Kastetut miinus kuolleet

Jori Mäntysalo

Karppa "Kastettujen osuus" -ketjussa pohti koska kastettujen lukumäärä ylittää kuolleiden määrän.

Ennakkotiedon mukaan 2011 kastettiin 46,212 ja kuoli 41,412; erotus 4800. Jaksaako joku kaivaa lukuja (lopullisia, ei ennakkotietoja) aiemmilta vuosilta, ja tehdä vaikka kuvaajan? Pika-analyysina vuosi 2005: kastettiin 49,443, kuoli 41,066; erotus 8377. Tästä tulisi pudotukseksi noin 600 henkeä vuodessa, joten tasaisella vauhdilla mentäisiin jonnekin noin vuoteen 2020. Veikkaan tätä(kin) kehitystä nopeammaksi.

12

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Matti Möttönen

      Joku graafi olisi kyllä äärimmäisen mielenkiintoinen. Nuo kaksi käyrää lähestyvät kirkon kannalta pelottavan nopeasti toisiaan. Vanhuksia on Suomessa paljon, ja he kuuluvat melkein kaikki kirkkoon. Samalla kasteiden määrä on laskenut koko ajan 2000-luvulla. Valistunut veikkaukseni on, että jo vuoden 2015 tienoilla kirkon jäseniä kuolee enemmän kuin uusia kastetaan.

    • 8 + 10

      Kirkon tilastollinen vuosikirja 2010 - sivu 19
      http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/8A75CE045AD09FE4C22577AE00256611/$FILE/Vuosikirja_2010.pdf

      --------- Kastetut - Kuolleet - Erotus
      1990 -- 59 298 -- 44 572 -- 14 726
      1991 -- 58 821 -- 43 784 -- 15 037
      1992 -- 59 789 -- 44 336 -- 15 453
      1993 -- 58 053 -- 45 220 -- 12 833
      1994 -- 57 780 -- 42 299 -- 15 481
      1995 -- 56 711 -- 43 320 -- 13 391
      1996 -- 54 002 -- 43 107 -- 10 895
      1997 -- 53 223 -- 43 294 -- 9 929
      1998 -- 50 594 -- 43 186 -- 7 408
      1999 -- 50 377 -- 43 522 -- 6 855
      2000 -- 50 342 -- 43 214 -- 7 128
      2001 -- 49 557 -- 42 471 -- 7 086
      2002 -- 48 386 -- 43 257 -- 5 129
      2003 -- 49 267 -- 42 596 -- 6 671
      2004 -- 49 670 -- 41 470 -- 8 200
      2005 -- 49 443 -- 41 066 -- 8 377
      2006 -- 49 527 -- 41 228 -- 8 299
      2007 -- 49 325 -- 42 170 -- 7 155
      2008 -- 49 068 -- 41 862 -- 7 206
      2009 -- 48 494 -- 42 511 -- 5 983
      2010 -- 48 347 -- 43 195 -- 5 152
      2011 -- 46 212 -- 41 412 -- 4 800 (ennakkotieto)

    • Tippitapitus
      • Don Sutin

      • Jori Mäntysalo

        Kiitos! Hyvin pelaa systeemi, kun yksi pyytää, toinen kaivaa luvut ja kolmas tekee grafiikan.

        Ja mukavaltahan tuokin käyrä näytti. Alaspäin mennään ja nollan alle tiputaan piakkoin.


      • Matti Möttönen

        Odotin sellaista graafia, jossa olisi ollut kastetuille ja kuolleille omat käyränsä, mutta karu totuus käy ilmi tuostakin. Kiitos!


      • Tippitapitus

    • Laskekaa ite

      Suuret ikäluokat eli 1945-1955 syntyneet alkavat kuolemaan keskimäärin
      2025-2035 välisenä aikana eli tuolloin kirkon jäsenmäärä tippuu rankasti
      kuolemien johdosta. Kastettujen osuutta ei voida tuolla aikavälillä sanoa, koska
      emme tiedä syntyneiden osuutta. Mutta kastettujen osuus seuraa kirkkoon kuuluvien osuutta 3..5%-yksikköä eli jos kirkon väki vähenee tuon 1%-yksikön vuosivauhtia
      niin vuonna 2025 kirkkoon kuuluu 63% ja kastettuja on 66-68% ikäluokasta.

      Eli vuosien 2025-2035 kirkon väkimäärä laskee alle 50% ja suurissa kaupungeissa sekä yliopistokaupungeissa alle 30%.

    • hjkhps

      Viime vuonna, 2015, syntyi 55 427 ( -1760 vuodesta 2014) lasta, vähiten sitten v. 1868, jolloin syntyi alle 44 000 (nälkävuodet).

      Viides peräkkäinen laskuvuosi - ei taida kauaa olla kun syntyi vielä n. 60 000 vuodessa.

      Ja pikkuhiljaa alkavat suuret ikäluokat saavuttaa "kuoliniän". Se tulee olemaan sitten kylmää kyytiä kirkolle - etten sanoisi aika haipakkata. Sattaa siinä tukka lähteä, hilse ainakin karisee.

      Eikös tuo syntyneet miinus kuolleet ole jo nyt selvästi, tuhansia, kirkolle pakkasella. Suuri muutos muutamassa vuodessa.

      • yuoyu

        Taisi olla n. 5000 jäsentä miinusta kirkolle v. 2015, kastetut syntyneet-kuolleet kirkon jäsenet.


    • kulr

      Jorin veikkaus aloituksensa lopussa todellakin osui oikeaan. Kehitys todellakin nopeampaa kuin mitä tasaisenvauhdintaulukko näytti 4 vuotta sitten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      241
      2034
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1627
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1260
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      972
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      789
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      780
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      761
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      725
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe