Suomen poliittinen tulevaisuus ja uuden puolueen tarve

Suomi on murroksessa.

Juuri tällä hetkellä on tapahtumassa suuria poliittisia muutoksia, mutta vielä merkittävämpiä politiikan uusia käänteitä on tulossa lähivuosina.

Vanha jako oikeistoon ja vasemmistoon on kuollut ja kuopattu. Hyvä niin, koska Ranskan perustuslakia v. 1789 säätäneestä kansankokouksesta alkanut jaoittelu on vanhentunut jo aikoja sitten.

Nykyisessä hallituksessa sekä Kokoomus että Vasemmistoliitto ajavat samaa politiikkaa Vihreiden säestyksellä. Jopa KD on saatu mukaan samaan kuoroon. Demarit taas ovat mukana missä hallituksessa tahansa, kunhan saadaan valtaa. RKP on Suomen hallitusten ikuisuuskummajainen, koska RKP:lla ei ole poliittista linjaa. RKP onkin mukana hallituksissa vain kiintiöperiaatteen takia.

Tämä kaikki tulee muuttumaan v. 2015 eduskuntavaaleissa.

Silloin ovat todelliset vastakohdat täysin selviä kaikille. Suomessa on vielä nykyistä ilmeisempi kahtiajako, mutta ei jako oikeistoon ja vasemmistoon.

Jakolinja menee seuraavasti.

Osa ihmisistä kannattaa Suomen jatkuvaa ja lisääntyvää yhdistymistä Euroopan unionin liittovaltioon, joka saa koko ajan lisää valtaa kansallisten päättäjien kustannuksella. Heidän mielestään tällainen kehitys on Suomelle eduksi. Tähän kehitykseen liittyy myös sen ajatuksen hyväksyminen, että tulevaisuudessa rahavallalle eli markkinavoimille tulee antaa valtioita ja Euroopan unioniakin suurempi päätösvalta, kuten Alexander Stubb on todennut. Samat ihmiset kannattavat myös Suomen liittymistä NATOon.

Toiset ihmiset eivät halua mitään edellä mainituista asioista. He eivät halua EU:n kehittymistä tiiviiksi liittovaltioksi, jossa Suomen itsenäisyys loppuisi kokonaan. Jäljellä olisi Euroopan valtio, jossa Suomi olisi pohjoinen maakunta. Sen jälkeen ei voitaisi enää juhlia Suomen itsenäisyyspäivää. Nämä ihmiset eivät halua myöskään Suomen liittymistä NATOon, vaan mieluummin omaa ja itsenäistä puolustusta. Samat ihmiset eivät halua sitäkään, että maailmassa rahavalta ja markkinavoimat saisivat määräävän aseman.

Tällä hetkellä tilanne on se, että vaihtoehto yhtä eli Suomen globalisaatiota kannattavat Suomen puolueista Kokoomus, nykyinen Keskusta, Sosiaalidemokraatit, Vasemmistoliitto, RKP, KD ja Vihreät.

Toisella puolella ovat lokalisaation kannattajat eli Perussuomalaiset ja Keskusta, mikäli Paavo Väyrysestä tulee Keskustan johtaja. Mukaan voisi tulla myös osa KD:n, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista, jotka eivät hyväksy puolueidensa nykylinjauksia.

Tässä tilanteessa olen miettinyt jo pitkään sitä vaihtoehtoa, tarvittaisiinko Suomeen vielä yksi puolue arvokonservatiiviselle ja kansallismieliselle puolelle, joka pitäisi myös tavallisen palkansaajan, mutta myös pienyrittäjän ja maanviljelijän puolta. Sellainen puolue, jossa voi olla reilusti uskova kristitty (sitä peittämättä kuten nyky-KD tekee), selvästi kansallismielinen eli suomalaisten parasta ajava (sitä häpeämättä), EU:sta eroamista ajava, voimakkaasti markkinatalouden ahneutta vastaan, suomalaisen työntekijän puolesta monikansallisia suuryhtiöitä vastaan ja koko Suomen kehittämistä ajava puolue, joka uskoo siihenkin, että historian oikeudenmukaisuus palauttaa vielä Suomelle takaisin kaikki Suomelta vääryydellä anastetut alueet, Karjalan, Petsamon, Salla-Kuusamon ja neljä Suomenlahden saarta.

Tämä kysymys on myös suuresti henkilökohtainen. Jouduin joidenkin ihmisten mielestä radikaalien käsityksieni vuoksi ulos Kokoomuksesta v. 2009 ja KD:sta v. 2010. En ehtinyt Perussuomalaisten listoille syksyllä 2010, kun ne olivat jo täysi. Minua ei hyväksytty Muutos 2011 –puolueeseen, koska maailmankuvani oli kuulemma liian erilainen. Liityin lopulta joulukuussa 2010 Itsenäisyyspuolueeseen, jonka kansanedustajaehdokkaana sain vain vähän ääniä (56 Uudenmaan vaalipiirissä), kuten koko puoluekin koko maassa (vain jotain vähän päälle 3000 ääntä, siis koko maassa). Totesin, että näin pienessä puolueessa ei ole mitään tulevaisuutta, joten erosin IPUsta keväällä 2011. IPUssa oli pienuuden lisäksi myös muita erooni vaikuttaneita asioita, kuten joidenkin jäsenten minua häirinneet maailmankatsomukselliset kytkennät (lähinnä Saku Mätön oleminen Suomen Share-järjestön johdossa), joita pidin mahdottomina IPUn linjaan nähden.

Kevään 2011 jälkeen olen ollut puolueisiin kuulumaton sitoutumaton poliittinen kommentaattori ja uskonnollisten sanomien välittäjä.

Jos tällainen puolue syntyisi, ja mikäli se saisi kannatusta, se voisi muodostaa v. 2015 eduskuntavaaleissa arvokonservatiivisen ja isänmaalliskansallismielisen enemmistöhallituksen perussuomalaisten ja Väyrysen johtaman Keskustan kanssa. Jos siinä vaiheessa KD:sta löytyy samaa ajattelutapaa, niin myös KD voi tulla mukaan.

Minä voisin perustaa tällaisen puolueen.

Jos saan ajatukselleni tarpeeksi kannatusta.