On ihailtavaa, että Henna Virkkunen laittaa kuntauudistuksen oman uran edelle. Tämän uudistuksen jälkeen poliittinen ura on loppu eikä elinkeinoelämästäkään varmasti löydy työtarjouksia.
Virkkunen tuhoaa uransa kuntauudistuksella,
kannattaako ?
664
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Heppatyttö on pudonnut satulasta.
Jäi ylioppilastutkinto suorittamatta.
Autistinen Virkkunen ei osaa huomioida muita ihmisiä.
Henna Virkkusen poliittinen ura kyllä loppunee tähän kauteen, mutta sen sijaan uskon noin kylmäveriselle naiselle suorastaan satavan projektiluonteisia yrityssaneeraajan tehtäviä elinkeinoelämän puolelta. Pienten firmojen lihoiksi pistämiseen ja työntekijöiden irtisanomiseenhan palkattiin jo 1980-luvulla runsaasti luottamuksensa menettäneitä ja korkeintaan nipin napin vankilalta säästyneitä virkamiehiä, joilla puolestaan ei ollut kunniansa suhteen enää mitään menetettävää. Viimeisestä suuresta saneerausaallosta onkin kulunut jo sen verran aikaa, ettei seuraavaa tarvitse enää kauaa odottaa.
Asia on tasan päinvastoin. Monetkin äänestäjät arvostavat vastuunkantoa politiikassa. Ei Suomi ole mikään Kreikka, jossa poliitikot ovat jakaneet tyhjästä. Virkkunen ei ole mikään Papadopoulos tai Kepupöpilis.
Yirtyselämässä sitä vasta arvostetaankin talousosaamista ja talous edellä asennetta. Tässä suhteessa Virkkusella ei ole tulevaisuuden suhteen huolen häivää.
Itse äänestän seuraavissa vaaleissa varmasti Virkkusta, se verran on osoitanut luonteen lujuutta ja määrätietoisuutta eikä ole lähtenyt siltarumpupolitikoimaan kuten keskusta-maalaisliiton edustajat poikkeuksetta tekevät.