Huhun mukaan ulkoministeri Erkki Tuomioja eroaa yllättäen tehtävästään. Taustalla on ilmeisesti ulkoministerin läheinen yhteistyö tasavallan presidentin kanssa ulkopolitiikkaan kuuluvissa asioissa. Tuomiojaa on tähän asti motivoinut läheinen yhteistyö samanhenkisen Tarja Halosen kanssa ja hän on kansainvälisesti tunnettu aatteellisesti voimakkaasti vasemmalle suuntautuneena Erkki the redinä. Tuomioja tuki vahvasti presidentinvaalin toisella kierroksella vihreiden Pekka Haavistoa. Tasavallan presidentiksi valittiin kokoomuksen Sauli Niinistö.
Eräiden tietojen mukaan ulkoministeri Tuomioja olisi siirtymässä Tampereella olevan Lenin-museon asiantuntijaksi ja hänen suunnitelmiinsa kuuluisi samalla alkaa tehdä tutkimusta sosialismin aatteellisista ja taloudellisista mahdollisuuksista 2000 -luvulla. Ulkoministerin tehtäviin valitaan joku Tuomiojaa neutraalimmin ulkopolitiikan asioihin suuntautunut demari yliopistomaailmasta.
Eräiden tietojen mukaan ulkoministeri Tuomioja olisi siirtymässä Tampereella olevan Lenin-museon asiantuntijaksi ja hänen suunnitelmiinsa kuuluisi samalla alkaa tehdä tutkimusta sosialismin aatteellisista ja taloudellisista mahdollisuuksista 2000 -luvulla. Ulkoministerin tehtäviin valitaan joku Tuomiojaa neutraalimmin ulkopolitiikan asioihin suuntautunut demari yliopistomaailmasta.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tänään tuli julki uutinen (YLE), että Kokoomuksen veljespuolue Ruotissa odottaa, että Niinistö hoitaa sekä Suomen, että Ruotsin Natoon yhtäaikaisesti!
"Nyt se onnistuu, mikä ei onnistunut Halosen aikana", haastateltava totesi.
Tämäkö tavoite on nyt lisätyn "yhteistyön" takana?
Tässä meni Niinistön Nato-lupaukset ja luotettavuus ulkopolitiikassa! Tuomioja ei voi olla tällaisessa meiningissä mukana - se on selvä!
Vaaliyön haastattelussa Niinistö lisäksi lipsautti, että "taloushan ohjaa ulkopolitiikkaa" ! Mikähän viesti tämäkin? Tarvitaan presidentiksi "taloutta ymmärtävä" mies, joka sitten onkin tämän "talouden" ohjattavana. Presidentin pitäisi yhdessä hallituksen kanssa päättää ulkopolitiikasta, mutta toisin taisi käydä - langat johtavat kabinetteihin. Demokratiaa romutetaan nyt kovalla kädellä. Hyvästi kansalaisten tasa-arvoinen Suomi.
Vai sillä lailla, ei ensimmäinen päivä iltaan kulunut...kansa saa mitä tilaa.
Suomella kävi tsägä, että meillä on sentäs vielä edes tolkku mies ulkoministerinä, Tuomioja. Tuomioja pyyhkii Niinistöllä pöytää jos vain niin haluaa mitä älyyn tulee. Ehkä ei kuitenkaan halua kun Niinistö, tyhmä kun on, heittäytyy hankalaksi ja pitkävihaiseksi.
Tuomioja kuitenkin estää sen, että Niinistö ei pääse myymään Suomen turvallisuutta USAlle ja Natolle. Kun uudet vaalit tulevat, jos Tuomioja ei jatka, sitten hiiret alkavat hyppiä pöydillä.
"taloushan ohjaa ulkopolitiikkaa"
Puolustelua koska tieto puuttuu vielä.
Luuletko että kaksi miljoonaa elikeinoelämältä vaalikassaan kilahti vastikkeetta :)
Esim. ulkomaanvierailuohjelmaa ei voi julkistaa ennenkuin Koneen ja Nokian pääkonttori ehtii lähettää presidentille itselleen kopion.
Sen varsin valehteletkin, ketku, ja Suomessa ei ole mitään Lenin-museota.
Odotin paremminkin että siirtyy USAN pressaksi vähintään?
Ikävä kyllä Suomessa on oma Lenin-museo Tampereella nääs. Avattu v. 1946. Ei tarvinne kauaa arvailla, miksi juuri tuolloin.
Ja tietenkin tampereelle..
Demarit on alhaisin matelijalaji.
Luen ensimmäistä kertaa tämän median keskustelupalstaa ! Kuinka ollakaan
havaitsen, että kaikki käyttävät nimimerkkiä ja sen sanankäytössä huoma
Nielestäni jokainen nimimerkin alla esiintyvä mielipide tulisi julitaa
asiattomaksi ja siten automaattisesti estettävä.
Osmo Rantanen
sopiva hommma maanpetturin jälkeläiselle, toivottavasti haudataan aikanaan remlin muuriin kuten laukaan suuri poika otto ville kuusinenkin.
Mikään sana näistä ei ansaitse suurilla kirjaimilla aloitusta.
Jos ei tunne historiaa niin ei ymmärrrä tulevaisuuttakaan.
Suomen kansaa viedään aina kuin pässiä narussa. Eiköhän ulkoministeriksi löydetä joku hyvä "kansanläheinen" sirkuspelle kokoomuksesta. Kansa kuvittelee okuuluvansa eliittiin, kun on hitosti velkaa ja äänestää joka paikkaan epäisänmaallisia kokoomuspässejä.
Tyhmät on yleensä kateellisia viisaimmilleen. Sen takia täälläkin jotkut nälvii Tuomiojaa.
Etkö ole kuullut että Pääministeri on vaihtumassa? Katainen hävisi ottelun ja Väyrynen ollaan nostamassa Pääministeriksi ja kokoomukselle on jo varattu oppositiopaikka.
Tuomioja jatkaa loppuun asti.
niin ja :
Stubb on ilmeisesti lupautunut oppositiossa Valtakunnan Jokeriksi. Hänen ehdottomina pravuureinaan on pidetty Esitystä:
10 tapaa Halata natoa ja 20 tapaa Halata Eu-Liittovaltiota.
Tiukasti tuon kanssa kilpailee hänen esityksensä:
Nostetaan Suomen Velat Uuteen ennätykseen olemme pahasti jäljessä amerikkaa.
Ulkoministerin tehtäviin valitaan pätevämpi henkilö satunnaisotolla väestörekisteristä.
Kokoomuslaiset alkavat hyökätä Tuomiojan kimppuun kun Tuomioja on viisaampi kuin Niinistö. Eikä Niinistö pysry kampittamaan Tuomiojaa. Tuomiojan aika Suomi ei liity Natoon eikä lähde sotiin.
PÖÖ.
ELÄKÖÖN NWO!
Red Eki on Yhdysvalloissa ulkoministeri Clintonin vieraana. Ei taida erota.
Mikäli huhussa on perää kannatan mitä lämpimimmin Tuomiojan lähtöä takavasemmalle. Tuomioja laskettelee suustaan sellaista valetta joka ei ollenkaan edusta maamme poliittista enemmistöä vaan on häpeäksi koko maallemme. Erkki kuuluu museoon.
Jos puna Eki lähtee, se tapahtuu taatusti piakkoin. Porvari presidentti on asia, joka saa Ekin näkemään ... punaista.
Ei se Tuomioja mihkään lähde, nyt kun viisas Halonen lähti, kyllä yksi viisas järki tarvitaan hallituksessa ja se on Tuomioja, niin kauan kun hän on siellä olemme me kansalaiset turvassa.
Saa nähdä mitä ne 2 metrin hukkapätkää, Katainen ja Niinistö saavat aikaiseksi, kun eivä nyt alkaisi riehua ihan mahdottomasti, että pysyy rauha ystävyys.