90-luvun kaltaisia kotimaisia sarjoja ei enään ole.

Jannnu82

Kuinka moni kaipaa vielä 90-luvun kaltaisia kotimaisia draama ja komedia sarjoja?
Kun ajattelee tätä nykyistä kotimaisten tv-sarjojen tarjontaa, niin tulee väkisinkin mieleen, että minne ovat kadonneet 90-luvun kaltaiset kotimaiset tv-sarjat? Sen ajan tv-sarjathan olivat nykyisiin verrattuna todenperäisimpiä ja harmittoman mukavia. Moni varmaan muistaa nämä kansaan iskeneet seuraavat kotimaiset ysärisarjat:

-Ruusun aika
-Metsolat
-Kovaa maata
-Puhtaat valkeat lakanat
-Elämän suola
-Kyllä isä osaa
-Onnea vai menestystä
-Samaa sukua eri maata
-Hynttyyt yhteen
-Blondi tuli taloon

90-luvun tv-sarjojen tarjonta oli siis melko monipuolista, ja mukaan mahtui niin draamaa kuin komediaakin. Mutta entäpä nykyisin? Edellä mainitun kaltaisia kotimaisia sarjoja ei mielestäni juurikaan tehdä nykyisin. Nykyiset kotimaiset sarjat ovat melko huonoja, ja vastaavat todellisuutta hyvin vähän. Myöskin niitä on erittäin vähän nykyisin, ja etenkin sellaisia joita viitsii katsoa. Tuossa luettelossa jäi mainitsematta kotikatu, joka myös 90-luvulla oli kova sana, mutta nykyisin ihan hanurista, jonka monet muutkin ovat varmaan huomanneet. Kun tarkemmin ajattelee, niin ainoita ja harmittoman mukavia 2000-luvun sarjoja olivat ne maalaiskomediat, ja sitten se muutama vuosi takaperin ollut tahdon asia -sarja. Salkkaritkin nyt vielä juuri ja juuri ihan katsottava sarja on, mutta kyllähän sekin loppujen lopuksi melkoista sontaa on, eikä siinäkään juuri ole todenperäisyyttä vastaavaa.
Mutta miksihän 90-luvun kaltaisia sarjo ei sitten enään tehdä? Lieköhän sen aikaiset käsikirjoittajat lopettaneet, tai sen aikaiset aiheet katsottu kuluneiksi ja haluttu siirtyä "nykyaikaan". Kotimaisen tv-tarjonnan mentaliteettihan tuppaa olemaan usein se, että mikä tekijöistä ja arvostelijoista on hyvä, niin se ei välttämättä iske kansaan juuri ollenkaan. Ehkä suurimpana syynä voi olla se, että silloin ennen suosittiin tv-sarjoissa perinteisiä arvoja, eli käytännössä perinteistä suomalaista elämää joka parhaiten ehkä puri kansaan. Nykyisin tekijät ja arvostelijat suosivat sitten ehkä enemmän taiteellisuutta ja omaperäisyyttä, joka ei ehkä niinkään kiinnosta ihmisiä. Kaikin puolin syitä voi kuitenkin vain arvailla. Noita ysärisarjoja on kylläkin uusintoina silloin tällöin tullut, mutta eivät ne enään kiinnosta niinkään, kun monet ovat ne jo kertaalleen nähnyt

3

1617

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elsa-Pekka

      Listalta puuttuvat sellaiset ohjelmat kuin "Alhola" ja "Viimeiset siemenperunat."

    • * * * * *

      LÄHES kaikki mainitsemistasi taisivat muten olla Ylen tuotantoa. Ehkä pitäisikin kysellä Yleisradiosta, mikseivät he enää halua tehdä pitkiä kotimaisia sarjoja.

      Yleisradio on tehnyt aina mainoskanavia laadukkaampia ohjelmia, mutta kai nämä säästötalkoot ovat nyt sitten purreet. Tai sitten he katsovat, ettei heidän enää tarvitse tehdä pitkiä sarjoja, koska mainoskanavat tuottavat niitä tuutin täydeltä.
      Jaskaa tosin lähinnä tuottavat nämä mainoskanavat.

    • wegrferhg

      Kyllä voisi uusia seuraavat joista pidin erityisesti ja tuli katsottua:
      Ruusun aika, Elämän suola, Blondi tuli taloon (oli sellaista hömppään, mutta katsottavaa) Puhtaat valkeat lakanat.

      Ei paljoa ole uusittu ylipäätään suomalaisia sarjoja Suomen ilmaiskanavilla.
      Uutta hyvää suomalaista sarjaa todella tarvittaisiin ja nimen omaa YLE:n puolelta, muu suomalainen draama (MTV, Nelonen) tuotannon sarjat ovat aivan surkeita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      391
      3981
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      217
      1972
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1480
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      154
      1330
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      991
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      60
      970
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      122
      920
    8. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      913
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      878
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      869
    Aihe