Olen 27-vuotias nuori mies keski-Suomesta. Olen korkeasti koulutettu, filosofian maisteri, liikunnallinen ja taiteellinen. Olen menossa ensi kesänä naimisiin pitkäaikaisen naisystäväni kanssa. Toteutamme vihdoin pitkäaikaisen unelmamme perheestä. Tästä ajattelin aikuisuuden alkavan. Häiden jälkeen tietysti täytyy pohtia vakavasti myös tulevaisuutta, perheenlisäystä ym.
Olen elänyt täällä Suomessa 27 vuotta, enkä ole koskaan ollut kiinnostunut suuremmin politiikasta. Yliopistoon mennessäni kiinnostuin hiukan enemmän yhteiskunnan asioista, osallistuin järjestötoimintaan. Ihmettelin aina kuinka suomalaiset nuoret aikuiset ovat niin laimeita. Yliopistouudistukset ovat pyyhältäneet ja vieneet pois tärkeitä oppiaineita ja lopettaneet resurssit kielten opetukselta ym. Opiskelijat eivät ole tehneet oikein mitään: ovat katselleet vierestä ja ihmetelleet. Samaa voisin sanoa myös muista nuorista aikuisista yliopiston ulkopuolelta. Tässä sitä vaan elellään, kituutellaan ja ihmetellään mitä maailmalla tapahtuu. Kenelläkään ei ole ollut halua muuttaa mitään, vaan olemme voimattomina odottaneet jotain. Jotain mikä ehkä joskus tulevaisuudessa tulee.
Joka tapauksessa. Pitemmittä puheitta. Vetoan nyt teihin äänestäjät, te epävarmat, jotka ette vielä saaneet suomalaiset nuoret aikuiset heräämole päättäneet ehdokastanne, äänestämään SAULI NIINISTÖÄ.
Sauli Niinistö on tuonut meille ajatuksen ja ymmärryksen siitä, että ainoastaan me itse voimme päättää tulevaisuuändesta. Emme ole täällä ainoastaan kohtalon, markkinatalouden, korruption ja Vihreän -liikkeen katkeruuden riepoteltavana, vaan voimme myös vaikuttaa asioihin!
Aina aikaisempia sukupolvia muistellaan, niitä suuria tekoja, joita he tekivät. Näitä tekoja yhtään väheksymättä, on meidän sukupolven aika tehdä myös näitä suuria tekoja, joista puhutaan vielä kymmeniä vuosia. Me voimme tehdä jotain sellaista, josta tulevat sukupolvet kiittävät!
Hyviä esimerkkejä meillä aikoinaan oli mm. Suojeluskunnat ja Lotta-Svärd-järjestöt!
Olen vasta nuori, 27-vuotias, mutta en ole koskaan elämässäni voinut luottaa poliitikkoihin. Olen nähnyt heidät aina oman etunsa tavottelijoina, lahjottavina, epäluotettavina, epäilyttävinä. Näin pitkään nuoren miehen tuli elää, että tapaa oikeasti luotettavan poliitikon, Sauli Niinistön, joka puhuu aidosti täydestä sydämestään. Hän ei tavoittele omaa etuansa, onhan hänkin itse vähemmistössä.
Sauli on lahjomaton. Tunnen suurta ylpeyttä siitä, että Saulin kaltainen hieno mies ylipäätään edes haluaa johtaa tällaista maata, jossa tapahtuu niin paljon vääryyttä ja jossa edustetaan huonoja arvoja. Kiitos Sauli siitä, kun olet niin rohkea!
Vielä pisteenä ii:n päälle. Vetoan myös tulevien lasteni puolesta.
Toivoisin heidän saavan elää lapsuutensa sellaisessa Suomessa, jossa arvostetaan suvaitsevaisuutta ja lähimmäistä, ilman "stalinistista kommunistipolitiikkaa"
tyrkyttävää VIHREÄÄ-LIIKETTÄ !
Haluan lapseni voivan elää valoisassa tulevaisuudessa, jossa kaikilla on oma tasa-arvoinen paikkansa.
Minut kasvatettiin sellaisiin vanhanaikaisiin hyviin arvoihin, mutta nykyisessä yhteiskunnassa olen joutunut tiukille.
Ahkera, tunnollinen poika joutuukin koville tässä epärehellisessä maailmassa. Markkinakoneistot jylläävät ja tehoja lisätään jatkuvasti ilman resursseja.. Silloin kun ihminen ei osaa sanoa EI tällaiselle epäinhimilliselle tehojen tavoittelulle - ihminen palaa loppuun.
Haluammeko me palaa loppuun jatkamalla samaa rataa ja jatkuvasti huutaa mantraa: "VIHREÄ LIIKE PELASTAA MEIDÄT" ?, vaikka se vie meidät tuhoon?
.....Vai haluammeko jotain uutta? Valoisa tulevaisuus on meistä itsestämme kiinni.
Parin viikon sisällä ei pääty mikään, vaan alkaa jotain uutta.
Tehdään parempi Suomi yhdessä - äänestäkää SAULI NIINISTÖ presidentiksi
Nro 6.

Vastaukset 7
Vanhimmat
""stalinistista kommunistipolitiikkaa"
tyrkyttävää VIHREÄÄ-LIIKETTÄ !"
-heitto osoittaa miten tosissaan otettava tämä kirjoittaja on.
Vasemmistopolitiikka, jota ei haavisto varsinaisesti edes edusta, haluaa sellaisen yhteiskunnan joka huolehtii myös heikoimmistaan, kun taas kokoomus haluaa yhteiskunnan jossa raha ratkaisee ja jokainen pärjäköön omillaan.
Ihan hieno palopuhe Niinistön puolesta kyllä, mutta totuuden perää tuossa ei kyllä ollut.
Aloittaja aivan oikeassa. Tämä vihreiden kommaripolitiikka pitäisi lailla kieltää !
Niin, että ristinivelpoika haluaa Natoon? Haluaa, että joka paikassa pyritään vaan yhä suurempiin voittoihin mahdollisimman vähällä väellä?
Ja rahaa syydetään kahmalokaupalla muihin maihin oman kansan kustannuksella? Ja Godootti myös?
No, presidenttihän ei päätä näistä asioista. Siksi onkin hyvä, jos Niinistö pidetään eläkkeelle asti poissa päättäjien jaloista.
Talouden hallintaan perehtynyt vai kommarivihreä kompostitoimittaja ?
Ei ole vaikea päätös.
Suomi tarvitsee taloudellistakin asiantuntemusta jossa Niinistö on tietenkin ihan ykkönen.
Suomi tarvitsee terveitä arvoja. Tässäkin Sauli on ykkönen.
Suomi tarvitsee älyä ja toiminta suunnitelmia. Sauli Niinistö on ykkönen.
Ketä äänestän ?
Sauli Niinistöä.
Haluan maallemme tulevaisuutta.
Katainen ja Niinistö ovat täysin eriasioita.
Nyt tarvitaan henkilö, jolla on terveet arvot, tulevaisuuden toivoa ja hyvinvointia heikoimmillekin.
Kaikki tämä on Sauli Niinistöä arkipäivässä. Tällöin hän ei ole vielä yrittänyt edes mitään, koska se on elämäntyyli, oma vapaa tyylinsä jossa on järkeä.
Köyhän on turha pelätä Niinistön Saulia, sillä jos hän on kansan Presidentti, hän tekee kuten aina, parhaansa.
Niinistö haluaa panna yliopistot maksullisiksi, jolloin vähävaraisten perheiden nuorilla ei ole mitään asiaa näihin opinahjoihin, kun ei pysty maksamaan lukukausimaksuja!
Niinistön vaimo Jenni on yhdessä muiden kokoomusrouvien kanssa ajanut Porissa kirjastojen käytön maksullisuutta!
Opiskelijamyönteisyys rajoittuu niihin nuoriin, kenen isukeilla on pätikkää taskussa!
Niin, mutta jos sä puolustat julkisia palveluja, maksutonta koulunkäyntiä ja kirjastoa, niin sä oot STALINISTI JA KOMMARI!!! Niinhän tässä näköjään ajatellaan :(
Sauli todellakin tekee parhaansa, mutta kenen hyväksi? Pankkiirien juoksupojaksihan häntä on eu:ssa tituleerattu.
Sanotaan että Kokoomus ajaisi vain isotuloisten asioita on täyttä puppu. Propakandaa. Jos ei ole talouskasvua ei ole jakamista.Jos astiasta otetaan koko ajan eikä laiteta tilalle niin loppuuhan jakaminen.
Haavisto on kommari. Hän elää menneisyydessä. Hän kuvittelee että tehdään vain vanhoja juttuja vaikka ne ei toimi. Jos Haaviston ei taloudellinen kasvu olisikin hyväksi niin silloinhan Kuuba ja Pohjoiskorea olisi mallivaltioita.
Talous ei juuri kasva Pohjoiskoreassa ja maa on rutiköyhää.