä taas ei ole tarkoitettu elämään ikuisesti
(1. Mooseksen kirja 3:21; 4:4; 9:3, 4).

Äänestä
  • ""Eläimiä taas ei ole tarkoitettu elämään ikuisesti ""

    ihminenkin kykenee parempaan tasa-arvoon kun teidän jumala..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Room. 5:12 kirjoitti:

maailmaan ja synnin kautta kuolema. (Room. 5:12)

Raamatun kertomus Eedenin puutarhassa
tapahtuneesta kapinasta tunnetaan hyvin.

Me kaikki koemme Aadamin synnin vaikutukset.
Yritämmepä miten kovasti tahansa toimia oikein, teemme erehdyksiä ja tarvitsemme siksi Jumalan anteeksiantoa.

Jopa apostoli Paavali valitti:
”Sitä hyvää, mitä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo,
sitä minä harjoitan. Minä kurja ihminen!” (Room. 7:19, 24.)

Ensimmäiset vanhempamme Aadam ja Eeva hylkäsivät typerästi Jumalan suvereeniuden ja valitsivat hallitsijakseen ”sen alkuperäisen käärmeen,
jota kutsutaan Panettelijaksi ja Saatanaksi” (Ilm. 12:9).

Aadam kuunteli vaimoaan ja söi tämän tavoin kiellettyä hedelmää.
Näin Aadam menetti vanhurskaan asemansa Jehovan edessä ja saattoi meidät synnin ja kuoleman julman ikeen alle.

Samalla ihmiskunta joutui Saatanan,
”tämän maailman jumalan”, kilpailevan suvereeniuden alaisuuteen.
(2. Kor. 4:4, Kirkkoraamattu 1938; Room. 7:14.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu