viiltelyarvet

Minulla on vasemmassa kädessä taisaisin välein pieniä arpia, joista haluaisin eroon. Viiltelin ahdistukseen viimekesänä ja minulle arvet ovat kuin muisto kaikesta pahasta, joten haluaisin ne pois. Ne ovat vaaleita lähes valkoisia ja pienentyneet huomattavasti,, paranevatko ne kenties ajanmyötä itsestään vai mikä neuvoksi ??
on vaikeaa unohtaa sitä ahdinkoa jos päivittäin joudun katselemaan vanhoja arpia kädessäni. onko mitään voidetta, tai ylipäätään mitään keinoa saada ne pois? apua kiitos, mitä todella haluan näistä eroon..

muistutan vielä että viilteliä ei puukkokädessä enää ajattele seurauksia, enkä kaipaa solvausta vaan helpotusta valkoisiin arpiini..
4178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Arpi on aina arpi. Ei häviä mihinkään. Pienimmät mitä olen tehnyt on useamman vuoden kuluessa häipyneet hiukan. Talvella kun ihoni on hyvin vaalea pienimpiä tuskin huomaa. Kun rusketun nekin taas alkaa näkyä. Valitettavasti ne eivät häviä minnekkään. Niihin tottuu. Tai minä ainakin olen tottunut. Ainut mikä auttaa on hyväksyä ne.

Äänestä

Hyväksy ne osaksi menneisyyttäsi. Ymmärrän kyllä nuo tunteet..

Äänestä

Itselläni on myös viiltelyarpia vasemmassa kädessä sekä jaloissa. Otin juuri tatuoinnin, joka peittää suurimmat arvet tuosta kädestä ja juuri ne, jotka yleensä näkyvät myöskin muille ihmisille. Olin kyllä ihan sujut itse omien arpieni kanssa, mutta on se paljon helpompaa olla ihmisten seurassa lyhythihasessa, kun ei ole niitä arpia kättä koristamassa. Ei tarvitse miettiä mitä muut ajattelevat.. Että jos peittoon haluaa, niin vaihtoehtoina on lähinnä tatuoida päälle tai hoitaa homma plastiikkakirurgin kanssa, joka tosin jättää myös ison arven. Kyllä niihin sitten ajan kanssa tottuukin. Voit myös itse muuttaa omaa ajatteluasi niin, että ne ovat muisto siitä, kuinka sinä selvisit siitä ajasta, vaikka se vaikea olikin. Vähän niinkuin taisteluarpia. Vaikeaa oli ja hölmöiltyä tuli, mutta silti ollaan elossa ja elämä jatkuu :)

Äänestä

Jos sinä et esim polta tai mitään eli suusi on puhdas nuole niitä! Minäkin viiltelelin koska se oli ihana tunne viileä viilto iholla niin nuolaisin niitä ja jos tuli arpi repäisin itsi ja annoin koirna nuolla (jotakin desinfioivaa niiden syljessä on :o) :D hyvä neuvo on

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eroon arvista! kirjoitti:

Minulla on vasemmassa kädessä taisaisin välein pieniä arpia, joista haluaisin eroon. Viiltelin ahdistukseen viimekesänä ja minulle arvet ovat kuin muisto kaikesta pahasta, joten haluaisin ne pois. Ne ovat vaaleita lähes valkoisia ja pienentyneet huomattavasti,, paranevatko ne kenties ajanmyötä itsestään vai mikä neuvoksi ??
on vaikeaa unohtaa sitä ahdinkoa jos päivittäin joudun katselemaan vanhoja arpia kädessäni. onko mitään voidetta, tai ylipäätään mitään keinoa saada ne pois? apua kiitos, mitä todella haluan näistä eroon..

muistutan vielä että viilteliä ei puukkokädessä enää ajattele seurauksia, enkä kaipaa solvausta vaan helpotusta valkoisiin arpiini..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu