Olen aina ihmetellyt sitä miksi Perussuomalaiset vastustaa kaikkea mitä hallitus ehdottaa. Jossain vaiheessa luulin sen olevan heidän politiittisia ideoloitaan vastaan, mutta näin se ei ole. Siinä on kyse kansan myötätunnon hausta, median riippuvuudesta. Perussuomalaiset oli ns. ihan pihalla kun Puheenjohtaja soini oli lomalla, mihinkään ei otettu kantaa. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Niinistö väittää ettei ole tietoinen että oma valiokunta olisi valmistellut päätöksiä. Syntipukiksi pitäisi saada Stefan Vallin Dragsvikin kautta. Luulisi Niinistönkin tietävän ettei vamha politiikan konkari näin helppoa virhettä tee. Nyt ei auta muu kuin Soinin myöntää että päätöksenteossa on kaikki mukana eikä tällainen pupu strategia sovi kuin puska pakolaisille. Soini voisi ehdottaa Suomeen uutta ministeriötä Pupu ministeriötä, siellä voisi toimia kaikki jotka tänään on erimieltä siitä mitä eilen sanoivat, Kuten Perussuomalaisetkin.
Perussuomalaisten perus taktiikka. Vastustan kaikkea
tiemies2
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.