kolmikaistaisella tiellä vasimmaista kaistaa ajava ja oikeimmaista kaistaa ajavat autot ajavat samassa tasossa, siis "rinnakkain".
kumpikin päättää yhtäaikaa siirtyä keskimmäiselle kaistalle.
Kummalla on etuajo-oikeus?
Rupesin miettimään asiaa kun tämmöinen uhkaava lähestyminen tapahtui tässä päivänä eräänä. ajoin oikealla.
kumpikin päättää yhtäaikaa siirtyä keskimmäiselle kaistalle.
Kummalla on etuajo-oikeus?
Rupesin miettimään asiaa kun tämmöinen uhkaava lähestyminen tapahtui tässä päivänä eräänä. ajoin oikealla.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihan arvio, kummallakaan ei ole etuajo-oikeutta, mutta se joka siirtyy vasemmalle on väistettävä sitä joka palaa oikealle, jossa mielestäni pitää jonkun lain mukaa ajaa.
Tietääkseni laki ei määrittele tapaukseen ajojärjestystä. Molemmat ovat kaistanvaihtajina väistämisvelvollisia ja tilanteesta selvitään vain "noudattamalla erityistä varovaisuutta". Luultavasti molemmat ovat maksajia. Tuomari päättää. Sinänsä on ihan hyvä, että tiedostaa tuollaisen ansan liikenteessä, niin sitä osaa varoa, etenkin moottoritiellä, jossa nopeudet ja ehkä myös nopeuserot ovat suuria.
ko. kaltainen ongelmalpaikka on esimerkiksi Itäväylän alussa, kun Sörnäisten rantatie yhtyy Itäväylään.
Pasilan suunnasta tuleva liikenne tulisi rajata (aita, sulkuviiva?) ajamaan liitoskohdassa vain vasenta kaistaa sillan puoleen väliin, jossa voi vaihtaa kaistaa, jos on pakko päästä mustikkamaalle.
Kiihdytykset ja nopeudet tasoittuisivat siihen mennessä, jolloin kaistan vaihtaminen on helpompaa.
Kumpikin on väistämisvelvollisia, eli kaistaa ei saa vaihtaa, jos siellä ei ole tilaa. Maksaja on siis se joka ylittää kaistaviivoituksen ja osuu toiseen.