Vai suomessa köyhää????

JeesusRakastaaSinua!

Kävin etelä-afrikassa tutustumassa kahteen slummiin oppaan järjestämänä. Rakennukset olivat aivan purku kunnossa, purettuja auton raatoja kiinteistöjen edustalla, ruostunut vanha pesukone asunnon sisälltä joka tuskin toimii jne. Monissa pienissä (alle 20m2?) hökkeleissä ei ollut sähköä ja huonekalut dyykattiin kaatopaikalta. Pientä vanhaa televisiota katsottiin ladatun autonakun voimin ja akku kesti lähes 3 viikko kunnes se piti viedä maksulliseen latauspaikkaan. Kuitenkin ihmiset vaikuttivat suht siisteiltä vaatetuksen osalta ja yleisesti "onnellisilta". Lapset nauroivat myös paljon.

Joissain rakennuksissa oli jaettu huoneet ja 5m x 5m saattoi asua useita ihmisiä. He eivät siis vuokranneet huonetta vaan kerrossängyn (yhden sängyn). Hieman leveämmässä (120cm?) saattoi asua samassa huoneessa isä, äiti ja 1 lapsi. Kaikkein köyhimmät siis asuivat yhteismajoituksessa ja mitään omaa rauhaa ei ollut.

Köyhyys on mielstäni sitä suomessa, että kun television/katukuvan välityksellä näkee kaikkea BLING BLING kivaa, niin äkkiä unohtuu, että PERUSASIAT suomessa on aika hyvin. Ahneus vain valtaa niin huomaamatta mielen kun kaikkea pitää saada. Tämän asian ymmärtää kun ITSE vierailee aidossa slummissa eikä katso televisiokuvaa. Vain olemalla itse PAIKANPÄÄLLÄ ilmiö koskettaa, koska oikeasti olet osa sitä ilmiötä... edes hetken. Helposti myös mielikuvitus alkaa laukkaamaan, että jos passi rahat katoaisi enkä pääsisikään slummista enään pois... alkaa äkkiä suomen olot tuntua ihan hyvältä. :)

Ihminen on oikeasti hieman ahne. Itsekkin huomaan siihen sortuvani esim. osakesijoittamisen muodossa eli toivoo voittoa vaikka peruselämiseen kyllä rahat riittävät. Sitten kun sitä pörrää sijoittajien palstalla, niin sitä tuntee itsensä ihan köyhäksi kun ylimääräistä ehkä alle 10 000 osakesalkun muodossa kun joillakin useiden satojen tuhansien salkut. :)

Hän, joka pystyy elämään kuten raamattu kehoittaa "tyydy siihen mitä sinulla on".... on oikeasti onnellinen. Loputon "mulle kaikki heti nyt" piirre saa tuntemaan meidät pahaa oloa, jota emme oikeasti vain huomaa.

"Hyvää osaa arvostaa vasta kun se on poissa."

http://www.youtube.com/watch?v=xmDHGR3X3y8

P.S. Varmasti monia ottaa päähän tämä avaus, mutta väitän myös että monet ihmiset eivät aikoinaan viitsineet kouluttaa itseään ja ylipäätänsä pitää huolta itsestään vaan tekivät oman mielensä "kivoja" päätöksiä eivätkä jaksaneet välittää tulevaisuudesta esim. jättämällä laskut pystyyn ja luottotietojen menettämisen jälkeen elämä vaikeutuu entisestään. Oikeasti matalapalkkaista työtä löytyy, mutta kun on monia liian ylpeitä etteivät edes väliaikaisesti suostu sellaista tekemään ja PONNISTELEMAAN ITSE elämässään eteenpäin. Pieni osa on tietysti niitä "viattomia köyhiä" esim. terveyden takia. Itseäni ottaa päähän kun MUIDEN pitää sitten elättää "mulle kaikki kiva yhteiskunnan maksamana!" tyyppejä. Kreikka tapaus on avannut silmiä kuinka saadaan jopa valtiotasolla kusetettua toiset maksamaan toisten YLIVAROJEN eläminen.

Parempi elämä on sinusta kiinni, joten sitä ei sinulle hopeatarjottimella tarjota valmiina makena leivoksena. Jumalan siunausta sinulle...

4

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selkeää

      Köyhyys=laiskuus

      • muista lääkitys

        tri.kapseli auttaa, kun sen ottaa!.


      • Ehkäpä sittenkin

        ihan jotain muuta kuin laiskuus. Aiheeseen pitää tutustua, ennen kuin siitä yrittää keskustella ja esittää asiantuntemattomia mielipiteitä.

        Ulkolinja: Velkataakka

        http://areena.yle.fi/video/1626614

        Se, että sama on tulossa myös tänne Eurooppaan, ei pitäisi olla kenellekään yllätys.

        Ulkolinja: Pankki maailman valtiaana?

        http://areena.yle.fi/video/1328218530680


    • Joutilaat

      Aloittajalle oletko jäänyt jotain vaille elättäessäsi joutoväkeä ?
      Ei kukaan yksityinen henkilö kykene maksamaan työllään kuin korkeintaan
      oman perheen sosiaaliset kulut ,Koulutus on lapsille ilmaista
      terveydenhuolto on edullisempaa mitä jos henkilö joutuisi kustantamaan
      kaiken itse omilla tuloillaan ym...
      Jos palkkaasi lisätään menettämäsi verotulot ja poistettaisiin perheesi
      saamat työstä revittyjen veromarkkojen etuisuudet joutuisit tekemään vanhuutesi
      ja lastesi turvaksi pitkiä työpäiviä vailla minkäänlaista sosiaalista suojaa.
      Jokainen taho maksaa joutoväen -työttömien tai muusta syystä toimeettomiksi
      jäävien ihmisten elämistä Näistä firmat ,tehtaat maksavat suurinta osaa jota puolta tarkistaa ja siirtääsuurempi osuus sieltä tuottavuuden puolelta verotus
      tuloina kansalaisten hyvinvointiin (työmuurahaiset ovat firmojen,tehtaiden
      suurin ylläpitäjäkin)tämän jälkeen tulee omistusoikeus joiden taskuun
      kilahtaa työn tuttavuus ,suurimmaksi osaksi.
      Kukaan yksityinen henkilö ei pienellä tulollaan kykene elättäämään kuin
      korkeintaan omat hyvinvointikustannuksensa, jos sitäkään.
      TARVITAAN SUURI MÄÄRÄ OSAAJIA jotka poikivat muutakin kuin oman
      elintason määrän jokapäiväisen elämän tarpeisiin.
      Jos nyt vertaillaan eri maiden köyhyyden määrittelyä ja ihmisten puutteellisuutta
      keskenään tulee myös verrata kunkin maan kansalaisten tulotasoa keskenään
      tuoloeroja .
      Miksi muuten suomessa köyhyydestä ei voi puhua oman maan oloihin
      suhteutettuna.Siihen ympäristöön missä kukin elää ja kokee eriarvoisuuden määrää omassa elinpiirissään.
      Jos muutat kehitysmaahan ja elät heidän elinolojensa mukaisesti sinulta
      tippuu suomessa vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän tuoma suoja .
      Aloittajalle ei tule mitään lisää mitä itse työllään ansaitsee tai vähempää
      joutoväen olemassaolosta.
      Ole rauhassa työpaikkasi saneeravat toiset tahot ei joutoväki.
      Joutoväestä heidän siirtyessä työelämään pikemminkin saattavat syödä
      osaamisellaan sinut työttömäksi,mikäli et ole riittäväsi koulutettu .
      Varsinaiset nuoret joutilaat ja syrjäytyneet vain tippuvat omiin oloihinsa
      yhteiskunnan laitamille välttäessään matalapalkkatöitä ja tätä puolta
      pitää yllä suomessa työmarkkinapolitiikka.
      Pahin uhka yksittäiselle työssäkäyvälle henkilölle on harmaa talous ja rikollisuus ,Harmaa talous nielee työpaikkoja samoin työn tuottavuuden
      siirto muihin maihin.
      Kukaan yksittäinen henkilö ei joudu suorittamaan joutoväestä johtuvia
      kustannuksia kuin mitättömän pienen osan .Verotuksesta saatu etuisuus
      pysyy kuta kuinkin samana yksittäiselle henkilölle ilman joutoväkeäkin.
      Korkeintaan yksittäinen henkilö närkästyy siitä jos hän joutuu tekemään töitä
      ja toiset saavat tuloa joutilaana "makaamalla ja kaljaa kittaamalla".
      tämän mahdollistaa työvoimapolitiikka .
      Joutoväkeä tulee myös varakkaista perheistä pudoteessaan huume-alkoholismi koukkuun.
      Vanhemmilla olisi varaa kustantaa heidän kuntoutuksensa .
      Täysi-ikäisten lasten vanhemmat siirtävät huollon yhteiskunnalle .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1898
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1601
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1230
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      952
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      769
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      751
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      712
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe