Wallin, Quisling of Finland

Wallin upottaa RKP:n entistä syvemmälle, häpäisemällä Pohjois Karjalan Prikaatin kunnian ja sankarivainajat on inho RKP:tä vastaan kasvamassa vihaksi myös suomenruotsalaisia kohtaan.

Wallin on maanpetturi.
81395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

Esitit asian kärjekkäästi, mutta tottahan se on.

Äänestä
  • Sankarivainajat? Ja lässyn sässyn. Ei sankarivainajia silloinkaan pilkattu, kun Vaasasta suljettiin varuskunta, tai Oulusta, tai nyt Kauhavalta.
    Kuvottavaa, asialla ei ole sankarivainajien kanssa yhtään mitään tekemistä.

    Äänestä

  • .

    Desantit on paljastettava ja internoitava säilöön enempien vahinkojen välttämiseksi, paljon jo ehtivät aiheuttaa vahinkoa

    .

    Äänestä

Ennakkoluulonne on niin voimakas, että ette näe tosiasioita.

Sillä tarkoitan, että Wallin on eräs ministeri. Hän ei Suomen ruotsinkielinen väestö.

Äänestä

Miksi hän sitten muutti virkamiesten esitystä?

Äänestä
  • Uudenmaan prikaati säilyy, koska se on kielilain edellyttämä ainoa ruotsinkielinen joukko-osasto. Prikaatin lopettaminen edellyttäisi ensin lain muutos. On sitten Wallinin jääviys mitä vaan

    Pohjautuuko mielipiteesi vain varuskunnan ”ruotsinkielisyyteen” vai löytyykö ihan oikeitakin syitä?

    Äänestä

  • Tarkkailija kirjoitti:

    Uudenmaan prikaati säilyy, koska se on kielilain edellyttämä ainoa ruotsinkielinen joukko-osasto. Prikaatin lopettaminen edellyttäisi ensin lain muutos. On sitten Wallinin jääviys mitä vaan

    Turhaa selitellä jollakin kielilailla!

    Äänestä

  • sivustaseuraaja kirjoitti:

    Turhaa selitellä jollakin kielilailla!

    Joudumme yksinkertaisesti vaan elämään Suomen lain puitteissa, haluat tai ei

    Äänestä

  • Tarkkailija kirjoitti:

    Uudenmaan prikaati säilyy, koska se on kielilain edellyttämä ainoa ruotsinkielinen joukko-osasto. Prikaatin lopettaminen edellyttäisi ensin lain muutos. On sitten Wallinin jääviys mitä vaan

    Pohjautuuko mielipiteesi vain varuskunnan ”ruotsinkielisyyteen” vai löytyykö ihan oikeitakin syitä?

    UudPr ei säily, koska sillä ei ole perusteita säilyä tässä tilanteessa.

    Äänestä

  • 11 kirjoitti:

    UudPr ei säily, koska sillä ei ole perusteita säilyä tässä tilanteessa.

    Älä vaan perustele miksi ei ”ole perusteita”. Siihen sinulla ei ole kuitenkaan munaa.

    Äänestä

  • Tarkkailija kirjoitti:

    Joudumme yksinkertaisesti vaan elämään Suomen lain puitteissa, haluat tai ei

    Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan.

    Typerät ja aikansa eläneet lait on mitä pikimmiten muutettava !

    Svekot tarrautuvat aina vuosisatoja vanhoihin ja itse säätämiinsä lakeihin, joilla suomenkieliset on alistettu näihin päiviin saakka : Ja tähän on tultava muutos !

    Äänestä

  • Susilait kirjoitti:

    Miksi ei ole oikeus ja kohtuus saada suorittaa asepalvelus omalla kielellä? Niin sinäkin olet saanut tehdä.

    Äänestä

  • .yleiset syyt12 kirjoitti:

    Koska se ei ole maanpuollustuksen kannalta olennaista mutta sinä trollina tuskin viis veisaat tästä tosiasiasta koska et ole edes armeijaa käynnyt.

    Äänestä

  • Susilait kirjoitti:

    Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan.

    Typerät ja aikansa eläneet lait on mitä pikimmiten muutettava !

    Svekot tarrautuvat aina vuosisatoja vanhoihin ja itse säätämiinsä lakeihin, joilla suomenkieliset on alistettu näihin päiviin saakka : Ja tähän on tultava muutos !

    Sinä ”Susilait” kirjoitat
    ”Svekot tarrautuvat aina vuosisatoja vanhoihin ja itse säätämiinsä lakeihin, joilla suomenkieliset on alistettu näihin päiviin saakka : Ja tähän on tultava muutos”

    Tarkoitat ilmeisesti sitä, kun sinä joudut koulussa lukemaan ruotsia ja ruotsinkielinen joutuu lukemaan suomea. Se laki ei olekaan kovin vanha.

    Mitkä ovat niitä vuosisatoja vanhoja lakeja, tai vaikka uudempiakin. Ne jotka sinua alistaa?
    Puheesi taitaa olla ”löysää” skeida.

    Jaah. Eiköhän kaksikielisyydesta säädetyt lait ole ainakin sata vuotta vanhoja. Virolainen toki jyräsi pakkoruotsin peruskouluihin mutta onhan siitäkin jo kohta viisikymmentä vuotta.

    Se, että ruotsinkielisillä on samat oikeudet kuin suomenkielisillä on monelle todella raskas taakka.
    Hyvä esimerkki on juuri se, että yksi ja ainoa ruotsinkielinen varuskunta ei lopetettukaan, vaikka se on ruotsinkielinen. Mikä meteli siitäkin syntyi.

    Äänestä

  • .yleiset syyt12 kirjoitti:

    Miksi ei ole oikeus ja kohtuus saada suorittaa asepalvelus omalla kielellä? Niin sinäkin olet saanut tehdä.

    "Miksi ei ole oikeus ja kohtuus saada suorittaa asepalvelus omalla kielellä? Niin sinäkin olet saanut tehdä."

    Miksi romanit tai saamelaiset eivät saa suorittaa asepalvelusta omalla kielellään? Miksi oma varuskunta? Tarttuuko suomen kieli sotkussa, kuten kouluissa pelätään välitunneilla tapahtuvan?

    Äänestä

  • galsten kirjoitti:

    "Miksi romanit tai saamelaiset eivät saa suorittaa asepalvelusta omalla kielellään?"

    Vastaan kysymykseesi, vaikka tiedän että sinä itsekin tiedät miksi.

    Kuinka monta Suomen romaneista puhuu romanin kieli (indoarjalainen kieli)? Olisi muutaman varusmiehen varuskunta.
    Entä saamenkielisten määrä Suomessa? Arvioidaan, että saamenkielisiä Suomessa on n. 4000 henkilöä.
    Sekin varuskunta olisi muutaman varusmiehen varassa.

    Halusit verrata yllämainittujen kansalaisryhmät ruotsinkielisiin.
    Dragsvikin vuotuinen varusmiesten määrä on noin 1.600

    Äänestä

  • lies vain kirjoitti:

    Jaah. Eiköhän kaksikielisyydesta säädetyt lait ole ainakin sata vuotta vanhoja. Virolainen toki jyräsi pakkoruotsin peruskouluihin mutta onhan siitäkin jo kohta viisikymmentä vuotta.

    "Eiköhän kaksikielisyydesta säädetyt lait ole ainakin sata vuotta vanhoja."

    Joo ensimmäiset lait ovat, ja se kieli joka silloin virallisiin kieliin lisättiin oli SUOMEN KIELI, ei ruotsin kieli. Ensin oli siis ruotsin kieli ja sitten vasta suomi!

    Ensimmäisen varsinaisen kielilain Suomi sai vuonna 1922 ja sen sorvasi E.N. Setälä (Alex Stubbin äidin isoisän veli btw)

    Alkuperäinen kielilaki vuodelta 1922, sopii verrata nykyiseen.

    http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1922/19220148

    Äänestä

  • NGY kirjoitti:

    "Miksi romanit tai saamelaiset eivät saa suorittaa asepalvelusta omalla kielellään?"

    Vastaan kysymykseesi, vaikka tiedän että sinä itsekin tiedät miksi.

    Kuinka monta Suomen romaneista puhuu romanin kieli (indoarjalainen kieli)? Olisi muutaman varusmiehen varuskunta.
    Entä saamenkielisten määrä Suomessa? Arvioidaan, että saamenkielisiä Suomessa on n. 4000 henkilöä.
    Sekin varuskunta olisi muutaman varusmiehen varassa.

    Halusit verrata yllämainittujen kansalaisryhmät ruotsinkielisiin.
    Dragsvikin vuotuinen varusmiesten määrä on noin 1.600

    "Dragsvikin vuotuinen varusmiesten määrä on noin 1.600"

    Juttelin juuri erään kaverini kanssa, joka palveli Porin prikaatissa. Junassa kulki myös porukkaa Dragsvikiin. Tuumin, että taisi käydä melkoinen molotus ruotsiksi, mutta kaverini mukaan kuitenkin puhuivat suomea.

    Eräs tuttavani laitettiin Dragsvikiin nimensä perusteella, sukunimi ruotsalainen ja etunimi saksalainen, ei vaan osaa ruotsia.

    Mitä sekoilet muutaman miehen varuskunnasta kun kysymys on vain omalla kielellä saatavasta koulutuksesta.

    Äänestä

  • Tarkkailija kirjoitti:

    Uudenmaan prikaati säilyy, koska se on kielilain edellyttämä ainoa ruotsinkielinen joukko-osasto. Prikaatin lopettaminen edellyttäisi ensin lain muutos. On sitten Wallinin jääviys mitä vaan

    Pohjautuuko mielipiteesi vain varuskunnan ”ruotsinkielisyyteen” vai löytyykö ihan oikeitakin syitä?

    Ruotsin kielen suosiminen näivettää Itä-suomea.

    Kaksikielisyys on näivettänyt itä-Suomen taloutta jo 90 vuotta ja pakkoruotsi 40 vuotta. Aito kanssakäyminen itärajan yli ja Itä-Suomen taloudellinen kehitys on estetty kaksikielisyyden ja pakkoruotsin takia.

    Suomessa on tuettu ruotsinkieltä ja siten tuettu yrityselämää Länsi-Suomessa toimimaan Pohjoismaissa ja Ruotsissa. Mutta se ei ole ollut ilmaista koska se on koko maassa estänyt yrityselämää suuntautumasta suurin markkinoihin (Etelä-Amerikka, Kiina ja Venäjä ym.).

    Ei ihme että Itä-Suomessa on maamme köyhimmät paikkakunnat. Nyt olisi Itä-suomella mahdollisuus saada hyöty Venäjän markkinoista jos olisi Venäjän taitoisia ja venäläisen kulttuurin tuntijoita.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Eiköhän kaksikielisyydesta säädetyt lait ole ainakin sata vuotta vanhoja."

    Joo ensimmäiset lait ovat, ja se kieli joka silloin virallisiin kieliin lisättiin oli SUOMEN KIELI, ei ruotsin kieli. Ensin oli siis ruotsin kieli ja sitten vasta suomi!

    Ensimmäisen varsinaisen kielilain Suomi sai vuonna 1922 ja sen sorvasi E.N. Setälä (Alex Stubbin äidin isoisän veli btw)

    Alkuperäinen kielilaki vuodelta 1922, sopii verrata nykyiseen.

    http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1922/19220148

    Onneksi en tarvi minun Suomessani ruotsin kieltä mihinkään. Siksi en sitä puhu. Ikinä. Ja teen kaikkeni, että pakkoruotsi kitketään Suomesta. Samoin tekevät monet muut, jotka ymmärtävät ruotsinkielisten rasistisuuden. Suomenruotsi on kuoleva kieli. Kuolee pois kokonaan 50 vuoden sisällä, eikä meidän oikeiden suomalaisten tarvitse tehdä asialle oikeastaa mitään. Kaikki toimenpiteet sr:n kitkemiseksi tehdään vain tämän prosessin nopeuttamiseksi.

    Äänestä

  • Tarkkailija kirjoitti:

    Uudenmaan prikaati säilyy, koska se on kielilain edellyttämä ainoa ruotsinkielinen joukko-osasto. Prikaatin lopettaminen edellyttäisi ensin lain muutos. On sitten Wallinin jääviys mitä vaan

    Pohjautuuko mielipiteesi vain varuskunnan ”ruotsinkielisyyteen” vai löytyykö ihan oikeitakin syitä?

    Ei laki edellytä ruotsinkielistä varuskuntaa vaan _joukko-osaston_.

    Joukko-osasto voi sen sijaan olla missään vaan - ruotsinkielinennkin!

    Voisihan kielilain vaatimuksen toteuttaa sulauttamalla uudenmaan prikaati Pohjois-Karjalan Prikaatiin. Säilyisi sekä prikaati Karjalassa että hurrien ikioma joukko-osasto !

    Näin voisi viedä kaksikielisyyden ilosanomaa maan itäosinkin, jotka ovat uhkaavan vähän siitä saaneet nauttia.

    Ruotsikielen erikoisaseman kannattajat ovat vänäjän asialla - pian vaativat venäjänkieliset armaan itänaapurimme suopealla painostusavulla jeesatuna kolmatta kieltä Suomeen vetoamalla ruotsinkielisten asemaan

    Äänestä

  • suomalainen 40 kirjoitti:

    Onneksi en tarvi minun Suomessani ruotsin kieltä mihinkään. Siksi en sitä puhu. Ikinä. Ja teen kaikkeni, että pakkoruotsi kitketään Suomesta. Samoin tekevät monet muut, jotka ymmärtävät ruotsinkielisten rasistisuuden. Suomenruotsi on kuoleva kieli. Kuolee pois kokonaan 50 vuoden sisällä, eikä meidän oikeiden suomalaisten tarvitse tehdä asialle oikeastaa mitään. Kaikki toimenpiteet sr:n kitkemiseksi tehdään vain tämän prosessin nopeuttamiseksi.

    Onneksi me valistuneet ruotsinkieliset suomalaiset emme ole eikä valtaosa meistä ole koskaan ollutkaan samanlaisia änkyröitä kuin sinä.

    Ruotsinkielinen sivistyneistö ja heidän joukossaan nimenomaan vakaumukselliset fennomaanit nostivat aikoinaan suomen kielen kirja- ja kulttuurikieleksi ruotsin kielen rinnalle ja ryhtyivät pohjustamaan itsenäistä ja omaperäistä Suomea täällä Ruotsin ja Venäjän puristuksessa. Lopputuloshan on ollut valtava menestystarina!

    Se ettet sinä halua osata ruotsia on oma valintasi, ei haittaa minua eikä varmasti ketään muutakaan miekäläistä. Sitä vastoin olen iloinen että harva maikäläinen ajattelee samalla tavalla. Itse puhun vähintäin kohtuullisesti kuutta eri kieltä ja jokaisesta on minulle ollut hyötyä.

    Kukin taaplaa tyylillään. Faktaa on kuitenkin että, se ettet osaa ruotsia lainkaan / et suostu sitä puhumaan rajaa ulottuviltasi aikamoisen määrän työpaikkoja.

    Onnea ja menestystä sinulle kuitenkin mutta älä sitten syyitä muita jos jonain pvänä jotain unelmaduunia hakiessasi nousee seinä vastaan koska et osaa ruotsia.

    Äänestä

  • voi tietämättömät! kirjoitti:

    Ei laki edellytä ruotsinkielistä varuskuntaa vaan _joukko-osaston_.

    Joukko-osasto voi sen sijaan olla missään vaan - ruotsinkielinennkin!

    Kyllä ruotsinkielinen vaikka joukko-osasto voisi yhdistää johonkin toiseen varuskuntaan. Ainakaan tällä hetkellä näitä varusmiehiä ei kuitenkaan voi ripustella mihin vaan ympäri maata. Vuotuinen varusmiesmäärä on kuitenkin n. 1600.
    Missä varuskunnassa löytyy tilaa ilman mittavia investointeja? Selvä on että se on järjestelyjen kautta mahdollista tehdä, mutta jonkinmoisia investointeja sellainen järjestely kuitenkin vaatisi. Koko lakkautusprosessi on kuitenkin tehty taloudellisista syistä.

    Yritä sinäkin ” Sveduslobo” keskustella ilman sivistymätöntä hurrittelua.

    Äänestä

  • galsten kirjoitti:

    "Dragsvikin vuotuinen varusmiesten määrä on noin 1.600"

    Juttelin juuri erään kaverini kanssa, joka palveli Porin prikaatissa. Junassa kulki myös porukkaa Dragsvikiin. Tuumin, että taisi käydä melkoinen molotus ruotsiksi, mutta kaverini mukaan kuitenkin puhuivat suomea.

    Eräs tuttavani laitettiin Dragsvikiin nimensä perusteella, sukunimi ruotsalainen ja etunimi saksalainen, ei vaan osaa ruotsia.

    Mitä sekoilet muutaman miehen varuskunnasta kun kysymys on vain omalla kielellä saatavasta koulutuksesta.

    Jaa, että Drgsvikin porukka puhui junassa suomea eikä molottanut ruotsiksi. Tiedoksi, että molemmat kielet kyllä puhutaan.

    En oikein tiedä mitä haluat sillä todistaa, enkä siitä syystä tiedä mitä vastaisin.
    Sen tietysti voisin mainita että Dragsviikiin hakeutuu jonkin verran suomenkielisiäkin. Jos haluaa oppia ruotsia, siitä voi olla hyöty. Samalla tavalla kuin ruotsinkielisiäkin hakeutuvat suomenkielisiin varuskuntiin.

    Se, että varusmiehet junassa puhuivat suomea, ei kai mitään ihmeellistä ole. Usein on niin, että jos on yksikin suomenkielinen joukossa, niin puhutaan suomea. Useimmat ruotsinkieliset puhuvat kuitenkin jonkin verran suomea.

    Äänestä

  • NGY kirjoitti:

    Se, että ruotsinkielisillä on samat oikeudet kuin suomenkielisillä on monelle todella raskas taakka.
    Hyvä esimerkki on juuri se, että yksi ja ainoa ruotsinkielinen varuskunta ei lopetettukaan, vaikka se on ruotsinkielinen. Mikä meteli siitäkin syntyi.

    Samat oikeudet? Ja taas olet Tapio ilmeisesti viinaa ja nuskaa vetännyt sekaisin. Muumimamma Wideroosko kustansi. Kävittekö yhdessä taas Närpiön Alkossa.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Onneksi me valistuneet ruotsinkieliset suomalaiset emme ole eikä valtaosa meistä ole koskaan ollutkaan samanlaisia änkyröitä kuin sinä.

    Ruotsinkielinen sivistyneistö ja heidän joukossaan nimenomaan vakaumukselliset fennomaanit nostivat aikoinaan suomen kielen kirja- ja kulttuurikieleksi ruotsin kielen rinnalle ja ryhtyivät pohjustamaan itsenäistä ja omaperäistä Suomea täällä Ruotsin ja Venäjän puristuksessa. Lopputuloshan on ollut valtava menestystarina!

    Se ettet sinä halua osata ruotsia on oma valintasi, ei haittaa minua eikä varmasti ketään muutakaan miekäläistä. Sitä vastoin olen iloinen että harva maikäläinen ajattelee samalla tavalla. Itse puhun vähintäin kohtuullisesti kuutta eri kieltä ja jokaisesta on minulle ollut hyötyä.

    Kukin taaplaa tyylillään. Faktaa on kuitenkin että, se ettet osaa ruotsia lainkaan / et suostu sitä puhumaan rajaa ulottuviltasi aikamoisen määrän työpaikkoja.

    Onnea ja menestystä sinulle kuitenkin mutta älä sitten syyitä muita jos jonain pvänä jotain unelmaduunia hakiessasi nousee seinä vastaan koska et osaa ruotsia.

    Johannes Gutenberg ja Martin Luther opettivat aikanaan ruotsalaisen talonpojan lukemaan latinan sivistyskielellä, roomalaiset rakensivat vesijohdon, juutalaiset kalastajat raamatun..... voidaan mennä vaikka kuinka pitkälle. Fakta on se ettei "sivistys" mitä sillä nyt sitten tarkoitetaankaan kuulu yksityiselle vähemmistöryhmälle eikä erityisestikään sellaiselle jonka porukasta 160 000 asuu vielä tänä päivänäkin maaseudulla.

    Äänestä

  • NGY kirjoitti:

    Jaa, että Drgsvikin porukka puhui junassa suomea eikä molottanut ruotsiksi. Tiedoksi, että molemmat kielet kyllä puhutaan.

    En oikein tiedä mitä haluat sillä todistaa, enkä siitä syystä tiedä mitä vastaisin.
    Sen tietysti voisin mainita että Dragsviikiin hakeutuu jonkin verran suomenkielisiäkin. Jos haluaa oppia ruotsia, siitä voi olla hyöty. Samalla tavalla kuin ruotsinkielisiäkin hakeutuvat suomenkielisiin varuskuntiin.

    Se, että varusmiehet junassa puhuivat suomea, ei kai mitään ihmeellistä ole. Usein on niin, että jos on yksikin suomenkielinen joukossa, niin puhutaan suomea. Useimmat ruotsinkieliset puhuvat kuitenkin jonkin verran suomea.

    Pärjäävät siis suomenkielisessä joukko-osastossa, ainakin kielen puolesta, kuten romanit.

    Äänestä

  • galsten kirjoitti:

    Pärjäävät siis suomenkielisessä joukko-osastossa, ainakin kielen puolesta, kuten romanit.

    Kyllä, ainakin osa heistä. Itse en olisi siihen aikaan pärjännyt, mutta tänä päivänä kyllä.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Onneksi me valistuneet ruotsinkieliset suomalaiset emme ole eikä valtaosa meistä ole koskaan ollutkaan samanlaisia änkyröitä kuin sinä.

    Ruotsinkielinen sivistyneistö ja heidän joukossaan nimenomaan vakaumukselliset fennomaanit nostivat aikoinaan suomen kielen kirja- ja kulttuurikieleksi ruotsin kielen rinnalle ja ryhtyivät pohjustamaan itsenäistä ja omaperäistä Suomea täällä Ruotsin ja Venäjän puristuksessa. Lopputuloshan on ollut valtava menestystarina!

    Se ettet sinä halua osata ruotsia on oma valintasi, ei haittaa minua eikä varmasti ketään muutakaan miekäläistä. Sitä vastoin olen iloinen että harva maikäläinen ajattelee samalla tavalla. Itse puhun vähintäin kohtuullisesti kuutta eri kieltä ja jokaisesta on minulle ollut hyötyä.

    Kukin taaplaa tyylillään. Faktaa on kuitenkin että, se ettet osaa ruotsia lainkaan / et suostu sitä puhumaan rajaa ulottuviltasi aikamoisen määrän työpaikkoja.

    Onnea ja menestystä sinulle kuitenkin mutta älä sitten syyitä muita jos jonain pvänä jotain unelmaduunia hakiessasi nousee seinä vastaan koska et osaa ruotsia.

    Jos olette suomalaisia,miksi käytätte nimitystä suomenruotsalaiset?

    Äänestä

  • NGY kirjoitti:

    Jaa, että Drgsvikin porukka puhui junassa suomea eikä molottanut ruotsiksi. Tiedoksi, että molemmat kielet kyllä puhutaan.

    En oikein tiedä mitä haluat sillä todistaa, enkä siitä syystä tiedä mitä vastaisin.
    Sen tietysti voisin mainita että Dragsviikiin hakeutuu jonkin verran suomenkielisiäkin. Jos haluaa oppia ruotsia, siitä voi olla hyöty. Samalla tavalla kuin ruotsinkielisiäkin hakeutuvat suomenkielisiin varuskuntiin.

    Se, että varusmiehet junassa puhuivat suomea, ei kai mitään ihmeellistä ole. Usein on niin, että jos on yksikin suomenkielinen joukossa, niin puhutaan suomea. Useimmat ruotsinkieliset puhuvat kuitenkin jonkin verran suomea.

    Itseasiassa ruotsia kyllä sittenkin molotetaan.
    Viimeiset tutkimuksetkin puoltavat molotusta.

    Sinulla lienee unelma"duuni", jos on töiltä ollut aikaa opetella kuusi kieltä.

    Äänestä

  • tt kirjoitti:

    Jos olette suomalaisia,miksi käytätte nimitystä suomenruotsalaiset?

    Oletko kuullut, että Suomessa asuu esim. suomen saamejakin? Kysytkö nyt miksi?

    Äänestä

  • tt kirjoitti:

    Jos olette suomalaisia,miksi käytätte nimitystä suomenruotsalaiset?

    Olisko niin, että he ovat ruotsinkielisiä suomalaisia?

    Äänestä

  • NGY kirjoitti:

    Jaa, että Drgsvikin porukka puhui junassa suomea eikä molottanut ruotsiksi. Tiedoksi, että molemmat kielet kyllä puhutaan.

    En oikein tiedä mitä haluat sillä todistaa, enkä siitä syystä tiedä mitä vastaisin.
    Sen tietysti voisin mainita että Dragsviikiin hakeutuu jonkin verran suomenkielisiäkin. Jos haluaa oppia ruotsia, siitä voi olla hyöty. Samalla tavalla kuin ruotsinkielisiäkin hakeutuvat suomenkielisiin varuskuntiin.

    Se, että varusmiehet junassa puhuivat suomea, ei kai mitään ihmeellistä ole. Usein on niin, että jos on yksikin suomenkielinen joukossa, niin puhutaan suomea. Useimmat ruotsinkieliset puhuvat kuitenkin jonkin verran suomea.

    Huomaa kyllä tekstistäsi, että ruotsi on äidinkielesi. Ehkä puhepuoli sujuu suomeksi paremmin...

    Äänestä

  • Tarkkailija kirjoitti:

    Sinä ”Susilait” kirjoitat
    ”Svekot tarrautuvat aina vuosisatoja vanhoihin ja itse säätämiinsä lakeihin, joilla suomenkieliset on alistettu näihin päiviin saakka : Ja tähän on tultava muutos”

    Tarkoitat ilmeisesti sitä, kun sinä joudut koulussa lukemaan ruotsia ja ruotsinkielinen joutuu lukemaan suomea. Se laki ei olekaan kovin vanha.

    Mitkä ovat niitä vuosisatoja vanhoja lakeja, tai vaikka uudempiakin. Ne jotka sinua alistaa?
    Puheesi taitaa olla ”löysää” skeida.

    Maailma muuttuu koko ajan - se on aivan varmaa. Myös muutos pois pakkoruotsista ja kielellinen vapaus suomen koululaisille ja opiskelijoille kyllä vielä tulee.
    Tosin se vie oman aikansa ja vaatii tuekseen muutakin yhteiskunnallista kehitystä, jotta ymmärretään, että ruotsinkielellä ei tätä maata ylläpidetä.
    Suomenkielisten pitää vaan olla sitkeitä ja muistaa puhua vain suomea ja esimerkiksi englantia. Ruotsin kielen voi panna "varastoon". Jälkipolvet vielä kiittävät meitä, kun olemme aktiivisia kohdallamme. Jälkipolville tulee joskus vapaus valita mitä opsikelevat niilläkin oppitunneilla, jotka meiltä ovat tärvääntyneet ruotsin opiskeluun.

    Äänestä

  • NGY kirjoitti:

    Se, että ruotsinkielisillä on samat oikeudet kuin suomenkielisillä on monelle todella raskas taakka.
    Hyvä esimerkki on juuri se, että yksi ja ainoa ruotsinkielinen varuskunta ei lopetettukaan, vaikka se on ruotsinkielinen. Mikä meteli siitäkin syntyi.

    Mitä tarkoitat tällä viestillä ?

    Äänestä

  • Bara på svenska kirjoitti:

    Huomaa kyllä tekstistäsi, että ruotsi on äidinkielesi. Ehkä puhepuoli sujuu suomeksi paremmin...

    Sanoisin itse, että puhe on sama luokka kuin kirjoituskin. Sillä taidolla kuitenkin selviää.

    Äänestä

  • Muutos on jo matkall kirjoitti:

    Maailma muuttuu koko ajan - se on aivan varmaa. Myös muutos pois pakkoruotsista ja kielellinen vapaus suomen koululaisille ja opiskelijoille kyllä vielä tulee.
    Tosin se vie oman aikansa ja vaatii tuekseen muutakin yhteiskunnallista kehitystä, jotta ymmärretään, että ruotsinkielellä ei tätä maata ylläpidetä.
    Suomenkielisten pitää vaan olla sitkeitä ja muistaa puhua vain suomea ja esimerkiksi englantia. Ruotsin kielen voi panna "varastoon". Jälkipolvet vielä kiittävät meitä, kun olemme aktiivisia kohdallamme. Jälkipolville tulee joskus vapaus valita mitä opsikelevat niilläkin oppitunneilla, jotka meiltä ovat tärvääntyneet ruotsin opiskeluun.

    Minäkin olen siitä sama mieltä, että vapaa kielivalinta tulee aikanaan ennemmin tai myöhemmin. En ole pakkoruotsin kannalla.

    Eihän kukaan sitä väitäkään, että kuten kirjoitat ”ruotsinkielellä ei tätä maata ylläpidetä”, minusta naurettava väite.

    Siispä, vapaa kielivalinta kouluihin, mutta henkilöllä joka puhuu ruotsiakin, on etu työelämässä. Sillä kielellä kuitenkin selviää jollakin tavalla kaikissa pohjoismaissa.

    Äänestä

Tarkkailija valehtelee kuin Wallin. Joukko-osasto pitää olla, mutta missään ei sanota, että sen pitäisi toimia omana varuskuntana. Se voidaan hyvin laittaa toimimaan muussa varuskunnassa.

Kauheaa katsoa Wallinin porukan jatkuvaa valehtelua.

Äänestä
  • Ruotsinkielinen varuskunta voisi toki olla yhdessä jonkun suomenkielisen varuskunnan kanssa. Kuitenkin niin kauan kun Suomi virallisesti on kaksikielinen, varusmiespalvelukin on järjestettävä kahdella kielellä.

    Siitä syystä varuskunnan siirto toiselle paikkakunnalle olisi tuonut hyvin pieniä säästöjä. Koko lakkauttamisoperaatiohan tehtiin säästösyistä.

    Lakkautetun suomenkielisen varuskunnan varusmiehiä voidaan ”ripotella” toiseen varuskuntaan mihin vaan, toisin kuin ruotsinkielisiä varusmiehiä.

    Kysyn vielä kerran, pohjautuuko mielipiteesi vain varuskunnan ”ruotsinkielisyyteen” vai löytyykö ihan oikeitakin syitä?

    Äänestä

  • Tarkkailija kirjoitti:

    Ruotsinkielinen varuskunta voisi toki olla yhdessä jonkun suomenkielisen varuskunnan kanssa. Kuitenkin niin kauan kun Suomi virallisesti on kaksikielinen, varusmiespalvelukin on järjestettävä kahdella kielellä.

    Siitä syystä varuskunnan siirto toiselle paikkakunnalle olisi tuonut hyvin pieniä säästöjä. Koko lakkauttamisoperaatiohan tehtiin säästösyistä.

    Lakkautetun suomenkielisen varuskunnan varusmiehiä voidaan ”ripotella” toiseen varuskuntaan mihin vaan, toisin kuin ruotsinkielisiä varusmiehiä.

    Kysyn vielä kerran, pohjautuuko mielipiteesi vain varuskunnan ”ruotsinkielisyyteen” vai löytyykö ihan oikeitakin syitä?

    Vertaa Kontilahteen, jos kykenet niin asia tulee selävki.

    Wallinin valehtelu asia on törkeää. Hän teki päätöksen ei vrikamiehet. Tarkkailija miksi hyväksyt hänen valehtelun?

    Äänestä

Pyrrhoksen voitto RKP:lle.

Viimeinen niitti suomenruotsalaisten loputtomille etuoikeuksille ja pakkoruotsille !

Äänestä

Wallinille sopisi muuten malli Cajander , eli kokardi otsaan :)

Äänestä
  • Voisihan siihen tähdätä

    Äänestä

Miksi suomenruotsalaisia pitäisi vihata?

Jos Pohjois-Karjalan Prikaatin sijasta olisi lakkautettu Dragsvik, olisiko suomenruotsalaisten pitänyt sen jälkeen vihata pohjois-karjalaisia?

Mannerheim oli muuten suomenruotsainen. Samoin Adolf Ehrnroth. Jos alatte vihata suomenruotsalaisia, niin vihatkaa johdonmukaisesti, eli vihatkaa myös Mannerheimia ja Ehrnrothia.

Äänestä
  • Ja jos sinä vihaat suomenkielisiä niin alahan vihata Vilho Nenosta, Simo Häyhää, Ilmari Juutilaista tai Yrjö Pyhtiää. Lapsellista vetää joidenkin hevosmiesten nimiä esiin joista Mannerheim ainoana korkeintaan näki jotain. Tuskin se juoksuhaudassa eka sodassa oli. Teki vaan kuten Brusilov ja muut korkeammat henkilöt käski.

    Äänestä

  • hist kir pöy airbeja kirjoitti:

    Ja jos sinä vihaat suomenkielisiä niin alahan vihata Vilho Nenosta, Simo Häyhää, Ilmari Juutilaista tai Yrjö Pyhtiää. Lapsellista vetää joidenkin hevosmiesten nimiä esiin joista Mannerheim ainoana korkeintaan näki jotain. Tuskin se juoksuhaudassa eka sodassa oli. Teki vaan kuten Brusilov ja muut korkeammat henkilöt käski.

    Komppaan todelliset sankarit oli etulinjassa, ja ne kantoi raiskaimman taakan..! Nykyajan sodan pitäisi palata vanhaan, jolloin armeijan päälliköt seisoi joukkojensa edessä, näyttäen mallia. Miksi ruotsinkielisten pitäisi ylipäätään palvella rannikolla, eikun itä-suomeen palvelemaan, siellähän on nyt varuskunta heti tyhjillään.! Tosin arvaan että "kuninkaalliset soutujoukot" protestoisivat voimakkaasti sitä. Tietyistä syistä.;-).. Mutta edelleen Suomen armeijan komentokieli on suomi, joten ruotsinkieliset voivat vedota siihen, ettei tartte mennä etulinjaan.;-) Tämä on se todellinen syy, ruotsinkielisillä..!

    Äänestä

Suomenruotsalaisten vihaamiselle ei sinänsä ole tarvetta mutta kun he itse väkisin sen aiheuttavat.,helpompi ja parempi olisi kun he luopuisivat ensin pakkoruotsista joka on suoranaista rasismia !

Dragsvik oli vain lopullinen niitti koska se toi esille kaikessa karuudessaan tämän marginaaliporukan vallan jota se häikäilemättä käyttään jokaisessa mahdollisessa yhteydessä suomalaisia vastaan.

Mannerhein ja Enrooth tulevat vedetyiksi lokaan tässä samalla ihan syyttä suotta ..häpeäisivät nämä Wallinit, todelliset quislingit , juuri heidän takiaan !

Äänestä
  • fy fan kirjoitti:

    Tuli katsottua netistä kaikkien varuskuntien tukijärjestöja, eikä ollut yllätyksenä että löytyi sekä nykysiä eduskunnan jäseniä että entisiä ministereitä näiden järjestöjen hallituksissa. Eniten löytyi keskustan ja kokoomuksen edustajia ja kukapa on edes miettinyt sitä että Rissala säilyy (Kataisen kotinurkkia) tai Riihimäki (Räsäsen kotipaikka) tai Porin Prikaati (Keskustan entiset ministerit satrakunnasta) joten antakoon Puolustusvoimiern johdon tehdä päätökset ammattitaidolla eikä paikallispoliittikkojen nurkkapatriotismilla. Jos joku vielä väittää Wallinin tekemän filunkia = tuokoon julkisuuteen pitävät todisteet !

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Ja Kontiolahdelta kotoisin olevana ei Oinosella tietenkään ole minkäänlaista jääviysongelmaa ja omaa lehmää ojassa.
    :P

    No entäs sitten. Ainahan Tammisaaresta joku ääliö voi kömpiä kansanedustajaksi "kotiseutua" tukemaan vai onko niin että pattipää Taberman pilasi kaikkien maineen siellä.

    Äänestä

  • tiday rezo paer balt kirjoitti:

    No entäs sitten. Ainahan Tammisaaresta joku ääliö voi kömpiä kansanedustajaksi "kotiseutua" tukemaan vai onko niin että pattipää Taberman pilasi kaikkien maineen siellä.

    Hyvä ”tiday rezo paer balt”, olet ymmärtänyt ihan oikein.
    Kansanedustajaksi voi päästä asuinpaikasta riippumatta. Se on vain äänestäjistä kiinni.

    Äänestä

Ei tarvitse mitään todisteita, se riittää että puolustusministerinä on RKP:n, vieraan vallan kielen ja kulttuurin edustaja.

Jokainen sen tajuaa ja tietää, ja Wallin- idiootti sen vielä HBL::ssä meni myöntämään kun piti päteä omiensa edessä.

Ikävä kyllä nykyään on netti ja tälläisista valheista jää kiinni.

Äänestä
  • ja nettiin voi takuulla 100% luottaa. Sen luotettavuus on tämä palsta jo moneen kertaan osoittanut ;)

    Äänestä

  • Pikku-Wallin ei oikein taida ymmärtää miten Venäjällä voidaan tulkita asiat. Ei tarvitse kuin niiden ihmisten joilla on Venäjän kansalaisuus ja niitä muuten on miljonääreillä aika monella lähettää avunpyyntö niin on Ruotsissa nesteessä. Tunnen nimittäin Tsetseniassa olleita ja heidän mielestään Wallin on NEITI kuten muutkin ruotsalaiset jotka ei kestäisi päivääkään. Wallinhan vetäisi revolverin esiin heti kun venäläinen pommikone olisi tuhonnut RKP:n päämajan. ha ha ha

    Äänestä

  • toxx--xx kirjoitti:

    Pikku-Wallin ei oikein taida ymmärtää miten Venäjällä voidaan tulkita asiat. Ei tarvitse kuin niiden ihmisten joilla on Venäjän kansalaisuus ja niitä muuten on miljonääreillä aika monella lähettää avunpyyntö niin on Ruotsissa nesteessä. Tunnen nimittäin Tsetseniassa olleita ja heidän mielestään Wallin on NEITI kuten muutkin ruotsalaiset jotka ei kestäisi päivääkään. Wallinhan vetäisi revolverin esiin heti kun venäläinen pommikone olisi tuhonnut RKP:n päämajan. ha ha ha

    Oikein tunnet Tsetseniassa olleita? Vau! Oletpa kova jätkä! Kyllä siinä neidit vapisee ha ha ha.

    Kun ikäluokat pienenevät, ja eläämme jo Suomessa miljaardilainarahoilla vaikk emme tukisikaan Kreikkaa, niin on pakko leikata. Kyllä teki kipeä täällä Pohjanmaallakin kun Vaasassa vuosia sitten lakkautettiin. Se teki kipeä meille ruotsinkielisillekin.
    Dragsvik kuuluu jo Suomen kustannustehokkaimpiin varuskuntiin. Se kouluttaa 4,7% miehistä, 1,3% puolustusvoimien henkilökunnalla ja 0,8% määrärahoilla.
    Dragsvikin varusmiehet eivät mahtuisi Upinniemen nykyisiin kasarmeihin vaan jouduttaisiin rakentamaan siine lisää kasarmeja, Siellä ei ole riittävästi harjoitusalueita ranniikojääkäreitä varten jotta jouduttaisiin myös hankkimaan lisää maanalueita Kirkkonummelta. Tällaisia alueita on jo Dragsvikin lähituntumassa alueella missä asutus ei ole niin tiheä kuin pääkaupunkiseudulla.

    Äänestä

  • depojj kirjoitti:

    Oikein tunnet Tsetseniassa olleita? Vau! Oletpa kova jätkä! Kyllä siinä neidit vapisee ha ha ha.

    Sinä tunne muuta kuin naapurin mökin Börjen joka on saman insestin tulosta kuten sinäkin.

    Äänestä

  • twervig kirjoitti:

    Kun ikäluokat pienenevät, ja eläämme jo Suomessa miljaardilainarahoilla vaikk emme tukisikaan Kreikkaa, niin on pakko leikata. Kyllä teki kipeä täällä Pohjanmaallakin kun Vaasassa vuosia sitten lakkautettiin. Se teki kipeä meille ruotsinkielisillekin.
    Dragsvik kuuluu jo Suomen kustannustehokkaimpiin varuskuntiin. Se kouluttaa 4,7% miehistä, 1,3% puolustusvoimien henkilökunnalla ja 0,8% määrärahoilla.
    Dragsvikin varusmiehet eivät mahtuisi Upinniemen nykyisiin kasarmeihin vaan jouduttaisiin rakentamaan siine lisää kasarmeja, Siellä ei ole riittävästi harjoitusalueita ranniikojääkäreitä varten jotta jouduttaisiin myös hankkimaan lisää maanalueita Kirkkonummelta. Tällaisia alueita on jo Dragsvikin lähituntumassa alueella missä asutus ei ole niin tiheä kuin pääkaupunkiseudulla.

    Eli siis suomenkielisiltä mummoiltakin voidaan ottaa vaikka rahat pois kunhan ruotsalaisuuteen ei kajota. Vaasa tuskin kirpaisi vaikka noin väitätkin. Enemmistö siellä oli suomenkielisiä eikä puhtaasti täysin ruotsinkielisiä kuten Dragsvikissa. Täytyy sanoa että aika vaarallista peliä te röyhkeät ylimieliset svekkulit tässä pelaatte.

    Äänestä

  • niinpä näin kirjoitti:

    Pysy asiassa. Nyt ei ollut kyse kansaneläkkeestä vaan puolustusmenoista. Eläkkeistä voimme keskustella muualla koska minulla on ollut mummo jolta aikoinaan lainvastaista kiellettiin jopa kansaneläkettä koska katsoivat että hän pärjää vaikka ei ollut yhtään muita tuloja.
    Dragsvikin siirtäminen ei kertaheitolla onnistuisi koska Upinniemellä ei ole tällä hetkellä tarvittavat tilat eikä maastot. Ja niitten hankkiminenkin maksaisi tietenkin,ja onnistuisiko ollenkaan kun tietää että KIrkkonummi jo haluasi kaavoittaa Upinniemeä rakennusalueeksi ja miten järkevä sijoitus se sitten olisikaan kun tällaisia on jo Dragsvikissä, sitä en ryhdy pohtimaan vaan jätän ne asiat puolustusvoimille harkittavaksi.

    Ihan takuulla Vaasa oli meillekin kova pala vaikka suurin osa tietenkin siellä oli suomenkielisiä. Ja miksi oli vaikea? Koska me olisimme halunneet että suomenkielisillä olisi saanut pitää varuskuntansa kotinurkilla. Muistan että silloin ajattelin miltä minusta tuntuisi jos Dragsvik lakkautettaisiin ja sen takia olisin niin mielelläni katsonut ettei Vaasaa olisi suomenkielisiltä lakkautettu.

    Pysy asiassa? Opettele itse näkemään asiat kokonaisuutena ja muistamaan miten ikävän lopun tällainen röyhkeily voi aiheuttaa.

    Äänestä

wallnille sopii se Cajander kokardi!

Äänestä

Dragsvik lopetetaan heti kun persut pääsevät valtaan.

Samalla poistuu pakkoruotsi !

Äänestä

Ruotsinkieliset voisivat käydä muuten sen sotaväkensä Ruotsissa, ei me täällä Suomessa mitään Dragxvikiä tarvita.

Äänestä

Tästä tulee kunnallisvaaliteema!

Äänestä

Stefan Wallin vaikuttaa hyvin ylimieliseltä ja epämiellyttävältä jupilta (onkohan sellainen sana vielä käytössä ?).
Tuntuu tekevän kiivaasti omaa uraansa ja lakaisee suomenkieliset siinä ohessa sivuun. Ei kyllä oikein hyvältä näin suomenkielisten ihmisten osalta. Mutta poliitikko on aina poliitikko ja ruotsinkielinen sellainen vielä erityisen hankala.

Äänestä

Nyt Wallin tekikin hirmu-uhkauksen !

Alkaa puhua SUORAAN / TOTTA ! jos Oinonen ei ole hiljaa Dragsvikista !

Sehän olisikin sensaatio RKP:läiseltä !

Mitähän meinaa julkituoda ? Odotamme jännityksellä :))

Äänestä

Toivottavasti historia toistaa itseään !

Äänestä

Eihän Venäjä ole mikään uhka muuten ! Päinvastoin, littoudutaan ja aletaan hyötyä Venäjän mahdista !

Annetaan Porkkala ja Ahvenanmaa vuokralle VEnäjälle, saaden maksuksi sotamateriaalia ja varusteita !

Sitten voidaan alkaa painostaa Ruotsia, joka on käytännössä aseeton, vaikkapa luovuttamaan Pohjois-Ruotsista alueita Suomelle,. johon voidaan asuttaa Ahvenanmaan asukkaita !

Äänestä
  • Millä tavalla Ruotsi on aseeton?

    Äänestä

Hyvä ajatus !

Äänestä

Mikäs oli muuten sen alkuperäisen Quislingin kohtalo ?

Äänestä

Wikipedian mukaan Quisling tuomittiin ankarimpaan rangaistukseen maanpetoksesta ,hän toimi vastoin Norjan etua, ajen vieraan valtion asioita Norjassa virkansa antamin mahdollisuuksin.

Äänestä

Maanpetos on aina vakava asia. Onneksi nykyään , rauhan aikana siitä ei tule kovinta tuomiota !

Äänestä

Kansan laki on toinen..

Äänestä

Rauhan aikana riittäisi että järjestetään kujanjuoksu..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Patriootti ! kirjoitti:

Wallin upottaa RKP:n entistä syvemmälle, häpäisemällä Pohjois Karjalan Prikaatin kunnian ja sankarivainajat on inho RKP:tä vastaan kasvamassa vihaksi myös suomenruotsalaisia kohtaan.

Wallin on maanpetturi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu