Halosen puheesta..Yhteisvastuukeräys

Tarja Halonen avasi perinteisen Yhteisvastuukeräyksen. Kuunnellessani Halosen puhetta tulin vakuuttuneemmaksi köyhyyden politisoitumisesta. Halonen kertoi että koko maailmassa on 1.4miljoonaa köyhää joiden päiväansio on alle 1 e. Tosi onkin en sitä epäile. Itse asiassa tuo luku on todennäköisesti jopa puolta isompi. Halonen on sitä mieltä että maailman köyhyys poistuu sillä että rikkaat valtiot kuten suomi ja varsinkin Suomen Kristillinen kirkko lievittää köyhyyttä avaamalla rahapussinsa nyörejä. Ja että ikäänkuin maamme Kristillinen kirkko olisikin suurimmassa vastuussa ja velvollisin avustamaan , mitä suurimmalla rahasummalla maailman köyhyyttä. Tällainen tilanne on nyt. Kuitenkin olen jälleen kerran taasen tässäkin asiassa Halosen kanssa eri mieltä. Ei siksi etteikö Kristillinen kirkkomme saisi avustaa. Mutta maailman köyhyyttä ei ratkaista suurillakaan rahamäärillä. Mikäli itse olisin saanut laatia Haloselle puheen (puhe olisi erilainen koska hän on kommunisti ja minä en) niin tekstini jatko olisikin toisenlainen. Se jatkuisikin näin. Mitä me itse voisimme sitten tehdä maailman köyhyyden , jois ei nyt heti poistamisen niin ainakin lievittämisen suhteen. Me voimme tehdä paljonkin. Kun tarkastellaan maailmanlaajuista köyhyyttä niin kaikissa niissä maissa ja tapauksissa köyhyys on poliittisista olosuhteissa olevaa köyhyyttä. Kaikki maailman köyhimmät maat ovat kommunistien hallinnassa. Siellä missä kommunismi on vähemmistönä niin aina siellä köyhyys on sitä vähäisempää. Sosialistinen ja Kommunistinen hallinto synnyttää köyhyyttä. Vaikka juuri nämä puolueet kaikkein eniten puhuvat mitä suurimmista solidaarisuuksista ihmisyyttä kohtaan. Miten meidän tulisi sitten erjessamme toimia jotta emme aiheuttaisi maailmaan enää lisää köyhyyttä. Jokainen yksilö kohdallaan parhaiten vähentää köyhyyttä äänetstämällä aina kun on vaalit vastaan sosialismia ja kommunismia. Eli antaa äänensä ei sosialistisille ehdokkaille. Vuosia sitten kun Yhdysvaltain Presidentti Ronald Reagan vieraili sen aikaisessa Neuvostoliitossa niin Neuvostoliiton edistysmieliset henkilöt jotka kannattivat uudistuksia ja Demokratiaa siellä kysyivät Reaganilta. Mitä meidän pitäisi tehdä että Neuvostoliitossa alkaisi todellinen Demokratia...Meillä ei ole aseitakaan. Lähettäkää meille aseita jotta voimme taistella. Reagan oli vastannut uudistusmielisille näin. Aseilla ei muuteta poliittista suuntausta eikä niitä teille toimitata. Vaan aina kun te äänestätte niin äänetäkää aina vastaan kommunistihallintoa. Vain äänestämällä ja vastustamalla te pääsette tavoitteeseen ja Demokratiaan. Olkoon tuo esimerkkinä meillekin . Siis aina kun äänestätte vaaleissa niin äänestäkää aina vastaa sosialismia ja kommunismia . Niin te kaikkein parhaiten edistätte köyhyyden poistamista maailmasta.
Ja lopuksi haluan toivottaa teille hyvää vuotta 2012.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kas,näin kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu