"Miettikää nyt äijät, mitä me on oikeasti opittu intin aikana, mikä on ratkaisevaa pressan tontin kannalta. Siellä oppii syömään munkkia ja tumputtamaan niin, ettei peitto heilu, Kuustonen heitti." IS
Opitko sinä jotain muuta tuon lisäksi?
Opitko sinä jotain muuta tuon lisäksi?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Meidän tuvassa opittiin semmoinen juttu, että nakitettiin kaikki p.aska yhdelle tuvan tyypille, sille kaikkein heikoimmalle, pikkuhiljaa se alkoi saamaan skeidaa niskaansa myös skappareilta. Kun se tuli sotkussa munkkiensa kanssa meidän pöytään, koko muu pöytä tyhjeni ja me siirryttiin toiseen pöytään. Sillä oli alkujaan haaveissa käydä RUK mutta jätti kesken koko intin.
Heh,mitä ruotsalainen varusmies tekee tupakkatauolla,oikein hän imee kessua.
Kunto ainakin nousi,oppi olemaan toisten kanssa samassa tilassa eikä ahdistanut.
Talvikeikat metsässä joukkueteltassa opetti pitämään kamiinan kuumana tai kaikki palelivat,RUK opetti jo hieman enemmän.
Jos Kuustosen opit olivat munkin syönti ja tumputus, mitä hän osasi ennen sitä?
Sitä oppi myös runkkaamaan muiden läsnäollessa, samoin paskantamaan.
Tavikeikoilla metsässä jotkut tyypit vietti öitä samassa makuupussissa runkaten ja nussien ja lämmitellen toinen toisiaan!
Syödä munkkeja ja tumputtaa.
Tumputettiin munkkiin. Tuli tumputukseen vaihtelua.
M.Kuustomen pisteet laski! Tulis vain ulos kaapistaan taittaa olla ite okein upihomo?
Kuustonen oppi tempun, joka ei vahingoita ketään, jos hän olisi oppinut tappamaan ihmisiä, sehän olisi ollut paljon pahempi juttu...
Mun isäukko kävi armeijan vuonna 69 ja sanoi, että armeijassa oppi lintsaamisen taidon oikein kunnolla.
Joo kaveri näytti kanttiinissa miten tumputtaa munkkia. Kaveri väitti nussivansa munkkia. No teki sen siinä kaikkien nähden. Ja tarjosi munkin hetken kuluttua vittumaiselle alikessulle, joka söi nautiskellen ilmaisen munkkiyllätyksen kahvin kera. Ei kyllä kerrottu mitä munkki sisälsi.
Kyllä joka jätkä osaa noi jutut ilman armeijaakin, Kuustonen vaikka onkin hihhuli virhreää kannattava hippi saa sanoa mitä haluaa mielestäni.
Tästäkin sanomisesta noussut älytön haloo vaikka mies ei ole sanonut mitään pahaa, miestä vaan vituttaa kun Haavisto ei pääse presidentiksi.
Onko toi Kuustonen vielä ihan uskovainen?
Opin ryhmäpaskannuksen jalon taidon. Paskahallissa oli noin 20 pyttyä jonossa ilman väliseiniä. Olihan siinä niin somaa rupatella naapurin kanssa! Ja vuosi oli 1957 Hämeenlinnan Suomen Kasarmilla.
Samassa paikassa hieman myöhemmin vedettiin hanskaan porukalla! oi niitä aikoja. Paskantaminen oli melko paskanhajusta hommaa! Runkkaukseenkin tuli ihan oma maku siinä toisten paskoessa ja osan runkkaillessa!
kylläpäs kuustosen sarkastinen vitsi aiheutti sivareiden joukossa oikein massahysterian,sivarit saavat kerrankin oikein ääneen haaveilla mitä ne olisivat armeijassa tehneet,jos vaan rohkeus olisi antanut myöten ja olisivat uskaltaneet armeijan käydä. kirjoituksia lukiessa oli tosiaankin parempi että tämä porukka kävi vain siviili palveluksen,mutta pitää muistaa että tämä sivari porukka kävi palveluksensa lasten ja vanhusten seassa,toivottavasti siellä ei kyseisiä tapahtumia sattunut.