Moi kaikille.. Copypastesin vaihteenvuoks tällaisen ilmoituksen, jollaa on tarkoitus löytää seuraa. Olen näitä vastaavanlaisia olen aikaisemmin laitellut muuallekkin, mutta se no ollut kyllä täysin turhaa. No ehkä tällä kertaa parempi tuuri. Asustelen Kokkolassa ja ikää on 25 vuotta. Olen aika yksinäinen ja syrjäytynyt yhteiskunnasta kun ammatti ja koulutus puuttuu, eikä vastakkaisen sukupuolenkaan kanssa ole tullut oltua tekemisissä, niimpä yritänkin parantaa tilannetta siinä toivossa että löytyisi seuraa. =)
En käytä alkoholia ollenkaan, kuitenkin tupakoin. Vietän paljon aikaa tietokoneella lueskelun, chatin tai vastaavan parissa. Silloin tällöin pelailen myös jotain pelejä, mutta nykyään tosi harvoin
Ulkonäöltäni olen kaikin puolin melko tavallinen, olen 183cm pitkä, huonoimmat piirteeni ovat paha etupurenta ja lievä alipaino, vaikka painoindeksin mukaan olen normaalipainoinen niin näytän kuitenkin laihalta.
Olen epävarma seksi -asioiden suhteen, ja estynyt. Pelkkä seksiseura ei ainakaan kiinnostaisi.
Soittelen kitaraa ja harjoittelen omaksi ilokseni, mutta en ole musikaalinen joten se on tosiaankin lähinnä ulkoaopettelua varsinaisen musisoinnin sijaan.
Olen kiinnostunut ruoanlaitosta, mutta en kuitenkaan ole hyvä siinä
Olen kohtalaisen terävä, se on varmaankin hyvä ominaisuus, fiksumpia ihmisiä on toki paljon, vaikka selkeä vähemmistö ovatkin.
Olen kohtalaisen hyvä keskustelija ja kuuntelija, mutta pitäisi kyllä petrata tuota kuuntelupuolta.
Omaan myös epämääräisen huumorintajun, josta toiset pitää, toiset ei =D
Seurustelusta kokemattomana olisi jotenkin synkkää aloittaa sellaisen ihmisen kanssa, jolla on jo lapsia, koska hän olisi niin eri vaiheessa omassa elämässään. Mitään sen tarkempia vaatimuksia en osaa laittaa, koska minun mielestäni sen pitääkö toisesta ihmsiestä vaiko eikö ei ole minkään kovin yksiselitteisten asioiden varassa. Luonne on kuitenkin tärkeintä ja omasta mielestäni en ole kovin pinnallinen, mutta kyllä sillä ulkonäölläkin jotain merkitystä on, ei kuitenkaan kovin paljoa.
Seuraa haluaisin löytää ihan seuran ja läheisyyden takia, ihmisen jonka kanssa tehä asioita, joku josta välittää ja josta vois itekin välittää.
Olisi mukavaa js joku kiva nainen ottaisin yhteyttä, mielummin lähialueilta, koska en omista autoa/ajokorttia, taikka kieri rahoissa.
En käytä messengeriä, en ole facebookissa, mutta mulla on tuo skype, joskaan en ole sitä kertaakaan käyttänyt.
Yhteyttä voi ottaa sähköpostitse [email protected]
Seuraa kivasta naisesta?
ChongYhunBhin
0
<50
Luetuimmat keskustelut
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.368848- 100842
- 76630
- 50625
- 65605
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38599- 30576
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei134569En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25550Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48547