MINÄ MINÄ MINÄ - oman edun ajaminen markkinataloudessa

Noin 7347102 kertaa olen elämässäni törmännyt erinäisten taloustieteilijöiden tms talous"asiantuntijoiden" ideaan siitä, että ihmiskunnalla menee kaikkein parhaiten silloin, kun jokainen markkinoilla toimiva ihminen ajaa mahdollisimman törkeästi omaa etuaan, eikä mieluiten ajattele mitään muuta kuin oman pankkitilinsä saldoa erinäisiä taloudellisia päätöksiä tehdessään.

http://www.wimp.com/helpimpulse/

Väitän, että altruismi ei aivan turhaan ole ihmisille/kädellisille evoluution mukana kehittynyt. Jopa sudet käytännössä elättävät vammautuneita tovereitaan.

Wahlroos & kumppanit ovat väärässä. Evoluutiopsykologia sen sijaan on oikeassa. Oman edun ajaminen ei ole ainoa tapa edistää omien geenien siirtymistä eteenpäin: suunnilleen samojen geenien määrän lisääntyminen on mahdollista myös esimerkiksi perheenjäseniä, sukulaisia, naapureita, 'lähimmäisiä' auttamalla.
290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mitään geenejä tarvi siirtää minnee,,, liikaa on jo populaa muutenkin, paras vaan katsoa että oma etu tulee tyydytetyksi niin hyvin menee.

Äänestä
  • Liikakansoitus vaivaa lähinnä kehitysmaita, suomeenhan tuodaan jopa ulkomailta maahanmuuttajia kun ei muka työvoimaa riitä syntyperäisistä suomalaista vaikka meitäkin täällä on työttöminä pilvin pimein!
    Työttömyys johtuu juurikin noista itsekkäistä paskiaisista jotka ovat mm. vieneet työpaikat kiinaan jne. halpamaihin!

    Koko markkinatalous on ihmiskunnan tähänastisen historian suurin valhe, vääryys ja kohtalokas virhe!! Näin käy koulutususkonnon takia, koulutus on irtaantunut arkielämästä ja alkanut ns. elää omaa elämäänsä jolloin ns. koulutetut tekevät käytännön elämälle vieraita tekoja mikä johtaa koko kansan pahoinvointiin!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


,...,,.k.,. kirjoitti:

Noin 7347102 kertaa olen elämässäni törmännyt erinäisten taloustieteilijöiden tms talous"asiantuntijoiden" ideaan siitä, että ihmiskunnalla menee kaikkein parhaiten silloin, kun jokainen markkinoilla toimiva ihminen ajaa mahdollisimman törkeästi omaa etuaan, eikä mieluiten ajattele mitään muuta kuin oman pankkitilinsä saldoa erinäisiä taloudellisia päätöksiä tehdessään.

http://www.wimp.com/helpimpulse/

Väitän, että altruismi ei aivan turhaan ole ihmisille/kädellisille evoluution mukana kehittynyt. Jopa sudet käytännössä elättävät vammautuneita tovereitaan.

Wahlroos & kumppanit ovat väärässä. Evoluutiopsykologia sen sijaan on oikeassa. Oman edun ajaminen ei ole ainoa tapa edistää omien geenien siirtymistä eteenpäin: suunnilleen samojen geenien määrän lisääntyminen on mahdollista myös esimerkiksi perheenjäseniä, sukulaisia, naapureita, 'lähimmäisiä' auttamalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu