Voidaan hyvinkin olettaa, että tilanteessa, jossa eduskunta on luopunut vallastaan vapaaehtoisesti (Lissabonin sopimus) ja siirtänyt Suomea koskevan lainsäädäntövallan (EU-direktiivit) perustuslain määrittelemän kansan kannalta katsoen kolmannelle osapuolelle, saattaa syntyä tilanne jossa Suomen tasavalta on de jure (ainakin de facto) purkautunut ja se on liitetty Euroopan Unioniksi kutsuttavaan liittovaltioon.
Tässä tilanteessa saattaa syntyä sotilasvalan tai juhlallisen vakuutuksen antaneille sellainen tilanne, että kuten eräs C.G.E. Mannerheim totesi vuonna 1918, että instituutio jollehän oli vannonut valansa oli lakannut olemasta. Näin vala oli hänen kohdallaan purkautunut.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Voit ryhtyä sivariksi. Se vaatii ainoastaan kahden viikon kurssin suorittamisen.
Sano suoraan vaan,että sisäinen homoseksuaalini on alkanut kolkuttelemaan,enkä voi mennä samaan pesuhuoneeseen muitten reserviläisten kanssa. Kerro myös, että olet aina ihannoinut Venäjää ja tahdot sen kansalaiseksi.
Aloita noilla faktoilla ja kerro täällä sitten miten kävi.
Järkeilysi on aika hyvin perusteltu ja vaatii niin vankat vasta-argumentit, että epäilen edes niiden löytymistä.
Lakiteknisesti lienet altavastaajana, tapauksesi mahdollisessa käsittelyssä.