Haavisto-buumi on mennyt överiksi.

Mielestäni meillä valitaan nyt presidenttiä ja kukin valitsee omasta mielestään sopivamman.
Tyttäreni työpaikalla oli juteltu asiasta ja olivat siinä vertailleet kuka ketäkin aikoo äänestää.
Tyttäreni kertoi että tällä hetkellä hänestä tuntuu paremmalta antaa äänensä Niinistölle.
Sehän kohun nosti, sillä hän on kuulemma rasisti ja suvaitsematon, eikä siitä asiasta hänen kohdallaan todellakaan ollut kyse, vaan hän kokee Niinistön sopivaksi presidentin virkaan.
Nuori ihminen ihmettelee tällaista ja rupeaa miettimään onko hän todellakin rasisti, vaikka aiemmin ei edes ole sitä edes ajatellut.

Ovatko nämä vaalit oikeasti muodostumassa sänkykamarivaaleiksi, sillä asialla kun ei mielestämme ole mitään tekemistä presidentin valinnan kanssa. Sitä on kuitenkin korostettu näissä vaaleissa ylenpalttisesti, aivan kuin se olisi isokin ansio että on homo. (vai onko tuolla hienompi nimi, ei nimittäin ole tarkoitus parjata).
Onko todellakin niin näissä vaaleissa saa äänestää vain seksuaalivähemmistöä ollakseen suvaitsevainen. Nyt on mennyt ihan liian överiksi.

Vaalisalaisuushan on olemassa, mutta meillä puolueiden puheenjohtajat haluavat manipuloida kansan äänestämään heidän laillaan, siksi ennen vaaleja ilmoittelevat kilpaa ketä ovat äänestäneet. Pitävät itsestään selvänä, että heitä äänestäneet tekevät juuri saman päätöksen, sillä hehän pitävät suomalaista kansaa pelkkänä vaalikarjana.

Mietti ihan itse kelle äänen haluat antaa. On se sitten Niinistö tai Haavisto.
Pääasia että valinta on sinun.

Tämän ohjeen annoin tyttärelleni.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kiihkoilijoita löytyy kummaltakin puolelta. Asian kääntöpuoli ovat ne ihmiset, jotka ovat Suomen konservatiivisemmissa osissa ilmoittaneet tukevansa Haavistoa ja saaneet kymmeniä vihaisia puhelinsoittoja muilta kaupunkilaisilta.

Äänestä

näin on.

voi helposti kuvitella että isompien kaupunkien 20-30 vuotiaiden keskuudessa "väärää äänestävä" saa kokea samoja fiiliksiä kuin politrukkien ollessa voimissaan.

kalliolainen ruletti: tuo julki Niinistöläisyytesi esille kalliolaisessa nuorisobaarissa ja nauti suvaitsevaisuudesta ;-)

pääasia on kuitenkin äänestää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äitykkänä kirjoitti:

Mielestäni meillä valitaan nyt presidenttiä ja kukin valitsee omasta mielestään sopivamman.
Tyttäreni työpaikalla oli juteltu asiasta ja olivat siinä vertailleet kuka ketäkin aikoo äänestää.
Tyttäreni kertoi että tällä hetkellä hänestä tuntuu paremmalta antaa äänensä Niinistölle.
Sehän kohun nosti, sillä hän on kuulemma rasisti ja suvaitsematon, eikä siitä asiasta hänen kohdallaan todellakaan ollut kyse, vaan hän kokee Niinistön sopivaksi presidentin virkaan.
Nuori ihminen ihmettelee tällaista ja rupeaa miettimään onko hän todellakin rasisti, vaikka aiemmin ei edes ole sitä edes ajatellut.

Ovatko nämä vaalit oikeasti muodostumassa sänkykamarivaaleiksi, sillä asialla kun ei mielestämme ole mitään tekemistä presidentin valinnan kanssa. Sitä on kuitenkin korostettu näissä vaaleissa ylenpalttisesti, aivan kuin se olisi isokin ansio että on homo. (vai onko tuolla hienompi nimi, ei nimittäin ole tarkoitus parjata).
Onko todellakin niin näissä vaaleissa saa äänestää vain seksuaalivähemmistöä ollakseen suvaitsevainen. Nyt on mennyt ihan liian överiksi.

Vaalisalaisuushan on olemassa, mutta meillä puolueiden puheenjohtajat haluavat manipuloida kansan äänestämään heidän laillaan, siksi ennen vaaleja ilmoittelevat kilpaa ketä ovat äänestäneet. Pitävät itsestään selvänä, että heitä äänestäneet tekevät juuri saman päätöksen, sillä hehän pitävät suomalaista kansaa pelkkänä vaalikarjana.

Mietti ihan itse kelle äänen haluat antaa. On se sitten Niinistö tai Haavisto.
Pääasia että valinta on sinun.

Tämän ohjeen annoin tyttärelleni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu