Terapia ei toimi ja ahdistaa - pitäisi saada apua nopeasti

Psykoterapia sekä lääkitys kummatkin rikkovat, ensimmäinen psyykkisesti, toinen fyysisesti, lopputuloksen voi arvata.

Koeta jaksaa hakeutua vertaistuen piiriin tai mikäli koet tarvitsevasi akuuttia apua tuolta voisi löytyä jotain: http://aspergerinfo.foorumi.org/viewtopic.php?f=53&t=27

Aika hyvin samaistun tekstiisi!

Minulla on kaksi työpaikkaa ja koulu. Ystäviä minulla ei ole enään, kun ovat perheet perustaneet ja en kuulu enää heidän piireihin kun olen sinkku. Tunnen olevani eksyksissä ja enkä tunnista itseäni. Koulussa olen hiljaisempi ja minusta tuntuu, että en sovi joukkoon erilaisen huumorintajun vuoksi. En osaa keskustella asioista koulussa enkä työpaikallani muiden ihmisten kanssa ja tuntuu, että en pääse heidänkään piireihin sisälle. Tätäkään piirrettä en tunnista itsessäni, sillä ennen olen ollut iloinen,sosiaalinen ja tykätty henkilö.

Minulle on elämän aikana sattunu todella paljon vastoinkäymisiä, joista olen "selvinnyt" itsekseni ajan kanssa. Terapiassa kävin puoli vuotta, mutta en koennut saavani siellä selvitettyä asioitani, enkä kertonut syvimmistä ongelmista siellä. Lääkkeitäkkään en haluaisi käyttää kun pelkään et en voi olla sitten ilman niitä tms.

Olo on tyhjä ja tuntuu, että puurastan koko ajan ihan turhaan. Olen eronnut n.vuosi sitten, enkä ole vieläkään päässyt yli exästäni. Mikä tuntuu aivan kamalalta! Jotenkin olen yrittänyt jankuttaa itselleni, että selviän tästä.. mutta pieni nakertaminen pääkopassa käy siitä etten selviä ja tulen mökkihöperöksi.

Alamäkeni alkoi siitä kun aloin seurustelemaan em.exäni kanssa, hän käski unohtamaan ystäväni ja minähän niin tyhmänä tein. Hän myös mollasi minut henkisesti siihen kuntoon, että en uskalla enää lähestyä ketään ystävä tai parisuhde mielessä. Vaan olen jäänyt roikkumaan ajatusteni kanssa tähän yksinäisyyden oravanpyörään. Eikä entiset ystäväni pidä yhteyttä vaikka olen anteeksi pyydellyt ja soitellut kuulumisia ja pyytänyt/tarjoutunut seuraan.

Joka aamu yritän tsempata itseäni parempaan suuntaan mutta päivän kulkiessa eteenpäin hiipii mieleen: et miks ees yrittää.. Kukaan ei kaipaa, kukaan ei kiinnostu minusta tai jutuistani, vaikka itse haluaisin olla ihmisten kanssa tekemisissä. Jokapäivä teen töitä ja koulua.. mutta milloin saan sen kiitoksen? Ja loppujen lopuksi pahalla mielellä olen kotona yksin. Ja todellaki olen yrittänyt saada ystäviä, mut ei se oo enää helppoa vanhemmiten.

Olet siis käynyt "juttelemassa" kahden viikon välein ja ilmeisesti 45minuuttia kerrallaan. Se on vähän. Kerrot vielä, että sinusta on tuntunut, että terapeutti reagoi jotenkin negatiivisesti tunteitten ja ajatusten ilmaisuun. Onko hän psykoterapeutti? Ei nimittäin kuulosta hyvältä! Käyt harvakseltaan eikä luottamusta ja tuen saamisen tunnetta selvästikään ole tullut. Sitä tarvitsisit. Voi olla, että terapeuttisi on toivoton tapaus etkä sinä.

Lääkityksestä. Suosittelen kokeilemaan. Mieto annos jotakin perusmasennuslääkitystä. Voit sen käytön lopettaa koska tahansa, jos sinua mietityttää. Pakkolääkitystä ei ole. Oletko tavannut psykiatria? Voiko hänen kanssaan keskustella ja voitko luottaa häneen?

Olen itse ollut hyvin masentunut lukioikäisenä. Minulla ei koko kouluaikana ollut yhtään ystävää (olin kiusattu) ja olin yrittänyt itsemurhaakin peruskoulun vikalla luokalla. Tulevaisuus näytti aivan toivottomalta: tunnistan siis tunteitasi. Olen syönyt Zoloftia pienellä annoksella (se riitti) useamman vuoden (lopetin sen jo aikaa sitten) ja kävin tiiviin psykoterapian kelan tukemana. Kela tukee nuoren käynneistä kuluja vähintään 52.14 euroa/kerta. Sinulla kriteerit täyttyisivät kelatuen saamiseen: opiskelukyky alentunut. Pääsisit paremman psykoterapeutin hoitoon.

Itse olen nyt terve ja voin sanoa olevani myös onnellinen. Soisin sinulle samaa: älä anna periksi. Koeta jaksaa pitää itsestäsi huolta ja hae parempaa apua itsellesi.

Moikka! Aivan ensimmäiseksi sinun on pyrittävä siihen, ettet vertaa itseäsi toisiin. Miksi pitäisi? Mitä se sinua hyödyttää? Voisin kokemuksesta sanoa, itse samanlaisia nuorempana "vatvoneena", ettei ne toisetkaan nyt mieti sinua, teitpä sitten kuten he tai jollakin toisella tavalla. Johtpäätöksenä tästä, kannattaa siis tehdä valinnat itsenäisemmin, ja omaa terveyttä ajatellen. Käytännössä voit järjestää niin, että kun osallistuminen yo-kokeisiin lienee jo ilmoitettu, niin menet ja kokeilet ainakin, teet parhaasi. Jos et onnistu jossakin aineessa, omaat ainakin kokemuksen siitä, millainen koe tulee olemaan ja uusit sitten ensi syksynä. Ei se elämäsi siihen pääty :)

Toiseksi, löytyy kokemusta tästäkin, että "jos en nyt onnistu, niin joudun sitten loppuelämäni tekemään jotakin sellaista, mitä en halua". Auta armias, kuinka murtunut olinkaan, kun en päässyt pääsykokeesta läpi ensimmäisellä yrittämällä. Olin myös aivan varma, etten pääse seuraavallakaan, mutta luin kuitenkin sinnikkäästi seuraavana vuonna ja pääsin. Lisäksi noista saavutuksista, eipä ne muutkaan parikymppiset sen kummempia ole saavuttaneet ja samalla tavalla panikoivat tulevasta kuin sinäkin - näyttipä päällepäin miltä tahansa. Et siis ole yksin :)

Terapeutin kanssa voisi uskaltautua kertomaan rehellisesti noista tuntemuksista, ettet oikein tunne oloasi luontevaksi. Ammattilaisena hänen pitäisi ainakin ymmärtää, ja sitten voisitte yhdessä pohtia, mitä tilanteelle tekisitte. Aina henkilökemiat eivät vaan kohtaa ja silloin voi pohtia terapeutin vaihtamista, mutta yksi vaihtoehto voisi olla sekin, että sopisitte tapaamiset vähän useammin. Negatiivisia reaktioita ei kannata pelätä, jos se on ainut syy, miksi et osaa jutella terapiassa. Tämän voisit ihan sanoa, ehkä keskustelu kääntyisi niihin asioihin, jotka ovat aiheuttaneet sinulle tämän puhumisen pelon.

Tsemppiä ja kaikkea hyvää! Älä luovuta helpolla, koska sitä tulisit myöhemmin katumaan.

Lääkkeitä kannattaa kokeilla ja lopettaa muiden kuuntelemisen niistä.

Ne ovat henkilökohtaisia auttavatko ne vai eivät. Joillekkin kyllä, toisille ei.

Jos ongelma on pelkästään yksinäisyys, niin sitten kannattaa ruveta miettimään miten siitä yksinäisyydestä pääsee eroon.

Kannattaa käydä psykologian kurssit, niistä oppii aika paljon.

Pelkäätkö, että terapiassa kajottaisiin joihinkin arkaluoteisiin asioihin? Sitä vartenhan se onkin, tosin kaikki riippuu sinusta ja siitä, mitä terapiaan tuot. Siellä ei olla tuomareita eikä arvostelijoita, joten olisi hyvä, jos pystyisit avautumaan ja saamaan toisenlaista vastakaikua mieltäsi painaviin asioihin, kuin mihin olet tottunut.

Terapia saattaa joskus onnistua paremmin, kun tukena on lääkitystä. Nuorille ei vain olla ensimmäisenä määräämässä lääkkeitä. Toisaalta minulle tuli sellainen tunne, että terapia on jotenkin jumissa, ja ahdistus johtuu siitä, ja saattaa alkaa edetä, kunhan kerrot, mikä mieltä painaa. Selvästikin osaat kertoa.

Aloittajalle: Oletko oikeassa terapiassa vai jossain "counseling" lässytyksessä? Psykoterapia on aivan eri asia kuin keskusteluapu esim sh:n kanssa. Toki psykoterapia vaatii omaa motivaatiota ja työskentelyä mutta esim. kognitiivinen psykoterapia on todettu tehokkaaksi auttamiskeinoksi. Ja lääkkeitä kannattaa kokeilla. Kyllä aina osa hyötyy niistä ja lääkettä voi vaihtaa jos joku lääke ei sovi.
nimim.kelan terapiaa odottava ja lääkekokeiluissa mukana oleva

Vaihda terapeutti. Ilmoitat, että tämä ei toimi ja haet uuden vaikka Kelan sivuilta.

"Lisäksi minusta tuntuu, etten pysty kertomaan terapeutilleni läheskään kaikkia mieltäni painavia asioita. Asioiden ilmaisu puhumisen kautta on ollut aina hyvin vaikeaa. Teraiassa olo on hyvin ahdistavaa, ja olen tainnut ajan myötä oppia tunteideni peittämiseen ja pitämiseen omana tietona, koska reaktio on lähes poikkeuksetta ollut jotain negatiivista. "

Terapeutti voi olla juuri työstämässä tuota, että jos et uskalla kertoa hän toimii niin, että nämä negatiiviset reaktiot heräävät sinussa ja sitten hän tuo ongelman teidän väliin. Jos terapeutin tapa ja keinot ovat sinusta liian raskaita, vaihda terapeutti sinulle sopivaan.

Terapian pitää ensin vakauttaa ja antaa sinulle turva ja luottamus. Terapeutti voi jopa kuvitella, että hänen luonaan on turvallista näitä asioita käsitellä, mutta ehkä hän ei kykene ymmärtään ettei asiakas koe että terapeutin luona olisi turvallista kohdata näitä ongelmia. Silloin teidän vuorovaikutus ei toimi, terapeutti ei tunnista sitä miten ja missä ajassa pystyt näitä käsittelemään ja tämä voi olla pahimmillaan sinulle tuhoisaa. Terapeutti voi vääristyen ajatella, että sinut pitää tuoda tämän ongelman eteen ja että hän parantaa sinut. Silloin terapeutti toimii jopa narsistisesti eikä aidosti osaa kohdata sinun kykyäsi siinä hetkessä käsitellä asioita. Tai jos terapeutti vaistoaa ongelman, muttei osaa aidosti kohdata sitä on terapeutin kokemus riittämätöntä ongelmasi auttamiseen.

Toki voit ensin keskustella ja sanoa näistä ongelmista. Mutta jos tuntuu, että terapeutti menee ensin vasemmalle ja kun menet hänen kanssaan sinne - hän meneekin oikealle. Joudut jatkuvasti tilanteeseen, missä annat itsestäsi vain asioita ulos terapeutille, mutta hän ei auta sinua korjaamaan mitään vaan alkaakin korostamaan tätä ongelmaa, jotta voit korjata sen itse.

Jos koet tämmöisen itsellesi hyväksi terapiaksi, niin siitä vaan.. Mutta muitakin tyylisuuntia ja terapeutteja aina on.

Auttaja ei ole autettavaa viisaampi asioissaan.
Psykiatri ei voi auttaa asiakastaan.

Luottakaa itseenne niin se on parasta. Vievät rahanne, ei muuta tulosta.

Samanlaisia kokemuksia minullakin kuin aloittajalla. Nykyään suorastaan tuputetaan psykoterapiaa. Olen käynyt vuosikausia terapiassa, ja lähinnä vaan odottanut, että milloinkahan tämä homma alkaa toimia. Voinnissa ei ole ollut havaittavissa paranemista. Olen lähinnä ollut turhautunut siitä, että terapia ei tunnu auttavan. Olenko liian vaikea tapaus vai onko kohdalleni sattunut huonoja terapeutteja?

Kuulostaa siltä että sinulla on väärä terapeutti. Tuossa vaiheessa pitäisi olla tullut jo jonkinlaista helpotusta, vaikkeivat ongelmat hetkessä ratkeakaan. Sinulle olisi pitänyt tulla ainakin olo, että kyseisen henkilön kanssa on turvallista olla, hän välittää sinusta ja juttu luistaa. Jos ei ole tällaista oloa, niin harkitse vaihtoa!

Omasta kokemuksesta puhun. Kun on vaikea elämäntilanne on hyvin raskasta tehdä valintaa oikeasta terapeutista ja käydä usean vastaanotolla. Helposti takertuu ensimmäiseen, joka ehkä näyttää jotenkin pystyvän auttamaan. Lähde kuitenkin litomaan kun vielä voit, eli kun yhteistyönne ei vielä ole niin pitkälle jumiutunut että siitä on alkanut kertyä haittaa. Silloin on vielä vaikeampi lähteä.

Eräs hyvin kokenut psykoanalyyttinen terapeutti on neuvonut, että jos terapia ei parin kuukauden päästä ole alkanut auttaa, pitää vaihtaa terapeuttia. "Pään seinään hakkaaminen" ei auta, hän sanoi. Puhuin hänen kanssaan kun etsin nykyistä terapeuttiani, ja olisin ehkä voinut aloittaa hänelläkin, vaikutti niin hyvältä. Hän oli kuitenkin jäämässä pian eläkkeelle eikä voinut ottaa uusia asiakkaita pitkään terapiaan. Nykyinen terapeuttini on tuossa asiassa samoilla linjoilla.

Tarkoitin ed. viestini aloittajalle. Nimimerkille Psykpot ehkä myöskin...

Eiköhän se terapia toimisi jos olisit rehellisesti avoin kaikesta.
Mutta kun panttaat niin teet niin eikä homma edisty, yksinkertaista.
Huomisesta ei kukaan voi olla varma , voi olla että kaikki loppuu tai ei joten älä ressaa mistään , ota tähtäimeen joku mukava tavoite ja kulje kohti sitä kokoajan niin se toteutuu :) Tai ainakin opit jotain matkalla ;)
Kaikki hyvin ? Ruokaa on ja katto pään päällä?
Jo silloin olet yksi onnekkaimmista tämän pallon päällä , onneksi olkoon :D

Minä olen kyllä kertonut avoimesti asiani terapiassa. Se vain terapiassa on turhauttanut hirveästi, että terapeutti ei usko minua. Jos olen kertonut esim. jostain ikävästä tapahtumasta elämässäni, terapeutti on alkanut väittämään, ettei tätä asiaa ole tapahtunut ollenkaan. Näin on käynyt useasti. Olen ollut kyllä välillä todella hämmentynyt. Olen miettinyt, että olenko sittenkin kuvitellut kaiken ja kyseenalaistanut oman todellisuudentajuni. Kuitenkin nämä asiat ovat sellaisia, että ne voivat olla olemassa. Osan näistä on muutkin ihmiset havainneet.

Juuri tämmöisiä terapeutteja pitää karttaa! Terapia voi ahdistaa enemmän ja pahentaa olotilaasi, terapeutti on kuitenkin se mikä on hoitosuhteessa aina oikeassa, jos terapeutti on täysin eri linjalla niin olosi vain pahenee ja pahimmillaan traumatisoidut.

Terapeutti voi alkaa kohta jopa tykittämään sinua ja syyllistämään sinua koulukiusaamisesta. Sen jälkeen et uskalla enään mennä ulos, traumatisoidut ja ahdistut enemmän.

Ja sitäpaitsi normaali ihminen haluaa selittää asian, käsitellä sen ja todistaa sen. Jatkuva epäuskoisuus saa sinut vain varamaan lisää aikoja terapeutille, koska haluat käsitellä asian loppuun ja saada terapeutin uskomaan sinua.

Tämä kyseenalaistaminen voi siis olla yksi keino "pitää sinut" terapiassa. Olet parantunut tai otat askeleen lähemmäs paranemista, kun vaihdat terapeuttia tai lopetat sinua jatkuvasti kyseenalaistavan terapian.

Sinun kannattaa ehkäpä ennen sitä puhua terapeutille, että tästä ei tule mitään eikä tässä terapiassa ole mitään järkeä koska et usko mitään mitä minä sinulle kerron ja kyseenalaistat kaikki minun tunteeni ja kokemukseni. Viet siis tällä käytöksellä minun perusoikeuteni omiin tunteisiini ja kokemuksiini ja tämä terapia vain lisää ahdistusta sekä pahaa mieltä sen sijaan, että saisin eväitä hyväksyä kokemukseni ja mennä eteenpäin.

Tässä video siitä, millaista on kasvaa sellaisen vanhemman kanssa, joka manipuloi lasta siten, että hän joutuu jatkuvasti kieltämään todellisuutensa. Samaa voi tapahtua myös terapiassa, jos terapeutti on ammattitaidoton ja vallanhaluinen, eikä tiedosta omia motiivejaan.

"Gaslighting is an emotionally abusive tactic that makes the victim question their own sanity and perception of reality. In this important talk, Ariel Leve shares some of the life-saving strategies she adopted as a child to survive her mother’s gaslighting. "

https://www.youtube.com/watch?v=v4P2Qwh1QCU

Mielenkiintoinen näkökulma: https://astettaparempielama.fi/onko-kaikki-terapia-hyvaa-terapiaa/

Sinänsä myös mielenkiintoista, että kyseinen henkilö ehdottomasti ajattelee, kuten terapeutin haluaisinkin ajattelevan. Helsingin psykoterapiainstituutti on vain joutunut kiistelyn kohteeksi ja valvira ei ole pystynyt antamaan terapeutti nimiketteitä sieltä valmistuneille ratkaisukeskeisille terapeuteille. Tällä hetkellä suomessa lienee eniten analyyttisiä tai dynaamista koulukuntaa edustavia terapeutteja. Mielenkiintoista kyllä, että käypä hoito ohjeita tekevät lääkärit ovat uunituoreessa ahdistushoidossaan suosittelleet pelkästään kognitiivista.

Näin ollen minusta ratkaisukeskeisiä terapeutteja kouluttavan opetustoimijan kritisoiminen on aivan turhaa, eiköhän kaikille koulusuunnille ole omat kannattajansa ja tarkoituksensa. Psykodynaamiset ja analyyttiset sopivat varmasti kesken jääneen persoonallisuuden ja persoonallisuushäiriöiden, eli narsimin hoitoon. Sinänsä vain ikävää, että harvoin tuolle saadaan diagnoosi ja hoito olisi diagnoosiperusteista, vaan terapeutti yleensä itse päättää hoitokeinojen käytöstä ja ns. diagnosoinnista. Tämä voi olla tosiaan vaarallista, jos terapeutin ja hoidettavan kemia ei kohtaa ja terapeutti tekee vääriä tulkintoja.

Kyllä masennuslääkkeistä apua on, jos on oikea masennus. Citalopram, jota olen käyttänyt 15vuoden ajan. On täsmälääke, joka vaikuttaa aivojen serotoniinitasoon.

Aloittaja lienee dynamisessa tai analyyttisessa. Toivottavasti vaihtoi suuntausta ja terapeuttia.

Valvira ei ole myöntänyt Helsingin psykoterapiainstituutista valmistuville oikeutta käyttää psykoterapeutti-nimikettä. Koulutuksessa on puutteita mm. työnohjauksessa ja koulutettavien omassa terapiassa. MOT teki asiasta ohjelman:

"Vähän kuin uskonlahko" - opiskelijoiden pettymys kiisteltyyn psykoterapiakoulutukseen purkautuu rajuna kritiikkinä "

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/02/12/vahan-kuin-uskonlahko-opiskelijoiden-pettymys-kiisteltyyn

Oletko kunnon psykoterapiassa vai keskusteluterapiassa? Lisäksi antaako sun terapeutti mitään ahdistuksen hallintakeinoja käyttöön? Sellaisista on hyötyä, koska terapeutti ei ole läsnä kokoajan. Tsekkaa Mielenterveystalo ahdistuksen omahoito! Siellä on työkaluja.