Käytyäni antamassa ääneni numero kuutoselle pystyin olemaan onnellinen siitä, että valittavanani oli Sauli Niinistön kaltainen miehinen mies.
Vihdoin siis on meille isänmaallisille ja normaaleille suomalaisille tarjolla hyvä ehdokas Tasavallan presidentin virkaan.
Hän on akateemisen loppututkinnon suorittanut älykäs reservin upseeri, joka on elämässään kohdannut myös henkilökohtaisesti kovia kokemuksia vaimonsa hengen vieneen liikenneonnettomuuden vuoksi, mutta myös oltuaan hengenvaarassa poikansa kanssa Kao Lakissa tsunamin vyöryessä tuhoisalla voimallaan Thaimaan rannikolle.
Uuden rakkauden löydettyään hän ottaisi presidenttinä aviovaimonsa kanssa vastaan sekä kansainväliset vieraansa että Linnan juhlien itsenäisyyspäivävieraansa.
Talouselämän asiantuntijana hän voi auttaa neuvoillaan valtioneuvoston jäseniä luotsaamaan maatamme niiden karikkojen ohi, joita eurokriisin välityksellä kerääntyy myös meidän valtiolaivamme kulkua vaarantamaan.
Jos et siis ole vielä äänestänyt, voit nyt valita kahdesta ehdokkaasta sen paremman vaihtoehdon.
Miksi äänestin Niinistöä?
85
236
Vastaukset
- .
Minäkin valitsin kuutosen. Armeijan johtoon vaihteeksi armeijan käynyt.
- pian pankkiirien maj
muistasin,,öö,, melkein,,öö,,majuri,,öö,,olisin,,öö,, mutta siirryin työväen,, muistaakseni,,öö,,kannattajaksi,, menikin ohi,öö,,tunnetuista syistä,,öö
- Ei presidentti
johda armeijaa. Hän on ylipäällikkö, mutta puolustusvoimien(Ari Puheloinen) komentaja johtaa sotatoimia.
- järki on tärkee..
pian pankkiirien maj kirjoitti:
muistasin,,öö,, melkein,,öö,,majuri,,öö,,olisin,,öö,, mutta siirryin työväen,, muistaakseni,,öö,,kannattajaksi,, menikin ohi,öö,,tunnetuista syistä,,öö
Miksi en äänestänyt Niinistöä? Hän on kettumainen takinkääntäjä, pian se kokoomuksen jäänsininen puoli taas löytyy ylöspäin jos onnistuu muiluttamaan??!
Ääni Niinistölle, on ääni kovuudelle ja tunteettomuudelle, tyyliin: "Jokainen on oman onnensa seppä"
Siis tätä amerikkalaista unelmaahan tuo kokoomus on tänne ajanut pari vuosikymmentä, siinähän on kantavana ideana, että köyhät maksaa kaikesta kovemman hinnan ja rikkaat ovat veronkannon ulkopuolella!!
Olisin toki monen tavoin toivonut, että jäljellej ääneissä ehdokkaissa olis ollut EU kriittinen henkilö, mutta näistä nyt sitten... - Sauliin luottava
järki on tärkee.. kirjoitti:
Miksi en äänestänyt Niinistöä? Hän on kettumainen takinkääntäjä, pian se kokoomuksen jäänsininen puoli taas löytyy ylöspäin jos onnistuu muiluttamaan??!
Ääni Niinistölle, on ääni kovuudelle ja tunteettomuudelle, tyyliin: "Jokainen on oman onnensa seppä"
Siis tätä amerikkalaista unelmaahan tuo kokoomus on tänne ajanut pari vuosikymmentä, siinähän on kantavana ideana, että köyhät maksaa kaikesta kovemman hinnan ja rikkaat ovat veronkannon ulkopuolella!!
Olisin toki monen tavoin toivonut, että jäljellej ääneissä ehdokkaissa olis ollut EU kriittinen henkilö, mutta näistä nyt sitten...Puolue-elämä jää presidentiltä pois.
Vaikka Tarja Halosella oli ilmeisiä vaikeuksia unohtaa sosialistisen taustansa, puoluepeli pitää jättää tyhmemmille tultuaan valituksi Suomen presidentin virkaan.
Sauli osaa kyllä asennoitua oikein, sillä älykkäänä tyyppinä hän näki edeltäjänsä töppäykset eikä taatustikaan aio niitä toista itsensä kohdalla! - 7+10
Ei presidentti kirjoitti:
johda armeijaa. Hän on ylipäällikkö, mutta puolustusvoimien(Ari Puheloinen) komentaja johtaa sotatoimia.
Älä kerro tätä, nämä ihmiset oikeasti olettaa että Tarja Halonen tälläkin hetkellä jakaa käskyjä jokaiselle palveluksessa olevalle. Sen takia esim Hitboi-98 on sitä mieltä, että hän ei varmasti sotisi (Koska hän on pelkuri) esimerkiksi Tarja Halosen "alaisuudessa".
;) - turhapurot-
Ei sotahullut enää ole tärkeitä.....
- Isänmaallinen Ismo
7+10 kirjoitti:
Älä kerro tätä, nämä ihmiset oikeasti olettaa että Tarja Halonen tälläkin hetkellä jakaa käskyjä jokaiselle palveluksessa olevalle. Sen takia esim Hitboi-98 on sitä mieltä, että hän ei varmasti sotisi (Koska hän on pelkuri) esimerkiksi Tarja Halosen "alaisuudessa".
;)Iirot tottelisivat Haloskaa, sillä hehän ihmettelivät, kun Hitman totesi, ettei hän voisi tositilanteessa ottaa sotilaallisia käskyjä naiselta, joka ei tunnista edes sotilaiden arvomerkkejä.
Sen sijaan Hitman on reilusti todennut, että Niinistön ollessa armeijan ylipäällikkö hänen käskyjään toteltaisiin, sillä onhan hän reservin upseeri kuten Hitmankin on.
Pelkureita ovat ne, jotka puolustavat venäläisiä eivätkä tunnusta heidän hyökänneen Suomen kimppuun Talvi- ja Jatkosodassa.
Monet pelkureita ovatkin sivareita.
Onkohan kukaan presidenttiehdokas ollut koskaan sivari?
- Haaviston äänestäjä
´´ joka on elämässään kohdannut myös henkilökohtaisesti kovia kokemuksia vaimonsa hengen vieneen liikenneonnettomuuden vuoksi, mutta myös oltuaan hengenvaarassa poikansa kanssa Kao Lakissa tsunamin vyöryessä tuhoisalla voimallaan Thaimaan rannikolle.´´
arvostan Niinistöä enemmän kuin ketään toista Kokoomuspoliitikkoa mutta ääneni annoin Haavistolle koska minua on aikoinaan kiusattu kovasti koulussa ja minua kosketti syvästi Haaviston puheet koulukiusaamisesta!- Ajatelkaa ensin!
No. perustelu tuokin.
Voihan presidentin valita tuollaisen koulukiusaamisenkin perusteella, kun moni valitsee nyt sillä perusteella, että miesehdokkaan puoliso onkin mies!
Hoihhoijaa! Ehkä eräät tv-idoli-pudotuspelejä liikaa tuijottaneet äänestäjät eivät enää osaa ajatella, millä perusteella me valitsemme maallemme arvojohtajaa.
Elämä näyttää joillekin olevan pelkkää "leipää ja sirkushuveja". - MIkset mee
ET vOI oll tosissasi, vaan harrastat jotai naurettavaa piruilua !
Jos sen tähden äänestit haavistoa, en yhtää ihmettele, jos sinua on kiusattu koulussa !
Koita nyt hyvä ihminen OTTAA ihteäsi niskasta kiinn ja KUNNOLLA !
- Tosi on
No ihan siksi, että luulet muuttuvasi homoksi äänestämällä Haavistoa.
Elä pelkää ei semmoista ihmettä tapahdu Suomessa voin sanoa näin Haavistoa äänestäneenä olen edelleen hetero ja naiset näyttää sini silmiini hyviltä ja kauniilta. Ihan aikuisten oikeesti.- järki on tärkee
Sammoo mieltä ;))) Ei merkkijää hommouvesta ;)))
- ihii
järki on tärkee kirjoitti:
Sammoo mieltä ;))) Ei merkkijää hommouvesta ;)))
mut piilohommouvesta on seleviii merkkei ;))))
- Ei homopressaa!
Eihän sinua valitakaan!
Mistä tiedät, miten homomiehet näkevät naisen?
Me normaalimiehet ihailemme tietenkin naisten viehkeyttä ja kauneutta, mutta homomies tiirailee sillä silmällä vain lähistöllä olevia nuoria miehiä!
- Just joo
Äänestin Väyrystä ensimmäisellä kierroksella. Tänään ääni menee kirkkoveneelle..
- Takinkääntäjä-P.
Mihin Väyrynen olisi kyennyt?
Kahvikuppikauppa toki sujui vauhdikkaasti, mutta eiköhän presidnetilt'ä vaadita muitakin ominaisuuksia kuin rihkamakuppien kaupustelua?
Toivotaan kovasti, että Paavo V. malttaa nyt jäädä eläkepäivilleen! - jååpajåå..
Samoin äänestin, mutta vitunkuvia en mene piirtelemään. En siis ole syyllinen, huonon presidentin valintaan. Parempi toki kuin nykyinen, tulipa kumpi tahansa. Olen siis syytön :-))
- ennustaja.
äänestin Niinistöä koska minulle tuli visio Suomi-Ruotsi MM-loppuottelusta jossa Suomella on homopari aitiossa kannustamassa. Ruotsin pelaajat härnäävät meidän joukkuettamme kentällä asiasta ja joukkueemme henkinen selkäranka murtuu ja häviämme 7-1. Eihän tämmöinen kerta kaikkiaan sovi!
- Siksi
Niinistöä äänestin siksi kun hän kunnioittaa myös Raamattua. Haavisto pilkkaa Raamattua harrastamalla edelleenkin Raamatun vastaista homoilua.
- Ajattelen -ja uskon!
Kansa on toivottanut Saulille ja Jennille onnea ja Jumalan siunausta.
Olen monta kertaa havainnut mediassa, että joku toivottaa Niinistölle siunausta, mutta en ole kertaakaan kuullut sitä Haaviston kohdalla.
Hän ei tosin kuulu kai mihinkään uskontoon, joten onko näissä vaaleissa kysymys myös ateismin ja uskon välisestä arvoasetelmasta?
- Pohtiva Pate
Kyllä Niinistöstä presidentti tulee. Siitä kyllä tuulipukukansa huolen pitää. Taitaa Suomen ohella ainoa maa olla Venäjä, jossa tiedetään uuden presidentin nimi. Onkohan Niinistöllä ja Putinilla muutakin yhteistä, kuin samanmielinen puolue, Naton torjuminen ja pieni koko?
- 180 cm ihan OK
Toivotaan, että olet oikeassa, mutta en oikein ymmärtänyt, mitä tarkoitit Niinistön pienellä koolla.
Hän on n. 180 cm pitkä, joten tuo Putin (n.155 cm) joutuu kyllä katsomaan Saulia ylöspäin, kuten Hitler aikanaan joutui katsomaan marsalkka Mannerheimia ylöspäin.
Pikkumiehet näyttävät muutenkin jollain lailla koomisilta, kun edessä seisoo sekä fyysisesti että henkisesti paljon korkeammalla tasolla oleva kansakunnan johtaja.
Taidat sinä "Pohtiva Pavekin" olla niitä pikkumiehiä? - res.ups.
180 cm ihan OK kirjoitti:
Toivotaan, että olet oikeassa, mutta en oikein ymmärtänyt, mitä tarkoitit Niinistön pienellä koolla.
Hän on n. 180 cm pitkä, joten tuo Putin (n.155 cm) joutuu kyllä katsomaan Saulia ylöspäin, kuten Hitler aikanaan joutui katsomaan marsalkka Mannerheimia ylöspäin.
Pikkumiehet näyttävät muutenkin jollain lailla koomisilta, kun edessä seisoo sekä fyysisesti että henkisesti paljon korkeammalla tasolla oleva kansakunnan johtaja.
Taidat sinä "Pohtiva Pavekin" olla niitä pikkumiehiä?Nyt taisit sekoittaa 180cm pituuden, siihen pahvi-sauliin. Noh pian me saamme tämänkin selville, kun Niinistöhän ilmoitti ensitöikseen tekevän vierailun (ohjeita saamaan?) Venäjälle
- hekottelijan herkku
180 cm ihan OK kirjoitti:
Toivotaan, että olet oikeassa, mutta en oikein ymmärtänyt, mitä tarkoitit Niinistön pienellä koolla.
Hän on n. 180 cm pitkä, joten tuo Putin (n.155 cm) joutuu kyllä katsomaan Saulia ylöspäin, kuten Hitler aikanaan joutui katsomaan marsalkka Mannerheimia ylöspäin.
Pikkumiehet näyttävät muutenkin jollain lailla koomisilta, kun edessä seisoo sekä fyysisesti että henkisesti paljon korkeammalla tasolla oleva kansakunnan johtaja.
Taidat sinä "Pohtiva Pavekin" olla niitä pikkumiehiä?Vähän samanlailla, kuin Niinistö joutui katsomaann ylöspäin keskustellessa Haaviston kanssa
- Totuus
180 cm ihan OK kirjoitti:
Toivotaan, että olet oikeassa, mutta en oikein ymmärtänyt, mitä tarkoitit Niinistön pienellä koolla.
Hän on n. 180 cm pitkä, joten tuo Putin (n.155 cm) joutuu kyllä katsomaan Saulia ylöspäin, kuten Hitler aikanaan joutui katsomaan marsalkka Mannerheimia ylöspäin.
Pikkumiehet näyttävät muutenkin jollain lailla koomisilta, kun edessä seisoo sekä fyysisesti että henkisesti paljon korkeammalla tasolla oleva kansakunnan johtaja.
Taidat sinä "Pohtiva Pavekin" olla niitä pikkumiehiä?Saulin pituus on 172 cm.
- 180cm ihan OK
Totuus kirjoitti:
Saulin pituus on 172 cm.
Oletko käynyt mittaamassa?
Lehtitietojen mukaan Niinistö on karvan verran alle 180 cm ja Haavisto tasan 180cm.
Vähänkään paksumpipohjaisilla kengillä Niinistö katselisi alaspäin jutellessaan Haaviston kanssa. - Onneksi on Niinistö!
Haavisto ei tiennyt edes Venäjän istuvan presidentin nimeä, eikä juuri muitakaan valtionpäämiehiä edes aivan naapurista.
Miten hän olisi voinut edustaa maatamme, jos tietämys on tuota tasoa?
- No. 3
Oikeisto-Vihreän globalistin ja siionisti-oikeistolaisen globalistin väliltä ei todellista valintaa voi suorittaa, joten äänestän Soinia tälläkin kierroksella
- Roots of humans
Ihan sama ketä äänestää. Kaikki ovat lahjottavissa ja kaikilla on verkostonsa.
- Jytky valui tyhjiin
Soinin aika meni jo.
Tosiasia on, että vastajytky pyyhkäisi tuon perussuomalaisten jytkyn kuin tuulenpuuska vastasataneen pakkaslumen auton pinnalta.
Se puolue taitaa laskeutua takaisin Rkp:n, ja Kd:n lukemiin.
- 88+´+9+090
Varmaan muutkin naiset häntä äänestivät, ei vain rva HITTIMANNI.
- Sotilas-asiantuntija
Hitman kuuluu n. 1,8 miljoonaan oikein äänestäneiden joukkoon.
Niinistön voitto oli kiistämätön, ja venäjämielisten suomalaisten suureksi mieliharmiksi saamme hyvin isänmaallisen ja viisaan presidentin seuraavien kuuden vuoden ajaksi.
Jos asevoimiamme tilaa heikennetään säästötoimenpiteiden vuoksi liikaa lähivuosina, Niinistön kaavailut eurooppalaisesta Natosta tulevat aina vain ajankohtaisemmiksi.
Tähän tosiasiaan on Venäjänkin vähitellen mukauduttava, sillä maailma muuttuu koko ajan. - Venäjämielinen
Sotilas-asiantuntija kirjoitti:
Hitman kuuluu n. 1,8 miljoonaan oikein äänestäneiden joukkoon.
Niinistön voitto oli kiistämätön, ja venäjämielisten suomalaisten suureksi mieliharmiksi saamme hyvin isänmaallisen ja viisaan presidentin seuraavien kuuden vuoden ajaksi.
Jos asevoimiamme tilaa heikennetään säästötoimenpiteiden vuoksi liikaa lähivuosina, Niinistön kaavailut eurooppalaisesta Natosta tulevat aina vain ajankohtaisemmiksi.
Tähän tosiasiaan on Venäjänkin vähitellen mukauduttava, sillä maailma muuttuu koko ajan.hehheh, Niinistö korostaa ennenkaikkea Venäjä suhteiden tärkeyttä, kuten edeltäjänsä Tarja Halonen.
- Ana Lyytikko
Venäjämielinen kirjoitti:
hehheh, Niinistö korostaa ennenkaikkea Venäjä suhteiden tärkeyttä, kuten edeltäjänsä Tarja Halonen.
Niinistö haluaa kuitenkin ensin paremmat suhteet Yhdysvaltoihin, kun Valkoinen Talo sulkeutui Tavjalta hänen haukuttuaan New Yorkin reissullaan isäntämaata YK:n yleiskokouksessa.
Niinistö ravaa Venäjällä taatusti harvemmin kuin Halonen, joten eivätköhän ne suhteet ala eheytyä Saulin toimesta kaikkiin ilmansuuntiin. - Venäjämielinen
Ana Lyytikko kirjoitti:
Niinistö haluaa kuitenkin ensin paremmat suhteet Yhdysvaltoihin, kun Valkoinen Talo sulkeutui Tavjalta hänen haukuttuaan New Yorkin reissullaan isäntämaata YK:n yleiskokouksessa.
Niinistö ravaa Venäjällä taatusti harvemmin kuin Halonen, joten eivätköhän ne suhteet ala eheytyä Saulin toimesta kaikkiin ilmansuuntiin.?? Tarjahan oli täysin oikeassa, Irakiin hyökkäyksellä ei ollut YK:n mandaattia. USA siis teki rikoksen, oletko joku rikollisten suosija vai? Suomen ei tarvitse kyykistellä roistovaltioitten edessä, se nyt tässä vielä puuttuisi, Tarja saikin tosisuomalaisten aplodit toimestaan. Sinä taidatkin olla joku usaperseen nuoleskelija?
Niinistö käy korkeintaan kerran virallisella vierailulla jenkkilässä ja keskustelee pressan kanssa ehkä 5 minuuttia siellä, lähinnä ehkä jostain jääkiekosta. Salekin ymmärtää että tärkein ilmansuunta Suomelle on itä. Kylmät tosiasiat ovat kylmiä tosiasioita. - Faktat puhuvat
Venäjämielinen kirjoitti:
?? Tarjahan oli täysin oikeassa, Irakiin hyökkäyksellä ei ollut YK:n mandaattia. USA siis teki rikoksen, oletko joku rikollisten suosija vai? Suomen ei tarvitse kyykistellä roistovaltioitten edessä, se nyt tässä vielä puuttuisi, Tarja saikin tosisuomalaisten aplodit toimestaan. Sinä taidatkin olla joku usaperseen nuoleskelija?
Niinistö käy korkeintaan kerran virallisella vierailulla jenkkilässä ja keskustelee pressan kanssa ehkä 5 minuuttia siellä, lähinnä ehkä jostain jääkiekosta. Salekin ymmärtää että tärkein ilmansuunta Suomelle on itä. Kylmät tosiasiat ovat kylmiä tosiasioita.Olikohan Venäjällä YK:n mandaatti Georgia-sotaan?
Tyypilliseen venäjämielisten tapaan ummistatte vasemman silmänne aina, kun pitäisi nähdä Venäjän rikoksia.
Onkohan Tavjallakin vasen silmä jotenkin enemmän ummessa kuin oikea, sitä en tiedä.
Venäläisten kanssa hyyssääminen ei saa aplodeja muilta kuin Iranin ja Syyrian johtajien ystäviltä, jotka saivat taas kerran Venäjän apua Turvallisuusneuvoston päätöslauselman torppaamisessa! - Venäjämielinen
Faktat puhuvat kirjoitti:
Olikohan Venäjällä YK:n mandaatti Georgia-sotaan?
Tyypilliseen venäjämielisten tapaan ummistatte vasemman silmänne aina, kun pitäisi nähdä Venäjän rikoksia.
Onkohan Tavjallakin vasen silmä jotenkin enemmän ummessa kuin oikea, sitä en tiedä.
Venäläisten kanssa hyyssääminen ei saa aplodeja muilta kuin Iranin ja Syyrian johtajien ystäviltä, jotka saivat taas kerran Venäjän apua Turvallisuusneuvoston päätöslauselman torppaamisessa!Georgia hyökkäsi, irak sensijan ei ollut kymmeneen vuoteen hyökännyt mihinkään, oli kauppasaarron jäljiltä täysin lyöty, ei sinne ollut mitään syytä lähteä sadointuhansin siviilejä tappamaan.
Iranilla on oikeus kehittää ydinvoimaansa, jopa pommeja vaikka siitä ei mitään näyttöä olekaan, niinkauan kuin muutkin niitä kehittävät. Onkos iaea päässyt tarkastamaan israelin ydinlaitokset, ei kai vaan siellä kehitellä ydinaseita, eihän?
Syyriassa kapinoivat ääri-islamistit kuten jo 70 luvun lopulta lähtien, sharia lainko ja pappisvallan haluat Syyriaan? missä ovat Libyan vaalit?? Siellä vastaava joukkio naton tuella tuli valtaan ja ensi töikseen ilmoittivat ottavansa sharia lain käyttöön. Syyriassa kristityt tukevat nykyhallintoa, mitä ajatuksia se sinussa herättää, vai eikö mitään? - Sotilastarkkailija
Venäjämielinen kirjoitti:
?? Tarjahan oli täysin oikeassa, Irakiin hyökkäyksellä ei ollut YK:n mandaattia. USA siis teki rikoksen, oletko joku rikollisten suosija vai? Suomen ei tarvitse kyykistellä roistovaltioitten edessä, se nyt tässä vielä puuttuisi, Tarja saikin tosisuomalaisten aplodit toimestaan. Sinä taidatkin olla joku usaperseen nuoleskelija?
Niinistö käy korkeintaan kerran virallisella vierailulla jenkkilässä ja keskustelee pressan kanssa ehkä 5 minuuttia siellä, lähinnä ehkä jostain jääkiekosta. Salekin ymmärtää että tärkein ilmansuunta Suomelle on itä. Kylmät tosiasiat ovat kylmiä tosiasioita.Eikö Saddamin kaataminen ollut hyvä teko koko maailmaa ajatellen?
Jos YK ei kykene tuomaan rauhaa johonkin kansanmurhapaikkaan kuten nykyiseen Syyriaan, on ihmiskunnan tehtävä moraalinen ratkaisu ja panna piste sairasmieliseen siviilien murhaamistouhuun.
Uskon, että Niinistöllä on niin korkea moraalitaso, että hän hyväksyy tuollaisessa tapauksessa väliintulon, vaikkei Tarjalta sellaiseen rohkeutta löytynytkään. - Sinivalkolippu
Venäjämielinen kirjoitti:
Georgia hyökkäsi, irak sensijan ei ollut kymmeneen vuoteen hyökännyt mihinkään, oli kauppasaarron jäljiltä täysin lyöty, ei sinne ollut mitään syytä lähteä sadointuhansin siviilejä tappamaan.
Iranilla on oikeus kehittää ydinvoimaansa, jopa pommeja vaikka siitä ei mitään näyttöä olekaan, niinkauan kuin muutkin niitä kehittävät. Onkos iaea päässyt tarkastamaan israelin ydinlaitokset, ei kai vaan siellä kehitellä ydinaseita, eihän?
Syyriassa kapinoivat ääri-islamistit kuten jo 70 luvun lopulta lähtien, sharia lainko ja pappisvallan haluat Syyriaan? missä ovat Libyan vaalit?? Siellä vastaava joukkio naton tuella tuli valtaan ja ensi töikseen ilmoittivat ottavansa sharia lain käyttöön. Syyriassa kristityt tukevat nykyhallintoa, mitä ajatuksia se sinussa herättää, vai eikö mitään?Irak ampui ohjuksia Israeliin, joten älä turhaan puolustele hirteen joutunutta Saddamia.
Israel on oman koskemattomuutensa takia joutunut rakentamaan itselleen ydinasevarauman, jos joku höyrypäävaltio(=Iran/Venäjä?) saa päähänsä hyökätä Israeliin. - Venäjämielinen
Sinivalkolippu kirjoitti:
Irak ampui ohjuksia Israeliin, joten älä turhaan puolustele hirteen joutunutta Saddamia.
Israel on oman koskemattomuutensa takia joutunut rakentamaan itselleen ydinasevarauman, jos joku höyrypäävaltio(=Iran/Venäjä?) saa päähänsä hyökätä Israeliin.Irak ampui ohjuksia israeliin? Ei ampunut kymmeneen vuoteen kauppasaarron aikaan pöljä, eikä ampunut silloinkaan kun israel kävi pommittamassa ydinlaitosta Irakin puolella. Israel on roistovaltio, toinen höyrypäävaltio usan rinnalla.
Iran on ilmoittanut pystyvänsä tuhoamaan yhdeksässä minuutissa israelin, eiköhän tämä uutinen hiukan rauhoita hulluja juutalaisia.
Saddam oli mitätön tekijä murhaamisen alalla verrattaessa usaan ja israeliin. - Venäjämielinen
Sotilastarkkailija kirjoitti:
Eikö Saddamin kaataminen ollut hyvä teko koko maailmaa ajatellen?
Jos YK ei kykene tuomaan rauhaa johonkin kansanmurhapaikkaan kuten nykyiseen Syyriaan, on ihmiskunnan tehtävä moraalinen ratkaisu ja panna piste sairasmieliseen siviilien murhaamistouhuun.
Uskon, että Niinistöllä on niin korkea moraalitaso, että hän hyväksyy tuollaisessa tapauksessa väliintulon, vaikkei Tarjalta sellaiseen rohkeutta löytynytkään.Ei ollut saddamin kaataminen hyvä teko Irakin kansan kannalta, jonka joukosta brutaalisti teloitettiin kiduttaen satoja tuhansia siviilejä, naisia ja lapsia. Vain sairas mieli kuten sinulla, voi hyväksyä valkoisen fosforin kylvämisen lasten niskaan.
Irak on raunioina, kaaoksessa, kivikauteen lyötynä, radioaktiivisen säteilyn saastuttamana usan tekemän karmean sotarikoksen takia ja tämäkö pitäisi toistua Syyriassa? Olet hullu joka pitäisi sulkea laitokseen kuten sielunveljesi breivik. - Venäjämielinen
Venäjämielinen kirjoitti:
Ei ollut saddamin kaataminen hyvä teko Irakin kansan kannalta, jonka joukosta brutaalisti teloitettiin kiduttaen satoja tuhansia siviilejä, naisia ja lapsia. Vain sairas mieli kuten sinulla, voi hyväksyä valkoisen fosforin kylvämisen lasten niskaan.
Irak on raunioina, kaaoksessa, kivikauteen lyötynä, radioaktiivisen säteilyn saastuttamana usan tekemän karmean sotarikoksen takia ja tämäkö pitäisi toistua Syyriassa? Olet hullu joka pitäisi sulkea laitokseen kuten sielunveljesi breivik.Jäi lisäämättä ettei Irak ollut "muulle maailmalle" minkäänlainen uhka kauppasaarron aikana, eikä usalle koskaan muulloinkaan.
- Faktat puhuvat
Venäjämielinen kirjoitti:
Georgia hyökkäsi, irak sensijan ei ollut kymmeneen vuoteen hyökännyt mihinkään, oli kauppasaarron jäljiltä täysin lyöty, ei sinne ollut mitään syytä lähteä sadointuhansin siviilejä tappamaan.
Iranilla on oikeus kehittää ydinvoimaansa, jopa pommeja vaikka siitä ei mitään näyttöä olekaan, niinkauan kuin muutkin niitä kehittävät. Onkos iaea päässyt tarkastamaan israelin ydinlaitokset, ei kai vaan siellä kehitellä ydinaseita, eihän?
Syyriassa kapinoivat ääri-islamistit kuten jo 70 luvun lopulta lähtien, sharia lainko ja pappisvallan haluat Syyriaan? missä ovat Libyan vaalit?? Siellä vastaava joukkio naton tuella tuli valtaan ja ensi töikseen ilmoittivat ottavansa sharia lain käyttöön. Syyriassa kristityt tukevat nykyhallintoa, mitä ajatuksia se sinussa herättää, vai eikö mitään?Georgia puolusti omia maakuntiaan, joita Venäjä oli alkanut omia itselleen.
Mm. Abhasia ja Etelä-Ossetia ovat Georgian rajojen sisällä, joten jos Venäjä ei piittaa valtion rajoista, voi myös Suomi hyvällä syyllä vaatia itselleen takaisin Petsamoa, Karjalaa ja Suomenlahden saaria.
Venäjä hyökkäsi omaa aluettaan puolustavaa Georgiaa vastaan, se on fakta. - Saddam paratiisiin!
Venäjämielinen kirjoitti:
Jäi lisäämättä ettei Irak ollut "muulle maailmalle" minkäänlainen uhka kauppasaarron aikana, eikä usalle koskaan muulloinkaan.
Entä oliko Irak uhka Israelille?
Unohdatko tahallaan, että Irak uhosi Saddamin suulla samaa kuin pikku-Ahmattijne.. jne..jne nykyisin Iranin presidenttinä, että he haluavat pyyhkiä Israelin maailmankartalta?
Irak oli hankkinut ohjuksia ja kemiallaisia aseita toteuttaakseen uhkauksensa, ja Iran taitaa valmistaa paraikaa ydinpommeja toteuttaakseen omat uhkauksensa. - Venäjämielinen
Saddam paratiisiin! kirjoitti:
Entä oliko Irak uhka Israelille?
Unohdatko tahallaan, että Irak uhosi Saddamin suulla samaa kuin pikku-Ahmattijne.. jne..jne nykyisin Iranin presidenttinä, että he haluavat pyyhkiä Israelin maailmankartalta?
Irak oli hankkinut ohjuksia ja kemiallaisia aseita toteuttaakseen uhkauksensa, ja Iran taitaa valmistaa paraikaa ydinpommeja toteuttaakseen omat uhkauksensa.ei tietenkään ollut israelille irak uhka, oletko tahallasi tietämätön vai mitä yrität esittää. Irak oli kymmenvuotisen kauppasaarron jälkeen täysin lyöty, täysin kuralla, ei se uhannut enää ketään. Onko sinulla dementia?
- Bashar paratiisiin!
Venäjämielinen kirjoitti:
ei tietenkään ollut israelille irak uhka, oletko tahallasi tietämätön vai mitä yrität esittää. Irak oli kymmenvuotisen kauppasaarron jälkeen täysin lyöty, täysin kuralla, ei se uhannut enää ketään. Onko sinulla dementia?
Juuri heikot arabijohtajat ovat vaarallisia!
Jokainen vallasta epätoivoisesti kiinni pitävä diktaattori on muille valtioille vaarallinen ja jos hän on arabidiktaattori, hän on hengenvaarallinen.
Saddam uhkasi avoimesti Israelia ja nyt Bashar al-Assad on pahassa pulassa ja erittäin vaarallinen koko Lähi-Idän valtioita ajatellen. - Venäjämielinen
Bashar paratiisiin! kirjoitti:
Juuri heikot arabijohtajat ovat vaarallisia!
Jokainen vallasta epätoivoisesti kiinni pitävä diktaattori on muille valtioille vaarallinen ja jos hän on arabidiktaattori, hän on hengenvaarallinen.
Saddam uhkasi avoimesti Israelia ja nyt Bashar al-Assad on pahassa pulassa ja erittäin vaarallinen koko Lähi-Idän valtioita ajatellen.Assad? et sitten katsonut 7 uutisia kolmoselta? Siellä lähi-idän asiantuntija nimenomaan painotti nykyhallinnon pysyvyyttä tässä tilanteessa, haluatko sinä ääri-islamistit valtaan Syyriaan?
- Hohhoijaa!!
Venäjämielinen kirjoitti:
Assad? et sitten katsonut 7 uutisia kolmoselta? Siellä lähi-idän asiantuntija nimenomaan painotti nykyhallinnon pysyvyyttä tässä tilanteessa, haluatko sinä ääri-islamistit valtaan Syyriaan?
Diktaattorit "painottavat pysyvyyttä"?
Ehkä toivot, että myös esim. Saddam Hussein, Osama bin Laden tai Muammar Gaddafi olisivat tänäänkin al-Assadin rinnalla pitämässä tuota pysyvyyttä pystyssä?
- Pettynyt iiromikessi
Onnea voittajaa äänestäneille!
Itse äänestin ensin Väyrystä ja sitten Haavistoa, mutta mönkään meni molemmat äänet :(
Olisi sittenkin pitänyt ajoissa siirtyä Niinistön tukijoukkoihin, mutta meille iiroilijoille kokoomuksen ehdokas on vaikea nieltävä!- Muuttohaukka.
Ei aina voi voittaa. Minäkin olen äänestänyt hävinnyttä viimeiset kolmekymmentä vuotta, mutta nyt tuli JYTKY!
Ties vaikka joskus muuttaisin takaisin? Taitaa olla turha haave, sillä demarien kolmessakymmenessä vuodessa aiheuttamia tuhoja ei minun elinaikanani taida saada korjattua. - Toivo Rikas
Muuttohaukka. kirjoitti:
Ei aina voi voittaa. Minäkin olen äänestänyt hävinnyttä viimeiset kolmekymmentä vuotta, mutta nyt tuli JYTKY!
Ties vaikka joskus muuttaisin takaisin? Taitaa olla turha haave, sillä demarien kolmessakymmenessä vuodessa aiheuttamia tuhoja ei minun elinaikanani taida saada korjattua.Sauli panee maan asiat kuntoon.
Saattepa nähdä, että tyyli muuttuu, kun Sauli alkaa toimia.
Siinä ei kenekään johtajan solmioita oiota, vaan asiat pannaan lopultakin parempaan kuntoon kekkosvuosikymmenien ja sossujen presidenttiputken rapautumista! - nokok
Toivo Rikas kirjoitti:
Sauli panee maan asiat kuntoon.
Saattepa nähdä, että tyyli muuttuu, kun Sauli alkaa toimia.
Siinä ei kenekään johtajan solmioita oiota, vaan asiat pannaan lopultakin parempaan kuntoon kekkosvuosikymmenien ja sossujen presidenttiputken rapautumista!niin no toivotaan että sale saa edes jotenkin kokoomuksen tekemät törkeät virheet talouspolitiikassa oiottua, tosin taitaa olla myöhäistä, eikä itseasiassa presidentin valtaoikeudet siihen riitäkään.
- Kepu vastuuseen
nokok kirjoitti:
niin no toivotaan että sale saa edes jotenkin kokoomuksen tekemät törkeät virheet talouspolitiikassa oiottua, tosin taitaa olla myöhäistä, eikä itseasiassa presidentin valtaoikeudet siihen riitäkään.
Eikös se Kepu ollut pääministeripuolue ennen Kataisen vuoroa?
Et näköjään muista, että Kepu oli pääministeripuolue vielä viime keväänä, joten Väyrynen voisi selittää heidän tekemiään virheitä talouspolitiikassa.
Haukut nyt väärää puuta. - nokok
Kepu vastuuseen kirjoitti:
Eikös se Kepu ollut pääministeripuolue ennen Kataisen vuoroa?
Et näköjään muista, että Kepu oli pääministeripuolue vielä viime keväänä, joten Väyrynen voisi selittää heidän tekemiään virheitä talouspolitiikassa.
Haukut nyt väärää puuta.ja taas sinä olet ulkona kuin lumiukko, suomen talousongelmat juontuvat 80-luvun lopulta jolloin kokoomus astui ensimmäisen kerran hallitusvastuuseen kun Kekkonen ei ollut enää estämässä ja jälki oli sen näköistä, kauheaa menoa. Kokoomuksen vapaa hallitsematon markkinatalousinto loi valtavan laman tähän maahan ja päälle vielä tuhosivat Suomen valtion omaisuutta kymmenien miljardien arvosta typerine kauppoineen ja sama meno jatkuu vaan ja Suomi köyhtyy köyhtymistään. Salelle tosiaankin on töitä.
- Lemminkäinen
Kyllä Väinämön valinta presidentiksi oli viisas valinta. Tällainen oli hänen sukunsa kantaisä aikojen takaa:
"Väinämöinen on Kalevalan tarusankari, ja suomalaisen ja karjalaisen kansanrunouden ja mytologian tärkeimpiä henkilöitä. Väinämöinen on runonlaulaja ja suuri tietäjä, jossa on myös jumalallisia piirteitä. Hänestä käytetään Kalevalassa usein säeparia
Vaka vanha Väinämöinen,
tietäjä iänikuinen." WikiJust joo ja sitten Aino:
Joukahaisliero lupasi sisarensa Ainon vanhalle Väinämöiselle, mutta Ainopa kauhistuu ajatuksesta että joutuisi vanhan miehen vaimoksi, ja ennemmin hukuttautuu.- saateri sentään
Ei silimähänkää ollu merkkijää viisauvvesta, no joutuuhan se pois nyt palloliiton johdosta, saa joku korruptio kokkareista siitäkin tienestiä ;)
Missä kokoomus, siellä ongelma - kansan kannalta siis!!
Hänet valittiin poikkeuksellisen alhaisen äänestysprosentin turvin, ei ole mitään juhlan aihetta koko ukossa!!! - saateri senthään
jjeeves kirjoitti:
Just joo ja sitten Aino:
Joukahaisliero lupasi sisarensa Ainon vanhalle Väinämöiselle, mutta Ainopa kauhistuu ajatuksesta että joutuisi vanhan miehen vaimoksi, ja ennemmin hukuttautuu.Miten tuossaik käynnöö??
- Muuttohaukka.
saateri sentään kirjoitti:
Ei silimähänkää ollu merkkijää viisauvvesta, no joutuuhan se pois nyt palloliiton johdosta, saa joku korruptio kokkareista siitäkin tienestiä ;)
Missä kokoomus, siellä ongelma - kansan kannalta siis!!
Hänet valittiin poikkeuksellisen alhaisen äänestysprosentin turvin, ei ole mitään juhlan aihetta koko ukossa!!!Suomessa on maailman onnellisin kansa? Voiko hyvää panna vielä paremmaksi?
saateri senthään kirjoitti:
Miten tuossaik käynnöö??
Ai miten käynnöö? Se tiedetään ainakin miten kävi silloin. Väinämöinen vedestä yritti neidon ongiskella vaan sai kalan joka kertoi olleensa Aino.
Vai johtuiko mieleesi, että Jenni olisi se Aino?- Kävin äänestämässä
saateri sentään kirjoitti:
Ei silimähänkää ollu merkkijää viisauvvesta, no joutuuhan se pois nyt palloliiton johdosta, saa joku korruptio kokkareista siitäkin tienestiä ;)
Missä kokoomus, siellä ongelma - kansan kannalta siis!!
Hänet valittiin poikkeuksellisen alhaisen äänestysprosentin turvin, ei ole mitään juhlan aihetta koko ukossa!!!Alhainen äänestysprosentti todistaa vain kansan laiskuudesta, joten äänestysprosentista huolimatta vaalitulos ratkaisee ja Niinistö on koko kansan presidentti, vaikka nukkuneet mitä mölisisivät!
- dfgfgfgf
Muuttohaukka. kirjoitti:
Suomessa on maailman onnellisin kansa? Voiko hyvää panna vielä paremmaksi?
Melkein joka päivä miettii pois muuttamista.
- Laatuero näkyy
Haavisto palasi rivikansanedustajaksi, mutta Saulia kunnioitetaan jo nyt presidenttiasemansa takia, vaikka virkaanastujaiset ovat vasta maaliskuun alussa.
Jyvät erottuvat akanoista... - en tiedä
miksi naapuri äänesti n.6. minusta hän on juopo.-, ketä vaan.
- Minä tiedän!
Juopot naapurit ovat tosiaan ikäviä, mutta Sauli on raitis ja tervehenkinen mies, joka sopii sinullekin hyvin presidentiksi
- Psykiatrin näkemys
Haavisto olisi ollut liian pehmeä.
Kansa odottaa presidentiltä tiettyä arvovaltaa, jonka avulla hän uskaltaa sanoa kansalle myös ikäviä totuuksia Manu Koiviston tyyliin.
Niinistöllä on juuri sitä samaa auktoriteettiä, jonka panee esim. kansanedustajat kulkemaan vähän varpaisillaan presidentin tavatessaan.
Tarja esitti "reilua jätkää", mutta samalla kadotti osan arvokkuudestaan kansan silmissä.
Minäkin uskon, että saimme Saulista hyvän presidentin, jota ei tarvitse hävetä ulkomaan edustustehtävissäkään. - Toivo Rikas (Hitman)
joo mutta Jenni lähti jo, kuten odotettua. Sale varmaankin lähtee "valtiovierailulle" Thaimaahan.
- Sisustusarkkitehti
Tuskin Sauli ehtii ainakaan lomamatkoille moneen kuukauteen.
Mäntyniemen herraksi päästyään meidän uudella presidenttiparilla on ihan riittävästi kiireitä, kun työasioiden ja edustustehtävien lisäksi pitäisi vielä miettiä, miten tuon mahtavan asunnon sisustaisi työväestön kalustuksia käyttäneen Tarjan jälkeen paljon tyylikkäämmin. - Toivo Rikas
Sisustusarkkitehti kirjoitti:
Tuskin Sauli ehtii ainakaan lomamatkoille moneen kuukauteen.
Mäntyniemen herraksi päästyään meidän uudella presidenttiparilla on ihan riittävästi kiireitä, kun työasioiden ja edustustehtävien lisäksi pitäisi vielä miettiä, miten tuon mahtavan asunnon sisustaisi työväestön kalustuksia käyttäneen Tarjan jälkeen paljon tyylikkäämmin.no, voi olla noinkin, tarkemmin ajatellen, eihän sillä varmaan enää seisokaan.
- Sauli on
kylmä mies, ukko tavallinen,
soini,tarja,pekka,lipponen OK !- Tsemppiä Saulille!
Kylmää päätä siinä tarvitaankin, kun pitäisi vastata Kremlin kaksikon juonitteluihin Suomen kansan parhaaksi!
- Iloinen iiroilija
Onneksi Tarja halusi myös pariskunta Haaviston Mäntyniemeen, jotta Pekka olisi ymmärtänyt, että talo on aivan liian suuri kahdelle pienehkölle miehelle, joille tuskin edes tapahtuu perheenlisäystä ainakaan perinteiseen tapaan.
Tosin ei siellä ole tainnut myöskään Halonen-Arajärvi-aikaan kuulua lasten leikkimisääniä tai muita perhe-elämään liittyviä elämyksiä.- Toivo Rikas (Hitman)
Niinistön aikaan siellä tulee olemaan haudanhiljaista, ehkä yksinäisen salen pieru joskus käytävillä kajahtaa.
Toivo Rikas (Hitman) kirjoitti:
Niinistön aikaan siellä tulee olemaan haudanhiljaista, ehkä yksinäisen salen pieru joskus käytävillä kajahtaa.
Ihailetko nimimerkkiäni?
Voithan sinä Toivo rekisteröidä tuon oman nimimerkkisi, niin sinun ei tarvitse enää haikailla minun nimimerkkini perään.
Toivotaan samalla, että Tarjan erilaiset tuoksut ehtivät lopullisesti haihtua edustustilojen käytäviltä ja huoneista, ennen kuin tuo sivistynyt Niinistön aviopari alkaa isännöidä meitä!
Vähän yli viikko enää Tarja Halosen valtakautta, ja sen jälkeen Suomi saa edustavan ja sivistyneen presidenttparin johtamaan meitä kohti onnellisempaa tulevaisuutta.
Ehkä kansa alkaa vihdoin -Niinistön innostamana- tukea Suomen Nato-jäsenyyttä, joka voi lopultakin päästää meidät eroon Moskovan /Kremlin puristuspolitiikasta!- Gil Jotiini
Teitä voi puristaa pipo, meitä ei mikään.
- Siloposkivenäläinen
Gil Jotiini kirjoitti:
Teitä voi puristaa pipo, meitä ei mikään.
Putiniltakin ovat silmärypyt oionneet!
Ovat ne olot Venäjällä todella parantuneet, kun pääministeri Putinin kasvirypytkin ova viime kuukausina kadonneet! - Sotilasasiantuntija
Suomen nato jäsenyys ei ole mitenkään mahdollista, katsos kun suomalaisten moraali on niin korkealla tasolla ettei sitä edes sale pysty järkyttämään.
- Moraali-Mike
Sotilasasiantuntija kirjoitti:
Suomen nato jäsenyys ei ole mitenkään mahdollista, katsos kun suomalaisten moraali on niin korkealla tasolla ettei sitä edes sale pysty järkyttämään.
Ovatko muut Euroopan maat meitä alempana moraalitasossa?
Muistaakseni lähes kaikki EU-maat paitsi Ruotsi, Irlanti ja jokin Malta tai muu kääpiömaa on Suomen lisäksi Naton ulkopuolella.
Olaanpa me niin moraalisia niin moraalisia, ettemme meinaa enää Eurooppaan mahtuakaan!
- Iiro-fani
Miksi äänestit Niinistöä?
Me venäjämieliset iiroilijat äänestimme Haavistoa, koska olisimme halunneet nähdä, miten sotilashenkilöt olisivat tervehtineet hänen puolisoaan.
Venäjälläkin kansa suhtautuu vähemmistöihin ystävällisesti ja tasavertaisesti, kysykää vaikka keneltä! - T. Aito ironmikessss
Minä ainakin tulen kaipaamaan Tarja Halosen äidillistä hahmoa!
En voi sille mitään, mutta näin vasemmistolaisesti suuntautuneena Venäjän ihailijana olen näiden 12 vuoden aikana tottunut siihen, että meillä on samalla lailla suuntautunut presidentti, joka aivan vapaaehtoisesti tykkää käydä Venäjällä aina, kun siihen tilaisuus ilmaantuu.
Epäilen, ettei Saulilla ja Jennillä ole samanlaista ihailevaa asennetta itänaapuria kohtaan, mutta olen usein ennenkin ollut väärässä, joten voi olla jopa 107% varmaa, että Saulikin tekee valtiovierailun Venäjälle lähimmän vuoden sisällä!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2844755Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k512963Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78971Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969