Hei!
Olen viimeisen kahden vuoden aikana ollut kahdesti raskaana, ja tällä hetkellä imetän kuopusta, joka on nyt 3kk ikäinen. Olen ollut atoopikko ja allergikko koko ikäni, mutta tämän kahden raskaus- ja imetysvuoden aikana olen kärsinyt allergioistani ja ihon kuivuudesta enemmän kuin ikinä. Kutiavaa ihottumaa esiintyy rintakehässä, yläselässä, päänahassa, kasvoissa, nykyään jopa käsivarsien iholla sekä kyynärtaipeessa ja ranteessa. Myös nännit ja nännien ympäristö, sekä häpyhuulet ovat erittäin ihottumaisia, kuivia ja helposti (paranemisvaiheessa) hilseileviä. Viimeksi minulla on ollut varsinaista ihottumaa lapsena, tosin kasvoissa ja päänahassa aikuisiälläkin.
Haluaisinkin tietää muutamia asioita.
1. Onko missään tutkittu, miten hormonit vaikuttavat allergioihin? Yleensä raskausaika parantaa ihoa, minulla kävi toisin. Kesällä auringossa vain hiukan parempi, mutta imetysaikana esim. kuukautisten alkaminen ensi kertaa tauon jälkeen teki ihottumasta erittäin paljon pahemman.
2. Voiko raskaus - ja imetysaikana käyttää kortisonivoidetta? Minä käytin 1% hydrocortisonia ja käytän edelleen, mutta ihottuma palaa, kun voiteen käytön lopettaa. Kuinka pitkän kuurin rasvaa voi käyttää kerrallaan, ja pitäisikö voiteen olla vahvempaa?
3. Miten nännien ihoa voi hoitaa, kun imettää? Olen rasvaillut kuuriluontoisesti kortisonilla, mutta sitten on pestävä ennen imetystä. Nännit ympäristö kutiavat välillä julmetusti, sitten nestettä tihkuu ihosta ja alue kuivuu, rupeutuu, ja taas jonkun ajan päästä kierre alkaa uudelleen. Toki olen kokeillut kaikkia perusvoiteita, parhaaksi todennut Ceridal lipolotionin, mutta se ei silti poista kutinaa/ihottumaa.
4. Miten häpyhuulten aluetta voi hoitaa? Olen kokeillut (erilaisia öljyjä voiteita-> ei apua) hydrocortisonin lisäksi myös Canesten-voidetta, mutten ole ilmeisesti käyttänyt sitä riittävän kauan, jos kyse olisi häpyhuulten hiiva-infektiosta (neuvolalääkärin mukaan ei ollut hiivaa). Onko Canesten- voide sallittu käytettäväksi raskauden-ja imetyksen aikana niin pitkään, esim. 2 viikkoa? Limakalvoilla ei ole kutinaa tms. hiivatulehduksen oiretta.
5. Voisiko Canesten-voide toimia myös ylävartalon ihottumassa? Olen kokeillut fucidin-voidetta, josta oli tehoa muutaman päivän ajan, kunnes ihottuma taas paheni.
6. Miten paljon mainostettu Dexem -voide tehoaa ? Minulla se ei ole tehonnut.
7. Saako antihistamiineja käyttää?
8. Miksi kutina on pahinta usein aamuisin?
Hoidan siis ihoani kaikenmoisilla apteekin perusvoiteilla, paksuilla ja laihoilla, öljyillä ja vesipitoisilla sekä säilöntäaineettomilla ja hajustamattomilla tietenkin jne, mutta millään ei ole ollut vaikutusta. Ei myöskään ruualla tai juomalla, vaatetuksella, antihistamiineilla, rasvapesuilla, öljykapseleilla, maitohapoilla, vitamiineilla, uudella sängyllä jne. Alaraajoissa ihottumaa ei ole lainkaan.
Kortisonivoiteella saan siis ihon suht koht kuntoon, mutta arveluttaa käyttää voidetta niinkin pitkään kuin 2 viikkoa putkeen? Kutina on raivostuttavaa, ja iho menee hiukankin raapiessa aivan rikki ja verille. Neuvolalääkäri ei ole koskaan osannut sanoa asiaan juuta eikä jaata. Ihotautilääkärillä en ole käynyt, vaikka olisi varmasti pitänyt. Tosin työskentelen alalla, ja olen varmasti niin kyllästynyt aiheeseen ja ajattelen "aikaansa kutakin" - mielenkiinnolla kyllä odotan, jahka hormonit ovat palautuneet imetyksen loputtua ennalleen, että jäänkö tämmöiseksi vaan saanko oman hyvän ihoni takaisin?
Kiitos erittäin paljon tästä palvelusta!
Allergiat ja niiden hoito raskauden ja imetyksen aikana
1
211
Vastaukset
1. Kahdeksalla kymmenestä atoopikosta iho voi paremmin raskauden aikana, yhdellä kymmenestä muutosta ei tapahdu, ja yhdellä kymmenestä ihottuma pahentuu raskauden aikana. Kukaan ei valitettavasti tiedä, miksi niin käy.
2. Hydrokortisonivoidetta voi käyttää sekä raskauden että imetyksen aikana. Sitä on paras käyttää 1-2 kertaa päivässä noin 3 viikon ajan, sen jälkeen kaksi kertaa viikossa muutaman kuukauden ajan. Jatkohoitopäivät voi valita itse. Vahvemmista voiteista lääkäri antaa reseptin ja neuvot.
3. Nänni-ihottumaan pätee sama ohje kuin muuhunkin ihottumaan. Nännejä ei tarvitse pestä kovinkaan tarmokkaasti ennen imetystä. Vedellä huuhtominen riittää.
4. Häpyhuulten ihottumaa hoidetaan samaan tapaan kuin muidenkin alueiden atooppista ihottumaa. Canestenista ei ole apua. Perusvoiteeksi sopinee Humektan, joka pitää hiivatkin kurissa. Myös muut perusvoiteet käyvät tuntemuksien mukaan.
5. Ylävartalon ihottumassa on joskus mukana rasvahiivoja. Kun imetyksen aikana ei voi käyttää sisäisiä hiivalääkkeitä, voi kokeilla parin viikon ajan ulkoisiakin hiivalääkkeitä (Canesten, Daktarin, Nizoral jne). Sisäinen hoito on aina paljon tehokkaampaa.
6. Dexem ei käsitykseni mukaan ole teholtaan perusvoiteita kummallisempi.
7. Antihistamiineista käy hydroksitsiini (Atarax) eikä setiritsiinivalmisteistakaan ole negatiivista julkaistu.
8. On poikkeuksellista, että kutina on pahinta aamuisin. Yleensä se on pahinta iltaisin ja häiritsee uneen pääsyä. Suihku ja vähärasvainen perusvoide saattaisivat olla ratkaisu siihen.
Käyntiin ihotautilääkäri saattaisi todella olla aihetta. Laajassa ihottumassa on joskus mukana rasvahiiva, joskus ruoka-allergia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370