Arhinmäki kosti homovastaisuuden!

Nyt on siis tämäkin tiedossa että suvaitsevaisuudesta puhujat ovat itse kaikkein suvaitsemattomimpia, mutta se ei liene kovinkaan suuri yllätys. Kautta maailmanhistorian on syytetty toisia siitä mihin itse on suurin syyllinen.
--

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki jätti Älä alistu! -kampanjaan osallistuneet järjestöt nuolemaan näppejään.

Arhinmäen päätöksestä kertoi ensimmäisenä uutissivusto Kotimaa24.

Kansanlähetys ja Suomen ruotsinkielinen evankeliumiyhdistys jäivät ilman ministeriön tukea vuodelle 2012.

Molemmat osallistuivat keväällä 2011 Älä alistu! -kampanjaan, jonka pääviesti oli, että homoseksuaalisuudesta voi ”eheytyä” heteroksi.

Ministeriöstä kerrottiin tukipäätöksen perustuvan ministeri Arhinmäen näkemykseen, jonka mukaan kampanja oli nuorisolain vastainen.

IS
486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hieno homma!

Valtion ei kuulu tukea homojen ja biseksuaalisen eheytyshömpöttelyjä, joskaan ei niitä tietenkään pidä kieltääkään. Puolustan ehdottomasti uskonnollisten järjestöjen oikeutta kampanjoida mitä ikinä haluavat, kunhan tekevät sen ilman veronmaksajien rahoja silloin kun yhteisesti hyväksytyt arvot ja järjestön kampanjan arvot eivät kohtaa.

Äänestä
  • No ei sitten heteroidenkaan homoksi ja lesboiksi eheytyshömpötyksiä. Miksi eheyttäjä-järjestö Seta on saanut 101.000 euroa avustuksia?

    Äänestä

  • Seta haisee kakalle kirjoitti:

    No ei sitten heteroidenkaan homoksi ja lesboiksi eheytyshömpötyksiä. Miksi eheyttäjä-järjestö Seta on saanut 101.000 euroa avustuksia?

    Miten vanhurskaudessasi perustelet, että Seta on eheyttäjäjärjestö? Sehän päinvastoin antaa ihmisten olla sellaisia kuin ovat ja ajaa kaikenlaisten tasa-arvoa.

    Äänestä

Ei mitään eheytymishömpötyksiä meidän kunniallisten kansalaisten verorahoilla. Oikein teki Arhinmäki. Terve heterous kunniaan, mutta sinne ei ole asiaa näillä mukaeheytyjillä-kaappihomoilla, jotka vain leikkivät. Pysykööt homoina koska homoiksi ovat syntyneet !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


--!-- kirjoitti:

Nyt on siis tämäkin tiedossa että suvaitsevaisuudesta puhujat ovat itse kaikkein suvaitsemattomimpia, mutta se ei liene kovinkaan suuri yllätys. Kautta maailmanhistorian on syytetty toisia siitä mihin itse on suurin syyllinen.
--

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki jätti Älä alistu! -kampanjaan osallistuneet järjestöt nuolemaan näppejään.

Arhinmäen päätöksestä kertoi ensimmäisenä uutissivusto Kotimaa24.

Kansanlähetys ja Suomen ruotsinkielinen evankeliumiyhdistys jäivät ilman ministeriön tukea vuodelle 2012.

Molemmat osallistuivat keväällä 2011 Älä alistu! -kampanjaan, jonka pääviesti oli, että homoseksuaalisuudesta voi ”eheytyä” heteroksi.

Ministeriöstä kerrottiin tukipäätöksen perustuvan ministeri Arhinmäen näkemykseen, jonka mukaan kampanja oli nuorisolain vastainen.

IS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu