Nyt alamme elää uutta porvarien aikakautta.

merihuisku

Kukaan ei ole köyhä eikä kipee SUOMESSA Johto vaihtui ja tekee meistä kaikista
hyvämielen lähettejä. Kyllä niin kovan koulun kävi Niinistö ,siinäkin tsunamin
onnettomuudessa jossa mukana oli, varmaan uskoo että hän on saanut jatko-ajan elämälleen.Varmaan jotain tarkoitusta sillä on,ja uskon hän myös
tekee koko kansan parhaaksi. Vielä se jossain vaiheessa julki tulee.että uskovaiseksi hänen mielensä on käntynyt ,joten vai hyvää tarkoittaa tehdä kaikille.

134

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • katsotaan.

      Milloin porvarit ovat koko kansan hyvinvointia ajaneet??

      Aika näyttää, ja presidentti nykyisin valtaoikeuksiensa kanssa on pienimpiä vaikuttajia koko kansan olosuhteisiin.

      • Atolfia

        Kuinka paljon hyvää sai Tarja Halonen aikaan 12 vuoden aikana. Minä en tiedä yhtäkään asiaa, mihin hän olisi ihmeemmin vaikuttanut. Hänen aikanaan oli enemmän valtaoikeuksia. Sen muistan, että nimitysoikeuksiaan hän on käyttänyt demarien hyväksi, vaikka hänenkin piti olla koko kansan presidentti.
        Niin, kyllä hän on Venäjällä juossut suhteita hoitamassa, liekö auttanut mitään.

        Harakan plogissa oli kooste Tarja Halosen puheista eri vuosina. Joka puheessaan hän mainitsi syrjäytyneet ja köyhät, mutta tuskin on antanut penniäkään niiden hyväksi. Hän on tunnetusti hyvin saita. Enkä myöskään muista, että hän olisi muutenkaan tehnyt mitään asian eteen.

        Se näissä ihmisten kirjoituksissa huvittaa. Hirveästi esitetään, mitä kaikkea uuden presidentin pitäisi tehdä, mutta kun tiedetään, että hänellä ei ole sisäpoliittisesti mahdollisuuksia tehdä juuri mitään. Korkeintaan hän voi puheillaan koettaa vaikuttaa muutosta vaativiin asioihin.

        Onhan Niinistö puhunut asettavansa työryhmän tutkimaan mahdollisuuksia edesauttaa syrjäytyneitä ja työttömiä nuoria. Sekin olisi jo aika paljon tehty.

        Täällä on joku heittänyt, että nyt on kaikilla 2000 euron tulot. Minkähän takia niin ei ole ollut jo Halosen aikana. Vasemmistolainen presidentti, luulisihan tuon jo asian korjanneen.

        Taisi tulla negatiivinen kirjoitus, mutta realistisuutta kaipaisin näihin kannanottoihon.


      • .
        Atolfia kirjoitti:

        Kuinka paljon hyvää sai Tarja Halonen aikaan 12 vuoden aikana. Minä en tiedä yhtäkään asiaa, mihin hän olisi ihmeemmin vaikuttanut. Hänen aikanaan oli enemmän valtaoikeuksia. Sen muistan, että nimitysoikeuksiaan hän on käyttänyt demarien hyväksi, vaikka hänenkin piti olla koko kansan presidentti.
        Niin, kyllä hän on Venäjällä juossut suhteita hoitamassa, liekö auttanut mitään.

        Harakan plogissa oli kooste Tarja Halosen puheista eri vuosina. Joka puheessaan hän mainitsi syrjäytyneet ja köyhät, mutta tuskin on antanut penniäkään niiden hyväksi. Hän on tunnetusti hyvin saita. Enkä myöskään muista, että hän olisi muutenkaan tehnyt mitään asian eteen.

        Se näissä ihmisten kirjoituksissa huvittaa. Hirveästi esitetään, mitä kaikkea uuden presidentin pitäisi tehdä, mutta kun tiedetään, että hänellä ei ole sisäpoliittisesti mahdollisuuksia tehdä juuri mitään. Korkeintaan hän voi puheillaan koettaa vaikuttaa muutosta vaativiin asioihin.

        Onhan Niinistö puhunut asettavansa työryhmän tutkimaan mahdollisuuksia edesauttaa syrjäytyneitä ja työttömiä nuoria. Sekin olisi jo aika paljon tehty.

        Täällä on joku heittänyt, että nyt on kaikilla 2000 euron tulot. Minkähän takia niin ei ole ollut jo Halosen aikana. Vasemmistolainen presidentti, luulisihan tuon jo asian korjanneen.

        Taisi tulla negatiivinen kirjoitus, mutta realistisuutta kaipaisin näihin kannanottoihon.

        Jospa jostain kaivat esiin itsellesi Suomen tasavallan presidentin valtaoikeudet.
        Niihin tuskin yksikään peräämäsi hyvintoivo riittää.

        Nykyinen pressa ei ole mikään Kekkonen, joka tilasi tienkin tietyille tienoille.

        Suomen presidentin suurin velvollisuus on ulkopolitiikka.

        "Suomen tasavallan presidentti on Suomen kansan valitsema valtionpäämies. Hän johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa hallituksen kanssa ja on puolustusvoimien ylipäällikkö.[1] Hän nimittää myös eräät korkeimmat virkamiehet ja korkeimman oikeuden tuomarit. Presidentin ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa pääministeri ja tämänkin ollessa estyneenä pääministerin sijaisena toimiva ministeri.[2]

        Kertoo ystävämme Wikipedia.


    • satu

      Onnea Sauli Niinistölle työssään ja yksityiselämässään, samoin vaimolleen Jenni Haukiolle!
      Minäkin toivon, että hän olisi onneksi myöskin maallemme, Suomelle!
      Minäkin voin hyvin kuvitella kokemuksen sähköpylväässä tsunamin vallatessa rannan ... videokuvaahan on vastaavasta tapahtumasta Japnissa ollut netissäkin. Kaipa tuo Khao Lakin tsunami oli vielkin korkeampana aaltona lähestyvä, niin olen kuvitellut mielessäni.

      Luojaan luottaminen on varmaan auttanut häntä tuon hädän hetkellä. Hänhän uskoi Jumalaan jo nuorenakin.

      Toivokaamme että Suomelle käy hyvin hänen johdossaan.

      • aamen,,,,,

        Kyllä,,,,,,, vain jumala on hänet pelastanu.


    • ..........

      Jooo, pienin eläke tulee olemaan 2000 eur kk , ihanaa meistä tulee rikkaita,,,,,

    • Niin ja pressan palkka nousi taas --ja nämä tyhjäntoimittajat on liian rahanahneita usein , Muistelen ,että tarja Halonen antoisen aiemman korotuksen luovutti pois ,taisi antaa hyvänteväisyyteen.

      • Säälin Jenniä.

        Elinkautinen 3-kymppisenä äksyn ''presidentin'' puoliskona!
        Ainoan elämänsä menettää.
        Ei se mitään korvaa, että on miljoonia verottomana, on uusi valtion (= meidän veronmaksajien) ostama Mercedes Benz ja hulppea komea asunto, sekä Linna ja Kesäranta.
        Ne eivät nuorta ihanaa rakkautta korvaa. Mikään ei korvaa sitä.
        Mutta hän on poliitikko, Kokoomuksen tiedottajana työssä, ehkä valta onkin hänelle tärkeintä.


      • :/
        Säälin Jenniä. kirjoitti:

        Elinkautinen 3-kymppisenä äksyn ''presidentin'' puoliskona!
        Ainoan elämänsä menettää.
        Ei se mitään korvaa, että on miljoonia verottomana, on uusi valtion (= meidän veronmaksajien) ostama Mercedes Benz ja hulppea komea asunto, sekä Linna ja Kesäranta.
        Ne eivät nuorta ihanaa rakkautta korvaa. Mikään ei korvaa sitä.
        Mutta hän on poliitikko, Kokoomuksen tiedottajana työssä, ehkä valta onkin hänelle tärkeintä.

        Väitätkö, ettei upea ja älykäs nainen osaa tietää, ketä rakastaa ja mitä haluaa?
        Omituista ihmetellä fiksua ihmistä.


      • Makriina ek

        Eikö teitä nolota mollata Suomen presidenttiä ja nimitellä häntä milloin miksikin ja syyttää kaikesta juuri hänen toimiaan?
        Aika loukkaavaa nimittää maan päämiestä tyhjäntoimittajaksi.


    • vapaaehtoisesti

      varmaan Jenni lähti Saulin kelkkaan. Nuorista pareista eroaa jo ainakin kolmannes, että se siitä ihanuudesta.Voihan sitä elämänsä menettää toisten asioita setvimällä ja kadehtimalla.
      Kesäranta sentään kuuluu pääministerin käyttöön, Kultaranta presidentille.

    • kiva, kiva!

      Peeriaatteessa mikään ei muutu.
      Köyhät pysyvät köyhinä, mutta
      meille annetaan sellainen kuva,
      että olemme paljon rikkaampia.
      Lehdistö kertoo, kuinka hyvin
      meillä menee. Ja se tekee mei-
      dät hyvin iloisiksi.
      Ja tilastoja kaunistellaan, ku-
      ten nykyisinkin.

      • Harmaa G

        Tietenkin monen elintaso vielä entisestään alenee eurooppalaman takia. Ei sitä minkään maan presidentti voi muuttaa muuksi.
        Jos ja kun lama loppuu, sitten pientä muutostä parempaan päin voi olla näkyvissä.


    • kokemusta-saanut.

      USKON KYLLÄ vakka on kantensa valinnut,ikä ei aina ratkaise yhteisen onnen
      jatkuvuutta. Kumpikin on nykyaikana kokemuksia ehtinyt saamaan,joten uskon
      molempien saavutukset ovat tyytyväisyyden tulos. Älkäämme olko karteellisia,
      silmät säihkyivät vaimollakin.

      • Valtaa saatuaan!

        Vallanhalu on myöskin naisten himo nykyään.


    • selvä pyy tämä.

      On kaikkien suomalaisten etu antaa omalta kohdaltaan työrauha valitulle ja tulevalle presidentti Niinistölle, kuten vaimolleenkin.

    • auton/akku

      Voi miten annatte kateutenne masentaa itsenne.
      Pitäisikö kaikkien vaihtaa miestä jos se elämä siitä paranee, ja loppuu valitukset, ei vain kaikille riita presidenttiä

      Onnea Saulille ja Jennille ja paljon voimia näitten kitisevien kansalaisten parissa

    • Atolfia

      Mikä ihme saa ihmisten kirjoittamaan pelkkää ilkeää ja rumaa. Onko se tuo suomalaisen perisynti, tuo kateus joka saa kirjoittajan latelemaan ilkeitä vihjauksia.

      Mielestäni näen herttaisen onnellisuuden Jennin kasvoilla.

      Mikä ihmeen ennustajaukko täällä maalailee vain ikäviä asioita?

      Onnittelen Niinistöä kauniista, herttaisesta vaimosta ja elämänsä sulostuttajasta.
      Täällä tämä tietäväinen suree Jennin puolesta, että on mennyt äkäselle ukolle.

      Sanoisin, että sure omia asioitasi ja anna parin rauhassa rakentaa elämäänsä
      uudessa tilanteessa.

    • sinttu77

      KUN VAAN katainen Ei alkaisi sotkemaan epäsovulla heidän yhteen hiileen
      puhaltamista,koska se hyvä henki tulee vain ja ainoastaan yhteis hengellä hallituksella..

    • *Kukkahame*

      Jotain on minunkin mielessä sanottavaa, vaikka parempi kai olisi vain hymähtää.
      Mikä ihmeellinen asia se jos pohjiltaan porvaripresidentti tulee, hänenkin kuin kaikkien muiden häntä edeltävien on luovuttava puolueensa jäsenyydestä.
      Presidentillä ei ole valtuuksia hallituksen työssä, ja siksi hän haluaa näitä iltakahvitteluja pitää ollakseen ajan tasalla istuntojen asiakäsittelyistä.
      Porvarit ja porvarit....kyllä ne monellekin työtä tarjoavat ja edelleenkin on suuntaus näin lamassa että ihmiset olisivat rohkeita alkaisivat yrittäjäksi.
      Suomessa on helppoa lähteä yrittämään ja apuja saa kun vaan pitää silmänsä auki ja korvat kuulolla.
      Hyvin moni on aloittanut pienestä, harva saa periä.

    • u.m ****

      Niin ,nysse luli . sanoo tamperreenkin likka .
      Kunkatsoin Tv;;tä --sanovat että Suomessa ei tarvitse enään armeijaakaan , taitaa olla Natohaaheet heti pantava alulle.
      Tällaisia ne porvarit on
      .
      Kyllä vainajat--- Suomalaiset Sotilaat haudoissaan nyt kääntävät kylkeään .

      Ei kai se olisi säästön takia tarvittu panna armeijaan alas . Muttakun ei siittä tarvitse nyt taistella ---päättäjien tahtoa on noudatettava..

      • Suomessa on ollut porvarienemmistö eduskunnassa pitkälti yli 30vuotta. Ei presidentillä mitään valtaa sisäpolitiikassa ole. Kyllä me elämme globaalissa maailmassa ja porvarien ja suuren rahan ehdoilla.


      • LateVaan kirjoitti:

        Suomessa on ollut porvarienemmistö eduskunnassa pitkälti yli 30vuotta. Ei presidentillä mitään valtaa sisäpolitiikassa ole. Kyllä me elämme globaalissa maailmassa ja porvarien ja suuren rahan ehdoilla.

        Eiköös se niin mennyt, että Sveamamman kansankodin rakensivat pääosin demarivetoiset hallitukset?
        Suomessakin demarien aikana elintaso nostettiin edes eurooppaisittain vähintään keskikaartiin. Veikkaan, että putoamiset yhteiskunnan 'tukiverkkoon' nyt lisääntyvät.

        On se hiljanen pakko sanoa; €urokriisimaiden porukkaa istuu heikoimmin pärjäävien suomalaisten pöydissä.


      • Hejssan

        Se onkin Ruotsille ongelma, jos Suomessa ei olekaan vahvaa armeijaa. Miten sitten suu pannaan, svenssonit?
        Pitääkö ruåtsalaisten miettiä puolustuksensa uudelleen, kun ei voi enää luottaa siihen, että itänaapuri hoitaa hommat kaikissa tilanteissa.

        Aika ristiriitaista, että vasemmiston aikana on Suomen armeija ollut vahvempi. Miksi ihmeessä? Nyt kun sitä järkeistetään, syytetään asiasta nimenomaan porvareita. Mitä pelkäämistä meillä on? Miksi vainajat nyt kylkeään kääntävät?


    • Lainaa vaan

      Eikö se vasemmisto ole sitä mieltä ettei sodan uhkaa ole, armeijaa ei tarvita, ja ketkä niitä sotakarkureita ja loikkareita aikanaan oli??

      So soooo.

      • Akusti ..

        Mikähän äläkkä olisi jos peruskoulut ja terveydenhuolto olisi leikkauksen piirissä ollut ensimmäisenä.
        Aina on joku joka tietää vielä paremmin, kaikille on tehty uutisissa ja paperimediassa selväksi ettei ilman leikkauksia voida jatkaa, se on koko EUn alueella.
        Ruotsi lähettää meille köyhäinapua, vai lähettääkö.


    • Ruosi ei maksa

      miljardejaan Eurooppaan ekä Englantikaan...mm...

      Suomi maksaa ja ottaa omilta ihmisiltään.

      • mötöne

        Maksamme velkaa!
        Suomi yrittää hyvittää Euroopalle viime sotien
        seikkailun Natsi-Saksan rinnalla. Paljon tus-
        kaa aiheutimme Euroopalle!


    • u.m****

      Katsoin Selvitystä näistä Sotavoimien vähennyksistä .
      Oli se ylipäällikkö oikea mies ainakin paikallaan , selvittely jatkuu.

      Lehdistö sai kysellä ja minä ajattelin , sitä katsoessani että ehkä se remontti olisi sittenkin paikallaan .
      Ainakin tiedotustilaisuus oli huippurutinoitu.
      Ja se siittä.

      Parempi oli kuitenkin kun Tavalisten kansalaisten jokapäiväsistä kuluista ei leikattais , koska nytkin on jo pienituloisilla tosi vaikeeta
      ,
      Vaikka olenkin Ulkomailla on se elämine kallista joka paikassa ,varsinkin kun talvi verottaa ,mikä ei koske näitä lämpösiä maita.

    • muuten mukiin menevä

      Halonen muistetaa, homo jutuista, eriarvoisuuden kasvattamisesta yhteiskuntaamme,
      se on ollu päätä huimaava sitten Kekkosen aikojen,
      Bussin innokkaana solmion oikojana, nämä tekemiset ja aikaan saanokset on jääny parhaiten kansalaisen mieleen, myös se kun Halonen ei saanu kutsua USA:n tavatakseen Bussia vielä kerran.

    • mietelause

      hyvä et on rikkaita, ettei kaikki köyhiä, näin ainakin on parempi, kuin et kaikki köyhiä..

    • ALEKXI74V

      Meillähän oli 30v sdp hallitus ohjaajana, uskotaan ja toivotaan ei se huonommaksi ainakaan mene.. olin yrittäjänä lähdin alkuun 50suomenmarkalla ,pärjäsin 3 lapsen kanssa hyvin ,sivussa oppivat lapset jo pienestä pitäen työtä tekemään. Katsotaan miten nyt ovat nuoret jäänyt heitteille...
      TOIVON UUDEN PRESSAN saavan vauhtia nuorten uuteen elämän nousuun..
      Aikaa josta kerroin oli 1977vuosi...ei sosiaali avustuksia tarjoilleet.-niin opetus parhaiten tepsi. ONNEA SAULIN PERHELLE nousuun SUOMI.

      • Tyhjätasku

        Mihin se 50 mk riitti?
        Minulla oli 70-luvulla 450,00 mk kuukausipalkka. Se ei kyllä tahtonut riittää mihinkään.


    • raha...-.-

      Olet oikeassa, opit tulevat Ruotsista, Suomesta tulevat opit bonuksista.

      Kaikille on elämä raha, vain hyvin pieni osa on toisin.

      Kuika oli Venäjä--- tuli vapaus kansalle-- kuka omistaa nyt?

      Maailman rikkainmat asuvat Moskovassa ja heitä on hyvin paljon.

      Köyhät lisääntyvät kaikkialla maailmassa, miksi - koska rikkaat tekevät sen.

      On aika kaikilla nähdä talous ja sen kokonaisuus.

    • Ruotsi ei maksa..

      Ruotsi ei maksa miljardejaan Eurooppaan eikä Englantikaan..

      Suomi maksaa niidenkin puolesta ja ottaa omilta ihmisiltään.

      • Makriina ek

        Keneltä Suomen pitäisi otta jos ei omilta ihmisiltään?
        Ihailemmeko täällä joukolla Ruotsia, joka laestaa kaikista ongelmista ja kerää voitot kuten sotienkin aikana?
        Ruotsi ei päästänyt maansa läpi Suomeen mitään apua, kun Suomi taisteli olemassaolonsa puolesta.

        Ihmeellistä on, että toisissa ketjuissa luetellaan epäoikeudenmukaisuuksia, joita olemme Ruotsin alaisuudessa joutuneet kestämään menneinä vuosisatoina, mutta kun nyt olemme itsenäisenä maan tekemässä omia ratkaisujamme, näköjään kadehditaan Ruotsin taitoja pysytellä ongelmien sivussa.

        Aika ristiriitainen asenne.


    • ojassa melkein

      Suomen kansa on nönnöä, tottelee ei lähde sabotoimaan, nöyränä vastaan ottaa leipäjonosta leipää ja makaroonia ja homehtuneita sipuleita.. Nyt rikkaat vuodeksi sinne jonoon ja vaihdetaan välillä paikkoja.. Kokemusta myös parempi osaisaisille. MUKAVA olisi katsoa miten naama sitruunan näköinen olisi.
      TAIMAASSA AINA HYMYILLÄÄN KORVIA MYÖTEN suomen rikkaat. Pieni opetuskausi tekisi hyvää,tapahtukoon sinun tahtosi.

      • Oppia ikä kaikki

        Jos olet saanut homehtuneita sipuleita, niin heitä pois. Ruokajonosta saat kuitenkin mahan täytettä, niin että voit säästää eurosi ja matkustaa välillä katsomaan thaimaalaisten iloisia ilmeitä.

        Moni tämänkin palstan eläkeläinen ei ole tutustunut leipäjonoihin eikä Thaimaahankaan, vaan yrittää selviytyä pienellä eläkkeellä ja elää suu säkkiä myöten.
        Mihin sinä tarvitset opetuskautta?


    • jussi jylhä

      Katsotaan nouseeko valta päähän,vai onko hän lupauksiensa mukainen.
      Tasa-arvoisena pidämme kaikki . Uskalletaanko uskoa ,rehellisen näköinen oli
      ennenkun siunauksensa sai.

    • tässä sitä ollaa ny

      eletään ny kuin euroopan omistajat, !!!!! heh

      vai miten se menikää

      eurooppa omistaaki meidät

      kuinka tässä näin käkävikää ?????

      ei kai niinistöllä ja lipposesella ollu jotain osaa asiassa ??

      vai miten se olikaa ?????

    • totuuden torvi....

      Älä oo katteelinen. Sun johdossas maa ei olisi nähnyt tätäkään päivää lässystäs päätellen!!!!!

    • Vaikea on tilanne .

      Kansanäänestyshän se oli, kun EU:hun mentiin.
      Euroon taas mentiin, kun oltiin sellaisessa tilanteessa, että oli miltei pakko. Korotkin huiteli taivaissa. Kyllä se silloinen ratkaisu oli oikea liittyä euroon. Turha siitä on Lipposta ja Niinistöä syytellä. Asiat vain oli silloin niin, ettei muuta vaihtoehtoa ollut.
      Nytkin olisi tehtävä o i k e i t a ratkaisuja, miten tästä selvitään....?

    • turha puolustella !!

      HAH, älä naurata, katso ruotsia, siellä oli t ä y s i n sama tilanne kuin suomessa, mutta siellä pidettiin kansan äänestus emuu:n menosta, kansa sanoi selkeän EI,,, ja nyt he voivat hyvin verrattuna meihin
      KYLLÄ niinistö ja lipponen on YKSIN syyllisiä nykyiseen suomen tilanteeseen !!!??
      turha puolustella millään, ei mene kansaan enään täydestä, niinistö on tunnetusti tyhmä ja tulos on ja tulee olemaan myös sen näköstä !!!!!

      • Huono on muisti!

        Ruotsi on rikkaampi maa. Ei siellä ollut paineita, niinkuin Suomella. Suomessa korot olivat niihin aikoihin korkeita jopa 17%:ssa huitelivat. Siinäpä meni monelta asunnot alta yrityksiä kaatui jne. Luettelo olisi pitkä sen aikaisesta Suomen talouden pidosta. Milloin se velananto muuten alkoi, sitäkin olisi hyvä muistella?


    • EMU'un mennessa EI

      ollut kansanäänestystä, koska Niinistö & Lipponen t i e s i v ä t, että tulos olisi kielteinen. Niin olisi ollutkin!

      Ruotsissa pidettiin kansanäänestys, ja tulos oli kielteinen.

      Ruotsi ei ole EMU'ssa eikä joudu maksamaan miljardeja.

      Se silti myy Eurooppaan tavaraa enemmän kuin maksaja-Suomi koko ajan.

      Ruotsi odottaa taas, että Suomi maksaa, niin sitten Ruotsin vienti vetää taas vieläkin paremmin.

      • Hyvä Ruotsi!

        Onpa hyvä, kun naapurilla menee hyvin. Olkaamme iloisia siitä.


    • toivossa elävä

      Työväen puolueena Katainen kokoomusta viime vaaleissa hehkutti, miten on käynytkään?
      Ei presidentti mitään köyhyyttä poista, eduskunta lait laatii.
      Saahan niitä komiteoita laittaa pohtimaan, ei se ilmaista ole sekään, palkkansa nekin istujat nostavat, lopputulos sitten tuskin minkäänlainen.
      Puolisonsa saa presidentti kuin myös meistä jokainen itse valita, aika näyttää onko heistä kummastakaan suurtakaan apua valtiolle nimeltä Suomi.

      Kaikkea hyvää heille ja koko kansalle, eiköhän tästä vielä jaloilleen nousta

      Hyvin on Halonenkin leiviskänsä hoitanut.

      • €€+££

        Kovasti nyt epäillään, että kaikki menee pieleen tällä menolla. Sos.demarit kun ovat vallassa ja valtionvarainministerinä on demarirouva.

        Epäilynne lienevät aiheelliset.


      • Ei ole helppoa:(
        €€+££ kirjoitti:

        Kovasti nyt epäillään, että kaikki menee pieleen tällä menolla. Sos.demarit kun ovat vallassa ja valtionvarainministerinä on demarirouva.

        Epäilynne lienevät aiheelliset.

        Eikös myös kokoomus ole vallan ohjaksissa? Ei valtiovarainministeri yksin päätä.
        Pelätään pahinta ja toivotaan parasta ratkaisua!


      • €€+££
        Ei ole helppoa:( kirjoitti:

        Eikös myös kokoomus ole vallan ohjaksissa? Ei valtiovarainministeri yksin päätä.
        Pelätään pahinta ja toivotaan parasta ratkaisua!

        Valtiovarainministeri hoitaa valtion varoja. Sattuu olemaan nyt demari siinä virassa.
        Niinistö oli aikanaan valtiovarainministeri, ja täällä pannaan kaikki murheet hänen niskoilleen, mutta kun demari on samassa asemassa, niin vastuu onkin pääministerillä.

        Niin se vaan menee.


    • p e r k e l e ,,,

      kokoomus on kaikkeen syyllinen, niinistö alotti suomen alasajon yhdeksänkymmen luvulla,
      niinistö olisi syytä panna syytteeseen valtiopetoksesta, mutta mitä tekikään media manipulodessaan tyhmän kansanosan äänestämään hänet presidentiksi,
      voi tätä suomalaisten kärsimysten paljoutta, mihin tyhmyys saa kansan johtaa.

      • Tiesitkö?

        Esko Ahon (Kesk.) hallituksen aikana viilattiin pois 3% BKT:stä. Se oli isoin määrä 90-luvulla, sanottiin juuri uutisissa.
        Nyt vaaditaan Kreikalta moninkertaisesti. Aika rajua siellä!


    • Jopelkuneiviittiny

      Nykyisiä ministreitä ei vielä voi moittia juuri mistään. Eiväthän he ole hoitaneet vielä leiviskäänsä vuottakaan. Heidän temisensä tulevat näkyviin vuosien kuluttua.
      Nykyiset ministerit korjailevat vasta Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten tekemiä mokia.

      Minä olen ihmetellyt tyhmässä päässäni, miksi valtion velka kasvoi koko ajan heidän halliatustensa aikoina, vaikka lähes koko ajan mentiin lujaa korkeasuhdanteessa?
      Menikö kaikki rahat eriarvoisuuden tekemiseen.?

      • Makriina ek

        Kaikkea kysytkin! Siinä oli Niinistön ja Lipposen jäljiltä jäänyt laina-autiomaatti päälle. Sepä se! Sille ei millään mahtanut mitään! Lainakone vaan naksutti. - Tosin Niinistön aikana oli lama ja kaikesta piti säästää ja höylätä. Sillähän ei ole enää nyt mitään merkitystä.

        Ihmettelen muuten, että näissä muisteloissa ei puhuta mitään Esko Ahosta, sillä siinä oli puhekone vailla vertaa. Selvitystä tuli tulvimalla.
        Kuka keksi taitetun indeksin?


      • Koivisto keksi,
        Makriina ek kirjoitti:

        Kaikkea kysytkin! Siinä oli Niinistön ja Lipposen jäljiltä jäänyt laina-autiomaatti päälle. Sepä se! Sille ei millään mahtanut mitään! Lainakone vaan naksutti. - Tosin Niinistön aikana oli lama ja kaikesta piti säästää ja höylätä. Sillähän ei ole enää nyt mitään merkitystä.

        Ihmettelen muuten, että näissä muisteloissa ei puhuta mitään Esko Ahosta, sillä siinä oli puhekone vailla vertaa. Selvitystä tuli tulvimalla.
        Kuka keksi taitetun indeksin?

        teetti pojulla, jonka vetäisi vaalit voittaneen takaa ja nosti pääministeri-nukekseen.
        Tiesi ettei Väyrynen tekisi sitä vääryyttä meille.


      • kukapa tietää?
        Koivisto keksi, kirjoitti:

        teetti pojulla, jonka vetäisi vaalit voittaneen takaa ja nosti pääministeri-nukekseen.
        Tiesi ettei Väyrynen tekisi sitä vääryyttä meille.

        Ja mistä syystä se lama alkoi. Oliko siihen yhtenä syynä N-liiton hajoaminen? Vienti romahti. Firmoja meni konkkaan jne....
        Mitä Väyrynen olisi voinut tehdä paremmin, silloisessa tilanteessa?


      • armas vaan
        Koivisto keksi, kirjoitti:

        teetti pojulla, jonka vetäisi vaalit voittaneen takaa ja nosti pääministeri-nukekseen.
        Tiesi ettei Väyrynen tekisi sitä vääryyttä meille.

        Iloitkaa ihmiset ettei Väyrysestä tullut presidenttiä. Voi ainakin rauhallisin mielin mennä nukkumaan kun tietää ettei kepu ole keulassa.


    • Suomi velkaantuu!
      • ....

        Sillä aikaa, kun luit tämän kasvoi velka 17 000 €, jos oikein muistan.


      • Jos Suomi eroaisi
        .... kirjoitti:

        Sillä aikaa, kun luit tämän kasvoi velka 17 000 €, jos oikein muistan.

        tuosta eurooppalaisesta rahattomuusliitosta, EMU:sta, velkaa ei tarvitsisi ottaa lisää.


      • monimutkaista on.
        Jos Suomi eroaisi kirjoitti:

        tuosta eurooppalaisesta rahattomuusliitosta, EMU:sta, velkaa ei tarvitsisi ottaa lisää.

        Ei kai se enää niin yksinkertaista ole noin vaan erota. Ja onko se yleensä mahdollistakaan?
        Mutta tuo Kreikan kohtalo on kyllä vakava, koko Euroopalle ja me suomalaiset mukaanluettuna.


      • Meidät aina pelotel-
        monimutkaista on. kirjoitti:

        Ei kai se enää niin yksinkertaista ole noin vaan erota. Ja onko se yleensä mahdollistakaan?
        Mutta tuo Kreikan kohtalo on kyllä vakava, koko Euroopalle ja me suomalaiset mukaanluettuna.

        laan perseettömiksi. Eihän Ruotsi ole koskaan liittynytkään, ei Englanti, eivätkä monet muutkaan.
        Onko niille käynyt kalpaten?

        TÄ?


      • Äläs sentään!
        Jos Suomi eroaisi kirjoitti:

        tuosta eurooppalaisesta rahattomuusliitosta, EMU:sta, velkaa ei tarvitsisi ottaa lisää.

        Ei vai? Alkaisiko raha kasvaa puissa? Vanhat velat on maksettava, kansa vaatii lisää etuja, mistä otat rahat?
        Luuletko, että suomalaiset alkavat kärvistellä vapaaehtoisesti yhä pienenevillä tuloilla. Ei varmasti! Tyytyisikö kansa kohoaviin veroihin?
        Etuja ei saa vähentää, olemme hyvinvointivaltio.
        Ei se niin yksinkertaista ole.


      • Makriina ek

        Sano maa, jolla ei ole velkaa.
        Velat pitää hoitaa, eikä tehdä kuin joku toinen maa on tehnyt, eli ottaa aina vain lisää ja polttaa sitten talot ja tavarat, kun yritetään saada asioita kuntoon.


    • koroista.

      Ennen valuutan kellumista, oli Ruotsin korko ketken 550% pankkilainalla n.28%.

      Täytyy tietää että tämän päivän puhelinlainalla voi korko olla 1000%.

      • AHA! Lisää vielä

        pelottelua! --- Meidän tietääksemme Ruotsilla menee hyvin,
        Suomi maksaa senkin puolesta!


      • lukutaito?
        AHA! Lisää vielä kirjoitti:

        pelottelua! --- Meidän tietääksemme Ruotsilla menee hyvin,
        Suomi maksaa senkin puolesta!

        Tämä oli historiaa 43 vuotta Ruotsissa oloa kyllä tiedän mitkä ovat korot--muuten en koskaan maksaa lainoja pois, ei ole suomalaisien "sota-velkaa".

        On se onni kun Saksa (aatu) pitää taas Suomesta hyvää huolta. Kokoomuksen kenttäväen mukaan on Saksa perustanut Suomenvaltion hyvältä näyttää aivopesu, tuottaa hedelmää.


    • Makriina ek

      Eihän meillä vaihtunut kuin presidentti.
      Sama hallitus ja eduskunta on edelleen, Keskusta ja Perusässät oppositiossa.

      Presidentillä on ihan muut tehtävät kuin eduskunnalla, joten ei tässä nyt mitään ihmeitä ole tapahtumassa. Sama demari Jutta Urpilainen meillä on valtiovarainministerinä kuin viime kuussakin.
      Eduskuntavaaleihin on vielä monta (3 ?) vuotta.

    • Mikään ei ole varmaa

      Mutta voihan se hallitus kaatua ennen!

      • Makriina ek

        Palataan sitten asiaan.


    • .

      Toivottavasti kaatuu mahdollisimman pian Timo Soini pääministeriksi, joku viisas valtionvarainministeriksi, kukahan siihen olis sopiva ?

      • Toottakai

        ..Hakkarainen.


    • luulen...

      Porvarit ovat kai aina hoitaneet Suomen asioita?

      • Valistakka munt, kuka on porvari, onk sorvari porvari. On see porvari jos talon omistaa. Kui pal saa olla rahaa säästös et on porvari. On se vaa asenttest kii, pankka jottai rajoi sil kuka se porvari on.
        Ai välil tääl vilahtaa toi porvari sana ja se on ainaski pahempi ko köyhä. Köyhä tääl palstal kyl uskaltta esil tul, mut onk tääl porvarei. Oleksää porvari tai olenkmää, emmää vaa tier.


      • katleija- kirjoitti:

        Valistakka munt, kuka on porvari, onk sorvari porvari. On see porvari jos talon omistaa. Kui pal saa olla rahaa säästös et on porvari. On se vaa asenttest kii, pankka jottai rajoi sil kuka se porvari on.
        Ai välil tääl vilahtaa toi porvari sana ja se on ainaski pahempi ko köyhä. Köyhä tääl palstal kyl uskaltta esil tul, mut onk tääl porvarei. Oleksää porvari tai olenkmää, emmää vaa tier.

        Mää en ole porvari.


      • Porvari on sellainen
        LateVaan kirjoitti:

        Mää en ole porvari.

        jolla on rahaa tai omaisuutta enemmän kuin minulla.


      • Tässä kuluu nauraa!
        Porvari on sellainen kirjoitti:

        jolla on rahaa tai omaisuutta enemmän kuin minulla.

        Tuo edellisen kirjoitettuani odotin nauruparvien nousevan lentoon! :)


      • LateVaan kirjoitti:

        Mää en ole porvari.

        Mä taidan olla ihan omituinen, kun en ole mihinkään sitoutunut:D En ikinä ole ajanut mitään asioita omasta lähtökohdastani. Pyynnöstä suostuin ammatinharjoittajana Keskustan paikallistoimintaan kulttuurilautakunnassa ja maatalousosastolla, mutta ei minulla mitään sidonnaisuuksia ole mihinkään suuntaan. Kansalaisopisto on jokaiselle tarkoitettu, samoin viljely jos siihen on mahdollisuus.

        En edes pidä ajatuksesta ryhmittää ihmisiä jonkin aatteen mukaan. joskin ymmärrän ja kunnioitan heitä, jotka taistelevat oikeuksiensa puolesta!
        Taidan olla poliittisesti ihan,--- no :D sitoutumaton! Toki en nukkuvien rivissä ole, katson henkilöön pelkästään presidenttivaaleissa.


    • Just niin aina,

      Björn Wahlroosin kuva oli Hesarissa isona ja kaksi sivua juttua viime sunnuntaina. En voinut edes vilkaista, käänsin k.o. #kapitalistin# pois silmistäni. ÄÄLIÖ NALLE.

    • En minäkään pidä erikoisemmin Nalle Wahlroosista kuulopuheiden perusteella, mutta eiköhän tuo lienee melkoinen tekijä finanssialalla ole! Sitä ei voi olla noteeraamatta, se kun on yhteiskunnan kannalta hyvä.
      Joskus pitää muistaa, että ihmiset muuttuvat katsantokannoiltaan mitä korkeammalle kipuavat.

      Antaa nyt Nallukan vaan seurustella celebrit'ien, Ruotsin kunkun ym.kanssa, kun se nyt hänelle on mieluista.

      Sampopankin ja Mandatumin osuudet on hoitanut mallikkaasti maassamme, joten kuunnellaan nyt häntäkin, ilman ennakkoluuloja:)

    • mukulakivi.

      Mitäs ne eduskunnan kellariin rakentaa satoja neliöitä, hienoja huoneita ja sviittejä.
      Joku lehti kertoi ja mainitsi siellä isot koneet jyräävät..??? Olisikohan turva
      karsinoita paremmalle väestölle,sinne rahat tarvii, joten varuskunnat kiinni.

    • Bunkkeriin!

      Tota se oikeistohallitus tarkoittaa!
      Puolustusmenoja karsitaan.

      Toista se oli vasemmisto/keskustalaisessa hallituksessa. Ymmärrettiin, että puoplustusvoimat pitää olla kunnossa ja raja miinoitettu.

      YYA-sopimusta kun ei enää ole.

      • Atolfia

        Tarja Halonen sai aikaan sen, että miinat poistettiin. Sellainen susipäätös tuli tehtyä. Ei suinkaan oikeiston toimesta.

        Ei ymmärtäneet vasemmistolaiset miinojen tärkeyttä tai sitten piti olla niin hyvää pataa ja mielin kielin Putinin kanssa, että miinoista luovuttiin.

        Eipähän Venäjä luopunut miinoista, olisihan tuo ollut tasapuolista heidänkin luopua.


    • simpukka 73v

      Muuten jos KEKKONEN olisi vielä virassa, niin kukaan meistä ei haukkusi
      hallituksen eikä pressan imakoa.. Kaikki kusisukassa hiljaa ja tyytyväisiä olisi.
      Nyt retostavat ,kuin mielipuolet mitä sylki suuhun tuopi.

      • Makriina ek

        Kekkosen aikana presidentti oli arvostelun yläpuolella. Kari Suomalainenkaan ei saanut piirtää Kekkosesta pilakuvia.
        "Kuin olisi menettänyt kultakaivoksen", murehti hän.


      • Makriina valehtelee,
        Makriina ek kirjoitti:

        Kekkosen aikana presidentti oli arvostelun yläpuolella. Kari Suomalainenkaan ei saanut piirtää Kekkosesta pilakuvia.
        "Kuin olisi menettänyt kultakaivoksen", murehti hän.

        Itse muista nähneeni paljon juuri Kekkosesta piirrettyjä pilakuvia. Kekkonen osasi nauraa!


      • Atolfia
        Makriina valehtelee, kirjoitti:

        Itse muista nähneeni paljon juuri Kekkosesta piirrettyjä pilakuvia. Kekkonen osasi nauraa!

        Meillä on kaksi kirjaa Kari Suomalaisen piirtämiä poliittisia piirroskuvia ja vitsejä.
        Kyllä siellä on Kekkosestakin pilakuvia ja vitsailuja hänen kustannuksellaan.

        Joten ei Kari Suomalainen arastellut piirtää Kekkos-kuvia. Ehkä nyt ei ollut niin pitkälle meneviä kuin nykyaikana. Nykyään ollaan suorastaan jopa törkeitä.

        Esim. Kekkosen naisjutuista ei koskaan puhuttu julkisesti. Saattoi olla, että säälittiin Sylviä eikä hänen vuokseen viitsitty pilailla. Enkä muista, että Sylvin kuoleman jälkeenkään olisi julkisesti puhuttu. Poliittisia piirroksia kyllä on tallessa.


    • texsaneel ek

      Mieluimmin kuitenkin niin, nyt on joskus niin ala-arvoisia ja pidäkkeettömiä vihjailuja ja omakohtaisia käsityksiä luettavissa, että
      toivoisi ihan sensuuria, jos ei sitä itsellä löydy.

    • laaduntutkija

      Kyllähän media on liian röyhkeäksi tullut,joku voisi tehdä niille ojennusta .
      Oikein isän kädestä, mieluummin tietenkin jotain huumoria,kuin tollaista ,
      Örveltämistä esim,monien sairauksista jos terveenä on jotain vouhkanut niin sairasvuoteelle panettelu viestejä tulvii. Suomessa tultu liian rohkeaksi,
      nälvimistä korkeammalle väellekin.

    • Mikä on "korkeampi"

      väki? - Pitempiä ihmisiä?

    • he

      Olen lueskellut näitä sivuja ja tullut siihen tulokseen, että Suomi ei muuten ole enää itsenäinen. Olenko oikein ymmärtänyt ,että valta on viety.

      • He ja Ne

        Olen lueskellut näitä sivuja ja tullut siihen tulokseen, että suomalaiset ovat alemmuudentuntoisia, kaunaisia ja pahansuopia.
        Olenko oikein ymmärtänyt, että palstalaiset kadehtivat kaikkia, jopa kreikkalaisia, koska tuntevat alemmutta kaikkien edessä.

        Tekeekö ikä ihmisestä kaunaisen?


    • Tätä mieltä, että

      Mitenkäs se tämä pieni Suomi nyt niin omaehtoinen voisi ollakkaan. Olemme riippuvaisia viennistä. Jos elelisimme täällä vain itsellemme, ilman yhtenäisiä sopimuksia (kauppa ym.).toisten maiden kanssa, niin mitenkähän siinä kävisi. Me emme pärjäisi suljettuna valtiona kovinkaan pitkään.
      Mutta emmehän kuitenkaan ole kenenkään toisen valtion alaisena. Olemme itsenäinen tasavalta.

      • v i t u t t a a ,,,

        "tätä mieltä "

        höpön höpö
        suomi on ollu kautta aikojen ulkomaittenkanssa kauppa suhteissa, venäjä oli suurin kummppani sodan jälkeen, suomi rakensi maataan ja kehittyi kohinalla Kekkosen aikakautena,
        EMU oli suomen suurin virhe minkä poilitikot ikinä suomessa on tehneet,
        ruotsi on aina ollu älykkäämpi politisia ratkaisuja tehtäessä, olisi Niinistön ja Lipposen kannattanu otta neuvoja vastaan ruotsilta ennenkuin suunapäänä veivät suomen EMUUN vastoin kansan tahtoa.
        nyt saamme kärsiä h e l v e t i n tuskia makasaessa eteläeuroopan velkoja ikuisesti seuraavat 500 vuotta, kuka kehtaa kehua vielä EU:ta hyväksi jutuksi .

        Paavo Väyrynen ja Timo Soini mahdollisimman pian suomen johtoon !


      • siinäpä se on
        v i t u t t a a ,,, kirjoitti:

        "tätä mieltä "

        höpön höpö
        suomi on ollu kautta aikojen ulkomaittenkanssa kauppa suhteissa, venäjä oli suurin kummppani sodan jälkeen, suomi rakensi maataan ja kehittyi kohinalla Kekkosen aikakautena,
        EMU oli suomen suurin virhe minkä poilitikot ikinä suomessa on tehneet,
        ruotsi on aina ollu älykkäämpi politisia ratkaisuja tehtäessä, olisi Niinistön ja Lipposen kannattanu otta neuvoja vastaan ruotsilta ennenkuin suunapäänä veivät suomen EMUUN vastoin kansan tahtoa.
        nyt saamme kärsiä h e l v e t i n tuskia makasaessa eteläeuroopan velkoja ikuisesti seuraavat 500 vuotta, kuka kehtaa kehua vielä EU:ta hyväksi jutuksi .

        Paavo Väyrynen ja Timo Soini mahdollisimman pian suomen johtoon !

        Mikäs hätä sinulla on? Eläke pyörii niinkuin ennekin, pakkoko on ottaa kantaa maailman melskeeseen ja " vittuuntua " DDD höh


    • MIKSI Ruotsin p:sta?

      Onko Ruotsi ''suljettu valtio'' kun ei ole EMU'ssa makselemassa miljardeja? Ei ole.

      Onko Englanti suljettu valtio...kun ei ole EMU'ssa makselemassa miljardeja? Ei ole.

      Monen muun valtion kohdalla voin samat kysymykset ja vastaukset antaa.

      MIKSI yrität aivopestä meitä maksamaan?

      Ruotsi ja Englanti odottavat passiivisina, että Suomi taas maksaa, silloin niiden vienti alkaa vilkkaasti vetää!


      ,,,

      • Makriina ek

        Voi surku, kun olemme v. 1809 eronneet Ruotsista. Miten onnellisia olisimmekaan, jos kuuluisimme Ruotsin kolmen kruunurn kunginaskuntaan. Ei olisi huolen häivää.

        Onnellisia he, jotka ovat siellä kultamaassa. Voivat hyväosaisina nyt sitten arvostella kaikkea mitä täällä tapahtuu, ja suurin osa palstalaisista kannustaa ja on samaa mieltä.

        Ruotsin puolelle menee monta lauttaa päivässä, ihan vain tiedoksenne.
        Nyt on pakkoruotsillekin käyttöä, kun etsimme vihreämpiä laitumia lännestä.


      • Miksi Makriina kirjo
        Makriina ek kirjoitti:

        Voi surku, kun olemme v. 1809 eronneet Ruotsista. Miten onnellisia olisimmekaan, jos kuuluisimme Ruotsin kolmen kruunurn kunginaskuntaan. Ei olisi huolen häivää.

        Onnellisia he, jotka ovat siellä kultamaassa. Voivat hyväosaisina nyt sitten arvostella kaikkea mitä täällä tapahtuu, ja suurin osa palstalaisista kannustaa ja on samaa mieltä.

        Ruotsin puolelle menee monta lauttaa päivässä, ihan vain tiedoksenne.
        Nyt on pakkoruotsillekin käyttöä, kun etsimme vihreämpiä laitumia lännestä.

        tat tollee inhottavasti aina, ihan kuin yrittäisit yläpuolelle asettuen ivailla ja olla jotenki niinkuin ..."tietää" , kun et tiijjä yhtään mitään, ... vastenmielistä, yök.


      • Makriina ek
        Miksi Makriina kirjo kirjoitti:

        tat tollee inhottavasti aina, ihan kuin yrittäisit yläpuolelle asettuen ivailla ja olla jotenki niinkuin ..."tietää" , kun et tiijjä yhtään mitään, ... vastenmielistä, yök.

        Totellista temokratiaa.

        Sanottava juu ja aamen kaikkeen, mitä täällä muut sanovat. Se on oikeaa keskustelua!
        Jos on eri mieltä, on vastenmielinen, yök, ja muitten yläpuolella inhottavasti.

        On se kauheaa, kun joku uskoo vielä Suomeen, suomalaisiin ja Suomen kansan vaaleilla valitsemiin kansanedustajiin.

        Mutta mihinkäs tällainen 70 tavoistaan pääsee!


    • aurinkoinen sää:)

      Vastaukseni annoin edellä olevaan kysymykseen; Onko Suomi itsenäinen valtio? Sitä kysyjä" he" epäili ja siihen vastasin.
      Olemme itsenäisiä, mutta suuresti viennistä riippuvaisia.
      Kyllä kaikki Eu:hun kuuluvat maat maksavat, siitä voit olla varma. Myös Englanti ja Ruotsi......

    • Atolfia

      Kyllä Englanti oli EU:n alkuvaiheessa tehnyt erittäin edulliset maksusopimukset itselleen. Englanti maksaa, niin olen ymmärtänyt, suhteessa kokoonsa nähden paljon pienempää EU-maksua kuin muut valtiot.

      Asiasta ei ole pitkään aikaan puhuttu, joten en tiedä tarkalleen tämän hetkistä tilannetta. Sen muistan, että maksua yritettiin korottaa jossain vaiheessa, mutta Englanti ei suostunut.

      Sitä en kylläkään ymmärrä, mihin vedoten joku valtio voi pitää maksunsa alhaalla.

      Ehkä joku täällä tietää asian oikean laidan.

      • Kuulin myöskin

        vieläpä Sauli Niinistön sanovan, että miksi Suomen pitää maksaa Englanninkin puolesta EU-maksuja.

        Ja tämä on aivan varma asia, niin hän sanoi.

        Se oli ennen joulua joskus.

        Kun sitä yritettiin korottaa, ilmoitti Englanti heti, ettei se ole mukana.

        Sarkozy ja Merkel sitä pahoittelivat kovasti.

        Tällaista outoa heikkoutta EU:n asioissa on, sen sääntöjä ei ole noudatettu, sitä on petetty liittymisvaiheessa (Kreikka) jne.


      • Atolfia

        Täytyy hieman oikaista tuota edellistä tekstiäni. Tarkoitin, että kaikki EU-maat maksavat vuotuiset maksunsa EU:lle, kukin oman "tariffinsa" mukaan.

        Näihin lainatakauksiin eivät ota osaa sellaiset maat, joilla on oma valuutta. He katsovat, että asia ei heille kuulu.


      • Suuremman oikeudella

        Englanti on vanha siirtomaa ja muut valtiot ovat unohtaneet korvata sanan on sanaksi oli.

        Suuremman oikeudella EU elää. Saksa on poikkeuksellinen mahtimaa vahvoine talouksineen ja Ranskakin mukamas. Kummallisuutena on pidettävä Italiaa, jolla on suuri valtionbudjetti, suurehko väestömäärä ja teollisuuttakin ihan merkittävästi.

        Onhan meilläkin suuri maa, olisiko kuudes suuruudeltaan Euroopassa, mutta vähän väkeä.

        Kyllä Suomi vielä päänsä nostaa ja osin sen on jo tehnytkin.


    • .

      Kreikalle EI enään peniäkään,
      tämä on käsky Jutalle !
      Tänään Jutta on tekemässä suuria päätöksiä, kannattas kuunnella kansan mielipidettä.

    • jag bara

      Pankkimaailma on hyvin seka tavallisen ihmisen ymmärtää.
      Kun vain tietäisi missä kenenkin rahat tällä hetkellä seikkailee, voi hyvinkin olla että esim eläkejärjestöjen rahat ovatkin kreikkalaisessa pankissa, on rahastoja joista todella eivät pankkivirkailijat pukahda muuta kuin sitten kun menet sieltä nostamaan, yllätys alkaa selvenemään.
      Paljon ei rahaa ollut minulla mutta tallensin 2v ajaksi ja tuli akuutti rahan tarve, meni 2 tai 3 pv kun talletus oli belgialaisessa pankissa.
      Kyllä kannattaa hajauttaa talletukset jos rahaa on tullut kerättyä.
      Juuri Kreikankaltaisen maiden on ollut pakko 'lainata' jo ennen EUta jostain varoja, eivät ne nyt muutamassa vuodessa ole tuohon jamaan muuten päässeet.
      Eläke kassoja minullekin tarjottiin, en halunnut sinne mutta en tiedä mistä sitten olisivat pennoseni löytyneet.
      Rahalla keinotellaan aina mistä muuten ne korot kasvaa?

      • Samaa mieltä,

        että Kreikalla oli jo valtavasti velkaa tullessaan EU'in.

        Valehteli ja väärenteli ja pääsi siään.


    • ALEKXI 74

      JOKU KYSYI ,miten 50 mk totta se vaan oli , aloitin kioskilla päädin kauppiaaksi 70v vasta lopetin ,hulluja yrittäjät ovat .Kiitos mielen kiinnosta.

    • Tä?

      Jos Suomi eroaisi tuosta eurooppalaisesta rahattomuus-liitosta, EMU:sta, velkaa ei tarvitsisi ottaa lisää.

      - Kreikan kohtalo on kyllä vakava, koko Euroopalle.

      - Meidät aina pelotellaan ihan perseettömiksi!
      Eihän Ruotsi ole koskaan liittynytkään, ei Englanti, eivätkä monet muutkaan.
      Onko niille käynyt kalpaten?

      TÄ?

    • ...........

      Suomalaisia on huijattu, pahimmat gansterit suomen tuoojat on Niinistö, ja Lipponen, nyt olemme maksuHelvetissä lopunikäämme seuraavat noin 500 vuotta, jos sitä ennen ei joku älypää tule valtion johtoon ja muuta kaikki uusiksi !

      • Makriina ek

        En meinaa elää 500 v. joten joku muu vastatkoon asioista. Suosittelen, että aletaan maksaa vasta sitten, kun lasku tulee.
        Vielähän emme ole antaneet sinne mitään, vaan pelkästään menneet takaamaan lainaa.


      • ,,,,,,,,,,
        Makriina ek kirjoitti:

        En meinaa elää 500 v. joten joku muu vastatkoon asioista. Suosittelen, että aletaan maksaa vasta sitten, kun lasku tulee.
        Vielähän emme ole antaneet sinne mitään, vaan pelkästään menneet takaamaan lainaa.

        onhan sinne annettu jo miljaardi ainaki jota kuulemma emme saa kokonaisuutena takasi !!????? kuuntele uutisia,,,,


      • ,,,,,,,,
        ,,,,,,,,,, kirjoitti:

        onhan sinne annettu jo miljaardi ainaki jota kuulemma emme saa kokonaisuutena takasi !!????? kuuntele uutisia,,,,

        lisäys.
        ja vastuut on jo päätähuimaavissa luvissa, joista ei edes kansanedustajat ole tietoisia kuin suuret vastuut todellisuudessa suomellakin on jo !!??
        SDP ja kokoomus puuhuu kainiisti ja kehuskelee politiikkaansa , ihmetellä täytyy kuinka kaikki menee kansaan täydestä, kuuntele hyvä ihminen politiikka uutisia pysyt paremmin kärryissä.


      • Valehtelet ja olet
        Makriina ek kirjoitti:

        En meinaa elää 500 v. joten joku muu vastatkoon asioista. Suosittelen, että aletaan maksaa vasta sitten, kun lasku tulee.
        Vielähän emme ole antaneet sinne mitään, vaan pelkästään menneet takaamaan lainaa.

        aina yhtä epämiellyttävä.


      • Valehtelu maakriinal
        Valehtelet ja olet kirjoitti:

        aina yhtä epämiellyttävä.

        le edelliseen


    • he

      Mutta me voitais olla jo huolettomia, tämän elämän mutkista ja sokkeloista.
      Suurin ikämme on eletty, jäljellä lyhyin aika josta ymmärrämme,joten eihän viitsitä kipunoida. Kiitellään elämän poluista ja sulostuttajista, yrittäkäämme myötä
      elää loppu-elämä fiksusti ja iloisuutta jakaen.

    • Yx pers

      Stora-Enson Tj Karvinen sai n. 130% liksankorotuksen. Liksan lisän aiheutti kannustepalkkiot. Kokonaisasniot olivat yli 2 milliä. Eikä veroeuroja Suomeen latin latia koska mies asuu Englannissa.
      Outoa minusta on se, että masksetaan tuollaisa summia kun yrityksen tulos laski samaan aikaa n.400 milliä.
      Eläkkeelle hän lähtee 60 vuotiaana. Luultavasti me muut veronmaksajat maksemme hänenkin eläkkeensä vaikka hän ei eläkemaksujakaan tänne maksa.

      • sitä saa mitä tilaa

        YXpers :
        Siinä hyvä esimerkki suomen kansan suuresta huijaus tradekiasta jota KOKOOMUS harrastaa edelleen,
        heh
        miksi äänestitte Niinistöä !!!?????????


      • Hymyä huuleen
        sitä saa mitä tilaa kirjoitti:

        YXpers :
        Siinä hyvä esimerkki suomen kansan suuresta huijaus tradekiasta jota KOKOOMUS harrastaa edelleen,
        heh
        miksi äänestitte Niinistöä !!!?????????

        Tarkoitatko, että Kokoomus omistaa Stora Enson? Niinistö valittiin presidentiksi Suomen Tasavaltaan, ei Stora Ensoon.
        Sinulla on kyllä aika erikoiset tiedot asioista.


      • heh ,,
        Hymyä huuleen kirjoitti:

        Tarkoitatko, että Kokoomus omistaa Stora Enson? Niinistö valittiin presidentiksi Suomen Tasavaltaan, ei Stora Ensoon.
        Sinulla on kyllä aika erikoiset tiedot asioista.

        hymyä huuleen

        tahallaan on ymmärtävinään asian vääri, ei menen täydestä, lähinnä vaikuta harvinaisen tyhmältä.


      • Hymyä huuleen
        heh ,, kirjoitti:

        hymyä huuleen

        tahallaan on ymmärtävinään asian vääri, ei menen täydestä, lähinnä vaikuta harvinaisen tyhmältä.

        Viisasten kiveä täällä harvinaisen moni muukin hakee.


    • saara78v

      Meidän on uskottava vihdoin,että nuoret hallituksen ministeri puhuvat paljon muttevät ymmärrä. Siksi näin meni Suomen elämän kuviot lasten leikiksi ja
      mummojen lellipojaksi KATAINEN pääsi,onhan se niin komia.

    • eetu 77

      Mukava oli lukea tämä palsta,erittäin värikäs ja monipulinen.. Uskoisin monenenkin käyneen aivan erikoisia kouluja käyneen, niin värikästä oli
      nämä keskustelut. EI varmaankaan maanviljelijöitä ei joukossa ollut, kun
      maatalous tukiloista ei informoitu. Kun eduskunnassakin istuu eräs maanviljelijä,
      joka vetää isoja tukiaisia nostelee. rikkaan luokse raha tulee.

    • ....................

      Suomen miljonäärit on luikkineet pakoon veroparatiisisaarille,
      sinne meni suomen valtion velkaraht muutaman mijonäärin taskuun ja köyhä kansa pannaan maksamaan velat.
      Hyvin on k o k o o m u k s e n miljonäärit omat etunsa ajaneet, hyväveli verkoston voimalla.
      Hyväveli verkostot on tehtävä lailla rikolliseksi toiminnaksi.
      Kaikkiin virkoihin pitää olla pätevyysvaatimus, vaadittava koulutus, ehdottomasti pätevin aina valittava, vaikka sattuis olemaan köyhästä perheestä lähtöisin, mutta koulutus on huippu pätevä.

    • tiedostaja

      mitähän, jos tän palstan huippuasintuntijat kertoisivat sen ihmeratkaisun, jolla kaikki asiat ratkaistaan kädenkäänteessä, Suomessa on varmasti käyttöä heidän
      taidoilleen. Tällä hetkellä täällä vain kerrotaan väärien henkilöiden olleen väärillä paikoilla väärinä hetkinä.

    • niin yksinkertaista

      Yksinkertanen ratkaisu suomen velkojen maksuun on, takavarikoidaan kaikilta mijjonääreiltä omaisuus valtion omaisuudeksi, suomi saisi kertaheitolla velat maksettu.

      • Kannatetaan!

        : ()


    • tiedostaja

      ja samaan syssyyn pienituloisten autot ym.omaisuus, heidän yhteenlaskettu omaisuus on huomattavasti isompi kuin edellämainittujen miljonäärien. Huom samaan syssyyn, ei erotella miljonäärejä pois ja eutanasiapiikki yli 50 vuotiaille.

    • mää vaa määääää

      Kuinkas senjälkeen suu pannaan. ----------§;-) hirteenkö sitten?????????ketkä?????

    • Atolfia

      Eiköhän se ole niin, että tuon hallituksen kanssa menee kaikki lastenleikiksi.
      Ministerit sooloilevat omiansa. Yhteisitä sovituista säännöistä ei haluta pitää kiinni, vaan omille puolueille pitää hankkia bonuspisteitä, meni syteen tai saveen.

      Demarit eivät tunnu arvostavan asiantuntijoitten lausuntoja taloustilanteesta.
      Heidi Hautalakin ei oikein tunnu tietävän, miten noita asioita olisi hoidettava.

      Oppositio vääntää vastaan kaikessa. Onhan heilläkin oma lehmä ojassa.

      Hoida siinä sitten maan asioita. Katainen varmaan jo toivoisi, että ei olisi koko hallitusta muodostanut lainkaan. Sääliksi käy Kataista.

      • Makriina ek

        Ei ole ihme että yhden puolueen maissa päättäjä (t) eivät halua demokratian voittavan.
        Päätökset on niin paljon vaikeammat tehdä, kun on kuunneltava kaikkia osapuolia.

        Olisi niin paljon helpompaa, kun voisi sanella mitä tehdään. Päätökset on nopealla aikataululla toteutettava.
        Tänään juuri lehdessä kerrotaan Azerbaitsanilaisesta päätöksen teosta. Euroviisuja varten rakennetaan komias halli, jonka tieltä puretaan liuta kerrostaloja. Asukkaille annetaan puoli päivää aikaa lähteä, ja korvaus on mitätön.

        Maallehan on eduksi, kun puitteet on komeat, eikä ole taloudellisesta ahdingosta ulkomaille päin mitään merkkejä.


    • Atolfia

      Tulee taas mieleen tässä Kreikan Olympialaiset. Oli kaikki järjestetty puitteet ja ohjelmat niin viimeisen päälle hyvin. Ilmeisesti kaikki tehtiin velaksi ja komialta näytti, taisi näyttää jo velat saatavilta.

      Kyllähän Kreikassa pitäisi olla demokraattinen päätöstenteko, mutta siellä taisi hallitus yksin päättää kaikesta ja kun hallitus on yhden puoleen kansoittama, niin päätöksen teko on helppoa, meni sitten syteen tai saveeen.

      Tämä taisi mennä hieman sivuun asiasta.

      Kiinassahan on samoin kuin Azerbaitsanissa. Sielläkin maanomistajat koettavat pitää kynsin hampain kiinni pienistä maapaloistaan, mutta ei auta. Valtio ottaa tärkeimpiin tarkoituksiin alueita korvaamalla hitusen maanomistajalle. Sitten maalla asuneen henkilön pitäisi lähteä kaupunkioloihin tietämättä millä tulee toimeen.

      Markkinavoimat jylläävät.

    • käsijät

      KUN nyt työntekijöitä ei enää arvosteta,Finnairin herrat palkkojaan nosti ja
      työntekijät tekivät talkoo työtä. Eikä niitä yhtään hävetä. SAMAT meiningit jatkuu ,
      palkat alenee, kun joutujat uuden yrittäjän työn tekijäksi. Kukaan ei voi köyhää
      auttaa...................

    • Ruotsinkielisten sää

      töt...VEROVAPAAT SÄÄTIÖT NYT MYÖS VEROLLE !!!!!

      Kataisen mukaan Suomen hallituksen on nyt priorisoitava säästöjä ja löydettävä puoluerajat ylittävä tapa kohdistaa veronkorotukset ja leikkaukset. On pidettävä koko Suomi mielessä.

      - Yhtään turhaa verojenkorotusta tai menoleikkausta ei tehdä. Mutta yhtään tarpeellista ei myöskään jätetä tekemättä, sanoi Katainen.


      Ruotsalaisilla paljon näitä: "Yleishyödylliset yhteisöt" nauttivat laajasta verovapaudesta:

      Verovapaita ovat yleishyödyllisen yhteisön saamat jäsenmaksut, osingot, korot, vuokratulot osakehuoneistosta, siirtokelvottomalla vuokrasopimuksella vuokratulla tontilla olevan rakennuksen edelleen vuokraamisesta saatu tulo, lahjoitukset sekä luovutusvoitot muusta kuin elinkeinotoimintaan kuuluvasta omaisuudesta.
      Julkisyhteisöjen toiminta-avustukset yleishyödylliseen toimintaan ovat verottomia.
      Yleishyödyllinen yhteisö on perintö- ja lahjaverotuksessa verovapaa (Perintö- ja lahjaverolaki PVL 2 §).

      Lisäksi kunnissa voidaan määrätä yleishyödyllisestä käytössä oleville kiinteistöille alhaisempi verokanta,
      joka voi olla jopa 0 %.

      Jos yleishyödyllinen yhteisö täyttää laissa eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista määritellyt edellytykset, yhteisölle voidaan hakemuksesta myöntää enintään viideksi verovuodeksi kerrallaan huojennus tuloverosta elinkeinotulon sekä kiinteistötulon osalta. Huojennus ei koske arvonlisäveroa.

      Jaa viesti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      619
      2572
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      416
      2033
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      2000
    4. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1576
    5. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      67
      1509
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1488
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      124
      1243
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      22
      1060
    9. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      18
      1022
    10. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      988
    Aihe