Työttömyyskorvaukset rikkovat ihmisoikeuksia

Työttömyyskorvauksen tarkoitus on alun perin ollut ainoastaan hetkellinen apu työnhaun ajaksi. Nyt tavaksi on tullut, että ollaan työttömänä ja eletään työttömyyskorvauksen ja muiden avustuksien varassa pysyvästi. Useimmilla työttömillä ei ole aikomustakaan mennä koskaan työhön. Elämää suunnitellaan avustuksien varaan ja joku voi vielä lisätä tulojaan tekemällä pimeästi työtä tai pienimuotoista tavarakauppaa. Se tietenkin on veropetos jne. eli rikos, mutta harva on siitä kiinnostunut.
Korvauksien maksusta on tullut toisia kansalaisia sortavaa ja tasa-arvolain vastaista toimintaa ja pahimmillaan rikkoo ihmisoikeuksia. Ei voi olla mitenkään oikein, että työssäkäyvä, joka maksaa tuloillaan myös työttömän elämisen, on niin eriarvoinen ihminen, ettei ole oikeutettu samanlaiseen ”kansalaispalkkaan” kuin naapurissa loikoileva työtä tekemätön tukiaisilla elävä henkilö tai perhe. Aiheettomasti maksettu etu saa erilaiset mittasuhteet, kun katsotaan esim. 10 vuoden aika. Siinä ajassa tukiaisilla elävä työtä tekemätön eliitti saa valtiolta (eli työssäkäyvien verorahoista) helposti yhden asunnon hinnan. He saavat sen lahjaksi työssäkäyviltä.
Työssäkäyvää kansaa sorretaan surutta ja ajetaan koko ajan heikompaan asemaan. Tämä ihmisoikeuksia rikkoa käytäntö on purettava kokonaan.
897
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Varsinkin huikeat ansiosidonnaiset jotka ovat suuria ja näin epätasa-arvoistavia. Mielestäni työttömyyskorvaus on paljon reilumpi ja parempi kuin julkisen zetorin työllistämistyöt jotka tulevat yrittäjille eli niille jotka maksavat tämän maan menon, aivan liian kalliiksi. Julkinen sektori saneeraukseen ja suurin osa sen "työntekijöistä" pienelle työkkärikorvaukselle, näin säästöä tulee miljardeja!

Äänestä

Miten kaikki saisivat töitä?

Jos kaikki eivät voi saada töitä, eivät pysty perustamaan yritystä, eivät alennu varastamaan, onko kerjääminen ainoa vaihtoehto?

Äänestä
  • Ihmisen mieli muuttuu nopeasti ? se joka ei ole kokenut työttömyyttä ja sitä mitä siitä seuraa voi aikansa kuluksi kirjoitella ja laukoa päästään mitä tahtoo . Siihen on toki oikeus , mutta voi olla että tämänkin kirjoittajan mielipide voi olla toinen kun omalle kohdalle sattuu.

    Äänestä

  • Lorviminen kirjoitti:

    Ihmisen mieli muuttuu nopeasti ? se joka ei ole kokenut työttömyyttä ja sitä mitä siitä seuraa voi aikansa kuluksi kirjoitella ja laukoa päästään mitä tahtoo . Siihen on toki oikeus , mutta voi olla että tämänkin kirjoittajan mielipide voi olla toinen kun omalle kohdalle sattuu.

    Ultraliberalismi on ääriliike.

    Äänestä

  • Kuntien ja valtion harjoittamat tukityöllistämishankkeet kaatuisivat. Tukityössä on satoja tuhansia ihmisiä. He tekevät valtiolle työttömyyskorvausta vastaan työtä. Lisäksi satoja tuhansia opiskelijoita tekee työharjoittelua ilman mitään korvausta. Tukijärjestelmien katkaisu vapauttaisi yli 500 000 työpaikkaa normaaleille markkinoille.

    Äänestä

Eriarvoisuutta on lähdetty kitkemään syrjäyttämällä ihmisiä työmarkkinatuesta.

Työmarkkinatuki on pieni, yksineläjällä muutaman satasen.

Kun taas julkisen sektorin virkamiehet ovat leveässä ja pitkässä leivässä kiinni, samoin päättäjät!

Solidaarisuutta ja kohtuutta julkisen sektorin menoihin niin Suomen velkaantuminen loppuu... samoin eriarvoistuminen!

Äänestä

Pitäisi siirtyä kansalaispalkkaan mieluimmin, sen saisi kaikki työttömät, suuruus olisi 3000 euroa kuukaudessa, silloin ei tarvitsisi maksaa työttömyyskorvauksia, ja kukin saisi valita meneekö töihin vai elääkö vain kansalaispalkalla.

Äänestä

Milloin Haavisto aikoo korjata tämän epäkohdan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tämä Selvä kirjoitti:

Työttömyyskorvauksen tarkoitus on alun perin ollut ainoastaan hetkellinen apu työnhaun ajaksi. Nyt tavaksi on tullut, että ollaan työttömänä ja eletään työttömyyskorvauksen ja muiden avustuksien varassa pysyvästi. Useimmilla työttömillä ei ole aikomustakaan mennä koskaan työhön. Elämää suunnitellaan avustuksien varaan ja joku voi vielä lisätä tulojaan tekemällä pimeästi työtä tai pienimuotoista tavarakauppaa. Se tietenkin on veropetos jne. eli rikos, mutta harva on siitä kiinnostunut.
Korvauksien maksusta on tullut toisia kansalaisia sortavaa ja tasa-arvolain vastaista toimintaa ja pahimmillaan rikkoo ihmisoikeuksia. Ei voi olla mitenkään oikein, että työssäkäyvä, joka maksaa tuloillaan myös työttömän elämisen, on niin eriarvoinen ihminen, ettei ole oikeutettu samanlaiseen ”kansalaispalkkaan” kuin naapurissa loikoileva työtä tekemätön tukiaisilla elävä henkilö tai perhe. Aiheettomasti maksettu etu saa erilaiset mittasuhteet, kun katsotaan esim. 10 vuoden aika. Siinä ajassa tukiaisilla elävä työtä tekemätön eliitti saa valtiolta (eli työssäkäyvien verorahoista) helposti yhden asunnon hinnan. He saavat sen lahjaksi työssäkäyviltä.
Työssäkäyvää kansaa sorretaan surutta ja ajetaan koko ajan heikompaan asemaan. Tämä ihmisoikeuksia rikkoa käytäntö on purettava kokonaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu