Seurustelimme entiseni kanssa noin vuoden.
Hän ei ollut koskaan kenellekään kertonut rakastavansa, eikä varmaankaan rakastanut minuakaan kun jätti. Saatoin hänet myös omalla vaatimisellani karkoittaa, koska ainut asia mistä tappelimme on se, että hän ei osannut näyttää tunteitaan. Lopulta hän ei enää tiennyt haluaako olla kanssani vai ei ja erohan siitä lopulta tuli.
Suutuin asiasta, koska ero tuli ennalta aavistamatta ainakin minulle, eikä annettu mahdollisuutta tehdä asian eteen mitään.
Nyt erosta on kolme kuukautta ja vihan tunne on hävinnyt pois ja jäljellä on vain kaipaus. Tavallaan tiedän, että minulle toimisi hieman lämpimämpi nainen paremmin, mutta silti tässä oli jotain mikä laittoi sukat pyörimään.
Niin emme ole olleet kolmeen kuukauteen yhteydessä, koska itseppä katkaisin välit. Jotenkin tuntuu, että ei ole mitään järkeä ottaa yhteyttä, mutta sydän sanoo toista.
Mitä tehdä vai tehdäkö mitään?:D
Kannattaako exää lähestyä ja miten?
144
14977
Vastaukset
- 21v
Itselläni sama tillanne, mutta exäni (nainen) otti minuun yhteyttä ihan itse. Kyllä sinunkin kannattaisi, ei siitä mitään haittaa pitäisi olla :)
- jomppe'''
vuosia sittenhän tuo lähti, eikä takasin ole näkynyt. Kaipa ne ajanmyötä kyllästyy.
- Babbi
Kyllä! Pitää ottaa yhteyttä ja sopia asiat . Näin on Jumalan tahto!
Babbi kirjoitti:
Kyllä! Pitää ottaa yhteyttä ja sopia asiat . Näin on Jumalan tahto!
Pitääkö se jumala sotkea joka asiaan?
- pinnalta tunteeton
Tutulta kuulostaa. Aikaa on kulunut jo vuosia.
- Eivaloatunnelinpääss
7 vuotta on kulunut siitä kun erosin ainoasta naisesta jota koskaan rakastin/rakastan.
Kukaan sen jälkeen ei ole tuntunut oikealta. - 30 vuoden kokemus:
Eivaloatunnelinpääss kirjoitti:
7 vuotta on kulunut siitä kun erosin ainoasta naisesta jota koskaan rakastin/rakastan.
Kukaan sen jälkeen ei ole tuntunut oikealta.Eivaloatunnelinpääs,kirjoittamasi kokemuksesi on omiaan kertomaan sen,että onko eroamisien syyt hyvinkin äkkipikaisuuksien seurausta joita sitten halutaan jälkeenpäin katua ja selitellä ja jopa sovitella. Eikö voisi elää yhteistä elämää laulun tekijän sanoin "rakasta kärsi ja unhoita" jne.
Hyvä edesmennyt ystäväni oli ajautunut ero vaiheeseen menneinä vuosina ja hän halusi tavata minut. Istuimme,juttelimme ja hän halusi jakaa tuntojaan minulle olin kuuntelevana osapuolena tuossa hetkessä jota en unohda koskaan.
Lopuksi hän kertoi hyvin vaikuttavan kokemuksensa minulle sanoen seuraavaa.
Haluan sanoa sinulle: "älä koskaan elä niin,että joutuisit eroamaan vaimostasi,on tämä eron läpi käyminen niin kova prosessi,että haluan varoittaa sinua".
Minun vuosikymmenten kokemukseni on,että kun olemme itse kumppanimme valinneet niin pidetään hyvää huolta heistä ja nautitaan yhteisestä hyvästä jota elämä suo,se on elämän rikkautta.
Tuosta "vihreästä aidan toisen puolen sanonnasta" sen verran,että älkää hyvät ihmiset olko tuollaisen hapatuksen saastuttamia,että elämä olisi sitten parempaa,kun astuu kielletylle puolelle. Ei ole. - eroa miettivä
30 vuoden kokemus: kirjoitti:
Eivaloatunnelinpääs,kirjoittamasi kokemuksesi on omiaan kertomaan sen,että onko eroamisien syyt hyvinkin äkkipikaisuuksien seurausta joita sitten halutaan jälkeenpäin katua ja selitellä ja jopa sovitella. Eikö voisi elää yhteistä elämää laulun tekijän sanoin "rakasta kärsi ja unhoita" jne.
Hyvä edesmennyt ystäväni oli ajautunut ero vaiheeseen menneinä vuosina ja hän halusi tavata minut. Istuimme,juttelimme ja hän halusi jakaa tuntojaan minulle olin kuuntelevana osapuolena tuossa hetkessä jota en unohda koskaan.
Lopuksi hän kertoi hyvin vaikuttavan kokemuksensa minulle sanoen seuraavaa.
Haluan sanoa sinulle: "älä koskaan elä niin,että joutuisit eroamaan vaimostasi,on tämä eron läpi käyminen niin kova prosessi,että haluan varoittaa sinua".
Minun vuosikymmenten kokemukseni on,että kun olemme itse kumppanimme valinneet niin pidetään hyvää huolta heistä ja nautitaan yhteisestä hyvästä jota elämä suo,se on elämän rikkautta.
Tuosta "vihreästä aidan toisen puolen sanonnasta" sen verran,että älkää hyvät ihmiset olko tuollaisen hapatuksen saastuttamia,että elämä olisi sitten parempaa,kun astuu kielletylle puolelle. Ei ole.Ajatus on asiassasi hieno, mutta se ei yksinkertaisesti päde kaikissa tapauksissa.
- palavasti rakastunut
Eivaloatunnelinpääss kirjoitti:
7 vuotta on kulunut siitä kun erosin ainoasta naisesta jota koskaan rakastin/rakastan.
Kukaan sen jälkeen ei ole tuntunut oikealta.Mulla on 6 vuotta ja sama tunne ku sulla ei kukaan oo tuntunu oikealta sen jälkeen eikä sytytä samalla tavalla.
- 30 vuoden kokemus:
eroa miettivä kirjoitti:
Ajatus on asiassasi hieno, mutta se ei yksinkertaisesti päde kaikissa tapauksissa.
On varmasti totta tuo mitä kerroit. Lopputulokseen vaikuttaa niin moni muuttuja,että aina emme edes arvaakkaan niiden merkitystä.
Mutta kuitenkin meidän tulee luoda jo alkuun ajatus siitä,että kaikki (parisuhteet) aloittaa samalta "kalkkiviivalta"sen yhteisen taipaleen mutta onko niin,että matkaa tehdessä on helppo hypätä sivuun vastonkäymisten kohdatessa ja lähteä omalle "radalle"joka ei ole kuitenkaan ole ratkaisu kohdattuun vastoinkäymiseen.
Monet kosket ja suvannot olemme joutuneet kokemaan elämämme saatossa ja siksi voin sanoa,että näissä elämän "ristiaallokoissa"liian helposti yhteinen soutaminen katsotaan turhaksi ja airot jää toiselle.
Mutta kuten koskien laskussa niin on myös parisuhteessa,jossa on myös suvanto vaiheita elämässämme ja ne on omiaan antamaan aikaa oppia uusia tapoja selviytyä seuraavista haasteista joita eteen asettuu eikä ne välttämättä olekkaan enää ensimmäisten kertojen kaltaisia kokemuksia.
Nyt,kun olemme ns.aikuis ikään tulleita ja lapset aikuisia niin haluan rohkaista edelleen jokaista parisuhteessa kamppailevia,monia vaikeuksia kohtaavia pariskuntia ottamaan haasteet yhteisenä vastaan eikä miettiä että "emme voi jatkaa enää"sillä on tämä nyt kaiken noiden vuosikymmenten jälkeen niin kannattavaa ja palkitsevaa,kun saa rakastaa edelleen häntä jonka nuorempana halusi taluttaa vihille ja nauttia ehyestä perheestä. Jonka tahdon suoda myös sinulle.
Loppuun ajatus:parisuhde on kuin taide maalaus jonka aviopuolisot yhdessä maalaavat ja lopputulosta vanhuudessa ihaillaan:) - Eroa miettivä
30 vuoden kokemus: kirjoitti:
On varmasti totta tuo mitä kerroit. Lopputulokseen vaikuttaa niin moni muuttuja,että aina emme edes arvaakkaan niiden merkitystä.
Mutta kuitenkin meidän tulee luoda jo alkuun ajatus siitä,että kaikki (parisuhteet) aloittaa samalta "kalkkiviivalta"sen yhteisen taipaleen mutta onko niin,että matkaa tehdessä on helppo hypätä sivuun vastonkäymisten kohdatessa ja lähteä omalle "radalle"joka ei ole kuitenkaan ole ratkaisu kohdattuun vastoinkäymiseen.
Monet kosket ja suvannot olemme joutuneet kokemaan elämämme saatossa ja siksi voin sanoa,että näissä elämän "ristiaallokoissa"liian helposti yhteinen soutaminen katsotaan turhaksi ja airot jää toiselle.
Mutta kuten koskien laskussa niin on myös parisuhteessa,jossa on myös suvanto vaiheita elämässämme ja ne on omiaan antamaan aikaa oppia uusia tapoja selviytyä seuraavista haasteista joita eteen asettuu eikä ne välttämättä olekkaan enää ensimmäisten kertojen kaltaisia kokemuksia.
Nyt,kun olemme ns.aikuis ikään tulleita ja lapset aikuisia niin haluan rohkaista edelleen jokaista parisuhteessa kamppailevia,monia vaikeuksia kohtaavia pariskuntia ottamaan haasteet yhteisenä vastaan eikä miettiä että "emme voi jatkaa enää"sillä on tämä nyt kaiken noiden vuosikymmenten jälkeen niin kannattavaa ja palkitsevaa,kun saa rakastaa edelleen häntä jonka nuorempana halusi taluttaa vihille ja nauttia ehyestä perheestä. Jonka tahdon suoda myös sinulle.
Loppuun ajatus:parisuhde on kuin taide maalaus jonka aviopuolisot yhdessä maalaavat ja lopputulosta vanhuudessa ihaillaan:)Kun on elänyt suhteessa, jonka toinen puolisko on ansioitunut hoitamaan asioita valehtelemalla, niin en näe sellaisen maalauksen maalaamisessa loppuun mitään iloa saatika voisi kuvitella, että sitä vielä joskus ihailisi. Ennemmin maalaan oman tauluni.
- mainioo
30 vuoden kokemus: kirjoitti:
Eivaloatunnelinpääs,kirjoittamasi kokemuksesi on omiaan kertomaan sen,että onko eroamisien syyt hyvinkin äkkipikaisuuksien seurausta joita sitten halutaan jälkeenpäin katua ja selitellä ja jopa sovitella. Eikö voisi elää yhteistä elämää laulun tekijän sanoin "rakasta kärsi ja unhoita" jne.
Hyvä edesmennyt ystäväni oli ajautunut ero vaiheeseen menneinä vuosina ja hän halusi tavata minut. Istuimme,juttelimme ja hän halusi jakaa tuntojaan minulle olin kuuntelevana osapuolena tuossa hetkessä jota en unohda koskaan.
Lopuksi hän kertoi hyvin vaikuttavan kokemuksensa minulle sanoen seuraavaa.
Haluan sanoa sinulle: "älä koskaan elä niin,että joutuisit eroamaan vaimostasi,on tämä eron läpi käyminen niin kova prosessi,että haluan varoittaa sinua".
Minun vuosikymmenten kokemukseni on,että kun olemme itse kumppanimme valinneet niin pidetään hyvää huolta heistä ja nautitaan yhteisestä hyvästä jota elämä suo,se on elämän rikkautta.
Tuosta "vihreästä aidan toisen puolen sanonnasta" sen verran,että älkää hyvät ihmiset olko tuollaisen hapatuksen saastuttamia,että elämä olisi sitten parempaa,kun astuu kielletylle puolelle. Ei ole.Voisiko asiat paremmin ilmaista. Olen nähnyt ja kokenut tuota samaa. Ei se" vihreä puoli" ole koskaan parempi.
- Haloo-oooo
Eivaloatunnelinpääss kirjoitti:
7 vuotta on kulunut siitä kun erosin ainoasta naisesta jota koskaan rakastin/rakastan.
Kukaan sen jälkeen ei ole tuntunut oikealta.Tee ihmeessä jotain, maailmassa on ihan liian vähän aitoa rakkautta, siitä pitää taistella, heittäytyä vaikka hölmöksi, tehdä ihan kaikkensa että saa asiansa selvitettyä.
Pyydä anteeksi tai anna anteeksi, riippuen tapauksestasi, puhu ja kerro tunteesi, vaikka sitten jo olisi joku toinen hänellä, ota silti riski, ihmiset ovat niin vaihtelevista syistä yhdessä, eihän sitä koskaan tiedä.
Jos ei rakkaus ole sen arvoista että laittaa kaiken peliin, niin mikä sitten? Haloo-oooo kirjoitti:
Tee ihmeessä jotain, maailmassa on ihan liian vähän aitoa rakkautta, siitä pitää taistella, heittäytyä vaikka hölmöksi, tehdä ihan kaikkensa että saa asiansa selvitettyä.
Pyydä anteeksi tai anna anteeksi, riippuen tapauksestasi, puhu ja kerro tunteesi, vaikka sitten jo olisi joku toinen hänellä, ota silti riski, ihmiset ovat niin vaihtelevista syistä yhdessä, eihän sitä koskaan tiedä.
Jos ei rakkaus ole sen arvoista että laittaa kaiken peliin, niin mikä sitten?Ohhoh, hyvä kirjoitus "Haloo-oooo" kuin minun kirjoittama.
Varmaan se on luonnekysymys, että yrittää kaikkensa vaikka tuloksena olisikin "täys tyrmäys".- :)
trokee2 kirjoitti:
Ohhoh, hyvä kirjoitus "Haloo-oooo" kuin minun kirjoittama.
Varmaan se on luonnekysymys, että yrittää kaikkensa vaikka tuloksena olisikin "täys tyrmäys".Parempi vaikka kerta rytinä kuin ainainen kitinä, sanoi mummo vainaa.
Ja sinulle takaisin komplimentit,
Lukaisin pikaisesti edellisiä kommenttejasi ja suurin osa voisi olla meikäläisen näppiksestä.
Näköjään mies ja nainen vovati ajatella täsmälleen samoin.... - *voivat*
:) kirjoitti:
Parempi vaikka kerta rytinä kuin ainainen kitinä, sanoi mummo vainaa.
Ja sinulle takaisin komplimentit,
Lukaisin pikaisesti edellisiä kommenttejasi ja suurin osa voisi olla meikäläisen näppiksestä.
Näköjään mies ja nainen vovati ajatella täsmälleen samoin....ääh..typo
- Anonyymi
Eivaloatunnelinpääss kirjoitti:
7 vuotta on kulunut siitä kun erosin ainoasta naisesta jota koskaan rakastin/rakastan.
Kukaan sen jälkeen ei ole tuntunut oikealta.Aika kultaa muistot ja riivinraudatkin muuttuvat rakastettaviksi...
- toinen painos
Eikä mitä pojat, kuin uusia naisia tapailemaan! Vanhaan ei kannata enää palata, ei tule onnistumaan.
- k krapu
Kannattaa jos on tunteet tallella itsellä ja sen toisenhan saa selville kysymällä.
- jatkamatkaa
Mielestäni ei kannata ottaa yhteyttä, mikään ei muutu tulevaisuudessa kuitenkaan. Jollei hän nyt rakastanut sinua, tuskin tekee syvällisesti myöhemminkään. Etsii uutta naista samaan aikaan, kun on kanssasi.
Jatka elämää, avaat silmäsi, uusia, ihania ihmisiä on vaikka kuinka paljon. Muuta omaa kuviota, etsi uusista paikoista ja tilanteista, tsemppiä! :)- oo mikä oot
Jaa jaa "jatkamatkaa" oot siis sitä mieltä, että on suuntautunut erilailla? :)
Saattaahan sekin olla jos ei kovin lämmin aloittajaa kohtaan ollut, tai sitten ei rakastanut, muitakin syitä toki voi olla tässä elämässä.
Ehdotan, että kannattaa ottaa selvää..
"Jatka elämää, avaat silmäsi, uusia, ihania ihmisiä on vaikka kuinka paljon. Muuta omaa kuviota, etsi uusista paikoista ja tilanteista.."
Miks pitäs niin kovasti etsiä ja muuttaa omia kuvioitaan? Höpö höpö!! - Samaa mieltä
Jos kumppanisi olisi sun sielunkumppani, ei siitä kumpikaan lähtisi pois, ei halua, pysty, tahdo. Eli jossain on parempaa luvassa - semmoista, mitä et ajatellut edes olevan olemassa.
- Still wandering
Tein päätöksen ja otan yhteyttä, mutta vain välien korjaamiseksi, koska itse olen ne rikkonut. Aloitteen yhteenpalaamiseen saa tehdä hän, koska hän suhteen rikkoikin.
Jos mitään ei tapahdu, pidän kyllä silmät auki ja ei yhtään pöllömpää olla vaik yksinkin:D- ei heleppo
Hyvä olen tehnyt itse samoin samanlaisessa tilanteessa ja tekisin uudestaankin.
Oon sellainen, en luovuta vähällä!
Kannattaa jos on tosissaan, mutta ei huvikseen ja päissään :/
Tietenkin voi ottaa rohkaisua, jos kovasti jännittää..- CS
Ei kannata,kippasin jo vanhan pois
- TTYYNN
Ei todellakaan kannata ottaa yhteyttä. Ihan turhaa.
Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen, ota sellainen nainen joka tykkää sinusta.Aloittajan tapauksessa saattaa olla noin jos sitä lämpöä ei kerran ole.
Ruohon "vihreydestä oon kyllä eri mieltä, sille tielle ei loppua näy.
Unohda. Jos ei toinen tiedä mitä tuntee, on peli selvä. Ei se tunne kerjäämällä synny. Jos hän ei arvosta, hän ei ole "arvoisesi". Toinen ottaa yhteyttä, jos ottaa. Tuskin ottaa. Äläkä sitä jää odottamaan, kun maailmassa on miljardeja muita naisia.
Olet ihastunut ja luulet kaikenlaista. Kannattaa tiedostaa tunteiden vaarat. Melankoliassa ja vihassa ihminen on päinvastaisesti pessimistinen ja kyyninen, kun sinä olet ylioptimistinen ja toiveikas. Toivot asiaa, joka luultavasti on omalla laillaan mahdoton. Haluat kuitenkin uskoa siihen, koska siitä kuvitelmasta tulee hyvä fiilis. Et siis siksi, että se olisi oikeasti realistinen, kuten totesitkin.
Siinä missä aika parantaa haavat, siinä sinäkin "paranet" ja unohdat naisen ja löydät sopivamman, kun aika on. Juuri se toisen epävarmuus tunteistaan on tavallaan hyvä tärkeä merkki antaa jutun olla. Tärkeää on olla hyvä, erinomainen, keskusteluyhteys. Se tuo varmuuden tunteisiin.- 11+14
Tutki itseäsi. Mistä ero johtui, siis todella johtui? Miten me teemme valintamme? TIlanne kertoo heti, että sinulla itselläsi on ristiriita mielessä, et tahdo ja sitten tahdot. Olen lukenut erästä kirjaa, jonka mukaan tuon ristiriidan aiheuttaa opitut arvot ja ajatukset, ja niistä tulisi päästä eroon mikäli tahtoo selkeyttä mieleensä, ja sitä kautta elämäänsä.
Tutustu kirjaan Alkuajatus - Elämän pieni käsikirja. Se kuvailee mielen ja ajatusten toiminnot erittäin tarkalla tavalla, ja sen avulla oppii tarkastelemaan omia ajatuksiaan ja selkeyttämään mielensä. Mielen selkeytyessä toimintakin selkeytyy, eli elämä muuttuu toimivaksi kaikin osin. SIvulla www.alkuajatus.org on muuten ilmainen nettiopintopiiri jossa voi tutustua aiheeseen, käy kokeilemassa. - henkisesti rampa
Itsellä ero tuli lähes vuosi sitten, aikalailla omasta vaikutuksesta.. olin itse muka eroamassa monesti, ruoho oli vihreämpää jne enkä panostanut suhteeseen millään lailla. Otin suhteen itsestäänselvyytenä. Tuntuu että elin ihan horroksessa, sillä eron jälkeen (jonka loppujenlopuksi toinen osapuoli päätti) en ole muuta osannut tehdä kuin kaivata häntä ja tekisin mitä vain, että saisin hänet takaisin. Hän oli elämäni nainen, mutta en tajunnut sitä ajoissa - nyt en voi muutakuin harmitella elämäni suurinta virhettä koko loppuelämäni.
Eli jos jotain ohjetta tästä voisi rakentaa, niin tunne oma itsesi ja mitä lopulta haluat. Vasta ero herätti minut ja silloin asioita oli jo liian myöhäistä korjata. - x--nainen
Kuulostaa, että ei kannata haikailla perään. Itse olen nainen ja samassa tilanteessa miehen suhteen. Erottiin eri asuntoihin muistakin syistä ja nyt mietin, mikä tämä juttu on. Mies ei puhu ja osoita mitään hellyyttä, vaikka sovittin että jatketaan vaikka asutaan eri asunnoissa.
Tunteet ovat kaikonneet jo silloin yhteisasumisessa ja olen sinnikäs kuitenkin yrittämään ja haluaisin, että palattas yhteen. Vaan meiltä puuttuu kaikki parisuhteen elementit. Ei puhu, ei näytä tunteita, ei mitään..
Nyt sitten ollaan kuin ei oltaskaan! Näin ei voi jatkua, luottamus rakoilelee jo pahasti ja toista ei ymmärrä.
Parisuhteessa toisen ymmärtäminen on tärkeintä.- walk on home boy
Jos sä menet eri asuntoihin niin kai jo järkikin sanoo että juttu on LOPPU. Johan toi osoittaa että noin paljon vierasta haluamalla, että oikein eri asunto pitää tuotakin kusetusta varten hankkia. Herää muija!!! Et sinä sitä äijääs halua muuta kuin yhtenä muiden hoitojes joukossa. Exäs tunnisti mistä on kyse ja jätti sut pelaamaan pelejäsi. Luuletko ettei miehet mitään teidän metkuista tiedä. Walk on home bitch.
- Justjoo..
walk on home boy kirjoitti:
Jos sä menet eri asuntoihin niin kai jo järkikin sanoo että juttu on LOPPU. Johan toi osoittaa että noin paljon vierasta haluamalla, että oikein eri asunto pitää tuotakin kusetusta varten hankkia. Herää muija!!! Et sinä sitä äijääs halua muuta kuin yhtenä muiden hoitojes joukossa. Exäs tunnisti mistä on kyse ja jätti sut pelaamaan pelejäsi. Luuletko ettei miehet mitään teidän metkuista tiedä. Walk on home bitch.
Miten voi ollakkin niin, että miehet aina luulevat tietävänsä 'naisen metku'. Ootte ehkä kattonu liikaa leffoja, mutta ei naisilla niitä metkuja sen enempää ole kuin miehilläkään.
- sdskdjasd
Juu tiedän tämä fiiliksen. Itsekin seurustelin ihmisen kanssa kuusi vuotta josta toisen ja kolmannen vuoden "yritimme" oikein saman katon alla. Monesta syystä sekä asiasta johtunen ei todellakaan toiminut.
Erilleen muutto ja sen jälkeen homma oli pelkkää on/offia koko juttu. Monta irti ottoa ja monta paluuta oli edessä.
Vaikka toinen varmastikin oli monessa suhteessa tärkeä sielunkumppani niin suhde kärsi kuitenkin moisesta järjestelystä.
Pakko oli ottaa se viimeinen ratkaiseva askel ja heittäytyä sinne "tuntemattomaan".
Kuitenkin aivan turhaa rikkoa itseään ja toista kun tiedossa on faktat ettei juttu enää toimisi toivotulla tavalla.
- ie
Loppuko leipä pöydästä, joudutko nyt ite keittämään puuron ja siivoomaan?
- Ap
Näköjään tästä tuli ihan etusivun juttu, niin pitää sanoa, etten ole ottanut yhteyttä, enkä aio ottaa.
Joskus vaan sattuuu heikkoja hetkiä. - Tsemp-pi-ä
Voithan laittaa hänelle Facebookin kautta, tekstarilla tai vaikka sähköpostilla varovaisen viestin, jossa kerrot kaipaavasi häntä ja olet tullut katumatuulelle ja jos hän tuntee sinua kohtaan tunteita, jotka voisivat kehittyä rakkaudeksi ajan myötä, niin ehkä hän voisi antaa uuden mahdollisuuden sinulle vielä kerran.
Olen itsekin ollut siinä tilanteessa, että minä kerroin parin kuukauden seurustelun jälkeen rakastuneeni häneen, mutta mieheltä sain muistaaksen vasta 2-3 vuoden päästä tekstarin, jossa hän tunnusti rakastavansa minua. Ihmiset ovat erilaisia ja meidät on kasvatettu eri tavoin. Jos joku tulee kaltoin kohdelluksi esimerkiksi siksi, että hänen tunteilleen on naurettu tai jos ei ole lapsuudenkodistaan saanut sellaista kasvatusta, jossa rakkaudesta ja tunteista puhutaan, niin silloin joutuu aikuisena opettelemaan tunteiden tunnistamista ja niistä puhumista.
Voi olla, että suhteenne onnistuisi tai sitten ei. Et voi pakottaa häntä suhteeseen. Jos hän ei ole valmis (nyt tai ei koskaan), niin sitten on vain surtava ja mentävä kohti uusia tuulia.- kerran poissa
Minä evään jokaiselta minut jättäneeltä mieheltä mahdollisuudet lähestyä minua verkon kautta. Jos on kerran päättänyt, että maailmassa on niitä minua parempia naisia, niin sitten se on niin. Sitoutuminen on ainoa tie, jolla voi mitään ihmissuhdetta kuvitellakkaan kantavaksi. Ja edestakaisin sahaaminen ei ole mitään sitoutumista. Se on väkivaltaa.
- rakastaa,ei rakasta
kerran poissa kirjoitti:
Minä evään jokaiselta minut jättäneeltä mieheltä mahdollisuudet lähestyä minua verkon kautta. Jos on kerran päättänyt, että maailmassa on niitä minua parempia naisia, niin sitten se on niin. Sitoutuminen on ainoa tie, jolla voi mitään ihmissuhdetta kuvitellakkaan kantavaksi. Ja edestakaisin sahaaminen ei ole mitään sitoutumista. Se on väkivaltaa.
Täysin samaa mieltä
- Ikipukki123
Eipä kai. Ota itsellesi, kuin minäkin useita tyttöjä/ naisia, ja vekslaa heidän kanssa, miten parhaaksi katsot. He tekevät hyvää niin mielelle kuin muutenkin.
- vientiä on
No eiköhän ex-horatsusi vaihtanut omistajaa siinä vaiheessa kun jätit hänet, kärkkymässä oli varmaan jono miehiä jotka on sinua parempia joten kannattaa suosiolla vaihtaa jonoa.
- juupaseipäs.....
elä helkkarissa palaa vanhaan takasi
- avoimuuss
Eihän sinulla vaan ole mitään traumaa tuosta aiheesta?
- Still wandering
avoimuuss kirjoitti:
Eihän sinulla vaan ole mitään traumaa tuosta aiheesta?
Kyllähän tollanen jälkensä jättää, varsinkin kun oli toinen kerta vähän samantapaisella kaavalla. Ihmiset näköjään toistavat virheitään.
Ehkä nyt oon sit hieman fiksumpi ja yritän pysyä erossa kylmistä naisista.
Ehkä en myöskään pysty suhtautumaan naisiin vähään aikaa vakavasti.
- mp
Niinkö vähän tunnemme itseämme...Ja rakkautta. ¨
aika on oppia. - tätä mieltä
Kannattaa ottaa yhteyttä, jos sydän niin sanoo kerran. Sydänsuruilla ei kannata leikkiä, ne vaikuttavat ruumiintoimintoihin ja voivat aiheuttaa monenlaisia sairauksia myöhemmin ja aiheuttaa noidankehän, varsinkin jos on kovettunut sydän, joka vaikuttaa ihmisen itse huomaamatta emotionaalisiin tunteisiin. (Katkeruus, välinpitämättömyys, narsismi jne.)
Yhteyttä kannattaa ottaa vaikka nykyisillä mahdollisilla viestimillä, kuten matkapuhelin, facebook, sähköposti ja kertoa miten kaipaa. - SanteriK81
Minä jäpitän sitä jo, joten pysy poissa kupilta.
- loser.
Exäni otti eron minusta ja muutti pois. Nyt hän kokeiltuaan muutamia miehiä yllättäen haluaa viettää aikaa kanssani ja olemme meuhkanneet sängyssäkin.
Tiedän että tämä on vain tilapäinen comeback ja löydämme ne sopivammat jossakin vaiheessa mutta ihan kivaa huomata ettei sitä nyt ihan niin inhottava ole kuin jossakin vaiheessa ajattelin.
Winner takes it all, loser standing small. - matta1
Rakkaus itsessään on simppeliä ja helppoa, mutta kun alkaa vaatia ja "rajoittaa" se voi jotain sorttia ahdistaa. Ja sitten alkavat ongelmat.
Kun joskus kaksi ihmistä nainen ja mies kohtaisivat juuri siinä pisteessä, että he voisivat rakastaa ehdoitta ilman kumpaisenkaan kipuja ja entisiä historioita vailla malleja, rooleja etc. Mitä se olisikaan.
Mutta elävä elämä on, että noita kaikkia löytyy ja niitä on, joko toisella tai molemmilla enemmän tai vähemmän. Usein nuo asiat pitää parannella siinä sivussa tai ihastuu järjettömästi ja noi asiat sitten tulevat kuvioihin joisssai mutkassa jos ovat kesken. Voiko toista silti rakastaa niine kipuineen päivineen vai rakastaako toista juuri senkin tähden, koska hän on juuri se paketti sen tähden.
Aito rakkaushan on sitä, että laittaa toisen itsensä edelle viimepelissä.
Täydellisessä rakkaudessahan ei ole peloa ja se on laadultaan kuitenkin uhrautuvaa. - ota selvää
Entäpä jos vain otat yhteyttä ja kyselet vaikka kuulumisia. Kysy, mitä mieltä hän on/oli suhteesta jne. Pääset ehkä helpommalla niin, kuin mietit tuota samaa asiaa pahimmassa tapauksessa monia vuosia. Rohkea rokan syö. Voit sitten tehdä päätöksesi.
- kokemus puhuu
älä ota yhteyttä.menny mikä menny.uusia löytyy kyllä ja parempia.
- Aina.
Löytyy uusia entistäkin parempia naisia, vain epätoivoiset haikailevat exiensä perään. Tv: Aikuinen mies.
- Leijonan kevät
Exän perään haikaileva ei välttämättä epätoivoinen, vaan rakastunut eikä voi toista unohtaa eikä seurustella toisten kanssa. Itse erosin 3 kk sitten riitaisesti; "nappasin" viikon sisällä uuden miehen ja olin muka rakastunut.. yritin vain kuumeisesti unohtaa exäni, jota rakastan yli kaiken.. vedin pään täyteen joka viikonloppu, ettei eron tuska tuntuisi niin pahalle.. lopulta oli myönnettävä, etten välitä "uudesta miehestä, vaan haluan vain ja ainoastaan exän..
3 viikkoa törmäsin sattumalta exääni ja sen jälkeen ollaan oltu erottamattomat ja nyt osaan arvostaa häntä!!
- rva kaupungista
KUUNTELE SYDÄMESI ÄÄNTÄ.
Jos on niin että et osaa oikein erilläkään olla hänestä niin ota pikaisesti yhteyttä
ja kerro tunteesi ja ajatuksesi. - exNainen
Itseänsähän on osattava ensin rakastaa, että on mistä ammentaa kumppanilleen.
Itsetunto mahdollisesti alhaalla ollut sinun kaipauksesi kohteella..eikä ole osannut/luottanut yhdessäoloonne... kun ei kyennyt vastaamaan vaatimuksiisi tunteiden näyttämisestä.
Voithan sinä kysyä kuulumisia ja kertoa tunteesi, vaikka ette jatkaisikaan. Nämä ovat niin herkkiä ja hienoviritteisiä asioita, että selvittäkää tilanne kuitenkin.
Kuulostellen..koska hänkin on nyt etäisyyttä ottaessaan kyennyt hahmottamaan ehkä paremmin ja selkeyttämään kokonaisuutta..
Ole itse jämpti ja TIEDÄ MITÄ HALUAT, niin epävarmemman on mahdollisuus löytää itseään vahvemmaksi suhteessa.. tunteiden ollessa yhteneväiset kanssasi.
Ainakin selvität itsellesi missä mennään ja voit sitten jatkaa sen mukaan eteenpäin uusiin haasteisiin kanssaan tai löydät uuden. Mutta niin kauan kun kaipaat tiettyä, ei uusikaan pääse lähellesi.
Rohkeutta kysyy, mutta elämä on..TÄSSÄ JA NYT
TYYNEN RAUHALLISESTI ..riskillä- Totta puhut : )
Wau mikä kirjoitus! Kuin omasta elämästäni, voin todella samaistua tilanteeseesi. Tuli jotenkin hyvä mieli lukieassani tekstisi, kiitos : )
Kaikkea hyvää elämääsi ja onnea HÄNen kanssaan, toivotaan että kaikki kääntyy lopulta parhain päin. Totta puhut : ) kirjoitti:
Wau mikä kirjoitus! Kuin omasta elämästäni, voin todella samaistua tilanteeseesi. Tuli jotenkin hyvä mieli lukieassani tekstisi, kiitos : )
Kaikkea hyvää elämääsi ja onnea HÄNen kanssaan, toivotaan että kaikki kääntyy lopulta parhain päin.Piti myös lukea toi nimim. "exNainen" kirjoitus, jääny aikasemmin lukematta kun oli niin pitkä.
Joo, aivan samaa mieltä näin mennään..
- .............
Aina voi yrittää. Et sinä sillä mitään menetä, jos kysyt kuulumisia ja sitä mitä nainen on mietlä yhteenpaluusta. Jos uudelleen on esim. koeajan yhdessä ja mietitte sitten onko asiat hyvin molempien kannalta, onko nainen yhä yhtä kylmä.
Oma suhteeni päätyi omiin ongelmiini. Olen aina ollut se tunnevammainen osapuoli, jättänyt miehiä surutta, kiusannut, vältellyt sitoutumista jne. Tavattuani erään miehen kaikki muuttui. Aloin tuntemaan tunteita, joita en ollut koskaan tuntenut (perhettäni en rakasta, eikä minulla ole läheisiä tai luotettavia ystäviä, vain liuta kavereita) ja pelästyin. Aloin käyttäytymään välillä hyvin kylmästi miestä kohtaan, leikittelin vähän tunteilla ja yritin saada miehen mukaan ajatusleikkiin siitä millaista elämä olisi sinkkuna, aloin pelkäämään, olemaan salaisesti mustasukkainen. Silti ulospäin piti esittää tyyntä, mikä etäännytti minua miehestä entisestään. Toisin kuin muut, mies huomasi aina, jos minua vaivasi jokin. Jos sisälläni kiehui, se ei jäänyt hältä huomaamatta. Sen takia oli vaikea esittää kylmää ja koitin vain vältellä miehen katsetta ja kosketusta.
Mies oli hämillään ja jossain vaiheessa aloimme puhumaan erosta. Itkin yöt ja lopetin syömisen. Luulin, että ero huojentaisi oloa, mutta se vain pahensi asioita. Menin ihan sekaisin, olin entistä kylmempi, välinpitämättömämpi, en jaksanut tehdä juuri mitään. Yksin vietetyt yöt oli tuskaa ja toisten miesten kanssa vietettyjen öiden aikana exäni tunki mieleeni koko ajan.
Pikkuhiljaa aloin ymmärtämään, että olin menettänyt tärkeimmän elämässäni. Sattumalta tapasimme yhtenä iltana ja se oli sitten menoa.. Tunteet nousivat pintaan täysin uudella tavalla ja olimme jälleen toisissamme kiinni. Pian palasimme yhteen ja asenteeni on muuttunut totaalisesti. Mieskin on ollut onnellinen, kun olen oppinut puhumaan minua vaivaavista asioista ja näyttämään tunteet. Olen minä yhä ailahtelevainen, mutta.. Noh. Nyt osataan molemmat suhtautua asiaan oikein ja arvostaa sitä mitä meillä on, puhua asiat selviksi, jos on jotai mikä vaivaa mieltä. - ero on ero
Älä roiku entisessä elämässä ja tee hankalaksi toisenkaan elämää!
Kun lähdetään niin se siitä ja antakoon sattuma tuoda teidät uudelleen yhteen jos tullakseen, ei ruinaamalla...- ei ylp
Ei toi ole ruinaamista, paitsi kun ihmisen mielestä.
- tähän pakko jotain?
kannattaa: röymi sen eessä polvillas ja ano.
- hakkaa!!
tässä sulle neuvo------> hakkaa hanskaa!!!
mies rakastaa aina nainen ei ikinä..
- Gain the profit
Akka on selvästi laskelmoinut ja ollut katselemassa mitä kaikkea sun kauttasi ja ympärilläsi on, johon se pääsee osille ollessaan sun kanssasi. Rakastanut se ei ole ollenkaan, ja sen takia se ei ole voinutkaan tunteistaan puhua tai näyttää, KOSKA TUNTEITA EI OLE SILLÄ HETKELLÄ OLLUT! Akka on ajatellut että jos kaikki on oikein mukavaa se VOISI EHKÄ ajanmittaan vaikka koittaa olla rakastunut, mutta se ei ole ollut valmis. Sen takia kärttämisesi on vain ottanut sitä aivoon kun et ole antanut akalle rauhaa katsella mitä se voi voittaa jos se sinun kanssasi olisi.
Olin itse aivan samanlaisen nartun kanssa. Akka kärtti omakotitaloa ja halusi vielä testamenttiä jos jotain minulle sattuisi että se saa jatkaa asumista talossani.
Todella läpinäkyviä paskoja tuollaiset hutsut.- olet välinpitämätön
Hei mutta halloo, jokaisessa lehdessähän neuvotaan tekemään keskenäinen testamentti, jos ei ole naimisissa.Kuolemantapauksen sattuessa tämä avoliittomalli on osoittautunut tosi epäoikeudenmukaiseksi avopuolisolle, niin etten ymmärrä mitä vouhkaat. Ei hän silti sinun kuolemaasti toivo vaikka halusikin varmistaa turallisuuttaan kuolemantapauksen varalta.
En ymmärrä tuommosia miehiä, joille tuommonenkin asia tuottaa noin suurta naisen mollaamista. Sun ei kannata olla kenenkään kanssa, jos et tahdo pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan. - Gain the profit
olet välinpitämätön kirjoitti:
Hei mutta halloo, jokaisessa lehdessähän neuvotaan tekemään keskenäinen testamentti, jos ei ole naimisissa.Kuolemantapauksen sattuessa tämä avoliittomalli on osoittautunut tosi epäoikeudenmukaiseksi avopuolisolle, niin etten ymmärrä mitä vouhkaat. Ei hän silti sinun kuolemaasti toivo vaikka halusikin varmistaa turallisuuttaan kuolemantapauksen varalta.
En ymmärrä tuommosia miehiä, joille tuommonenkin asia tuottaa noin suurta naisen mollaamista. Sun ei kannata olla kenenkään kanssa, jos et tahdo pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan.Surkea viritelmä mennä joidenkin lehtien taakse. Sama kuin suomalaisilta haluttaisi kieltää takkojen käyttö, mutta lobataan kielto EU:n kautta, niin saadaan se NÄYTTÄMÄÄN siltä, kuin ei MEIDÄN HALLINTOIHMISET tätä ole halunneet, vaan EU MÄÄRÄSI. Kukahan oli ensin juttua ajamassa ja lobbailemassa.. Pitäähän ilmaisen polttopuun käyttö energiana saada tukituksi, niin saa taas verottaa öljyn ja sähkön välistä. Tottakai jos joku mies on niin tyhmä, että tekee testamentin, ja ottaisi miljoonien henkivakuutuksen, tulee nartuille suuria syitä tehdä tilit ja sievästi sipsutella uuden miekkosen kanssa taas rakastuneena ja tällä kertaa miljonäärinä. KATSO DISCOVERYÄ ja FBI Fileseja. Ne ovat pullollaan tapauksia joissa akat murhailevat ja myrkyttelevät miehiään jos sillä tilille pääsee.
- Still wandering
Si, Si!
- mätämunajuttu
Eihän tuossa videossa tapahtu mitään, jokunen äijä tupakoi tylsässä tupakointitilassa?
Siinäkö sinun sielunmaisemasi?
- tietää mistä puhuu
älä koske enää edes pitkällä tikulla !!!!
- Still Wandering
Eiköhän se pallo hänellä ole, tuleeko meistä mitään vai ei.
Hauska olla yövuorossa ja katsoa, miten tää ketju on kehittynyt
Kiitos vastauksista!. - näin se vaaan onn
Jos olette alle 25v niin ota yhteyttä, naiset eivät tiedä mitä haluavat alle 25v, vasta sen jälkeen ne ovat "löytäneet itsensä, naisena".
Jos taas olette 30v tai yli niin unohda koko juttu, ei vanha koira enää opi uusia temppuja joten se tilanne joka johti eroon, tulee olemaan sama jatkossakin.- I'm wondering
Pätisikö tämä muuten mieheenkin, ettei mies tiedä vielä nuorena mitä haluaa...? Naisen näkökulmasta kyllä voi pitää paikkansakin. Niin kauan kun ei tiedä, mitä haluaa, kannattaa jatkaa eteenpäin. Tulee päivä, jolloin parisuhdekin on selvää - ei tarvi pähkiä tunteita enää, puolin ja toisin. Ap:n tarina on oppia tulevaa varten. JATKA MATKAA!
- je
Mun ex on 55v. eikä ole löytänyt vieläkään ja baarielämä maistuu enemmän.
- Impotentti kapakala
je kirjoitti:
Mun ex on 55v. eikä ole löytänyt vieläkään ja baarielämä maistuu enemmän.
Sama täällä, ex-miehelle maistuu viina ja kapakat ja uusia naisia kuljettlee vaikk on täysi impotentti ollu jo pitemmän aikaa, yli 60-vuotias jo on. Uskoo olevansa Jumalan lahja naisille. Puistattaa koko äijä, ihmettelen miten huono arvostelukyky minulla on sinä päivänä ollut kun ensi kerran tapasin hänet:)
- ..........
Kannattaa ainakin sanoa, mitä tuntee.
Todennäköisesti tulet katumaan lähinnä menetettyä mahdollisuutta ja sitä, ettet kertonut.
Ainakin voit jatkaa eteenpäin ja päästä yli, jos vastaus on se mitä et halua kuulla.
Jos vastaus on sitten se mitä haluat kuulla, niin.......tarvitseeko mitään sanoakkaan :-) - keli
Lässyn,lässyn on joutavaa porukaa!:D
- BeenThereDoneThat
Pysy kaukana tuollaisesta naisesta, suhteen jatkaminen saattaisi kohtua todella kohtalokkaaksi sinulle satuttamalla sinua pahasti. Ei riitä että toinen rakastaa, sinä et häntä kiinnosta kuin seuran tai "sen" puutteessa.
- sydämensä särkenyt
vähän saman tyyppinen tilanne päällänsä..
kaipuu on suuri miehen luo ja syliin mutta tiedän että etsii jo uutta vaikka hänkin toisinaan haikailee takaisin päin. mutta vain kännissä. ei taida mies itsekään tietää mitä haluaa, mutta ei periaatteeestakaan anna periksi vaikka haluaisi itsekin takasin.
mies laittoi eron vireille,minulle asia tuli täytenä yllätyksenä.
asioita muutaman kk nyt mietittyäni olen tullut lopputulokseen ettei kyseinen mies taida osata rakastaa laisinkaan, mahdollisesti lapsen traumaattisten asioiden takia joita ei ole vieläkään käsitellyt ja selvittänyt itselleen vaan rakastaa vain sitä ihastumisen tunnetta ja rakkauden ensi huumaa..
haluaisin palata yhteen mutta en ikinä enää voisi luottaa 100%:sti mieheen koska aina olisi ajatuksena milloin hän seuraavan kerran pistää poikki ihan tosta noin vaan. ja jos luotto ei pelaa ni eihän silloin suhdekaan toimi. järki sanoo että näin paras mutta sydän huutaa kaipuuta aina vaan. rakastin , ja rakastan vieläkin miestäni sydämeni pohjasta mutta siihen ei auta kuin aika. ehkä se helpottaa ajan kanssa ehkä ei.. jää nähtäväksi.. - Yli 70v
Näyttää siltä että nuoret alunperinkään ota selvää omista ja toisen tunteita tosissaan,sänky houkuttelee enempi.
- kyllä ei kyllä
Jos sanoisi näin yksitotisesti että ei kannata, mutta sinun kannalta voisi olla hyvä katsoa se loppuun. Mitähän odotat siitä saavasi? Miksi se toimisi kun se ei toiminut tähänkään asti kysyy minä.
Mitä nopeammin unohdat sen parempi. ja kun et voi unohtaa niin ikävämpi juttu se sinun täytyy selvittää.
Teet mitä teet, mutta kunhan unohdat - Casanova69
Naisia ja metroja tulee uusia !! eli uutta matoa kokkuun tai sitten olet
loppu elämäsi puudeli joka on anellut takaisin!!- ei casanoova
Kerropa lisää tuosta loppuelämän luulostasi?
casanoova ei saa koskaan mitään pysyvää, juuri tuosta johtuen.
- Tyttö Mikkelistä
Siis sinä olet mies ja tuo toinen oli nainen? Ei ihme, että lähti haneen :DD, sulla on joku persoonallisuushäiriö, läheisriippuvuus tai joku muu vika.
- Tosi on
Entinen ei koskaan enää palaa!
- tosii on
Sulla ei oo ollu helppoo :/
- Tohelotunari
Ei kannata. Itse olen nainen ja haikailin ihmisen perään jonka kanssa luulin seurustelleeni. Palasimme muka yhteen..eise kestänyt. Ei tää mies ollu muuttunu mihinkään ja minä en edelleenkään ollut se love of the life hänelle. Mie nielin katkerasti sen, että vaikka itse olen edelleen häneen täysin rakastunu, jokaista varpaan päätä myöten, hän ei välitä minusta. Jos eine tunteet ole valmiina alusta asti niin ei ne siitä tulla tupsahdakkaan eikä kehity.
Ota uus mato koukkuun...:D no joo. Eipä kukaan tunnu miltään kun mielessä pyörii vain ex. :) - epäonnistunut?
Minä olen ollut suhteessa, jossa toinen meni ajan myötä juurikin tunteettomaksi. Erosimme jo aikaisemmin kertaalleen ja palasimme takaisin yhteen. Ongelmatkin palasivat, hän oli tismalleen sama mies, kuin ennen eroa. Lisäksi tuli pitkä kirjo uudenlaisia ongelmia.
Pitkän yrityksen ja toisen vakuuttelun jälkeen, jouduin hänet taas jättämään. Tämän eron jälkeen hän roikkuu minussa, vaikka en häntä takaisin halua. Voihan sitä kokeilla, mutta harvempi toisella kertaa enää onnistuu.... - jk
rt mitään
- Wanha ukko
Ensinnäkin, vuosi on vielä aika lyhyt aika edes oppia toista osapuolta kunnolla tuntemaan. Jos itsellä on tunteita pelissä, haluaa usein rakentaa kumppanistaan kuvan, joka ei mitenkään vastaa todellisuutta. Tämän tosin havaitsee vasta, kun tunnetaso on ns. normalisoitunut ja pystyy tarkastelemaan asioita rauhallisesti ja ilman tunnekuohua. Päätellen kertomastasi, ei ko. nainen kuitenkaan ollut sinulle "se oikea", vaan sinä vain halusit hänestä sellaisen tehdä. Ja ilmeisesti haluat vieläkin.
Toiseksi, lienet vielä aika nuori ja elämää on edessä, samoin mahdollisuuksia uusiin suhteisiin, jopa siihen kestävään ja "oikeaan." Oletko ottanut huomioon, että eroonkin on aina syynsä? Sinulla saattaa hyvinkin olla se elämäsi nainen vielä kaukana edessäpäin, eikä kannata aikaa tuhlata entisten haikailuun. Joskus tosin voi kestää vuosia, ennenkuin pääsee yli suhteesta, johon on tunnetasolla panostanut, mutta, karavaani kulkee ja koirat haukkuvat. Katse on suunnattava eteenpäin.- Kaatopaikalle miehet
Voi herrajumla tuota partnerin perässä juoksemista ja hakemista.
Ei parisuhde ole minulle tärkeää ollenkaan, olen voinut aina parheiten kun olen elänyt itsekseni, miehet ovat olleet vain lopulta kuin roska jossakin sohvalla, jokin homepesä:)
TÄysin tarpeettomia otuksia, joista ei ole muuta kuin vaikeuksia.
- mikään ei riitä
Joka kolmas ero johtuu tutkimuksen mukaan facebookista. Sosiaalinen media antaa kuvan että muilla on ihanaa ja rikasta elämää ja kauniita kuvia matkoista yms.
Oma elämä saattaa tuntua tylsältä ja kumppani surkealta kun näkee sinne "aidan toiselle puolelle" koko ajan.
Tiedän lukemattomia tapauksia joissa verkon kautta otetaan yhteyttä vanhoihin ihastuksen kohteisiin ja tyrkytetään itseään. Sairasta hommaa. Omaan elämään ei keskitytä enää vaan tutkitaan koko ajan uusia vaihtoehtoja.
Minunkin exäni oli yhteyksissä kaikkiin entisiinsä ihailua hakien ennen eroamme.- kaikki on itsestäkii
Ompas mahtava yleistys taas! :)
Luonteen heikkoutta ja huonoa itsetuntoa jos facebookisssa salaa kirjottelee muille. Tuollainen haihattelija saa mennäkin!
- hyvä vain
No onhan se hyvä jos facebookki antaa lohtua paskasuhteisiin.
- miiiiiina
antaa palaa, me exän kanssa erotu molemmilla uudet mutta toinen mielessä vain nyt ihmetellää miten tähän on tultu ja molemmat haluaa yrittää, mutta nyt on pieni etäisyysongelma vaan....
- rj toijala
minulla samanlainen kohtalo...tosin mun exäni otti ritolat puolen vuoden välein ja oli pari kk omillaan eli sossun harteilla....olimme 3 vuotta yhdessä , ja exä siis otti kimpsunsa ja kampsunsa 4 kertaa tänä aikana....mutta tuli aina takaisin...lopulta otti ja teki eropaperit, joihin minä hölmö panin nimeni, mutta sillähän ei ole vaikutusta, onko yhden vai molempien nimi. On ollut pari viikkoa nyt omissa oloissaa helsinkgissä sossun harteilla. Ja hän on filippiiniläinen 50 nainen. Hänen ainoa sukulaisensa suomessa olen minä. Sai viisuminkin perhesiteiden perusteella. Kuinkahan hänen nyt käy, kun on ilman perhesidettä ? Mahtaako ulkomaalaisvirasto hyväksyä hänet jäämään Suomeen ilman pätevää perustetta. Hänhän on ts. heitteillä tällä hetkellä.
Ja kuinka paljon tällaisissa tapauksissa sossu maksaa ja hyysää maahanmuuttajaa, jolla on ollutkin pohjimmiltaan tarkoitus hyötyä suomalaisesta miehestä ja päästä taloudellisesti parempaa asemaan, mitä filippiineillä ? Ollaanko sossussa niin höveleitä, että tutkimatta perusteita maksetaan, mitä vain ?
Minä en sinuna ottaisi häneen yhteyttä. Naiset on niin ihmeellisiä. Toiset kun päättää, niin sitähän ei muuta mikään. Ei, vaikka hirteen vetäisi.
Jos on takaisin tullakseen, niin tulee. Sen näyttää harkinta-aika. Minulla on hieman toivoa aikaisempien pakomatkojen kokemuksesta. Mutta toisaalta saattaa olla tulemattakin. Minä ainakin katselen uusia laitumia, vaikka ikää on 65 v...Onneksi niitäkin on.
Ölä ota yhteyttä. Routa porsaan kotiin tuo, jos on tuodakseen.
terv. toijalasta reino- omanapa
Ja sinussa ei mitään vikaa ja syytä naisen lähtöön?
- VIISAAN PUHE
Kannattaa ottaa rohkeesti yhteyttä jos sydän niin sanoo. Et tule koskaan löytämään toista saman vertaista.
- VIISAAN PUHE
Kannattaa ottaa rohkeesti yhteyttä jos sydän niin sanoo. Et tule koskaan löytämään toista saman vertaista.
- Ap
Tästä on tullut jo sen verran suosittu, et mut saatetaan tästä jopa tunnistaa.
Eksälle, jos oot tätä päätynyt lukemaan:
Emmä sulle osaa vihanen olla, mutta hommat ois voinut hoitaa pari pykälää nätimminkin. Se on sun tehtävä sit saattaa meitä yhteen, jos se on kohtalo.
Mä yritän jatkaa eteenpäin. - piia
SOITA HÄNELLE! Voi olla hän luulee, että sinä olet vieläkin vihainen hänelle.
- ikäväviiltää
Itsellä samanlainen tilanne. Olen nainen ja lähdin suhteesta. Muutin toiselle paikkakunnalle ja nyt on mennyt kaksi vuotta erosta.. Ikävä viiltää ja kaipaus on kova.. Missään väleissä ei olla eron jälkeen oltu. Erosin liian hatarin perustein loppujenlopuksi. Mitä tehdä? Kovasti tekisi mieli ottaa yhteyttä, mutta miten ja mitä sanoa kun ei tiedä toisen tilanteesta mitään.
- grjjm
No ehdottomasti otat yhteyttä jos sydän niin sanoo! Mitä siinä voisit menettää? Tavatkaa ja jutelkaa kunnolla. Aivan varmasti nainen myös haluaa selvittää välinne, hänelläkin voi olla ikävä, vaikkei sitä sinulle sanoisikaan.
- Tyttö24
On lupa kaivata toista niin kauan kun tarve vaatii..
- Still wandering
Voiskohan se pamauttaa ilmaan C4:llä?
- Kukko-Ukkonooa
"Saatoin hänet myös omalla vaatimisellani karkoittaa, koska ainut asia mistä tappelimme on se, että hän ei osannut näyttää tunteitaan. "
ei se kukko käskien kaakata- kana vai kukko?
"ei se kukko käskien kaakata"
Ei kukko kaakata, se laulaa mut eikös se ollu tässä tapauksessa kana?
Eli olis se kaakattanu, siis käskemätä mutta kun ei niin ei, olit oikeessa:
Ei kana käskien kaakata
Kuuntele sydäntäsi ja ota yhteyttä. Ei siinä mitään menetä.
Sinun on hyväksyttävä hänet sellaisena kuin on, kaikki eivät osaa näyttää/kertoa tunteistaan, eikä pakottaa voi.- Le Bron
Kuuntele sydäntäsi.
- oracle
Nainen ei rakastaa sinua, eikä tule rakastamaan. Period.
Maailmassa on paljon naisia, joku niistä rakastaa sinua. - Kypsymisen puolesta
Ehkä olis ensiks hyvä antaa itselleen aikaa aikuistumisprosessiin ja varmaan myös sille ex:lle. Jutusi kertoo selvästi, että olette vielä tunteissa ja elämänkokemuksessa keskenkasvuisia kakaroita. Ilmeisesti sänkyhommat ovat toimineet ainakin toisen mielestä riittävän hyvin, kun kaipuu on jäänyt.
- Isoo kul-li keijo
Täällä minä jyystän ex-tyttöystävääsi, juuri vedin 5 varvin. Aika lailla viikossa se on mennyt väljäksi,aivan sama kuin polkis tulpatonta mopedia.
- ex-on-ex
Pidä hyvänäsi. Kiitos.
- hhhhgggggggggggggggg
Ei helevata..uutta kiertoon vaan mitä noiden exien perään huokailee..höpöhöpö
- kuuntelija B
Otappa yhteyttä siihen exään, vaikkapa ihan vaan kuulumisien kyselyllä ekana.
Kyllä se siitä sitten lähtee jos on lähteäkseen ja jos on vielä yksin.
Toiset on vaan sellaisia "vauhdikkaita jotka pelkäävät yksin oloa ja takertuvat heti seuraavaan mahdolliseen ihmiseen kiinni.
Tappavat sillä tavalla tunteensa heti 'uudelleen rakastumalla' ja unohtamalla vanhat, mun työkaveri on justiin tällainen, yleensä jo pitkään jatkunut tapa. - kylmä kundi ja kova!
Next!
- Turha haikailla
Turhaa haikailla menneitä. Lähinnä vain romanttisessa viihdeteollisuudessa entinen nainen palaa takaisin ja vaikeuksien jälkeen he saavat toisensa.
Tosielämässä näin käy vain harvoin.
Ajan myötä unohdat hänet ja luultavasti uusikin löytyy.- kannattaa haikailla
"Turha haikailla" eihän se noin ole, vaan päinvastoin tosielämässä useammin palataan, viihteessä lennetään "kukasta kukkaan".
Mutta tosielämässä palaamisesta ei tarvitse tehdä suurta numeroa, monelle hyvän suhteen lopulta saaneelle on tullut myös myrskyjä kumppaninsa kanssa.
Pitää vaan miettiä mikä aallonkorkeus on ylittämätön ja mikä vain lopulta rauhallinen maininki.
- PÄÄ PYÖRÄLLÄ
"ero tuli ennalta aavistamatta ainakin minulle"
"itseppä katkaisin välit"
"välien korjaamiseksi, koska itse olen ne rikkonut"
"koska hän suhteen rikkoikin"
Minun on pakko tunnustaa, että olen hieman hämmentynyt. Kirjoitustesi perusteella ensimmäinen ajatukseni on, että tilanteenne on ollut jotenkin sekava. En ole edes ihan varma, miten tämä ero oikein on mennyt. Välillä saa kuvan, että nainen lähti "ovat paukkuen" ja välillä, että sinä itse katkaisit välit. Kummin asia oikeastaan on? Ehkä tämä on ensimmäinen asia, joka täytyisi selvittää?
Ja yhteydenottokysymykseen: jos asia vaivaa sinua todella, ota yhteyttä. Ei siihen kuole. Eipä tarvitse asiaa sitten enää pähkäillä. Eihän se helppoa ole, mutta eihän kenenkään muun tarvitse sitä tietää, jos se sinua jännittää. Forrest Gumpin sanoin "elämä on kuin suklaarasia, koskaan ei tiedä mitä saa". :-) (Ei päde välttämättä enää suomalaisiin suklaarasioihin, joissa on takana tarkkaan selvitetty konvehtien sisältö. :-D)
Ei kannata jättää itselleen epävarmaa oloa tai mitään hampaankoloon, sillä väsyttää vain itseään! Asiat selviksi ja eteenpäin! Kyllä onni sinuakin odottaa tavalla tai toisella, varsinkin kun näyttää, että olet valmis oppimaan myös virheistäsi, etkä vain porskuta asioita miettimättä eteenpäin. JA UNOHDA IHMEESSÄ C4:T YMS. VASTAAVAT, ellet sitten tarkoittanut Citroën C4:ää.
Kävi miten kävi, onnea matkaan! Elämän vuoristoradassa on monia mutkia, mutta se on silti ihana vuoristorata.
T. nimim. "ero 19 vuoden ja 2 lapsen jälkeen" - ja silti suosta noussut ja romahduksen jälkeen onnellinen. Välien selvittely kannattaa. (Huom. Emme ole palanneet yhteen, mutta välit ovat hyvät. Eikä minulla ole uutta kumppania, ja olen silti onnellinen, että saan elää!) - pfsa
Täällä ihan sama tilanne, paitsi olin itse se joka pakkasi kamat ja lähti. Nyt kokoajan vaan eksä mielessä ja vatsassa outo solmu. Kaikki tuntuu turhalta. Kolme kuukautta on nyt mennyt ja sama fiilis jatkuu.. Kuitenkin olen niin ylpeä, etten pysty palata vaikka mieli tekisi, odotan vain että eksä pyytäisi takaisin. Tiedän, naurettavaa ja säälittävää mutta minkäs voit...
- je
Niin minkäs sitä omalla tyhmyydelleen voi!
Mutta toivotaan että kohdallesi osuu sellainen ihminen jonka vuoksi olet valmis palaamaan. Siitä alkaa kasvaminen ja oikea rakkaus!
- EEVERTSIORG
Ei kannata ottaa yhteyttä. Se on jo unohtanut sinut ja sillä on luultavasti parempi "lohduttaja" tai "lohduttajia".
- Still wandering
Joo, toi c4 ei sitten ole mun juttu. Joku on vaan varastanut nimimerkkini.
- Still Wandering
Ehkä olen vain koira, jota on satutettu liikaa.
Jos mulle ojennetaan käsi, saatan murista tai purra.
Tääkin on vain ulvontaa tyhjyyteen joka kuullaan tai ollaan kuulematta.
Kuitenkin samalla toivoin salaa, että olisit nähnyt taivaalla saman kuin minä tänään. - Still wandering
Mutta kuitenkin oon päättänyt kanssa, että enää en aio olla suhteessa, jossa ei rakasteta. Luulin tietty tässäkin, että tilanne olisi jotenkin toisin, mutta kumppani ei vain osaisi sitä sanoa. Enää en tuollaista usko kenenkään suusta. Jos jotakin tuntee, kyllä sen sanoo.
Tää nyt menee vähän monologiksi... - Lähetä viesti
Voihan kaveri leikisti sanoa sinulle rakastavansa vaikka ei oikeasti rakastakaan ;)
Lähesty, lähetä emailia, laita tekstiviestiä, soita ellei sähköpostiin vastaa (tiedän ettei sähköpostit mene aina perille). - SS
Olet oivaltanut tärkeimmän asian! Toimivan parisuhteen ydin lähtee lämpöisestä, aidosta ja rakastavasta sydämestä, joka on valmis hakemaan vaikka kuun taivaalta toisen hyväksi. Jos tuota lämpöistä lähdettä ei ole, ei ole mitään. Ei ole yhtään mitään. Kaikki muu on feikkiä ja materiamismia, mikä ei kanna pitkälle. Se romahtaa ensimmäiseen vastoinkäymiseen. Jos toinen rakastaa, sen kyllä tietää ja tuntee. Olen onnellinen puolestasi, että olet päätynyt omissa pohdinnoissasi vastaavanlaiseen lopputulokseen! Olet jo todella pitkällä! Pidä silmäsi auki ja anna todelliselle rakkaudelle mahdollisuus. Ei elämää kannata haaskata menneen miettimiseen vaan täysillä eteenpäin ja tartu heti lämpöiseen hymyyn, jos semmoisen kohtaat, sillä niitä on nykyään harvassa;)
- Still wandering
Laitetaas viel loppuun osuvan biisin sanat.
Täähän ei ole rakkauslaulu vaan kertoo erosta.
One
Is it getting better
Or do you feel the same
Will it make it easier on you now
You got someone to blame
You say...
One love
One life
When it's one need
In the night
One love
We get to share it
Leaves you baby if you
Don't care for it
Did I disappoint you
Or leave a bad taste in your mouth
You act like you never had love
And you want me to go without
Well it's...
Too late
Tonight
To drag the past out into the light
We're one, but we're not the same
We get to
Carry each other
Carry each other
One...
Have you come here for forgiveness
Have you come to raise the dead
Have you come here to play Jesus
To the lepers in your head
Did I ask too much
More than a lot
You gave me nothing
Now it's all I got
We're one
But we're not the same
Well we
Hurt each other
Then we do it again
You say
Love is a temple
Love a higher law
Love is a temple
Love the higher law
You ask me to enter
But then you make me crawl
And I can't be holding on
To what you got
When all you got is hurt
One love
One blood
One life
You got to do what you should
One life
With each other
Sisters
Brothers
One life
But we're not the same
We get to
Carry each other
Carry each other
One...life
One - maan hiljaiset
Mieluummin ottaisin ihmisen joka ei sano kenelle tahansa mitä tahansa joku odottaa ja haluaakin kuulevansa kuin sellaisen joka julistaa kelle tahansa rakastavansa vaikkei tätä tarkoitakaan. Se, ettei jotain sano, ei tarkoita ettei näin ajattele eikä se että joku sanoo jotain tarkoita että tarkoittaa sitä.
- Näitäkin nähty
Mutta tietty on sitten näitä tapauksia, jotka ovat seurustelleen esimerkiksi viidenkin kumppanin kanssa ja sitten ei ole yhdellekään sanonut tuota maagista sanaa, niin kyllä sitten saatta olla ongelmia kyvyssä kiintyä normaalisti,
- tyhjät kattilat koli
Ei, vaan ongelma ilmaista itseään. Kiintymyksen tasosta sanat eivät kerro mitään.
- näin tekisin
Sanoilla se on kuitenkin aloitettava, eihän sitä läheisyyttä ja muuta tunteiden näyttöä ihan ensimmäiseksi, varsinkaan jos on kyse yhteenpaluusta.
- näin käynytt
Näitähän on jotka siirtyy nopeasti seuraavaan ja kuvittelevat suhteen joksikin on/ off jutuksi, vaikka olisi kysymys pelkästään suhteen siitä vaiheesta kun se alkuhuuma poistuu ja alkaa vakavampi seurustelu.
Ne elää kokonaan sen toisen elämää ja sen ehdoilla ja sellaista ei varmaan kannata lähestyä, se elää jo niin sen seuraavan ihmisen elämää ja ajatuksia.
Läheisriippuvuutta ja yksinolon pelkoa, huonoa itsetuntoa ym. potevia ihmispoloisia. - Ap
Kyl tää nainen pyörii vieläkin päässä, mutta ei enää niin positiivisessa valossa.
Tarkemmin ajtellen hänestä löytyy aika montakin narsistista piirrettä. Esimerkiksi ei osaa asettua toisen ihmisen asemaan, ei osaa puhua heikkouksistaan ja lisäksi peilaa omaa käyttäytymistään muisen odotusten suhteen. Tästä esimerkkinä kun tapasimme baarissa, kertoi että on vanhanaikanen eikä pidä yhdenillanjutuista, niin tästä puolentunnin kuluttua olikin toisen miehen kanssa sängyssä.
En itse väitä olevani herra täydellinen ja omat vikani tiedostan. Hänen kanssaan kuitenkin yritin parhaani.
Taitaa tää olla pitkllä tähtäimellä parempi vaan näin.
Tää olkoon jonkinlainen oppitunti, että kannattaa tutustua tarkkaan, eikä vain suinpäin ihastua.- ELÄMÄ
Kyl toi sun päätös oli varmasti hyvä noin! Jälkeenpäin asiat näkee selvemmin. Älä kuitenkaan ota tota sun omaa oppituntia "tarkkaan tutustumisesta" liian vakavasti opiksesi vaan luota ja usko edelleen sydämeesi! Opi mieluummin se, että et sekaannu kylmiin naisiin;) Kun tapaat ihanan ihmisen, elä täysillä ja anna tuolle ihmiselle & itsellesi mahdollisuus onneen. Kyllä sydän tuntee ja tietää puhtaan oikean rakkauden. Hyppää mukaan tuohon mahtavaan tunteeseen ja anna elämän & hetken viedä. Asiat menevät omalla painollaan ja tavallaan oikeaan suuntaan. On turha yrittää hidastella tunteitaan. Toihan on elämän suola ja rikkaus, että on tunteita, ne näytetään ja niistä nautitaan. Sen verran järkiminää matkassa, että karsit narkkarit, narsistit, muut "poikkeavat" ja ne kylmät persoonat ihastumislistaltasi...ne osaatkin jo nyt tunnistaa;D
Nauti elämästä ja elä nyt. Ei kannata jättää eläkepäiville fiiliksiä elämättä jääneestä elämästä. Satsaamalla täysillä saat elämästä 100 kertaa enempi irti ja voit myöhemmin sanoa eläneesi:))
- 6+7
Kyllä se tulee takas, jos on tullakseen.
- siiisko
Aina kannattaa lähestyä jos vaan on "puhtaat jauhot pussissa" eli rehellisellä pelillä.
Varsinkin silloin jos eron syy ei ole ollut mikään kovin ratkaiseva ja ette millään tulisi toistenne kanssa toimeen.
Pienet epäkohdat on hiottavissa ja kun tunnette jo toisenne se on helpompaa, ei tarvitse ihan aluku huumaa kokea, huumaa tietenkin mutta nyt molemmat järki ja sydän mukana.
Veikkaan että aika monella onnistuis eikä karkaisi eteenpäin tuntemattomaan..- Still Wandering
Sehän tässä olikin, koska itse en varsinaisesti syytä erolle nähnyt. Ei suhde täydellinen ollut, mutta oli siinäkin puolensa. Epäkohdat olisivat olleet hiottavissa. Mutta ilmeisesti toinen osapuoli ei asiaa samanlailailla nähnyt, kun hankkiutui minusta eroon ja kohtuu paskamaisesti.
Kyllähän mulla tätä ikävä on mutta tavallaan vihaan häntä samaan aikaan, sen tähden mitä hän teki. Pahin virhe nyt ois aloittaa joku suhde, koska tunteet on edellisen jäljiltä sen verran sekaisin. En myöskään itse aio ottaa yhteyttä, koska pelkään liikaa, että hän satuttaisi minua lisää. Hän on tehnyt sitä jo ihan tarpeeksi. Annan itselleni aikaa kesälle surra, siihen mennessä alan katsella uusia tuulia ellei ihmettä tapahdu.
- Still wandering
Ehkä se, mikä hänet karkotti, että odotin hänen rakastavan minua enemmän mitä hän pystyi. Mut ei tää näinkään kovin hyvältä tunnu:/
- 37301
Rakastamme toisiamme..toinen perhekeskeinen ja toinen haluaa olla vapaa...erosta 5 vuotta. Valitettavasti yksi rakkaudella tehty yhteinen lapsi! Eletään omilamme ja lapsesta huolihdemme parhaan mukaan ja sovusaa (useimiten).
- sellanen mieli
Tottakai kannattaa jos on jotakin asiaa.
Vaikkapa näin: "Hei, muistatkos xxxxxxxxx vielä minua?
Tuli mieleen, että mitähän sinulle kuuluu, ei olla aikoihin nähty tai kuultukaan toisistamme. Onko sinulla perhettä? Minä vielä vapaana ja erehdyksistäni toivottavasti viisastuneena harkitsevampi kuin koskaan.
Silloin kävi kuin kävi, harmi..
Jos tuntuu siltä niin kirjoita jotakin.. : )
Mukavaa päivää sinulle, terveisin xxxxxxx - Still wandering
Ei kyl tää juttu on jo taputeltu ja on hyvin näin.
Mul on jo ihan hyvät fiilikset yksin, mielummin näin kuin epävarman ihmisen kanssa.
Eikä sitä paitsi mulla ole enää mitään sanottavaa hänelle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1622017- 1211921
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill561586Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1761461- 1611399
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1771395- 521238
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761193- 591178
- 1191075