Muut lähteet kuin Raamattu

alfa123om

Rauhaa!

Maailmanloppu ei oikeastaan ole kirkon sanomassa keskeisellä sijalla. Kirkko opettaa ennemmin, että tulee Viimeinen tuomio eli toinen ylösnousemus, joka on suuri oikeudenkäynti maailman lopussa. Tuolloin meri, tuonela, haudat yms. luovuttavat kuolleet ja kaikki saavat tuomionsa sen perusteella ovatko tehneet hyvää vai pahaa.

Mutta pelottavat maailmanlopun merkit tähdissä ja taivaalla yms. kyllä pelottavat hyvin paljon kaikkia. Eikä Raamattu kovin paljon kerro. Sen sijaan löysin eräältä Amerikkalaiselta keskustelufoorumilta ajankohtaista tietoa Heenokin kirjasta. Siinä kuvaillaan selvästi monia maailmanloppuun liittyviä merkkejä. Jopa sellainen kuvaus siinä on, että vanha tähtitaivas katoaa ja sen tilalle luodaan uusi tähtitaivas. Muistaakseni Heenok 92-94.

Pelottavaa on myös lukea Nostradamuksen ja äiti Shiptonin ennustuksia valtavista tulvista tai tsunameista aivan sisämaahan asti. Eikä ole sekään aivan selvää onko islamin eskatologian odottama kalifi Mahdi ihminen vai jotain enemmän.

Englannikielisessä raamatussa kehotetaan säilyttämään näiden pelottavien merkkien suhteen: Patience eli kärsivällisyys, mutta kreikankielisessä raamatussa puhutaan Pietarin kirjeessä: Hypomaniasta. Eli on varauduttava toimimaan kuin hypomaani.

14

559

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina.1.Tess 4:16
      Ensimmäinen yösnousemus,
      Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan
      Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi.
      Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.Ilm. 20:13-15
      Olisi hyvä jos nimi löytyisi elämän kirjasta.

    • * " alfa123om ", ei maailman loppu ole lainkaan näköpiirissä. Jos Jeesus tulisi nyt, maailman loppu tulisi vasta tuhannen vuoden kuluttua. Jeesuksen tulosta maailman loppuun on tuhatvuotinen valtakunta siinä välissä, joka on erikoisesti Israelin , ja Israelille luvattua kultaaikaa, kuin myös koko maailman kansoille. Silloin Jeesus tuhannentuhansine pyhineen yhdessä Israelin kanssa johtaa maailmaa Jerusalemista käsin, Jeesus tietenkin maailman Johtajana.

      * Ja kun tämä tuhannen vuotta on kulunut loppuun, tuhatvuotisen valtakunnan perustamisen alussa ensimmäiseksi vangittu saa.ta.na heitettiin vankeuteen. Päästetään tuhannen vuoden kuluttua vielä kerran irti, ja se villitsee kansat ja saa ne nousemaan Jeesusta vastaan, sillä seurauksella, että Jeesus tuhoaa vastustajansa ja sitten tulee loppu, maailman loppu.

      * Luodaan uusi taivas ja uusi maa, ja uuteen maahan lasketaan uudesta taivaasta uusi Jerusalem. Lue tästä Kaupungista Ilm. 21 luvusta. Ja tämä kaupunki on Kristuksen morsiamen = seurakunnan tuleva lopullinen asuin Kaupunki !

    • alfa123om
      Paljon tapahtuu ennen viimeitä tuomiota,sen jälkeen. Karitsa ja sinetöity kirjakäärö

      Minä näin, että valtaistuimella istuvan oikeassa kädessä oli kirjakäärö. Se oli kirjoitettu täyteen molemmin puolin ja sinetöity seitsemällä sinetillä.Ilm 5:1

      Sinettejä on seitsemän jokaisen kohdalla tulee kyseinen vitsaus kohtaamaan maata.

      Minä vastasin: "Herra, sinä sen tiedät." Hän sanoi minulle: -- Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä Ilm.7:14

    • Katastrofi? UFOJA?

      Joku ennusti, että maailmanloppu olisi tullut viime vuoden lauantaina, en muista mikä kuukausi. Kohta joku ennustaa, että maailmanloppu tulee vaikkapa huomenna ja ei tulekkaan.
      Mutta, yksi tiedemies ennusti maailmanlopun tulemaan meidän aikoina. Hän teki tutkimuksia vankilassa. Just kun hän läheni loppuaan, hänet mestattiin. En ole ihan varma, mutta jotkut löysivät hänen tutkimuksia ja ehkäpä hän ennusti jotain katastrofia. TAI UFOJA.

    • mihin uskot

      Mä niin uskon Helinä - keijuun

    • eedeniin

      Mitään maailmanloppua ei tule, jos uskomme raamattuun niin siellä kyllä sanotaan
      selkeästi että maa pysyy ikuisesti, mutta ne jotka tuhoavat maata tuhotaan.
      Eikä Israel valtiona ole mitenkään erikoisasemassa, se on kielikuva ja tarkoittaa
      sitä valittua kansaa joka kerätään kaikkialta maailmasta, niitä jotka ovat Jeesuksen
      seuraajia.
      Maasta tulee taas paratiisi jonka kuninkaana on Jeesus, hän hallitsee maata
      taivaan valtakunnasta , kunhan ensin pahuus on karsittu maasta .
      Tuo taistelun aika on kovaa kaikille mutta Jeesuksen seuraajat selviävät.
      Enpä itse heihin voi kuulua mutta iloitsen niiden puolesta jotka selviävät, koska
      maa on nyt niin täynnä pahuutta ettei täällä voi kohta elää.

    • XXXXX

      Maailmanlopun pelko hälvenee, kun ostat itsellesi URANTIA- nimisen kirjan - tai käyt lukemassa sitä netissä. Kirja kertoo varsin uskottavasti maailmankaikkeuden synnyn, maapallon kehityshistorian ja ihmisen kasvun alkulimasta nykyiseen muotoonsa. Kirjan mielenkiintoisin osa on kertomus Jeesuksen elämästä, joka raamatusta poiketen kertoo myös 12 - 30 ikävuoden tapahtumat kuukausien, päivien ja parhaimmillaan jopa kellonaikojen tarkkuudella. Kirjassa on yli 2000 sivua, joten kannattaa aloittaa Jeesuksen elämänkerrasta, ettei jää kesken - löytyy kirjan lopusta.

    • Ihmiset

      Maailmanloppu - on ihmisten väheneminen. Mitäpä jos jokaikisessä maassa ei olisi noin 10 000 ihmistä jokaisessa työssä? Silloin kukaan ei pystyisi huolehtimaan luonnosta, vedestä, eläimistä. Kun ihmisiä vähenee, syntyy erilaisia onnettomuuksia ja katastrofeja. Kukaan ei pysty huolehtimaan liikenteessä ja sairaaloissa. Ihmisiä kuolee vielä enemmän. Mitä vähemmän ihmisiä maapallossa on, sitä nopeammin itse maa voi tuhoutua.

    • Zolkin

      Jopastaas uskonlahkot pääsi herkuttelemaan aloittajan aiheella.Hellumareit yms..
      Itse en usko näiden uskonlahkojen epäristiriitaisiin väittämiin.
      Asteekien historiassa mailmanlopun ennustuksen kerrotaan perustuvan tähtitieteeseen ja luonnon ilmiöihin.Siinä ei mainita minkäänlaista ylösnousemusta ,eikä hengellisiä ilmiöitä.
      Tosin sielläkin enteet kaiken lopusta ajoittuvat lähitulevaisuuteen. Heidän kalenterinsa Zolkin, pyhän kalenterin viimeinen merkintä siis päättyy 2000 -luvun alkuun.

    • Selvät merkit.

      Maailman lopusta huomaat ensimmäiseksi tietokoneeltasi,joka ei toimi. Seuraavat merkit näet lähdettyäsi asunnostasi ulos ja jos ei ketään tule kaduilla vastaan,voit olla varma ettei kaupungissasi ole enään ketään.Radio,tv,puhelimet ovat mykkänä. Tästä voit jo päätellä,että maailman loppu on kohta käsillä. On turha lueskella merkkejä kirjoista,kun ne havaitsee ihan itse ulkona...Yksi mutta on vain matkassa,toisille maailman loppu tulee jo ensiyönä ja toisille vasta vuosien kuluttua,mutta se on aivan varma,ettei kukaan selviä elämästä hengissä.

    • juuuups

      hohhoijaa... lissää kahavee...

    • Kannattaa unohtaa

      muut lähteet Raamatun rinnalla varsinaisena totuudellisena profetiana. Toki mielenkiinnosta voi ne läpikäydä, mutta kaikki tulee asettaa Raamatun ilmoituksen alaiseen tarkasteluun. Toki jos aikaa ei ole kovin paljon käytettävänä kannattaa pitäytyä yksin Raamattuun ja siitä tehtäviin tulkintoihin.

      Kannattaa anoa myös Pyhän Hengen opetusta kaikessa Jeesuksen nimessä, sillä ilman Herran Hengen armoa ja totuutta olemme kuin ihmiset pimeydessä ja omassa ihmislähtöisessä käsityksissä.

    • Merkeistä

      Jos olet seurannut yhtään uutisia, olet saattanut havaita uutisia valosaasteesta: kaupunkien tuottama valosaaste on aiheuttanut sen, ettei alkuperäisiä tähtiä enää voi havaita keinovalojen kirkkauden vuoksi. Tähtitaivas on ns. katoamassa. Viimeisimpiä paikkoja tiirailla tähtiä on asuttamattomilla alueilla, jonne ihmiskäsi ei ole yltänyt. Voiko keinovalot samaistaa uuteen taivaaseen, siihen en ota kantaa.

      Äiti Siphonin ennustukset on todistettu huijaukseksi. 1600 luvulle sijoitetut äidin kirjoitukset kirjoitettiin paljon myöhemmin.

    • alfa123om

      Rauhaa!

      Tietenkään en tiedä islamin odottaman Mahdin merkitystä maailmalle. Väitetään, että hänen jälkeensä tulee kahden vuoden kuluttua itse Kristus salatulla tavalla. Viiden vuoden päästä tästä tulee Antikristus, jonka Kristus noin 7 vuoden kuluttua kukistaa.

      Galatalaiskirjeessä sanotaan, että jos annatte ympärileikata itsenne niin edes Kristuksesta ei ole teille mitään hyötyä. Vaan olette velvolliset noudattamaan lain jokaikistä käskyä kirjaimellisesti.

      Hare Krishna liikkeen perustaja opetti kirjoissaa, että tänä Kali youga aikakautena ei ole mitään hyötyä mistään muusta kuin Hare Krishna mantran laulamisesta. Tällä hän tarkoitti ilmeisesti ainakin itäistä pallonpuoliskoa, jossa suuri osa on siis ilmeisesti ympärileikattuja lain jokaista käskyä noudattamaan.

      Edessä on siis sankka hämäryys, vaikka tulisi Mahdi ja saisi luonnon kukoistamaan ja oikeudenmukaisuuden; tai vaikka tulisi Kristus, jolla on voima antaa ikuinen elämä; tai vaikka tulisi kuka tahansa muu. Hare Krishna liike opettaa, että ainakin itäisellä pallonpuoliskolla on Hare Krishna mantran laulaminen ainoa lohdun lähde.

      Elämme kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä, vaikka apuna olisi kuka tahansa.

      Rauhaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      594
      2084
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      103
      1036
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      987
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      847
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      71
      760
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      78
      700
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe