Nykyinen lama/taantuma verrattuna 90-luvun lamaan

Todella kiinnostavaa ja myös tärkeää suorittaa vertailua tämän meneillään olevan ajan ja parin vuosikymmenen takaisten tapahtumien ja silloisen asetelman välillä. Aloittajaisiksi pitää mennä 1980-luvun puolelle. Silloin Holkerin hallitus vapautti rahamarkkinat, mutta ei laittanut valuuttaamme Suomen markkaa kellumaan. Maamme valtiojohto ei ymmärtänyt, että ne päätökset olisivat kuuluneet yhteen kuin siamilaiset kaksoset. Jäykän ja liki joustamattoman kovan markan politiikan seurauksena Suomen markan arvo vääristyi eli syntyi vajekupla, mikä entisajan oppien mukaan olisi pitänyt korjata devalvaatiolla. Kovan rahan politiikkaan ei kuitenkaan kuulunut tuo D-alkuinen sana, joka oli tabu. Kellutuksessa mitään vajekuplaa ei olisi syntynyt eikä myöskään devalvaation tarvetta, vaan markan arvo olisi joustanut automaattisesti tilanteen muutosten mukaisesti.

Ulkomaitten valuutoissa otetut velat koituivat kohtalokkaiksi kahden vuosikymmenen takaisen laman vyöryessä päälle. Sitä tilannetta ei olisi syntynyt, jos markka olisi kellunut. Toisaalta tuskinpa niitä valuuttamääräisiä velkojakaan olisi silloin otettu niin massiivisesti kuin otettiin sen kuvitelman vallitessa, että "devalvaatiota ei enää koskaan tule" kuten talousasiantujat erheellisesti vakuuttelivat. Talouden vajeet paisuivat kuitenkin niin mammuttimaisiksi, että devalvoiti oli pakko tehdä. Ja valuuttavelat aiheuttivat täystuhon. Neuvostoliiton kanssa käyty bilateraali kauppa oli joutunut vaikeuksiin jo Holkerin hallituksen aikana. Neuvostoliiton romahduksestakin olisi kuitenkin selvitty vähemmillä haittavaikutuksilla, jos markkaa olisi kellutettu ja ulkomaankaupan taseet olisivat olleet balanssissa. Niin ei ollut.

Suomen nykyinen tilanne on monessa suhteessa toisenlainen kuin tuo parin vuosikymmenen takainen asetelma. Venäjän vaikutus on tänä aikana myönteisen tasapainottava verrattuna tuohon 90-luvun alkuun. Ongelmat ovat nyt euroraha-aluesyntyisiä. Omaa syytämme on lähinnä eurorahaan mukaanmeneminen, mikä oli selvää hölmöyttä. Ruotsi, Tanska ja Iso-Britannia olivat meitä viisaampia ja fiksumpia. Eikohän tuo Paavo Lipposen silloinen pääministeriys liene ollut perussyy hänen pärjäämättömyyteensä presidentin vaaleissa. Äänestäjien muisti on pitempi kuin kaksi viikkoa.

Siis nykyinen talouskriisi on euroraha-alueeseen liittyvää aivan olennaisessa määrin. Kaksi vuosikymmentä sitten tilanne oli toisenlainen, kun meillä oli oma raha. Siinä oman valuutan tilanteessakin olisimme voineet pärjätä aivan hyvin, jos meidän valtiojohtomme olisi osannut harjoittaa tervejärkistä valuuttapolitiikkaa. Jos me nyt jossain lähitulevaisuudessa ottaisimme oman rahan eli Suomen markan uudelleen käyttöön, niin se edellyttäisi parempaa taloudellista osaamista kuin aikaisemmin. Ja totta kai tuo parempi osaaminen on mahdollista eli sen kun vain toimisimme entistä viisaammin. On pötyä väittää, että oma raha johtaisi samaan kuin mitä tapahtui 90-luvun alkupuolella.

Aina on haitallista velkaantua liikaa. Velaksi eläminen ei osoittautunut kannattavaksi kaksi vuosikymmentä sitten eikä se ole kannattavaa nykyäänkään. Kohtuullisuus on hyve kaikkina aikoina.

Tervehdys!
Asiaa haastat veikkoseni, luonnehtisinko, että naulan kantaan!!

taottava ijän ikuinen

Nämä poimittu Leiriniekan analysistä:

"Maamme valtiojohto ei ymmärtänyt" , "talousasiantujat erheellisesti vakuuttelivat" ; "eurorahaan mukaanmeneminen, mikä oli selvää hölmöyttä" ; "jos meidän valtiojohtomme olisi osannut harjoittaa tervejärkistä valuuttapolitiikkaa" ; "sen kun vain toimisimme entistä viisaammin"

Joku ehkä sanoisi, että jälkiviisautta, ja ehkäpä jopa hiukan vahingoniloa.. ? Miksiköhän ?

Ei siinä mitään, ainahan asiat etenevät niin, että ensin joku joutuu tekemään päätökset ja sitten tulee rakkilauma kintereille haukkumaan, ja sanomaan että näin olisi pitänyt toimia...

Kritiikki olisi tietysti hiukan ymmärrettävämpää, jos Suomi ei olisi tälläkin hetkellä näiden AAA-maiden joukossa, vaan samassa kastissa mm. Kreikan kanssa.

Tottakai juuri NYT voisi olla fiksua jos kaksikymmentä vuotta sitten olisi jotain tehty toisin, (kai niitä vaihtoehtoja silloinkin tarjottiin) mutta tuskin kaikkia tämän hetken maailmantalouden onglemia voi sälyttää tällaisen 5 milj. kansalaisen talouden piikkiin ?

PS! Tälläkin hetkellä olisi tehtävä päätöksiä tulevaisutta silmälläpitäen, joten olisiko siellä vallanpitäjissä nyt nähtävissä sitä suurempaa osaamista, valtakunnan ideologinen painotus ainakin näyttäisi kallistuneen tuonne oikealle päin.

Totta on se, että on helppo olla jälkiviisas. Tietääkseni ainakin aho ja lipponen kävivät kovaa keskustelua euroon liittymisestä ja sekin oli aika erikoinen keskustelu, kun mielestäni euroon liittymisestä ei juurikaan mitenkään erityisen hyvin perusteltu, että miksi sinne EU:hn pitää mennä eli meni ihan pelkäksi väittelyksi. Jotenkin tuntuu, että laman jälkeen kansalaiset eivät ihan olleet virkeimmillään ja uskoivat EU:n tuovan mm. halvat hinnat ja kuinka ollakkaan mentiin euroon. Äänestyskin taisi kansalaisten osalta olla aikalailla tasoissa ja silti mentiin, että heilahdettin EU:hn. Mielestäni EU:ssa on se hyvä asia, että voidaan yhdessä miettiä erilaisia talouspolitiikan asioita, mutta se että pitää olla yhteinen raha niin sitä en ole ymmärtänyt ollenkaan.

Toinen mielenkiintoinen asia on se, että kuinka tätä kriisiä lähdetään ratkomaan, päädytäänkö japanin kaltaiseen deftlaatio kierteeseen vai mennäänkö kenties hyperinflaatioon vaiko disinflaatioon vaiko stagflaatiioon vai minne.

Tämän keskusteluketjun teemana on nimimerkin "talousoppi123" aloitus, jossa on ideana tarkastella 1990-luvun lamaa ja nykyistä tilannetta, vertailla ja tuumiskella puolelta sun toiselta. Jos tuon 90-luvun asetelman syvempi syyynäily on nimimerkin "Leuku" mielestä jälkiviisautta, niin hänellä kyllä riittää moitiskelun sarkaa kitkettäväkseen. Mm. kaikki maailman sotapelithän ovat vaihtoehtoisten strategioitten ja taktiikoitten malleineen ja vertailuineen hänen mielestään nähtävästi jonninjoutavaa jälkiviisastelua. Se siitä.

Sinä "talousopp123" mainitset aloituksessasi mm. rakentamisen laadun ja se on yksi erittäin oivallinen esimerkki säästämisen mahdollisuuksista. Valtiokin voisi saada aikaan säästöä, kun kerralla toimeen tarttumisen myötä tehtäisiin talot ja tiet kunnollisesti niin, että vasta rakennettua ei tarvitsisi kohta valmistumisen jälkeen ryhtyä remontoimaan. Aivan liian usein on vielä jouduttu juuri remontoituakin korjaamaan uudestaan. Kyllä sillä tavalla kustannuksia kertyy. Kovin hämmentävää on rivikansalaisten mielestä myös täysin rakentamismääräysten mukaan tehtyjen rakennusten home- ym. ongelmat. Kuvio pätee tietysti yhtä hyvin myös kunnalliseen kuin kaikkeen muuhunkin rakentamiseen. Ja ennakkoon laaditut budjetitkin vielä monesti ylittyvät jopa roimasti.

Tekemisen laatu on tärkeä asia ja laadusta huolehtiminen pätee yhtä lailla rakentamisen kanssa myös mm. lakien säätämiseen. Lakejakin joudutaan tavan takaa korjailemaan, kun "kaikkea" ei ole hoksattu ottaa huomioon, vaan yhteiskunnan todellisuus on yllättänyt lainsäätäjän.

Tuo Suomen EU-jäsenyys ja sen hyväksymiseen liittyvät seikat on niin laaja vyyhti, että siihen helposti hukkuu koko tämä keskustelu. Sen verran kuitenkin totean, että meillä Suomessa Maastrichtin sopimuksen tekstiä mustana valkoisella paperilla ei jaettu kaikkiin talouksiin ennen kansanäänestystä. Se tiedon panttaaminen tapahtui ilmeisen tahallisesti. Olihan siinä tekstissä mainittu mm. yhteiseen rahaan liittyminen eikä Suomi tehnyt siltä osin tietääkseni poikkeusvarausta. Yleisestikin tarkastellen Suomen valtiojohto panttasi paljon olennaista tietoa ja niin tapahtui mm. maatalousneuvottelujen osalta.

Tästä nyt meneillään olevasta taloustilanteesta eteen päin pääseminen on toinen puoli tätä keskustelua. Korot ovat todellakin nyt ratkaisevasti alhaisemmalla tasolla kuin 90-luvulla. Se on meille etu. Toisaalta alhaiset korot houkuttavat helposti liialliseen velkaantumiseen. Mukana oleminen eurorahassa sitoo Suomen talouspoliittisia käsiä toisin kuin mitä oli 90-luvulla oman rahan aikana. Ei devalvaatiota eikä revalvaatiota ole mahdollista tehdä. Euroraha kelluu. Devalvaation teoreettisena korvikkeena ja joustamiskeinona olisi mm. palkkojen alentaminen, mutta eipä taida se konsti olla realismia. Kyllä meidän olisi selvittävä tästä eteen päin normaalein menetelmin eli viisaalla talouden pitämisellä. Ja jos eurorahasta luopuminen on jossain vaiheessa viisasta, niin luovutaan ja otetaan oma markka takaisin.

Jatkan nykyisten näkymien tuumiskelua. Kansainvälisen vuorovaikutuksen mahdollisuudet ja muodot ovat nykyään laajemmat ja monipuolisemmat kuin aikaisemmin. Se on sitä globaalia kanssakäymistä. EU-alue korostuu helposti jopa liikaa, kun meillä Suomessa käsitellään kansainvälistä kontaktointia. Tuossa aikaisemmin jo mainitsin, mitenkä Venäjän kanssa harjoitettava kauppa tasapainottaa meidän tilannettamme, kun euroraha-alue on vaikeuksissa. Samalla myönteisellä ja monipuolistavalla tavalla vaikuttaa myös elpymässä olevan USA:n kauppa eikä pidä unohtaa muitakaan maita eli Brasiliaa ja espanjankielistä latinalaista Amerikkaa, Etelä-Afrikkaa, Intiaa, Kiinaa, Japania, jne.

Jotta menetysimme globaalissa vuorovaikutuksessa, meidän olisi hyödyllistä ennakkoluulottomasti opiskella niitä paikallisia kieliä ja tutustua avara-asenteisesti niihin kulttuureihin, joissa olemme kanssakäymisessä. Kyllähän englanti on käyttökelpoinen kieli maailmalla ensi alkuun, mutta varsinainen menestys esim. kaupankäynnissä syntyy parhaiten kunkin maan omaa paikallista kieltä osaamalla. Tässä asiassa me suomalaiset voisimme hyvinkin pystyä jopa parempaan kuin vanhojen siirtomaavaltojen kolonialistisasenteiset kauppa-agentit.

Myönnän hämmästelleeni suu ymmyrkäisenä eduskunnan puhemies Eero Heinäluoman sanavalintoja, kun hän valtiopäivien avajaisissa eduskunnassa katsoi asialliseksi varoittaa "impivaaralaisuudesta". Nyt tänään lauantaina 11. helmikuuta hän televisiohaastattelussa täsmensi tuota tarkoitustaan liittämällä impivaaralaisuuden eristäytymiseen. Kuitenkin hän kielsi tarkoittaneensa Perussuomalaisia ja Keskustaa. Jos omaan valuuttaan pitäytymistä pidetään eristäytymisenä, niin semmoisia maita ovat sitten Ruotsi, Tanska, Norja, Iso-Britannia, Sveitsi, ym. Nämä maat harjoittavat käsittääkseni kaikki monipuolista globaalia vuorovaikutusta menestyksellisesti.

Omaan markkaan palaamisen vaihtoehtoa pitää pystyä puntaroimaan aivan asiallisessa mielessä ilman, että aiheen käsittelyä moitittaisiin eristäytymishakuisuudeksi. Pitäisiköhän tästä kaikesta tehdä semmoinen johtopäätelmä, että hätä ja jopa paniikki alkaa olla suuri hallituspuolueittemme keskuudessa.