Soinn ja Kataisen Pro Finlandia -debatti

.

Isänmaallisuus kuuluu kielen ja poliittisen mielen suuriin sanoihin. Juuri päättyneissä TP-vaaleissa ei asiasta aidosti ja syvällisesti kukaan kuitenkaan lausunut tavuakaan, - eikä muuten kysyttykään. Aikaa ja paikkoja oli tarjolla, koukata vaikka peruskallion syvyydeltä, jäi hätäisiltä toimittajilta vain kysmättä - puhumatta.
Nyt jäljempänä puistattaa nuo osin överiksi menneet Sauli & Seta -riekkukaiset, jotka olivat makroluokkaista pintaliiitoa, jossa hupipuolta oli aivan överiksi asti tyrkyllä.


Soinin ja Kataisen debatti?

EN tiedä onnistuisiko koskaan, missään, mutta jotenkin tuntuisi olevan paikallaan kuulla vaikka otsikossa mainittujen puoluejohtajien käyvän debattiin Isänmaa -aiheesta.

Arvelen että kummalakin on Suomi jossain muodossaan itsestään ja osin heitä itseäänkin määräävä juridinen osa kansaivälisessä toiminnanssa, mutta uskon että mitä varmimmin Kataisen Pro Finlandia -patsas on pienempi ja se sijoaitsee jossain etelämässä, Itämeren etäläisellä rannalla, ellei peräti jo Brysselissä.

Soinin voima ja todellisen jytkyn jatkuminen ja laajeneminen on suoraan yhteydessä hänen rehellisyytensä ja sen kanssa, kuinka suuri ja lähellä omia rajojamme hänen Pro Finlandiansa sijaitsee.


Seppo Hietanen
454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

rehellisyys ovat yhtä kaukana toisistaan, kuin maa on kuusta! Läpä läpä seppo.

Äänestä

Soinin isänmaallisuuden kannatus punnittiin jo pressanvaaleissa. Suomen kansan mielestä Soini kuuluu pienen rasistisen vähemmistön johtajaksi, jolla ei ole mitään tekemistä isänmaallisuuden kanssa.

Äänestä

Soinin Pro Finlandia sijaitsee lähimmässä pubissa.

Äänestä
Aloittaja

Vähäinen mielenkiinto ja Soini-sylkijöitten ylivoima tulee esiin vastausten tulvassa. Mielenkiintoista olisi saada selville voiden sylkijöitten omat käsitykset Pro Finlandia - Isänmaa -mielikuvastaan.
Kannanilmaisujen laadusta ja saman kalaisuudesta saitin yleiseen linjaan päätellen voinee arvella että Pro Finlandia - käsite samaistuu näillä hupiveijareilla viinakaupan valintahyllyköllä komeaan patteriin Finlandia - vodkaa..

Pro Patria - on sankarivainakien muistokiven pääviesti. Änkyräjengi Hakaniemen rannassa ei liiemanlti noita kiviä kunnioita. Sitä vastoin heille lienee arvossaan suoraan SAK:n pääovelta avautuvan näkymymän kohde; Maailmanrauhan patsas, tuo 1980 -luvulla Moskovan kommunistien lahja Helsingin sirppiliiterin tovereille.

http://sarolehti.files.wordpress.com/2010/12/maailman-rauha.jpg

Tuo Romukasa on totta ja voimaa tämänkin saitin pääosan esittäjille, jonka aggresiivinen taisteluryhmä käyttää jopa tunnuksenaan tuota Moskovan vanhaa aatetta kuvaavaa romukasaa, "rautaako", itsekin sitä jo hieman empien.

SAK:n pääoven kulkijoille eikä sirppiliiterin lusmuille kuitenkaan sano mitään, - ellei siten herätä vihan tunteita - oheisen Pro Patria -kiven aihe, isänmaan puolesta henkensä uhranneitten muistopatsas

http://www.nastola.fi/matkailu/kuvat_nahtavaa/isot/muistom_pro_patria.jpg


SH

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7173133 kirjoitti:

.

Isänmaallisuus kuuluu kielen ja poliittisen mielen suuriin sanoihin. Juuri päättyneissä TP-vaaleissa ei asiasta aidosti ja syvällisesti kukaan kuitenkaan lausunut tavuakaan, - eikä muuten kysyttykään. Aikaa ja paikkoja oli tarjolla, koukata vaikka peruskallion syvyydeltä, jäi hätäisiltä toimittajilta vain kysmättä - puhumatta.
Nyt jäljempänä puistattaa nuo osin överiksi menneet Sauli & Seta -riekkukaiset, jotka olivat makroluokkaista pintaliiitoa, jossa hupipuolta oli aivan överiksi asti tyrkyllä.


Soinin ja Kataisen debatti?

EN tiedä onnistuisiko koskaan, missään, mutta jotenkin tuntuisi olevan paikallaan kuulla vaikka otsikossa mainittujen puoluejohtajien käyvän debattiin Isänmaa -aiheesta.

Arvelen että kummalakin on Suomi jossain muodossaan itsestään ja osin heitä itseäänkin määräävä juridinen osa kansaivälisessä toiminnanssa, mutta uskon että mitä varmimmin Kataisen Pro Finlandia -patsas on pienempi ja se sijoaitsee jossain etelämässä, Itämeren etäläisellä rannalla, ellei peräti jo Brysselissä.

Soinin voima ja todellisen jytkyn jatkuminen ja laajeneminen on suoraan yhteydessä hänen rehellisyytensä ja sen kanssa, kuinka suuri ja lähellä omia rajojamme hänen Pro Finlandiansa sijaitsee.


Seppo Hietanen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu