Niinistön kannatus tippui 47 prosenttiin

Ylen uutistoimituksen uusimman gallupin mukaan Sauli Niinistön kannatus on tippunut jo 47 prosenttiin.
http://www.yle.fi/uutiset/

Huomioanrvoisia seikkoja ovat seuraavat:

- Haaviston kannatus on noussut nyt 14 gallupissa peräkkäin ja nousee yhä.
- Niinistön kannatus on laskenut nyt jo 19 gallupissa peräkkäin ja laskee yhä.
- Kantaansa ilmoittamattomien määrä on säilynyt ennallaan koko toisen kierroksen. Uusimmassa gallupissakaan se ei liikahtanut, vaan on yhä 23 %.

Yksiselitteisiä johtopäätöksiä tästä ovat että:

- Niinistön asema "koko kansan presidenttinä" on sulanut. Alle puolet kansasta tukee häntä presidentiksi.
- Niinistön kannattajia siirtyy koko ajan Haaviston taakse. Kantaansa ilmoittamattomien määrän säilyessä jatkuvasti yhtä korkeana, ei näin ollen jää muutakaan mahdollisuutta Haaviston tasaiseen ääniosuuden kasvuun, kuin Niinistöä 1. kierroksella äänestäneiden kääntyminen Haaviston taakse.

Virhemarginaali uusimmassa gallupissa on 2,5 % suuntaansa. Tämä merkitsee sitä, että kantansa jo ilmoittaneidenkin joukossa Niinistö on ensi kerran tippumassa alle 60 prosentin. Kantaansa ilmoittamattomia on yhä neljännes kaikista äänestäjistä ja asenneilmaston muutos viittaa näiden valtaosin kääntyvän Haaviston tueksi tai jättävän kokonaan äänestämättä.
1661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

He hee :))

Äänestä
  • Pekan puolesta nyt minäkin. Olimme aluksi väärässä.

    Äänestä

olin väärässä. Ei n.6

Äänestä
  • Kakkosesta ei tullut vuorineuvosta mutta tulikin presidentti.

    Äänestä

muista nyt näissä propagoinneissasi että vain toisen kierroksen historiallinen malli on toteutumassa; -ennuste-kakkonen kun kirii aina

Äänestä
  • Ja varsinainen kiri näkyy vasta loppusuoralla, kun eläkevaari jo puuskuttaa.

    Äänestä

Itse asiass Saulin kannatus tippui jo alle 46 prosentin ja Haaviston nousi vastaavasti. Huomatkaa siirtymäpainotus, joka laskettu Niinistön eduksi. Todellisuudessa kantansa ilmoittaneiden määrään on tehty ns. "kokoomuskorjaus", jolloin .77x61 on plussattu 2 %:lla. Tämä eduskuntavaalien pohjalta tehty puoluefaktori ei tietenkään päde uudessa asetelmassa, joten sen käyttöä ei selitä mikään muu kuin ... no, jääköön sanomatta.

Niinistön ja Haaviston ääniosuuksien välinen ero uusimman kyselyn mukaan on 15 prosenttia. 46 % vastaan 31 %. Ja joka neljäs ei ole puoltaan vielä valinnut.

Ekan kierroksen vaalipäivänä Haavisto kiri Niinistöä 13 % kiinni. Ennakkoääniin verrattuna Niinistön kannatus tippui yli 5 % ja Haaviston kasvoi yli 8 %.

Äänestä
  • Analyysi vielä kantaansa ilmoittamattomista:

    Näistä ylivoimainen enemmistö on ns. villejä äänestäjiä, jotka eivät ole sitoutuneet puoluesidonnaisesti, vaan äänestävät henkilöä. Näistä jopa 76 % on ilmoittamatta kantaansa.

    Puolueiden äänestäjistä ylivoimaisesti eniten kantaansa päättämättömien joukossa on RKP-laisia, joista 26 % ei ole vielä valinnut puoltaan. Uusin kysely on tehty ennen Eva Biaudet´n julkista asettumista Haaviston tueksi, mikä merkinnee valtaosan juuri näistä RKP-laisista siirtyväm myös Haaviston äänestäjiksi.

    Toiseksi eniten kantaansa päättämättömien joukossa on demareita, joista 17 % ei ole vielä valinnut puoltaan. Lipponen ilmaisi tukensa Haavistolle samana päivänä kuin Biaudet. Hänenkin esimerkkinsä ohjaa hänen kannattajiaan Haaviston änestäjiksi.

    Kolmanneksi eniten kantaansa päättämättömien joukossa on vasemmistoliittolaisia, joista 11 % ei ole vielä valinnut puoltaan. Jopa yhdeksän kymmenestä kantansa valinneesta vasemmistoliittolaisesta on äänestänyt Niinistöä vastaan, joten loppujenkin selvä enemmistö kääntynee Haaviston ääänestäjiksi.

    Väyrysen äänestäjistä vain 10 % ei ole vielä päättänyt kannastaan ja Soinin äänestäjistä 9 %. Sen sijaan jopa 28 % Soinia 1. kierroksella äänestäneistä on jo nyt ilmoittanut äänestävänsä varmuudella Haavistoa.

    Äänestä

  • Osku kirjoitti:

    Analyysi vielä kantaansa ilmoittamattomista:

    Huh huh ... Ei olisi ensin uskonut!

    Äänestä

Ei Haavistolla ole mitään mahdollisuuksia, kannattaa laskea noi gallupin tulokset kpl määräisesti.

Eli lyhyellä matematiikalla laskettuna

Äänioikeuden omaavia 4.4 milj.
äänestys% 75 = äänestäjiä 3.3 milj.

Niinistön kannatus 62 % = 2046 000 äänestää Niinistöä
Haaviston kannatus 38%= 1254 000 äänestää Haavistoa

Erotus 792 000 ääntä eli peli on jo täysin selvä.

Äänestä
  • Opettelehan nyt perusasiat.

    Äänestämässä käyneitä ennakkoäänestyksessä on 35 prosenttia. Joten 65 prosenttia äänistä on antamatta. Niinistö ei ehkä saa niistä yhtäkään. Tai Haavisto.

    Äänestä

Siis Haavistonhan pitäisi saada kaikki kantansa ilmoittamattomat ja vähän päälle!
Realismia?

Äänestä
  • Lasketaanpa kunnolla.

    Haaviston ja Niinistön välinen erotus oli viime kyselyssä 16 % seuraavasti:
    Niinistö 46,5% ja Haavisto 30%. Kantaansa ilmoittamattomia 23,5%.

    Niinistön ex-kannattajia valuu koko ajan lisää Haavistolle. Valuma äänipäivänä on arvioitu 2-5 prosentiksi. Jolloin Niinistö 41-44% ja Haavisto 32-35 %.

    Tällöin riittää kun Haavisto saa kantaansa ilmoittamattomien 23 % joukossa 6-10% enemmistön. Täysin mahdollista. 1. kierroksella Haaviston nousu 13 %.

    Äänestä

  • Armas Aaallontie kirjoitti:

    Lasketaanpa kunnolla.

    Haaviston ja Niinistön välinen erotus oli viime kyselyssä 16 % seuraavasti:
    Niinistö 46,5% ja Haavisto 30%. Kantaansa ilmoittamattomia 23,5%.

    Niinistön ex-kannattajia valuu koko ajan lisää Haavistolle. Valuma äänipäivänä on arvioitu 2-5 prosentiksi. Jolloin Niinistö 41-44% ja Haavisto 32-35 %.

    Tällöin riittää kun Haavisto saa kantaansa ilmoittamattomien 23 % joukossa 6-10% enemmistön. Täysin mahdollista. 1. kierroksella Haaviston nousu 13 %.

    Heh, laske miten lasket, mutta muuta tuohon prosenttien tilalle todelliset luvut = äänet, niin huomaat että peli on selvä, Niinistö voittaa vähintään 500 000:lla äänellä.

    Äänestä

Kyllä tämä aika selvä peli jo on: Niinistö tulee samaan noin 60% ja Haavisto noin 40%.

Haaviston kannattajat pettävät itseään viimeiseen asti. Niinhän näissä peleissä aina käy. Ajatelkaa, että Biaudetkin kuvitteli oikeasti pääsevänsä 2. kierrokselle. Lähentelee hallusinaatiota. Kun riittävästä haluaa...

Äänestä
  • Pitkän tähtäimen suunnitelma jo vuodeksi 2018. Tässä vaiheessa osavoitto on Niinistön aseman murentaminen? Jos hän nyt sattuisi voittamaan tai eläisi niin pitkään. Jos ja jos ;))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Poliittinen huomio kirjoitti:

Ylen uutistoimituksen uusimman gallupin mukaan Sauli Niinistön kannatus on tippunut jo 47 prosenttiin.
http://www.yle.fi/uutiset/

Huomioanrvoisia seikkoja ovat seuraavat:

- Haaviston kannatus on noussut nyt 14 gallupissa peräkkäin ja nousee yhä.
- Niinistön kannatus on laskenut nyt jo 19 gallupissa peräkkäin ja laskee yhä.
- Kantaansa ilmoittamattomien määrä on säilynyt ennallaan koko toisen kierroksen. Uusimmassa gallupissakaan se ei liikahtanut, vaan on yhä 23 %.

Yksiselitteisiä johtopäätöksiä tästä ovat että:

- Niinistön asema "koko kansan presidenttinä" on sulanut. Alle puolet kansasta tukee häntä presidentiksi.
- Niinistön kannattajia siirtyy koko ajan Haaviston taakse. Kantaansa ilmoittamattomien määrän säilyessä jatkuvasti yhtä korkeana, ei näin ollen jää muutakaan mahdollisuutta Haaviston tasaiseen ääniosuuden kasvuun, kuin Niinistöä 1. kierroksella äänestäneiden kääntyminen Haaviston taakse.

Virhemarginaali uusimmassa gallupissa on 2,5 % suuntaansa. Tämä merkitsee sitä, että kantansa jo ilmoittaneidenkin joukossa Niinistö on ensi kerran tippumassa alle 60 prosentin. Kantaansa ilmoittamattomia on yhä neljännes kaikista äänestäjistä ja asenneilmaston muutos viittaa näiden valtaosin kääntyvän Haaviston tueksi tai jättävän kokonaan äänestämättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu