Haavisto-buumi on mennyt överiksi.

Mielestäni meillä valitaan nyt presidenttiä ja kukin valitsee omasta mielestään sopivamman.
Tyttäreni työpaikalla oli juteltu asiasta ja olivat siinä vertailleet kuka ketäkin aikoo äänestää.
Tyttäreni kertoi että tällä hetkellä hänestä tuntuu paremmalta antaa äänensä Niinistölle.
Sehän kohun nosti, sillä hän on kuulemma rasisti ja suvaitsematon, eikä siitä asiasta hänen kohdallaan todellakaan ollut kyse, vaan hän kokee Niinistön sopivaksi presidentin virkaan.
Nuori ihminen ihmettelee tällaista ja rupeaa miettimään onko hän todellakin rasisti, vaikka aiemmin ei ole sitä edes ajatellut.

Ovatko nämä vaalit oikeasti muodostumassa sänkykamarivaaleiksi, sillä asialla kun ei mielestämme ole mitään tekemistä presidentin valinnan kanssa. Sitä on kuitenkin korostettu näissä vaaleissa ylenpalttisesti, aivan kuin se olisi isokin ansio että on homo. (vai onko tuolla hienompi nimi, ei nimittäin ole tarkoitus parjata).
Onko todellakin niin että näissä vaaleissa saa äänestää vain seksuaalivähemmistöä ollakseen suvaitsevainen. Nyt on mennyt ihan liian överiksi.

Vaalisalaisuushan on olemassa, mutta meillä puolueiden puheenjohtajat haluavat manipuloida kansan äänestämään heidän laillaan, siksi ennen vaaleja ilmoittelevat kilpaa ketä ovat äänestäneet. Pitävät itsestään selvänä, että heitä äänestäneet tekevät juuri saman päätöksen, sillä hehän pitävät suomalaista kansaa pelkkänä vaalikarjana.

Mietti ihan itse kelle äänen haluat antaa. On se sitten Niinistö tai Haavisto.
Pääasia että valinta on sinun.

Tämän ohjeen annoin tyttärelleni.
9119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Herätkää hyvät ihmiset, ajatelkaa mitä homous teettää, nytkin oikeudessa homo- opettaja joka käyttänyt alaikäisiä poikia hyväkseen, hävetkää jotka hyväksyvät homot ja antavat heidän toimia lasten parissa. Vieläpä maan isäksi ja äidiksi julkihomot. Vieläkö joku väittää että homous ei ole sairasta.

Äänestä
  • Nyt on hätä suuri, sen voi näistä kaikista samansuuntaisista viesteistä lukea. Kirkot täyttyy kohta näistä hädissään olevista ihmisistä, mutta siellä viimeistään he oppivat, että homous ei ole sairasta, vaan sairaus. Ei uskoisi, että elämme vuotta 2012 ja itseään sivistysvaltiona pitävässä maassa. Ehkä suomalaisuuden historia on vielä liian lyhyt, kun milloin on oltu Ruotsin, milloin Venäjän vallan alla. Olkaa rauhassa, enää vajaa viikko h-hetkeen.

    Äänestä

  • Organisoikaa nyt hyvät ihmiset preferenssinne kunnolla, ja lakatkaa toisarvosten abduktioiden jankuttaminen. Tämä olisi kaikkein rationaalisin tapa edetä.

    Äänestä

  • tein jo valinnan kirjoitti:

    Nyt on hätä suuri, sen voi näistä kaikista samansuuntaisista viesteistä lukea. Kirkot täyttyy kohta näistä hädissään olevista ihmisistä, mutta siellä viimeistään he oppivat, että homous ei ole sairasta, vaan sairaus. Ei uskoisi, että elämme vuotta 2012 ja itseään sivistysvaltiona pitävässä maassa. Ehkä suomalaisuuden historia on vielä liian lyhyt, kun milloin on oltu Ruotsin, milloin Venäjän vallan alla. Olkaa rauhassa, enää vajaa viikko h-hetkeen.

    Jos kerta homous on sairaus, niin siitä pitää hakeutua hoitoon.

    Äänestä

Lyhyeksi jäi tämäkin trendi, niin kuin kaikki trendit yleensä jää. Niinistö johtaa gallupeissa jo yli 70% kannatuksella.

Äänestä
  • Trendi se on vain median näkökulmasta, sillä ehdokkaita valikoidessa itse ainakin suosin sitä jonka arvot ovat lähimpänä omiani.

    Äänestä

Kyllä on tyhmiä ihmisiä tyttäresi työpaikalla. Ei kenenkään tarvitse olla suvaitsevainen, eikä sietää yhtään homoa tai muutakaan itselle epämiellyttävää henkilöä. Itse se valitaan mitkä arvot ja ihmiset hyväksyy.

Äänestä

Tätä vaaliteatteria pidetään nyt yllä ihan sen vuoksi että suomalaiset eivät ehtisi seurata mitä Katainen ja Urpilainen touhuavat tuolla euroopassa.
Siellä vain suomalaisten veromarkat menevät kuin tuhka tuuleen ja tänne suunnitellaan vyönkiristyksiä omalle kansakunnalle.
(Viedään vanhuksilta se toinen vaippan. Niitä kun nykyään törsitään kaksi per vuorokausi)!

Me ollaan niin suvaitsevaisia, että kun tuolla eteläeuroopassa on poliitikot varastaneet kansalaisten rahat, niin me maksamme kaiken.
Kyllä viisi-miljoonaisella väestöllä on siihen varaa!!

Olisiko jo nyt viimeinkin aika julistaa Katainen ja Urpilainen joukkoineen holhouksen alaiseksi ja että me suomalaiset emme enää vastaisi heidän tekemistään veloista. Ei niistä jotka he ovat tehneet vuoden aikana, eikä niistä mitä ehtivät vielä tehdä.
Eikö se ole niin, että jokaisessa työssä pitäisi vastata tekemistään virheistä henkilökohtasesti.
(Enkä kyllä tarkoita että he sanoisivat ottavansa poliittisen vastuun, koska se vastuu ei pidä sisällään muuta kuin ne sanat)!

On tosi törkeää että he saavat päättää niin isoista asioista ja kykynsä ovat jo näyttäneet.
Suomella menee kohta koko valtion pudjetti Euro-alueen velkojen hoitoon.
Ollaan menty euron mukana kriisistä kriisiin ja nyt ollaankin jo tuossa tilanteessa, kun ollaan päästetty savolaispoika hiekkalaatikolle leikkimään isompaa kuin onkaan.

Nyt kaikki huijaavat kaikkia – ja varsinkin Suomea

http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/01/31/nyt-kaikki-huijaavat-kaikkia--ja-varsinkin-suomea/201222111/170

Äänestä

Kyllä tässä maailmassa on lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistynyt yhtälailla heteroitakin.
Nämä ovat kuules pedofiileja, jotka sitä tekee. Homoparit saattavat olla keskenään samanikäisiäkin.
Samoin heteroparit saattavat olla kovin eri-ikäisiä keskenään, kuten Sauli ja Jenni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äitykkänä kirjoitti:

Mielestäni meillä valitaan nyt presidenttiä ja kukin valitsee omasta mielestään sopivamman.
Tyttäreni työpaikalla oli juteltu asiasta ja olivat siinä vertailleet kuka ketäkin aikoo äänestää.
Tyttäreni kertoi että tällä hetkellä hänestä tuntuu paremmalta antaa äänensä Niinistölle.
Sehän kohun nosti, sillä hän on kuulemma rasisti ja suvaitsematon, eikä siitä asiasta hänen kohdallaan todellakaan ollut kyse, vaan hän kokee Niinistön sopivaksi presidentin virkaan.
Nuori ihminen ihmettelee tällaista ja rupeaa miettimään onko hän todellakin rasisti, vaikka aiemmin ei ole sitä edes ajatellut.

Ovatko nämä vaalit oikeasti muodostumassa sänkykamarivaaleiksi, sillä asialla kun ei mielestämme ole mitään tekemistä presidentin valinnan kanssa. Sitä on kuitenkin korostettu näissä vaaleissa ylenpalttisesti, aivan kuin se olisi isokin ansio että on homo. (vai onko tuolla hienompi nimi, ei nimittäin ole tarkoitus parjata).
Onko todellakin niin että näissä vaaleissa saa äänestää vain seksuaalivähemmistöä ollakseen suvaitsevainen. Nyt on mennyt ihan liian överiksi.

Vaalisalaisuushan on olemassa, mutta meillä puolueiden puheenjohtajat haluavat manipuloida kansan äänestämään heidän laillaan, siksi ennen vaaleja ilmoittelevat kilpaa ketä ovat äänestäneet. Pitävät itsestään selvänä, että heitä äänestäneet tekevät juuri saman päätöksen, sillä hehän pitävät suomalaista kansaa pelkkänä vaalikarjana.

Mietti ihan itse kelle äänen haluat antaa. On se sitten Niinistö tai Haavisto.
Pääasia että valinta on sinun.

Tämän ohjeen annoin tyttärelleni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu