Niinistön kasvupolitiikan ihmeet?

Niinstön mukaan ainoa keino Suomen talouden kohentamiseksi on kasvupolitiikka.

Useimmat tuotantolaitokset, yhtiöt ja muut toimijat ovat ulkolaisomistuksessa. Valtion omistajaohjauksessa olevien yhtiöiden rahankäyttöön demokratialla ei kuulemma ole sananvaltaa.

Otetaan esimerkkejä:

Lääkäritalot ovat suurimmilta osiltaan ulkolaisessa omistuksessa, Niiden miljardituotot ohjautuvat suoraan veroparatiisien kauttan omistajien kukkaroihini. Suomi nuolee näppejään.

Energiaveroa nostettiin kansalaisten energiankäytön hillitsemiseksi. Vähävaraisimmat ovat kuitenkin jo aikoja sitten supistaneet kulutuksensa minimiin. Miten 25 asteen pakkasella säästät lämmityksessä, Niinstö?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Samat elkeet Saulilla on kuin EK:n johtaja Pukkisella, joka pikapäiten käväisi Turussa saaden koko kaupungin vuodessa sekaisin. Niinpä hänen harrastamansa piittaamaton päätös- ja henkilöstöpolitiikka sai päättäjät takajaloilleen ja mies katsoi parhaaksi liueta häntä koipien välissä koko kaupungista.

Äänestä

Jaan huolesi tuosta banaanivaltio-kehityksestä.
Johtuuko suomalaisten tuotanto-orientoituneesta insinöörimäisestä business- ajattelusta?

Erityisesti huolettaa kaivostoiminnan ulkomainen omistuspohja ilman palautemekanismia Norjan öljyrahastojen tyyliin.
Asian oiva esillenostaminen Pekalta!

Äänestä

Eikö ulkomaalaiset hallintarekisterit olla sallimassa myös tavallisille kansalaisille?
Jää pääomatuloista veroja maksamatta jos ei muista ilmoittaa verottajalle. Näinköhän dementia lisääntyy?

Äänestä
  • Kotimaisten yritysten sinivalkoisen pääoman sekä markkina-aseman vähenemisestä ja sitä kautta vaurautta tuovan talouskasvun puolesta tässä ollaan huolestuneita... ei niinkään pääomatulojen verotuksesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mill elän? kirjoitti:

Niinstön mukaan ainoa keino Suomen talouden kohentamiseksi on kasvupolitiikka.

Useimmat tuotantolaitokset, yhtiöt ja muut toimijat ovat ulkolaisomistuksessa. Valtion omistajaohjauksessa olevien yhtiöiden rahankäyttöön demokratialla ei kuulemma ole sananvaltaa.

Otetaan esimerkkejä:

Lääkäritalot ovat suurimmilta osiltaan ulkolaisessa omistuksessa, Niiden miljardituotot ohjautuvat suoraan veroparatiisien kauttan omistajien kukkaroihini. Suomi nuolee näppejään.

Energiaveroa nostettiin kansalaisten energiankäytön hillitsemiseksi. Vähävaraisimmat ovat kuitenkin jo aikoja sitten supistaneet kulutuksensa minimiin. Miten 25 asteen pakkasella säästät lämmityksessä, Niinstö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu