Mielestäni meillä valitaan nyt presidenttiä ja kukin valitsee omasta mielestään sopivamman.
Tyttäreni työpaikalla oli juteltu asiasta ja olivat siinä vertailleet kuka ketäkin aikoo äänestää.
Tyttäreni kertoi että tällä hetkellä hänestä tuntuu paremmalta antaa äänensä Niinistölle.
Sehän kohun nosti, sillä hän on kuulemma rasisti ja suvaitsematon, eikä siitä asiasta hänen kohdallaan todellakaan ollut kyse, vaan hän kokee Niinistön sopivaksi presidentin virkaan.
Nuori ihminen ihmettelee tällaista ja rupeaa miettimään onko hän todellakin rasisti, vaikka aiemmin ei ole sitä edes ajatellut.
Ovatko nämä vaalit oikeasti muodostumassa sänkykamarivaaleiksi, sillä asialla kun ei mielestämme ole mitään tekemistä presidentin valinnan kanssa. Sitä on kuitenkin korostettu näissä vaaleissa ylenpalttisesti, aivan kuin se olisi isokin ansio että on homo. (vai onko tuolla hienompi nimi, ei nimittäin ole tarkoitus parjata).
Onko todellakin niin että näissä vaaleissa saa äänestää vain seksuaalivähemmistöä ollakseen suvaitsevainen. Nyt on mennyt ihan liian överiksi.
Vaalisalaisuushan on olemassa, mutta meillä puolueiden puheenjohtajat haluavat manipuloida kansan äänestämään heidän laillaan, siksi ennen vaaleja ilmoittelevat kilpaa ketä ovat äänestäneet. Pitävät itsestään selvänä, että heitä äänestäneet tekevät juuri saman päätöksen, sillä hehän pitävät suomalaista kansaa pelkkänä vaalikarjana.
Mietti ihan itse kelle äänen haluat antaa. On se sitten Niinistö tai Haavisto.
Pääasia että valinta on sinun.
Tämän ohjeen annoin tyttärelleni.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos joku tulisi kadulla minulle uhkailemaan ja vaahtomaan sen puolesta että äänestäisin Haavistoa vetäisin tuollaista oli tyttö tai poika turpaan ja lujaa. Minun rinnuksiini ei käydä.