Huomenna viimeistään perussuomalainen teko

Me suomalaiset tahdomme presidentin, jolla on arvomaailma kohdalaan jolla on selkeää näkymää myös tulevasta siinä maailmassa jossa elämme, jolla on oikeaa ja todellista arvostusta Euroopassa ja maailmalla .

Meille Suomalaisille arvot ovat tärkeitä ja vallankin ns. perusasrvot. Olemme toki tietyin osin valmiita erillaisuuksiin ja sitä kautta ns. suvaitsevaisevia mutta valtakunnan ykköspari on kuitenkin oltava kuitenkin jotain muuta kuin Pekka Antonio.
585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ai miks? Haluat siis pankkiirien perseennuolijan pressaks? Älkää persut enää valittako eurokriisistä jos valitsette euroarkkitehdin.
Turhaa nurinaa.
Ja mitä vikaa Pekassa on? Ei ne homot oo sen enempää perkkuja kuin heterotkaan, joten se ainakin ontuu.

Eri asia tietenkin jos pelottaa.

Äänestä

Samaa mieltä aloittajan kanssa!

Niinistölle menee äänet! :)

Äänestä

Tuo Arska kun se on aina kehumassa kokoomusta ja sen saavutuksia, niin päätinpä kerrankin antaa äänen nro 6.

Pakkohan se on uskoa tuota Arskaa, kun monet ovat häntä niin kehuneet.

Äänestä

Täyspäinen hetero ei edes asiaa mieti. Homot eriksee, mäntit!

Äänestä

Stadissa puolet oli kanssasi eri mieltä. Eli et ole mielipiteinesi yksin, mutta et mietkään ylivoismaisen "oikeassakaan".

Tosin Haaviston menestys oli jossain määrin aidon suomalaisen kansan näpäytys niille jotka liian kiivaasti jakavat meidät "meihin oikeisiin" ja "heihin vääriin", oli sitten se ero mikä hyvänsä.

Suomi on palauttanut maineensa ja arvonsa viime kevään lipsahduksen jäljiltä. Näin ainakin ulkomailla asiaa analysoidaan. Ja eiköhän tuossa ole vinha perä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7552163 kirjoitti:

Me suomalaiset tahdomme presidentin, jolla on arvomaailma kohdalaan jolla on selkeää näkymää myös tulevasta siinä maailmassa jossa elämme, jolla on oikeaa ja todellista arvostusta Euroopassa ja maailmalla .

Meille Suomalaisille arvot ovat tärkeitä ja vallankin ns. perusasrvot. Olemme toki tietyin osin valmiita erillaisuuksiin ja sitä kautta ns. suvaitsevaisevia mutta valtakunnan ykköspari on kuitenkin oltava kuitenkin jotain muuta kuin Pekka Antonio.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu