Muistittehan

äänestää karavaanarit matkailuautoveron puolesta, lisääntyvän työttömyyden veronkorotusten ym muun riiston puolesta Presidentin vaaleissa. Voi helvattu mikä tohina oli fugessakin, hyvä ettei joutunut piestyksi kun ei luvannut äänestää. Siinä taas pölhökustaat antoivat äänensä hyväntekeväisyyteen, kun ovat niin perskuleen isänmaallisia. Voi linnunkiikku Pistää kadonnuttakin naurattamaan.
33186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Jorkka, jorkka... Et taaskaan ole ottanut aamulääkkeitäsi vaikka lupasit. Diapamireseptiä ei uusita jos ei dosetti tyhjene aamuisin.

Äänestä

Hyvä oli ettei joutunut jormuska piestyksi, kun ei meinannut lainkaan ymmärtää poistua paikkkunnalta vaikka selvin sanoin käskettiin..

Äänestä
  • Varohan tilhikäpy jos jorkka lukaisee kirjoituksesi, saattaa hermostua. Joudut vielä poistumaan Ameriikan puolelle. Ettei vain sinulla ole kaverisi tarpeita pamin suhteen" uhkailusi on hivenen sen tyylistä". Kerrohan oi veli missä 3 k paikkakunta on, oletko siellä taas päivystämässä jorkan liikkeitä. Oikein säälittää tuo tilasi, oletko aivan varma että terveytesi on kunnossa. Eihän sitä tietenkään, itse huomaa eikä toinen samanlainen karavaanarikaan. Voinhan minä pistää sinulle määräyksen pakkohoitoon, on sinne lievemmän hulluuden vuoksi ennenkin aivottomia ohjattu.

    Äänestä

  • Svi-duilija kirjoitti:

    Varohan tilhikäpy jos jorkka lukaisee kirjoituksesi, saattaa hermostua. Joudut vielä poistumaan Ameriikan puolelle. Ettei vain sinulla ole kaverisi tarpeita pamin suhteen" uhkailusi on hivenen sen tyylistä". Kerrohan oi veli missä 3 k paikkakunta on, oletko siellä taas päivystämässä jorkan liikkeitä. Oikein säälittää tuo tilasi, oletko aivan varma että terveytesi on kunnossa. Eihän sitä tietenkään, itse huomaa eikä toinen samanlainen karavaanarikaan. Voinhan minä pistää sinulle määräyksen pakkohoitoon, on sinne lievemmän hulluuden vuoksi ennenkin aivottomia ohjattu.

    Onko monipersoona jo ostanut Venäjältä valelääkärin todistukset, kun hoitoonohjaus lähetteitä lupaa entiselle työkaverilleen kirjoitella.

    Äänestä

Äänestin Niinistöä. Suunnitellut tässä että voisi sitä Jenniä polkaista joskus.

Äänestä

Jaa niin takaapäin salaa.

Äänestä

Ei taida kankimiehen ääni kelvata, edes marjastajien koppakerhon sihteerin valintaan. Eikä sieltä hoitolaitoksesta pääsekään äänestämään.

Äänestä

Ei kelpää monen muunkaan.

Äänestä

Suosittelisin jormapojalle seuraavalla tapaamisella lääkärin kanssa pyytämään 30 mg Normisonia 3 kertaa päivässä. Normaalit Diapamit sitten tukilääkityksenä päälle. Ellei annostus tunnu sopivalta, kaksinkertaista lääkitys. Jos harhat vieläkin lisääntyvät, valita Kotkan komissaariolle.

Äänestä

Edellinen on valekankimies. Oikea puhuu aina seksistä.

Eli minä. Totta en anna ääntäni. Vaan annan jotain muuta ja naisista tulee ääntä. Välillä niin paljon että käy naapurit kateuttaan valittamassa. Kun ei omalla isännällä seiso.

Äänestä

Normison on unilääke , sitä kun ottaa 3 kertaa päivässä niin pulinat loppuu.

Äänestä
  • Mainiota!

    Äänestä

Aloittaja

Sinähän sen tiedät, minä nukun yöni hyvin. En tosin tiedä tuollaisista mielisairaan hoitolääkkeistä mitään, mutta karavaanareiisa näkyy olevan hyvinkin paljon tarvitsijoita. No ohan SFC kuulemani mukaan harvinaisen suuri sekopäiden ryhmittymä. Noo olenhan sen jo toki huomannut, muutamien helmasyntejä miettiessäni. Katsastin iltalehdestä että setalle on annettu huomattava summa rahaa, toivottavasti ei minun veromarkkojani. Ohjaisin mielelläni veroni johonkin hyötykäyttöön enkä mihinkään epänormaaliin harrastustoimintaan. Setahan on kuin lennokkikerho, ollut sitä jo perustamisesta lähtien.

Äänestä
  • Noin yleisellä tasolla voisi todeta, että potkut saaneen paikallislinjan autokuskin eläkkeestä ei verotuloja kerry sen vertaa, että niillä ostaisi muuta kuin kenkänauhat kerran vuodessa. Ulkomaillekin joutuu matkustamaan toisten kustannuksella.

    Äänestä

  • Toivottu vieras kirjoitti:

    Noin yleisellä tasolla voisi todeta, että potkut saaneen paikallislinjan autokuskin eläkkeestä ei verotuloja kerry sen vertaa, että niillä ostaisi muuta kuin kenkänauhat kerran vuodessa. Ulkomaillekin joutuu matkustamaan toisten kustannuksella.

    Kerkisitkö monta kertaa potkut saada, alkoholihan syynä oli?

    Äänestä

  • Svi-duilija kirjoitti:

    Kerkisitkö monta kertaa potkut saada, alkoholihan syynä oli?

    Vastaas ny Svi-duilijalle jormuska ja pysykin totuudessa, edes kerran.

    Äänestä

  • Pikkutikka kirjoitti:

    Vastaas ny Svi-duilijalle jormuska ja pysykin totuudessa, edes kerran.

    Pieni tarkennus, jos sallit. Svi-duilija nimimerkki on yksi monipersoonan sivupersoonista. Svi-duilija nimimerkin käytön tarkoitus on ilmeisesti koittaa häiritä svi-duilijan viestien uskottavuutta.

    Olen monesti aikaisemminkin todennut. Monipersoonalla on niin syvälle juurtuneet maneerit kirjoitustyylissään, että ne tunnistaa aina helposti, käytti monipersoona mitä nimimerkkiä tahansa kirjoituksissaan.

    Minulle se melkein näköisnimimerkin käyttö on vahvistus siitä, että olen osunut kaivelemaan monipersoonan syvimpiä tuntoja raastavasti.

    Äänestä

Arvelin, että monipersoonamme yritti Svi-duilijan nimeä käyttäen suunnata esitetyn kysymyksen takaisin esittäjälleen. Oli raukka luulossa, että Pikkutikka olisi hänen entinen työtoverinsa, joka on tuonut tämän monipersoonan surkean alennustilan esille.

Näin ollen kaikkien karavaanarien kaveri riitelee itsensä kanssa kahdella nimierkillä. Samaa hämäystä hän on yrittänyt Käpytilhen nimerkkiä muuttaen käpytilhen nimellä. Kaikkihan nämä hämäykset ovat nähtävissä, kun jomppea vähän huudattaa.

Äänestä
  • Pikkutikan kohdalla pullat on hyvin uunissa. Hyvä niin! Tarkennukseni johtui osittain myös siitä, että monet vähemmän palstaa seuranneet eivät osaa erottaa hyvin samanlaisia nimimerkkejä Svi-duilija ja svi-duilija eri henkilöiksi. Sehän on juuri monipersoonan tarkoitus, kun otti käyttöönsä Svi-duilija nimimerkin.

    Äänestä

  • svi-duilija kirjoitti:

    Pikkutikan kohdalla pullat on hyvin uunissa. Hyvä niin! Tarkennukseni johtui osittain myös siitä, että monet vähemmän palstaa seuranneet eivät osaa erottaa hyvin samanlaisia nimimerkkejä Svi-duilija ja svi-duilija eri henkilöiksi. Sehän on juuri monipersoonan tarkoitus, kun otti käyttöönsä Svi-duilija nimimerkin.

    "Svi-duilija ja svi-duilija eri henkilöiksi"

    Helppoahan noiden erottaminen on: Ensinmainitulla on vain yksi monitoori, ja vastailee itselleen, jälkimmäisellä on kolme (3) monitooria, ja elämäntehtävänään vahtia karavaanipalstoja ja olla fokuksessa aina jos riitelyyn on vähäistäkään mahdollisuutta

    Äänestä

  • 15+19 kirjoitti:

    "Svi-duilija ja svi-duilija eri henkilöiksi"

    Helppoahan noiden erottaminen on: Ensinmainitulla on vain yksi monitoori, ja vastailee itselleen, jälkimmäisellä on kolme (3) monitooria, ja elämäntehtävänään vahtia karavaanipalstoja ja olla fokuksessa aina jos riitelyyn on vähäistäkään mahdollisuutta

    Toki svi-duilija tekee sen mitä nimimerkissään lupaa -sviduilee-. Yhden karavaanarit palstan seuraamisesta saa jo riittävästi aiheita sviduilemiseen palstan otsikon aiheesta poikenneille.

    Äänestä

Nyt sekoilee Pikkutikka pikkaisen. Toivottu vieras oli se, joka Vantaan paiukallisliikenteen epäonnisesta eläkeläiskuskin vaatimattomasta eläkkeestä lausui arvioitaan. Sitten Svi-duilija rohkeni epäillä, että alkoholilla saattoi olla osuutensa asiassa. Ihan rauhassa saa svi-duilija jatkaa pöllytystään. Monipersoona hikoilee jo lautaset vaahdossa. On siirtynyt jo laukalle.

Äänestä

Tiskaa välillä, et menetä malttiasi.

Äänestä

Saattaa yksinäisyys aiheuttaa synkkämielisyyttä, agressioita ja persoonallisuushäiriöitä. Joskus jopa johtaa äärimmäisiin seuraamuksiin. Moni jakaantunut persoonallisuus on ripustautunut kaulakiikkuun.

Äänestä
  • Lehtovaaran "Psykologia" kertoo perustiedot tuostakin vaivasta. Hoitamatta jääneestä kertoo lehdet. Esimerkkeinä Myyrmanni, Kauhajoki ja Norjan natsi Breivik. Aina kuolee syyttömiä. Onneksi joskus tekee omankin ratkaisun. Silloin on tappiot pienempiä.

    Täälläkin palstalla joku yksinäinen ulisee monellakin nimimerkillä yhtä aikaa. Tilanne pahenee jatkuvasti ja jääkin nähtäväksi, mikä on lopputulos???

    Äänestä

  • Koulunsa käynyt kirjoitti:

    Lehtovaaran "Psykologia" kertoo perustiedot tuostakin vaivasta. Hoitamatta jääneestä kertoo lehdet. Esimerkkeinä Myyrmanni, Kauhajoki ja Norjan natsi Breivik. Aina kuolee syyttömiä. Onneksi joskus tekee omankin ratkaisun. Silloin on tappiot pienempiä.

    Täälläkin palstalla joku yksinäinen ulisee monellakin nimimerkillä yhtä aikaa. Tilanne pahenee jatkuvasti ja jääkin nähtäväksi, mikä on lopputulos???

    Synkkä

    Äänestä

jo on sinulla siellä hoppissa vaikeaa, ja vielä vatsa vitopaskalla. Oi oi, kysele toisilta polhoiltä helpotusta vaivoihisi.

Äänestä
Aloittaja

kyllä tämä 2 kertaa pölhöjen (karavaanareiden) sivuille päivässä riittää. Parempi pysytellä viisaammassa seurassa ettei vain itse vajoa samanlaiseen transsiin.

Äänestä

Ruvetaanko Jorma ryyppäämään, ja puhutaan vielä pehmeempiä.

Äänestä
  • Sehän tässä huvittaakin kun Jorma näpyttelee selvinpäin itsensä kanssa jo nytkin pehmeitä, ja vielä selvinpäin kulkee hakaristi korvassaan.

    Kyllä viisaampi seura väistää kuten joka paikassa on käynyt, ja Arjakin joutuu oheiskärsijäksi, ihan mukava täti jutuissaan, mutta....

    Äänestä

  • 1+18 kirjoitti:

    Sehän tässä huvittaakin kun Jorma näpyttelee selvinpäin itsensä kanssa jo nytkin pehmeitä, ja vielä selvinpäin kulkee hakaristi korvassaan.

    Kyllä viisaampi seura väistää kuten joka paikassa on käynyt, ja Arjakin joutuu oheiskärsijäksi, ihan mukava täti jutuissaan, mutta....

    Eikö tuo ole karavaanarin pahimpia sairauksia, itsensä kanssa keskusteleminen?

    Äänestä

Ettei vain ole karavaanarit sairastuneet suu-kiinnitautiin. Kuinka on mahdollista, eihän taudin rääväsuihin pitäisi tarttua?

Äänestä

Mahdollisesti pahemmanlaatuiseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9591613 kirjoitti:

äänestää karavaanarit matkailuautoveron puolesta, lisääntyvän työttömyyden veronkorotusten ym muun riiston puolesta Presidentin vaaleissa. Voi helvattu mikä tohina oli fugessakin, hyvä ettei joutunut piestyksi kun ei luvannut äänestää. Siinä taas pölhökustaat antoivat äänensä hyväntekeväisyyteen, kun ovat niin perskuleen isänmaallisia. Voi linnunkiikku Pistää kadonnuttakin naurattamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu