sarkoidoosiko??

Minulla on ollut ainakin vuodesta 2003 harvinaisen veemäinen ihottuma sormessa ja poskipäissä. Ihottuma on lupus pernion kaltaista ja tulee "puuskittain". Kasvojen ihottumalla on ollut taukoa nyt noin vuosi,mutta sormeen tulee pari kolme kertaa vuodessa todella kipeä ihottuma.(JA VAIN YHTEEN JA SAMAAAN SORMEEN AINA) Lääkärit vain käskevät rasvata käsiä. Nyt viime syyskuussa kuudes aivohermoni halvautui jostain syystä, (MRI ok). Kaikki alkoi jumalattomalla päänsäryllä mihhin ei mitkään lääkkeet auttaneet. Näköhäiriöitä mm kaksoiskuvia ja näön sumenemista. Näkö huononi niin että sain lasit. Lääkärit ovat aika ymmällään, mutta lupasivat halvauksen paranevan parissa kk:ssa. No eipä ole! Kontrolli silmä-oftamologille tämän kuun lopussa... Silmät ovat syyskuust asti olleen joka päivä enemmän tai vähemmän kipeät ja punaiset koko ajan. Toinen pupilli on myös ollut koko tämän ajan hämärässä suurempi...
Maanantaina kävin lääkärille näyttämässä ihottumaa ja puhumassa ajoittaisesta rinta(kehän) kivusta ja kuivasta yskästä. Ihottumaa ei kerennyt katsoa,kun oli aikataulusta myöhässä,mutta sydämeni rytkihäiriön huomasi. Mittasi neljä kertaa ja joka kerralla ihan eri lukemat. Määräsi vatsahappolääkkeet viikoksi ja jos ne ei auta niin sitten kuvataan keuhkot ja sydänfilmi... Huh tulikohan kaikki :D
Voisiko siis sarkoidoosi jyllätä kehossani, aiheuttaen ihme oireita. Luin jostain potilaasta, jolla just tuo kuudes aivohermo halvautui pariinkin otteeseen ja sarkoidoosi keuhkoista löydettiin...
Niin ja ikää on 24 ja kaiken kukkuraksi kesällä -11 diagnosoitiin krooninen autoimmuunityreoidiitti :) Eli mahdollisimman moni"vammainen" tyyppi ;)
1121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sarkoidoosi on nuorten sairaus.
Iho oireet sopii myös kuvaan
Kuukleta ihosarkoidoosisieltä saa tietoa myöskin kuvia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummia oireita läjä! kirjoitti:

Minulla on ollut ainakin vuodesta 2003 harvinaisen veemäinen ihottuma sormessa ja poskipäissä. Ihottuma on lupus pernion kaltaista ja tulee "puuskittain". Kasvojen ihottumalla on ollut taukoa nyt noin vuosi,mutta sormeen tulee pari kolme kertaa vuodessa todella kipeä ihottuma.(JA VAIN YHTEEN JA SAMAAAN SORMEEN AINA) Lääkärit vain käskevät rasvata käsiä. Nyt viime syyskuussa kuudes aivohermoni halvautui jostain syystä, (MRI ok). Kaikki alkoi jumalattomalla päänsäryllä mihhin ei mitkään lääkkeet auttaneet. Näköhäiriöitä mm kaksoiskuvia ja näön sumenemista. Näkö huononi niin että sain lasit. Lääkärit ovat aika ymmällään, mutta lupasivat halvauksen paranevan parissa kk:ssa. No eipä ole! Kontrolli silmä-oftamologille tämän kuun lopussa... Silmät ovat syyskuust asti olleen joka päivä enemmän tai vähemmän kipeät ja punaiset koko ajan. Toinen pupilli on myös ollut koko tämän ajan hämärässä suurempi...
Maanantaina kävin lääkärille näyttämässä ihottumaa ja puhumassa ajoittaisesta rinta(kehän) kivusta ja kuivasta yskästä. Ihottumaa ei kerennyt katsoa,kun oli aikataulusta myöhässä,mutta sydämeni rytkihäiriön huomasi. Mittasi neljä kertaa ja joka kerralla ihan eri lukemat. Määräsi vatsahappolääkkeet viikoksi ja jos ne ei auta niin sitten kuvataan keuhkot ja sydänfilmi... Huh tulikohan kaikki :D
Voisiko siis sarkoidoosi jyllätä kehossani, aiheuttaen ihme oireita. Luin jostain potilaasta, jolla just tuo kuudes aivohermo halvautui pariinkin otteeseen ja sarkoidoosi keuhkoista löydettiin...
Niin ja ikää on 24 ja kaiken kukkuraksi kesällä -11 diagnosoitiin krooninen autoimmuunityreoidiitti :) Eli mahdollisimman moni"vammainen" tyyppi ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu