timaa
Enintään 70 kunnan Suomi vaatisi pakkoliitoksia
päivitetty tänään 8.2. klo 11:35
Kuntien vaakunoilla koristeltu käytävä Suomen Kuntaliiton tiloissa Helsingissä.
Kuntauudistuksesta ei selvitä ilman kuntien pakkoliitoksia, jos hallitus haluaa toteuttaa kuntauudistuksen alkuperäisessä aikataulussaan. Kuntaliitoksia pohtinut virkamiestyöryhmä ei usko, että uudistus onnistuu pelkkien kannustimien avulla. Työryhmän esityksessä Suomeen jäisi 66-70 kuntaa.
Lisää aiheesta:
Näin kuntia ollaan liittämässä yhteen päivitetty tänään 8.2. klo 11:25
Kotimaa
Puolustusvoimista lakkautetaan kuusi yksikköä
päivitetty tänään 8.2. klo 11:36
Kartta
Puolustusvoimista lakkautetaan kuusi yksikköä. Vuonna 2013 lakkautetaan Pohjois-Karjalan prikaati Kontiolahdella, Kotkan rannikkopataljoona ja Ilmavoimien teknillinen koulu Jämsässä. Vuonna 2014 lopetetaan Keuruun Pioneerirykmentti, Hämeen rykmentti Lahdessa ja Kauhavan Lentosotakoulu. Lisäksi tehdään neljä suurta joukko-osastojen yhdistämistä. Esimerkiksi Niinisalon tykistöprikaati ja Porin prikaati Säkylässä yhdistetään.
Lisää aiheesta:
Dragsvikin varuskunta säilyy päivitetty tänään 8.2. klo 11:05
Ilmatorjuntarykmentti liitetään Jääkäriprikaatiin päivitetty tänään 8.2. klo 11:01
Tykistöprikaati yhteen Porin Prikaatin kanssa päivitetty tänään 8.2. klo 10:50
Turku
Hurja isku Salolle - Nokialta potkut lähes tuhannelle
päivitetty tänään 8.2. klo 11:06
Nokian työntekijät kiiruhtavat tiedotustilaisuuteen Salohalliin.
Matkapuhelinyhtiö Nokia irtisanoo lähes tuhat tuotannon työntekijää Salon tehtaaltaan. Suunnitelman mukaan laitteiden kokoonpano siirretään Nokian tehtaille Aasiaan, jossa sijaitsee suurin osa komponenttitoimittajista. Salon tehdas keskittyy älypuhelinten räätälöintiin.
Lisää aiheesta:
Pro: Nokian autettava vuosia tulosta tahkonneita salolaisia päivitetty tänään 8.2. klo 11:16
Keskustele: Karmaisevatko jättileikkaukset? julkaistu tänään 8.2. klo 10:20
ELY-keskus: Irtisanotuille yksilöllinen työllistymissuunnitelma julkaistu tänään 8.2. klo 11:05
Kotimaa
Asiakas jää ilman korvausta kadonneista kirjaamattomista kirjeistä
päivitetty tänään 8.2. klo 07:35
Henkilö postilaatikolla.
Posti ei useimmiten korvaa kadonneita, myöhästyneitä tai vahingoittuneita kirjaamattomia kirjeitä tai postikortteja. Postilaissa on määritelty korvausvastuu Itellalle, mutta käytännössä ensimmäisen ja toisen luokan lähetysten kulkua postiverkossa on mahdotonta todentaa, joten vahingonkorvauksiakaan ei makseta.
Kotimaa
KHO: Suojelupoliisi saa pitää Rosenholz-aineistonsa salassa
päivitetty tänään 8.2. klo 10:28
DDR:n tiedustelupalvelun Stasin Suomea koskeva Rosenholz-tiedosto pysyy salassa. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan suojelupoliisin hallussa olevan tiedottaja- ja yhteyshenkilöluettelon julkistaminen vahingoittaisi Supon suhteita muiden maiden turvallisuuspalveluihin.

Vastaukset 47
Vanhimmat
Kyllähän tämä oli tiedossa. Suomalaiset haluaa kurjistumista.
kuka takaa syrjäkylien palvelut varsinkin vanhukset jotka jätetään kuolemaan oman onnen varaan.[ hyvinvointiyhteyskunta] kaikki ihmiset ajetaan kaupunkiin koska siellä on helpompi aivopestä ihmisiä.
Hei
Hei
Hei me
Milking
Sata kuntaa. Jää 10. Yhdeksänkymentä hyväpalkkasta kunnanjohtajaa kortistoon. Säästö roima, mikä muilla loisilla poikii valtavat sumat!
Suojatyöpaikat lopetettava ja äyrit alas!
Mitä Virkkusen potkuissa säästetään?
johtajille tullaan toki valtion/kuntien kautta tekemään uudet yhtähyväpalkkaiset keksityt virat alalla millä tahansa tai nimikkeillä!
Ei heillä minkään alan johtajilla ole mitään hätää,
vain kansalaisilta ne tulot otetaan veroissa ym asioissa, että isotuloisten palkat saadaan niillä maksettua!
Aukaiskaahan jo suomalaiset silmänne, ne olivat liian sirrillään pressan äänestyksen aikaan, nyt niitä "sumutuksia" aletaan maksella, eli mikään ei ole sitä mitä teille/meiille luvattiin 8 tulevan pressaihmisen voimin!
Kuten Pulkkinen sanoisi: "Olet asian ytimessä".
Tuhoaako
Täältä ne herrojen ylisuuret palkat ja bonukset maksatetaan duunarilta yliverotetusta ostovoimasta.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/06/1770713/hs-suomi-hyotyy-maahanmuuttajista-taloudellisesti
Ellet usko, niin
Arvaa vaan mitä päätöksiä pantataan syksyisten kuntavaalien jälkeen.
Ihmettelen miksi ensin piti julkaista ehdotus kuntakartasta? Eikö ensin olisi pitänyt selvittää mistä säästöt otetaan ja mistä ne muodostuvat?
Kun faktat olisivat selvillä, itse asiaa olisi helpompi viedä eteenpäin.
Nyt tulee sellainen mielikuva että isoille pomoille saadaan lisää alaisia ja heidän etunsa ja palkkansa paranee. Säästöt revitään lattiatasolta ja palvelujen käyttäjiltä, miksi tätä ei kokoomus sano suoraan?
Mielenkiinnolla odotan mitä tapahtuu terveydenhoitosektorille, luulenpa että entistä enemmän "kilpailutetaan" ja sehän sopii kokoomukselle?
Jos jostakin pitäisi säästää niin katsokaa 1970-1980-luvun organisaatiota ja mitä on tullut lisää? Sieltä löytyy eli karsittavaa on mutta kertokaa se mitä karsitaan, kiitos.
kokoomus voisi myös näyttää mallia eduskunnassa, puolet avustajista ja kansanedustajista pois. Suomen pankin työntekijöistä puolet pois.
Ministeriöistä puolet työntekijöistä pois. Oopperan ym. kulttuurin tuista puolet pois. Musiikkitaloja ym. ei enää saa rakentaa julkisilla varoilla.
Alkaa noiden toimenpiteiden jälkeen olla hyvä puskuri työvoimapulaa vastaan, Kataisen mielestä se uhkaa: http://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s
Jatkuva Kreikan tukeminen on pienen maan - kuten Suomi on - heti lopetettava. Tyhmä Suomen kansa äänestää kilvan kokoomusta ja demareita ja maksaa kiltisti Kreikan kautta Saksan ja Ranskan jatkuvia pankkisaatavia Kreikalta - ja nyt laitetaan jo Suomea ojennukseen rankimmalla tavalla - pitäähän näin Kreikkaan saada toki lisää rahaa kun kerran Merkel ja Sarkosi niin vaativat - huh-huh - ja kokoomus ja demarit ovat niin syvällä ja sisällä EU:N ytimessä kuin vain olla voi ja Suomen kansa kiltisti äänestää kokkareita ja demareita edelleen. -
Kreikka on käytännössä konkkakypsä, työttömyysprosentti on yli 20%. Siellä on millä maksaa...
http://yle.fi/uutiset/teemat/velkakriisi/2012/02/kreikassa_yli_miljoona_tyotonta_3246205.html
Kyllä tämä uusi presidenttimme vei meidät sellaiseen suohon että oksat pois! Missä on poliitikkojen vastuu, kyllä Kreikan ja muiden Etelä-Euroopan maiden luova kirjanpito on aina tunnettu. Taisi makeat EU-virat houkutella kärpäset EU-tortun ääreen?
Maanpetokseksi voisivat jotkut kutsua.
uhkaavaa työvoimapulaa vastaan jälleen 171 työntekijää: http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/?oid=201202118065
Kohta varmaan kuuluu jo että loputkin menee ellette tee töitä 1eur/pv ja ilman eläke-etuja, ilman lomia.
Hell
Nyt on vuorossa Ixonos. Hyvä juttu, taas vapautuu työvoimapulan paikkaajia!
Joko Sauli valmistelee ensimmäistä virallista puhettaan? Saa nähdä kenen puolelle asettuu.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/02/nokian_alihankkija_ixonos_vahentaa_ja_lomauttaa_3258685.html?origin=rss&utm_source=twitterfeed&utm_medium=twitter
LÄÄKKEITÄ KÄYTTÄVÄT vANHAT JA SAIRAAT KOKKARIT LAITTAA MAAN POVEEN :
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/02/tyoryhma_ehdottaa_laakekorvausten_leikkaamista_3260330.html
Unohtamatta että kuinka kokoomus on sallinut tuhannet pimeät virolaiset raksalla töissä.Miettikääpä paljon veroja jää saamatta ja joudutaan maksamaan Suomalaisille AMMATTIMIESTEN korvauset.Omaa jalkaa tässä sahataan....
äänestää päin peetä, oma syys nyt on, saa siinä hieroa silmiänsä ja valitella täällä!
kummaa kansamme on, ensin "ihaillaan" ja sitten "vihaillaan"
sitä saa mitä pyytää ja luulee paraikseen!
Oma vika kun oot sika, on lastekin sanonta!
Älä liioittele
Mukavaa
Hei
Hei
Ninistö ei hoida Venäjänpolitiikkaa tai ei osaa
Puupää se on.
Suvussa on muitakin...
Mölöölölän
Aisankannattajat
Annetaan
Kyllä
Hei
Kerran kuussa
Make
Ei
Mutta
Pelkkää
Molku
Loireiden
rasvaa naamaan ja
On
Hei
Ei
Miehet makaa ja
Lurija
Nyt