Kakkoskierroksellakin voi taktikoida

Heips!

Gallupeilla on suuri vaikutusmahdollisuus, MUTTA me äänestäjät voimme vaikuttaa gallupeihin sillä, mitä tietoa gallup-kyselyihin annamme. Antakaa juuri päinvastaista tietoa siitä, ketä äänestätte, mikäli haluatte, että ihmiset lähtevät innolla tai hädissään äänestämään teidän ehdokastanne.

Esim. jos gallupit sanoo, että Haavisto on ottanut Niinistöä kiinni ja tilanne on tiukka, niin Niinistön kannustajat menevät innolla/hädissään äänestämään, kun pelkäävät niin Haaviston voittavan.

Mutta jos gallup sanoo, että Niinistö johtaa Haavistoa ylivoimaisesti, niin Niinistön kannattajista osa jää kotiin, kun eivät viitsi turhaan pakkaseen lähteä, kun olettavat Niinistön voittavan kuitenkin, eli olettavat, ettei heidän ääniä tarvita.

Miksi sitten annan tämän vinkin? Koska ärsyttää nuo gallupit ja se, että ihmiset taktikoivat, eivätkä äänestä sitä, jota todella kannattavat. Gallupit pitäisi kieltää, mutta kun sitä ei tehdä, niin toinen vaihtoehto on harhauttaa niitä ja kun ne lopulta eivät enää pidäkään paikkaansa, niin niihin ei luoteta ja ihmiset alkavat taas äänestää heitä, joita todella haluavatkin äänestää.
350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eiku taktikoimaan sitten vaan!

Äänestä

Minä on tehtävänä kuljettaa huomenissa 20-30 vanhusta äänestään (tehnyt tätä ) ja aina ne vanhukset kysyy ketä kannattaa äänestää ettei äänet men hukkaan.

Minun on ehdotettava että 6 koska jos ehdotan toista niin silloin äänet tosiaan menee hukkaan ja vanhukset on vihasia su-iltana kun neuvoin väärin äänestämään häviäjää.


Kyllä noi gallupit siis on tosi tärkeitä että osaa äänestää oikein.

Oikea ?

Äänestä

No toivottavasti ne vanhukset ja monet muut kertovat gallupkyselijöille, että ovat äänestäneet nroa 2, niin gallupit saa kertoa kuinka Haavisto ottaa Niinistöä kiinni ja niinpä Niinistön kannattajat juoksevat uurnille ja siten varmistavat Saulin voiton.

Tai jos kertovat äänestäneensä Salea, niin tilanne on toisinpäin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gulps kirjoitti:

Heips!

Gallupeilla on suuri vaikutusmahdollisuus, MUTTA me äänestäjät voimme vaikuttaa gallupeihin sillä, mitä tietoa gallup-kyselyihin annamme. Antakaa juuri päinvastaista tietoa siitä, ketä äänestätte, mikäli haluatte, että ihmiset lähtevät innolla tai hädissään äänestämään teidän ehdokastanne.

Esim. jos gallupit sanoo, että Haavisto on ottanut Niinistöä kiinni ja tilanne on tiukka, niin Niinistön kannustajat menevät innolla/hädissään äänestämään, kun pelkäävät niin Haaviston voittavan.

Mutta jos gallup sanoo, että Niinistö johtaa Haavistoa ylivoimaisesti, niin Niinistön kannattajista osa jää kotiin, kun eivät viitsi turhaan pakkaseen lähteä, kun olettavat Niinistön voittavan kuitenkin, eli olettavat, ettei heidän ääniä tarvita.

Miksi sitten annan tämän vinkin? Koska ärsyttää nuo gallupit ja se, että ihmiset taktikoivat, eivätkä äänestä sitä, jota todella kannattavat. Gallupit pitäisi kieltää, mutta kun sitä ei tehdä, niin toinen vaihtoehto on harhauttaa niitä ja kun ne lopulta eivät enää pidäkään paikkaansa, niin niihin ei luoteta ja ihmiset alkavat taas äänestää heitä, joita todella haluavatkin äänestää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu