stereotypioiden lumouksessa

NARSISTI xxx

Jokainen ihminen on ajatteleva yksikkö ja yksilö. Olkoon ateisti tai uskova, kyseessä on omien valintojen kautta luotu ajattelumaailma, jota jokainen voi halutessaan toteuttaa myös käytännössä. Käymällä esim. kirkossa, nukketeatterissa lasten kanssa, tai vaikka death metal-konsertissa.

Ihmisten, meidän, narsistiseen piilotajuntaan kuuluu kuitenkin niputtamisen tarve.
Siksi kaikki kirkossa käyvät naiset ovat kumarassa, mustissa kulkevia nutturapäisiä jeesustelijoita. Herätysliikkeissä kulkevat ovat todellisuudesta irtautuneita fanaatikkoja. Ylipäänsä uskovat ovat hihhuloituneita ja älykkyydeltään selvästi alemmalla tasolla kuin...... ateistit, jotka taas ovat kaikki kommareita
ja shakkilaudalta pudonneita puluja.

Stereotypioiden lumouksessa menetämme helposti itsenäisyytemme ihmisenä ja
saman me teemme lähimmäisiämme kohtaan.

Totuudessa ei ole stereotypioita, ihminen on syntinen olkoonkin miten puhdasta esittävä tahansa, sitä ei voi kukaan kumota. Ei ole synnitöntä ihmistä. Mutta se tärkein: Jumalan antamassa Rakkaudessa syntisille ei ole pelkoa itsenäisyytemme menettämisestä. Jokainen ihminen on tärkeä elämälle. Jokainen laulu on laulun arvoinen. Siksi Jumala ottaa vastaan kaikki ihmiset jotka elämme ja korotamme itsemme stereotypioiden lumouksessa.

31

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tieto korvaa uskon

      "Jumalan antamassa Rakkaudessa syntisille ei ole pelkoa itsenäisyytemme menettämisestä."

      Kunhan pyyteettömästi epäilemättä ja epäröimättä noudattaa jumalan tahtoa. Ei tarvitse kuin antautua taivaallisen diktaattorin absoluuttisen vallan alle noudattamaan ennalta määrättyä elämäntapaa, joka keskittyy tämän "vapauden sallijan" palvomiseen ja orjalliseen palvelemiseen.

      Näin kaikki ovat täysin vapaita tekemään sitä mitä hän käskee. Mutta anna olla jos vastaan käyt. Silloin on luvassa ikuinen kärsimys, kidutus, rääkkäys, vitsaukset, kansan murhat, kostoa monessa sukupolvessa viattomille jälkeläisillesi ja tietysti kokonaisten maiden tuhoaminen ikuisesti elinkelvottomaksi.

      Seuraajana saattaa tietysti joutua koettelemuksiin kuten Job jolta vietiin maat, koti, vaimo, lapset ja terveys. Mutta kärsimys onkin vain osoitus tämän "armon jumalan täydellisestä rakkaudesta". Kuten "pyhimys" Äiti Teresa sanoi "ihmisten kärsimys tuo minut lähemmäksi Jeesusta". Ja siksi kärsimystä pyrkikin aiheuttamaan.

      Noh.. Onneksi ihminen pärjää ihan hyvin ilman mielikuvitus ystäviä ;)

      “I cannot imagine a God who rewards and punishes the objects of his creation, whose purposes are modeled after our own — a God, in short, who is but a reflection of human frailty. Neither can I believe that the individual survives the death of his body, although feeble souls harbor such thoughts through fear or ridiculous egotisms.”
      - Albert Einstein 1955

      • NARSISTI xxx

        Jos tieto korvaa uskon, tieto kovaa silloin myös alkuperäisen energian eli rakkauden
        ja kuvittelee sen olevan mielikuvituskaveri "

        Kuitenkaan kukaan ei voi orjallisesti käskyttää itseään rakastamaan lähimmäistään, ja pyytää tehtävään mielikuvituskaveria, jos ei tunne ensin itsessään Jumalan armoa ja anteeksiantoa. Sydämen, siis omia asioita ei käsitellä tieteellisesti tai pinnallisesti niitä manipuloiden. Ihminen on joko vastaanottavainen, tai kieltäytyjä. Kärsimyksen, oman tai muiden- kautta asioita on ehkä helpompi ymmärtää.

      • Tieto korvaa uskon
        NARSISTI xxx kirjoitti:

        Sekavaa puppua, joten kysynkin vain tuosta lopusta. Eli mielestäsi kärsimyksen aiheuttaminen muille on tie jumalan ymmärtämiseen?

      • NARSISTI xxx
        Tieto korvaa uskon kirjoitti:

        Sekavaa puppua, joten kysynkin vain tuosta lopusta. Eli mielestäsi kärsimyksen aiheuttaminen muille on tie jumalan ymmärtämiseen?

        >>Sekavaa puppua>Eli mielestäsi kärsimyksen aiheuttaminen muille on tie jumalan ymmärtämiseen?>>

        Kukaan ihminen ei halua aiheuttaa toiselle kärsimystä, jos hänen oma tilansa on henkisesti kunnossa. Olipa kyseessä materialisti, joka on pujotellut itsensä onneen, tai henkisen valaistuksen kokenut, joka on riippumaton materiasta.
        Lottovoittaja ja paastoava munkki voivat kuitenkin kokea saman ilmiön, ihmisten kärsimyksen. John Travolta vei omalla lentsikallaan ruokaa maanjäristyksen uhreille, koska hänessä asuu Jumalan henki. Tiibetiläinen rutiköyhä munkki
        ottaa vastaan upporikkaan vieraan, jolla on henkinen kärsimys. Tätä vaihtoa tapahtuu koko ajan esim Usasta-Intiaan. Kärsimyksen kautta opimme asioita.

      • ?????

        ''John Travolta vei omalla lentsikallaan ruokaa maanjäristyksen uhreille, koska hänessä asuu Jumalan henki.''
        Ja mikä tämän jumalan nimi on?

      • Tieto korvaa uskon
        NARSISTI xxx kirjoitti:

        >>Sekavaa puppua>Eli mielestäsi kärsimyksen aiheuttaminen muille on tie jumalan ymmärtämiseen?>>

        Kukaan ihminen ei halua aiheuttaa toiselle kärsimystä, jos hänen oma tilansa on henkisesti kunnossa. Olipa kyseessä materialisti, joka on pujotellut itsensä onneen, tai henkisen valaistuksen kokenut, joka on riippumaton materiasta.
        Lottovoittaja ja paastoava munkki voivat kuitenkin kokea saman ilmiön, ihmisten kärsimyksen. John Travolta vei omalla lentsikallaan ruokaa maanjäristyksen uhreille, koska hänessä asuu Jumalan henki. Tiibetiläinen rutiköyhä munkki
        ottaa vastaan upporikkaan vieraan, jolla on henkinen kärsimys. Tätä vaihtoa tapahtuu koko ajan esim Usasta-Intiaan. Kärsimyksen kautta opimme asioita.

        Kyseessä ei ollut codec:ien puute kuten viittasit vaan puheessasi ei yksinkertaisesti sanottu mitään. Eli sekavaa ilman pointteja.

        "Kukaan ihminen ei halua aiheuttaa toiselle kärsimystä, jos hänen oma tilansa on henkisesti kunnossa."

        Korvaa sana henkinen sanalla mieleltään niin ollaan samoilla linjoilla.

        "Olipa kyseessä materialisti, joka on pujotellut itsensä onneen, tai henkisen valaistuksen kokenut, joka on riippumaton materiasta."

        Miten kukaan voi olla riippumaton materiasta? Käytät varmaan sanaa hieman kappea alaisesti, joten en siihen enempää puutu.

        "John Travolta vei omalla lentsikallaan ruokaa maanjäristyksen uhreille, koska hänessä asuu Jumalan henki."

        Skientologit eivät usko jumalaan. Heidän uskonsa on hieman UFOmpi ;) (pun intended)

        "Kärsimyksen kautta opimme asioita."

        Sinä puhuit hyväntekeväisyyden tuomasta tunteesta tejälle ja kohteelle. Minä kysyin kärsimyksen tuottamisesta.

    • "Totuudessa ei ole stereotypioita, ihminen on syntinen olkoonkin miten puhdasta esittävä tahansa, sitä ei voi kukaan kumota. "

      Tuolla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Miksi sinä raiskaat monien uskonveljiesi tavoin sanoja?

    • Esko

      Kirjoitahan vähän filosofiaakin joukkoon. Sehän on ihan hyvää.
      Minä sanoisin, että elämä on ihanaa. Toisin sanoen tietoisuus on ihanaa. Tästä ei ole aivan yksimielisyyttä kaikkien kanssa. Toiset sanovat, että elämä on vi***maista. Minusta kuitenkin elämä on valtavan suuremmoista. Mikä on luonut tämän kaiken kauneuden? Miksi hedelmät maistuvat ihanille? Miksi vesi on niin ihanaa? Eläimetkin ymmärtävät tämän ja nauttivat elämästä.
      Siis suloisuus täytyy olla elämässä sisäänrakennettuna. Myöskin älykkyys on sisäänrakennettu ja se syntyy tietoisuudesta.
      Tämä elämän tietoisuus ja suloisuus ulottuu miten pitkälle tahansa. Se ei siis ole rajoitettua ja siksi se on kuin jumalallista. Ei ole mikään ihme, että ihmiset ovat tunteneet jumalallisuuden ja varhaisina aikoina. Se syntyyy tietoisuudesta.

      Atyeismi on siitä hullua, että se typistää ihmisen luonnollista olemusta. Onhan ihminen suurempi kuin ateisti, koska han on paljon muutakin.

      • "Mikä on luonut tämän kaiken kauneuden?"

        Luonnon prosessit.

        "Miksi hedelmät maistuvat ihanille?"

        Koska niissä on paljon sokereita eli ne ovat hyvää ravintoa. tämä ei toki koske kaikkia hedelmiä.

        "Miksi vesi on niin ihanaa? "

        Joskus se on ihanaa ja joskus ei. Hukkuva ei paljon ihastele mainitsemaasi veden ihanuutta.

        "Kirjoitahan vähän filosofiaakin joukkoon."
        "Atyeismi on siitä hullua, että se typistää ihmisen luonnollista olemusta."

        Tuollainen hölynpöly ei ole mitään filosofiaa.

      • Esko
        ertert kirjoitti:

        "Mikä on luonut tämän kaiken kauneuden?"

        >>"Mikä on luonut tämän kaiken kauneuden?"
        >>Luonnon prosessit.

        Vastaat niinkuin 7v. alakoululainen.

        >>"Miksi hedelmät maistuvat ihanille?"
        >>Koska niissä on paljon sokereita eli ne ovat hyvää ravintoa. tämä ei toki koske kaikkia hedelmiä.

        Tuntuu koulupojan vastauksilta.

        >>Atyeismi on siitä hullua, että se typistää ihmisen luonnollista olemusta."
        >>Tuollainen hölynpöly ei ole mitään filosofiaa.

        Ihmisen luonnolliseen olemukseen kuuluu paljon asioita, joita ateistilla ei ole.
        Sinä olet nyt antanut siitä esimerkkejä.
        Negatiivinen asenteesi on johtanut usein virhearvioihin. Pidät totuutta valheena ja tietysti myös valheita totuutena. Se johtaa vääristyneisiin ajatuksiin.

      • Esko kirjoitti:

        "Vastaat niinkuin 7v. alakoululainen."

        Eipä se asia ollutkaan niin monimutkainen ettei sitä 7v. alakoululainen pystyisi ymmärtämään. Oliko sinulla vaikeuksia ymmärtää? Oliko sinulla kommenttia vastauksen sisältöön vai onko tarkoituksenasi käydä metakeskustelua?

        "Tuntuu koulupojan vastauksilta."

        Oliko sinulla kommenttia vastauksen sisältöön vai onko tarkoituksenasi käydä metakeskustelua?

        "Ihmisen luonnolliseen olemukseen kuuluu paljon asioita, joita ateistilla ei ole."

        Ateistit ovat ihmisiä. Ihmisen luonnolliseen olemukseen kuuluu myös pedofilia. Se, että se ei esimerkiksi kuulu minun olemukseeni, ei tee minusta mitenkään epäluonnollisempaa.

        "Sinä olet nyt antanut siitä esimerkkejä. "

        Missä ne esimerkit ovat?

        "Negatiivinen asenteesi on johtanut usein virhearvioihin. Pidät totuutta valheena ja tietysti myös valheita totuutena. Se johtaa vääristyneisiin ajatuksiin. "

        Tyhjää hölinää ilman mitään näyttöä.

      • Heihei...
        Esko kirjoitti:

        >>"Mikä on luonut tämän kaiken kauneuden?"
        >>Luonnon prosessit.

        Vastaat niinkuin 7v. alakoululainen.

        >>"Miksi hedelmät maistuvat ihanille?"
        >>Koska niissä on paljon sokereita eli ne ovat hyvää ravintoa. tämä ei toki koske kaikkia hedelmiä.

        Tuntuu koulupojan vastauksilta.

        >>Atyeismi on siitä hullua, että se typistää ihmisen luonnollista olemusta."
        >>Tuollainen hölynpöly ei ole mitään filosofiaa.

        Ihmisen luonnolliseen olemukseen kuuluu paljon asioita, joita ateistilla ei ole.
        Sinä olet nyt antanut siitä esimerkkejä.
        Negatiivinen asenteesi on johtanut usein virhearvioihin. Pidät totuutta valheena ja tietysti myös valheita totuutena. Se johtaa vääristyneisiin ajatuksiin.

        ''Vastaat niinkuin 7v. alakoululainen.''
        Se johtunee siitä, että kirjoitat itse kuin lapsi.

      • minävain11
        ertert kirjoitti:

        "Mikä on luonut tämän kaiken kauneuden?"

        Luonnon prosessit.

        "Miksi hedelmät maistuvat ihanille?"

        Koska niissä on paljon sokereita eli ne ovat hyvää ravintoa. tämä ei toki koske kaikkia hedelmiä.

        "Miksi vesi on niin ihanaa? "

        Joskus se on ihanaa ja joskus ei. Hukkuva ei paljon ihastele mainitsemaasi veden ihanuutta.

        "Kirjoitahan vähän filosofiaakin joukkoon."
        "Atyeismi on siitä hullua, että se typistää ihmisen luonnollista olemusta."

        Tuollainen hölynpöly ei ole mitään filosofiaa.

        Luonnon tai mailmankaikkeuden on yhtä kuin Jumala

    • "Tämä elämän tietoisuus ja suloisuus ulottuu miten pitkälle tahansa. Se ei siis ole rajoitettua ja siksi se on kuin jumalallista. Ei ole mikään ihme, että ihmiset ovat tunteneet jumalallisuuden ja varhaisina aikoina. Se syntyyy tietoisuudesta.

      Atyeismi on siitä hullua, että se typistää ihmisen luonnollista olemusta. Onhan ihminen suurempi kuin ateisti, koska han on paljon muutakin."

      Esko. Kait ymmärrät silti. Että typistitpä sitten jumaltietoisuutesi sitten vaikka minkälaisten ympäripyöreyden taakse tahansa. Se ei silti tee jumalastasi totta. Kuulostipa tarinasi sitten miten kauniilta tahansa.

      • Esko

        Ihmisten tietoisuus ja ymmärrys ovat tosia. Siksi Jumalakin on tosiasia, koska ihmisen tietoisuus on sellainen.
        Samoin on niin, että ihminen voi sulkeutua tietoisuudesta ja menettää nämä asiat.
        Ne on todellisia meneteyksiä, mitä hyljätään ja heitetään pois. Ne vaikuttavat arkielämässäkin.

        "Ihmisten tietoisuus ja ymmärrys ovat tosia. Siksi Jumalakin on tosiasia,"

        Tekeekö ihmisen tietoisuus sitten jumalasta totta vai?

        "koska ihmisen tietoisuus on sellainen."

        Siis millainen?

        "Samoin on niin, että ihminen voi sulkeutua tietoisuudesta ja menettää nämä asiat."

        Sellaista tapahtuu useasti uskontojen kanssa.

        "Ne on todellisia meneteyksiä, mitä hyljätään ja heitetään pois. Ne vaikuttavat arkielämässäkin."

        Totta. Muttei niiden menetys tai palautus silti vielä tee jumalasta totta.

      • NARSISTI xxx
        Esko kirjoitti:

        Ihmisten tietoisuus ja ymmärrys ovat tosia. Siksi Jumalakin on tosiasia, koska ihmisen tietoisuus on sellainen.
        Samoin on niin, että ihminen voi sulkeutua tietoisuudesta ja menettää nämä asiat.
        Ne on todellisia meneteyksiä, mitä hyljätään ja heitetään pois. Ne vaikuttavat arkielämässäkin.

        Ihmisen tietoisuus on Jumalan tietoisuutta, jota vain ihmisen oma egoismi voi estää
        pitäen sitä sattuman oikkuna ja vähäpätöisenä asiana. Vaikka arkielämässä kiitämme
        esim. myyjää joka ojentaa viinipullon, ei se ole kulttuurimoraalin ansiota vaan kiitos tulee ihmisen sydämestä, joka haluaa toiselle hyvää. Samoin kun itse autamme spontaanisti muita, tietoisuutemme on rakkauden täyttämää ei pakonomaista tai manipuloitua.

      • Esko

        >>Se ei silti tee jumalastasi totta. Kuulostipa tarinasi sitten miten kauniilta tahansa.

        Entäpä jos vaikuttaakin ihmisen elämässä eikä Jumalassa? Eikö erilaiset ihmiselämät ole totta?

      • Uskonto on sairaus!
        NARSISTI xxx kirjoitti:

        Ihmisen tietoisuus on Jumalan tietoisuutta, jota vain ihmisen oma egoismi voi estää
        pitäen sitä sattuman oikkuna ja vähäpätöisenä asiana. Vaikka arkielämässä kiitämme
        esim. myyjää joka ojentaa viinipullon, ei se ole kulttuurimoraalin ansiota vaan kiitos tulee ihmisen sydämestä, joka haluaa toiselle hyvää. Samoin kun itse autamme spontaanisti muita, tietoisuutemme on rakkauden täyttämää ei pakonomaista tai manipuloitua.

        Sydän on elin. Aivot vastaavat tunteista ja ovat toiminnan keskus.
        Mene hihhuli tutstumaan ihmisen elimistön toimintaa ihan ensiksi.

        "jumalatietoisuus" on uskoholismin luomaa harhaa aivoissa, samaa mikä tulee alkoholistille tai vaikeasta riippuvuudesta kärsivälle.

        jumala on yhtä totta kun se, että maapallo on litteä.

      • NARSISTI xxx
        Uskonto on sairaus! kirjoitti:

        Ihmisen tietoisuus ei ole todellakaan vain aivoissa.

        Aivot ovat tiedon tärkeinpänä välittäjänä mm. puheen ominaisuudessa, jolla välitämme tietoa ja tunteita. Kuitenkin itse ihmisen tietoisuus lepää huomattavasti laajemmin ja tätä tutkimusta eivät skeptikot halua edes tutkia.

        Jos ateistinen maailma luopuisi jumittaumusesta uskontoihin, heidän älykkyytensä olisi suureksi avuksi tieteellisen tutkimuksen ja filosofiankin parissa.

        Ihmisen tietoisuus pystytään toteamaan (todistamaan) yksinkertaisella aivotutkimuksella. EEG kertoo aivojen toiminnasta ja mikä aivojen osa aktivoituu missäkin tilanteessa.

        Jos ihminen todetaan aivokuolleeksi, hänen aivojen sähköinen toiminta lakkaa, hän ei enää tunne mitään, ei ajattele. Ihmisen keho voi olla vielä toimiva, elintoiminnot jatkuvat. Kuitenkin ihminen todetaan aivokuolleeksi.

        Hihhuleilla on naurettava päähän pinttymä sydämen osallisuudesta ajatuksiin ja tunteisiin. Jos tämä pitäisi paikkansa, ihminen muuttuisi toiseksi ihmiseksi esim. sydämensiirtoleikkauksen jälkeen.

        Miten hihhuli tämän todentaa??

    • Kalapagos

      Miksi yrität selittää Jumalalla asioita, jotka itsekin kerrot tulevan ihmisestä? Jätä se Jumala pois ja selitä asia ihmisen hyvällä tahdolla. Muuta ei tarvitse siihen keksiä.

      • NARSISTI xxx

        On melkoisen varmaa, että elämän synnyllä ei ole pahaa tahtoa. Jumala tai se energia mikä synnytti maailmankaikkeuden, ei voi olla paha, koska se loi meille ihmisille ymmärrettävän kauneuden ja oman muurahaiskeon. Rakastava pariskunta, mies-nainen ei tee lasta yksipuolisesti vain toista kunnioittaakseen, vaan yhteistä rakkauden energiaa lisätäkseen ja antaakseen mahdollisuuden elämän jatkumiselle. Kaikki tämä ei ole ihmiselle manipuloitua tietoisuutta, vaan meissä asuva voimavara joka asuu Jumalassa. Sama on havaittavissa ihmisten välisissä homosuhteissa. Ihminen kaipaa selvästi rakkautta, ennenkaikkea antaakseen sitä. Homot haluavat lapsia samalla tavalla, kuten pressaehdokas ja parturi ja kaikki tuo tieto asuu ihmisen DNA:ssa. Kukaan uskova ei voi kieltää tätä asiaa, vaikka homoutta pidetään lähinnä seksuaalisena syntinä, nämä vanhemmuuden luontaiset ominaisuudet ovat totta rakastavissa homosuhteissa.

    • Esko

      ATYeismi tarkoittaa uskoa Jumalaan ,ja on siitä hullua, että se typistää ihmisen luonnollista olemusta. Onhan ihminen suurempi kuin Jumala, koska ihmisen tietoisuus on sellainen.

      Kristitytkin haluavat teurastaa Jeesuksen pääsiäisenä, avata mahan mirkelillä ja syödä sen veriroiskeet! Aika karu kohtalo, jopa jumalalle!

      • kysymys

        Kun näitä Eskon juttuja lukee tuntuu kuin kuuntelisi inttävää lasta, joka pitää käsiä korvilla ja hokee: Lalalalalalalalala-en-halua-kuulla-lalalalalala-jumala-on-olemassa-lalalalalala.

        Sinulla Esko on mielipiteitä, ajatuksia, kykyä ymmärtää. Ainoastaan looginen ajattelukyky puuttuu, tai ei sekään, vaan halu käyttää sitä.

        Miksi et halua ymmärtää?

        Pelkäätkö liikaa löytäväsi jotakin mitä et halua tietää?

      • Esko
        kysymys kirjoitti:

        Minun nimimerkkiäni on usein väärien ihmisten käytössä.

        >>Sinulla Esko on mielipiteitä, ajatuksia, kykyä ymmärtää. Ainoastaan looginen ajattelukyky puuttuu, tai ei sekään, vaan halu käyttää sitä.

        Minulla on ajattelukyky tallella. Käytän sitä niinkuin haluan.

        >>Pelkäätkö liikaa löytäväsi jotakin mitä et halua tietää?

        Tämä aihe on niin paljon keskusteltu, että enempi tuskin kiinnostaa. Mutta voithan panna ne kiinnostavat asiat näkösälle, jos haluat.

      • GEV

        Jos sinulla olisi loogista ajattelukykyä, et olisi uskovainen. Jos se sinulta kuitenkin löytyy, olet vain asennoitunut niin, ettet kehtaa ajatella loogisesti. Pelkäät, että joudut myöntämään virheesi? Tiedät hyvin sen itse, jos valehtelet tähän kysymykseen, valehtelet myös itsellesi.

        GEV kirjoitti:

        Minun on kai ruvettava puhumaan suoraan ja selvää tekstiä.
        Kirjoitat semmoista sotkua, että yhdestäkään lauseesta en saa selvää, mikä on ajatuksesi.

        >>Jos sinulla olisi loogista ajattelukykyä, et olisi uskovainen

        Olenko minä uskovainen? En tiennyt siitä.

        >>Jos se sinulta kuitenkin löytyy, olet vain asennoitunut niin, ettet kehtaa ajatella loogisesti.

        Mitä sinä tiedät loogisesta ajattelusta? Missä sitä olet nähnyt?

        >>Pelkäät, että joudut myöntämään virheesi?

        En pelkää.

        >>Tiedät hyvin sen itse, jos valehtelet tähän kysymykseen, valehtelet myös itsellesi.

        Älä kirjoittele minulle enempää. En halua ajatella tuollaista.

        Tai sitten et vain ymmärrä? Ymmärsitkö tämän? Turha siinä on alkaa tunteilemaan. Jospa ensin opettelisit hallitsemaan tunteesi, niin sinulta saattaisi putkahtaa näppäimistöstä jotain järkevää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2179
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      190
      1655
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1309
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1025
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      780
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      756
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe