Persut - kokoomuksen apupuolue à la RKP

Kaikki merkit osoittavat siihen suuntaan, että persut kutistuvat pienpuolueeksi vuoden 2012 loppuun mennessä.

Kannatus tullenee liikkumaan jossain 5 - 10 %:n välillä.

Viimeinen naula puolueen kannatuslaskun arkkuun oli se, kun puheenjohtaja Soini ilmoitti äänestäneensä Niinistöä pressavaaleissa.

Suomen katajainen kansa ei koskaan voi antaa anteeksi sitä, että persujen johtoporukka (= Soini useat kansanedustajat) tekivät takinkäännön pressavaaleissa suurpääoman ja miljonääri Nalle Wahlrosin kaverin tukijoukkoihin. Tämä on sen kokoluokan petturuutta, että persuille voi vain toivottaa TERVEMENOA PORVARIPORUKKAAN!

Eroan puolueenne jäsenyydestä, samoin tekevät monet muutkin kaverini.

Syksyn kunnallisvaaleissa näette tekonne seuraukset!
1060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suosittelen lämpimästi, että persut tekevät kunnallisvaaleissa vaaliiton useimmissa kunnissa kokoomuksen ja rannikolla myös RKP:n kanssa, se takaa parhaimman lopputuloksen.

Äänestä
  • Aivan. Ökyporvarien kuuluu pitää yhtä. Ei Halla-ahokaan vastustaisi, vaikka on uhonnut pakkoruotsin ja kaksikielisyyden lopettamisella. Ne puheet unohtuvat, mikäli PS pääsee oikeiston armoihin.

    Äänestä

Ei ollut apupuolue kun Soini ei suostunut tietyillä ehdoilla liittymään hallitukseen mitä Katainen esitteli, koska se olisi ollut takinkääntöä. Katainen vaan trollasi.

Kyllä huomaa että Katainen on koulukiusaaja.

Äänestä
  • Soini auttoi Kataista nimenomaan jättäytymällä hallituksen ulkopuolelle hintaan mihin hyvänsä. Katainen oli jo hallitusneuvotteluissa täysin umpikujassa, mutta Soinin passiivisuus antoi kokoomuslaisille aikaa toipua. Soini ei kuunnellut Väyrystä, joka neuvoi syrjäyttämään Kataisen.

    Viime vuonna Soini pelasti Kataisen, tänä vuonna Soini on pelastanut Niinistön. Soinin linja on johdonmukainen.

    Äänestä

Persut voisivat valita puolueensa uudeksi tunnuslauluksi Dannyn "Tuuliviiri", jossa todetaan varsin onnistuneesti persujen käyttäytymistä.

"...itätuuli kutsuu mua itään

kesätuuli vetää etelään

ja siteitä en mitään kestä pitempään

nyt joko lähden tai jään..."

Äänestä
  • Persu- ja Soini-kriittiset yrittivät varoittaa: älkää äänestäkö kokoomuksen salarakasta! Liian moni jätti kuitenkin neuvon kuuntelematta.

    Äänestä

Äläs nyt?! Mikäs puolue ei ole apupuolue tai sillä ei ole sellaisia?

Äänestä

Joku tai jokin on saanut Soinin perustamaan politiikkansa ylikansallisten suuryritysten edun mukaan. Työpaikkojen luomista käytetään verukkeena, kun Soini antaa hyväksyntänsä laajamittaiselle ympäristön raiskaamiselle mm. kaivosteollisuuden ja ylimitoitetun ydinvoimarakentamisen suosimisella. Hyödyt valuvat suurelta osin Suomen ulkopuolelle, mutta ympäristön pilaamisen lasku jää suomalaisten hoidettavaksi. Hajautettu energiantuotanto ja työllistävän pienen ja keskisuuren yritystoiminnan edistäminen eivät Soinin mielestä ole tavoittelemisen arvoisia.

Äänestä
  • Soini ei kilpaillut Väyrysen kanssa ainoastaan opportunistisista syistä. Soini vastusti Väyrystä ideologisista syistä. Väyrysen yritys koota yhteen keskustalais-vasemmistolainen työläisten ja maalaisten EU-kriittinen, NATO-vastainen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja Suomen aluepoliittisen kehittämisen asiaa korostava KANSANRINTAMA oli porvari-Soinille kauhistus. Soini piti huolen, ettei väyrysläinen vaihtoehto Suomen nykymenolle selvinnyt vaalien toiselle kierrokselle. Soini oli vallan vahtikoira, siis siinä mielessä, että hän onnistui torjumaan sen ainoan ehdokkaan, joka vallanpitäjiä saattoi uhata. Soini puukotti Väyrystä selkään. Se on totuus vuoden 2012 presidentinvaaleista eikä se ei unohdu koskaan. Soini on tästä lähin merkitty mies. Soini tunnetaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minipuolue PS kirjoitti:

Kaikki merkit osoittavat siihen suuntaan, että persut kutistuvat pienpuolueeksi vuoden 2012 loppuun mennessä.

Kannatus tullenee liikkumaan jossain 5 - 10 %:n välillä.

Viimeinen naula puolueen kannatuslaskun arkkuun oli se, kun puheenjohtaja Soini ilmoitti äänestäneensä Niinistöä pressavaaleissa.

Suomen katajainen kansa ei koskaan voi antaa anteeksi sitä, että persujen johtoporukka (= Soini useat kansanedustajat) tekivät takinkäännön pressavaaleissa suurpääoman ja miljonääri Nalle Wahlrosin kaverin tukijoukkoihin. Tämä on sen kokoluokan petturuutta, että persuille voi vain toivottaa TERVEMENOA PORVARIPORUKKAAN!

Eroan puolueenne jäsenyydestä, samoin tekevät monet muutkin kaverini.

Syksyn kunnallisvaaleissa näette tekonne seuraukset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu