RKP:n johdossa Suomi ajetaan kriisiin

Kun suomalaisille piti lukea uudet madonluvut, kuntien pakkoliitokset ja suomenkielisten varuskuntien alasajo, niin eduskunnan pääministerin tiedotustilaisuudessa tahtipuikkoa heilutti vs. pääministeri, Rkp:n Stefan Wallin. Pääministeri Jyrki Katainen pakeni - minnepä muualle kuin Ruotsiin Svea-mamman hameenhelmoihin. Sillanpään marssilaulun sanoin "kun on vaaralle alttiina syntymämaa, kotiaskaret jäädä saa".

Stefa ja Jyrki-boy kiistävät huutaen, että varuskuntien sulkemisessa ei ollut kielipolitiikka lainkaan mukana. Suomen kansa ei sitä usko, ja mielenkiintoista kyllä, ei vanha mediakaan. Käyty keskustelu palauttaa mieleen suomenruotsalaisten epäisänmaallisuuden ja pakoilun viime sotien aikana. Heidän puolustustahtonsa heräsi vasta, kun piti torjua Karjalan sotapakolaiset pyhältä ruotsalaiselta maalta.
30113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Mikä se kriisi on, Heikki Tala?

Äänestä

Täytyyhän suomen puolustusvoimien säästää, jotta kreikka voi ostaa niilläkin rahoilla aseita. Suomessa huudetaan laukaus, laukaus, kyllä hurrejakin pelottaa.

Äänestä

Ei hätää , tämä sataa Soinin laariin !

RKP:lle dragsvik oli Pytrhoksen voitto, viimeinen niitti joka herätti lopullisesti Suomen kansan huomaamaan minkälainen loisporukka meillä on kyydissä !

Äänestä

Mitähän persut nyt aikovat tehdä puolustusvoimien säästöpäätöksen estämiseksi?

Mitähän persut nyt aikovat tehdä kuntien pakkoliitosten estämiseksi?

Riittääkö pelkkä netissä möliseminen?

Äänestä
  • Iltiksen jutun pitäis saada kaikki hälytyskellot soimaan!

    Eikö jo olisi aika panna hurrien kähminnälle piste?! Jotain kohtuutta ärkkopeeläisten kielipoliitikkojen jatkuvalle riekkumiselle!

    Äänestä

  • Jotain kohtuutta kirjoitti:

    Iltiksen jutun pitäis saada kaikki hälytyskellot soimaan!

    Eikö jo olisi aika panna hurrien kähminnälle piste?! Jotain kohtuutta ärkkopeeläisten kielipoliitikkojen jatkuvalle riekkumiselle!

    Mihin kriisiin, Heikki Tala? Tähän odotamme vastaustasi.

    Äänestä

  • wtuus4ever kirjoitti:

    Mihin kriisiin, Heikki Tala? Tähän odotamme vastaustasi.

    Wideroos ja Norrback=Kreikka

    Äänestä

Svekomme eivät ole vain kieroja, vaan myös raukkamaisia!

He kuvittelevat voivansa toimia ja käyttäytyä miten vain ruotsinmielisen valtaklikin suojissa.

Äänestä

Talan kriisi lienee persujen kriisi. Persut ovat maamiinojen, varuskuntien, kielipolitiikan, maahanmuuttopolittikan p.ersenpyyhkeinä eduskunnassa. Persuilta ei kysytä mitään, he eivät voi vaikuttaa mihinkään ja näitä asioita ajava persujen pieni vähemmistö mölisee netissä pahaa oloaan.

Vanhukset, sairaat, lapset, työttömät, vähäosaiset yleensä eivät persuedustajia kiinnosta. Ja seuraukset näkyivät pressanvaaleissa, Soini tipahti jalustalta ja kunnallisvaaleissa kannatus vielä pienenee. Kaikki tuntevat oman pitäjänsä persut, ja äänet menevät näinollen muualle.

Äänestä
  • Ja sinuako kiinnostaa joku suomenkielinen vähäosainen. Älä viitsi!

    Äänestä

Minua kiinnostavat kaikki IHMISET, kieleen, kansalaisuuteen ja ihonväriin katsomatta.

Jos joku luokittelee IHMISIÄ KIELEN, ihonvärin tai kansalaisuuden perusteella, on hän jotain käsittämätöntä. Koulutus ja sydämen sivistys ovat valitettavasti monesti täysin eri asia.

Äänestä
  • Paitsi tietysti suomenkieliset jotka Sohlamanin, Lille, Freudenthalin ja muiden svekko ääliöiden mielestä ovat alempaa rotua.

    Äänestä

  • Silloin et voi olla RKP:n kannattaja. Nimittäin RKP on KAIKKIEN muiden vähemmistöjen vihollinen, koska se vaatii suruille lähes kaikki vähemmistöresurssit ja -oikeudet.

    Joten menepä selostamaan jollekin mamulle syy, miksi surut ovat etuoikeutettu vähemmistö.

    Taitaa se kiinnostus nettisvekolta nopeasti hiipua....

    Äänestä

Stefa ja Jyrki-boy näyttävät suomalaisille kuin svedua suositaan loppuun asti.

Muistatko tohtori Heikki Tala,

EI OLE KAUAAKAAN SIITÄ KUN ERÄS KARJALAINEN-LEHDEN
PÄÄKIRJOITUSTOIMITTAJA IRVISTELI JATKUVASTI
PAKKORUOTSIN VASTUSTAJIA

NYT KUN WALLIN VETÄÄ TURPAAN POHJOISKARJALAN VÄESTÖÄ
lakkauttamalla kielipoliittisin perustein varuskuntia ja säilyttämällä
pakkoruotsivaruskunnan

on ääni muuttunut kellossa kun Karjalainen-lehden toimitus näkee
mitä seuraa
kun lähtee Rkp-herrojen kanssa Karjalaan, siinä menee maat ja mannut
kun svedu pelaa omaan pussiinsa

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012021015189254_uu.shtml

Sanomalehti Karjalaisen päätoimittaja ja reservin yliluutnantti Pasi Koivumaa kertoi perjantaina luopuvansa sotilaspassistaan.

Äänestä
  • Saiko Tala paljon ääniä viimeksi eduskuntavaaleissa, oliko pakkoruotsi riittävä peruste Talan vaalimenestykselle?

    Äänestä

Onneksi ajattelen omilla aivoillani, en SS, enkä Freudenthalin enkä Halla-ahon aivoilla. Persujen ongelma on omien aivojen tyhjyys. Joku muu rasisti ajattelee SS persun aivoilla.

Äänestä
  • Mitä sinä haluat sanoa ?

    Äänestä

  • Voi tuottaa vaikeuksia p-karjalassa pakkoruotsin aikaistaminen.On varmaankin ruotsalaisuutta vihaavin maakunta yleisönosastojen kirjoitusten mukaan.Hyvä niin,sieltähän se leviää muuallekkin.

    Äänestä

Eilen Ylen kuuden uutisissa kuultin Oinosen puheesta Eduskunnassa varuskunnan lakkauttamisista mutta puhe lopetettiin juuri ennen kun Oinonen alkoi mainita Dragsvikin säilymisestä.
Suomenkielisille ei haluttu antaa tietoa kieliriidasta.

Äänestä

Vanhojen puoleitten hermostuneisuus on käsinkosketeltavaa, kun kunnallisvaalit ovat tiedossa. Kreikka vaipuu yhä vain syvemmälle ja joutuu selvitystilaan. Timo Soini esitti jo kaksi vuotta sitten, mikä olisi ollut oikea menettelytapa. Nyt vaikeudet alkavat levitä koko Etelä-Eurooppaan ja osin keskellekin. Jos mätäpesäkettä ei puhkaista ajoissa, niin koko elimistö tuhoutuu - se on vanha kirurgian sääntö, josta ei ole poikkeuksia.
Siinä sitä kriisiä on riittävästi. Kokoomus aikoo ratkaista sen pakkotoimin kuntauudistuksella ja sulkemalla suomenkielisiä varuskuntia. Muutoinkin valtioneuvostoon on tulossa lisää pakkotoimia mm. kielipolitiikassa. Dragsvik on alkusoittoa. Saa nähdä, mikä on se viimeinen korsi, joka katkaiseen poliittisen aasin selän. Hallituksen rivit rakoilevat jo irvellä asti.

Äänestä
  • Käsittääkseni Kreikka putoaa EU-kelkasta kuin mätä omena puusta vielä tämän kevään aikana. Nythän ollaan lähes helmikuun puolivälissä ja kreikkalaiset vaan pullikoivat äänekkäästi kaduilla säästöpäätöksiä vastaan.
    Ilman ulkopuolista rahatukea Keikan valtion rahat kuulemma loppuvat maaliskuussa - ja minun puolestani saavat loppuakin. Siirtyköön Kreikka omaan drakhma -valuuttansa ja pelatkoon sillä niin paljon kuin sielu sietää, mutta säästetään euro. Ainakin viimem kesästä lähtien jokapäiväinen uutisointi on ollut pelkkää Kreikkaa ja Kreikkaa....Nyt olisi vihdoinkin muutoksen aika.

    Äänestä

  • Ei osannut Tala selittää mistä kriisistä kirjoitti aloituksessaan tai ainakaan miten hänen aloituksensa asiat johtaisivat kriisiin.

    Säästötoimenpiteillä kriisiä torjutaan, mutta Talan kielipoliittisten tavoitteiden vuoksi hänen täytyi sekoittaa asiat.

    Äänestä

Missä kunnassa päätetään Kreikan asioista? Tala voinee kertoa tarkemmin!

Äänestä
  • Pohjanmaan kunnissa päätellen merkonomi Wideroosin ja Norrbackan rajattomasta vallasta ja viisaudesta.

    Äänestä

"Vanhojen puoleitten hermostuneisuus on käsinkosketeltavaa, kun kunnallisvaalit ovat tiedossa. Kreikka vaipuu yhä vain syvemmälle ja joutuu selvitystilaan."
'
"Muutoinkin valtioneuvostoon on tulossa lisää pakkotoimia mm. kielipolitiikassa."

Tala kertonee lähemmin sen kunnan, jossa Kreikan tukiaisista päätetään!

Tala kertonee lähemmin myös tulevista pakkotoimista kielipolitiikassa!

Talan uskottavuus jäänee muuten taas hieman yli kahdensadan kannattajan mielipiteeksi, kuten viimeksi eduskuntavaaleissa. Vai löytyykö Talalta faktoja?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


heikki_tala kirjoitti:

Kun suomalaisille piti lukea uudet madonluvut, kuntien pakkoliitokset ja suomenkielisten varuskuntien alasajo, niin eduskunnan pääministerin tiedotustilaisuudessa tahtipuikkoa heilutti vs. pääministeri, Rkp:n Stefan Wallin. Pääministeri Jyrki Katainen pakeni - minnepä muualle kuin Ruotsiin Svea-mamman hameenhelmoihin. Sillanpään marssilaulun sanoin "kun on vaaralle alttiina syntymämaa, kotiaskaret jäädä saa".

Stefa ja Jyrki-boy kiistävät huutaen, että varuskuntien sulkemisessa ei ollut kielipolitiikka lainkaan mukana. Suomen kansa ei sitä usko, ja mielenkiintoista kyllä, ei vanha mediakaan. Käyty keskustelu palauttaa mieleen suomenruotsalaisten epäisänmaallisuuden ja pakoilun viime sotien aikana. Heidän puolustustahtonsa heräsi vasta, kun piti torjua Karjalan sotapakolaiset pyhältä ruotsalaiselta maalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu