Kataisella Kreikka-tartunta, hyvinvointi vaarassa

Kreikkalaiset todella osaavat vedättämisen taidon. Maa haluaa europaketin, 130 miljardia euroa, mutta ei aio itse tehdä taaskaan juuri mitään taloutensa kohentamiseksi.

Vedättäminen on tuttua puuhaa kreikkalaisilta. Ensin kreikkalaiset vääristelivät tuloslukujaan, jotta maa pääsi euromaiden joukkoon, ja kun se oli päässyt, niin se alkoi vedättää hokkuspokkus-tempuillaaan muilta euromailta tähtitieteellisiä summia kerta toisensa perään.

Suomi on yksi Kreikan lainojen takaajista. Suomi vaati Kreikalta vakuuksia lainarahojensa takaisin saamiseksi, mutta tästäkään ei ole ainakaan vielä olemassa allekirjoitettua virallista sopimusta.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on puolustanut suomalaisten etuja Kreikan lainoituksessa. Samaa ei voi sanoa hyvinvointi-pääministeri Jyrki Kataisesta eikä varsinkaan talouskomissaari Olli Rehnistä. Nämä miehet antavat kaiken tuen rahaa konkurssimaille syytäneelle euroeliitille.

Viime vuoden lopulla EU-komissaari Olli Rehn painosti rajusti Suomen hallitusta, jotta se pysyisi kiltisti Kreikan lainojen takaajana eikä vaatisi vakuuksia Kreikka-lainoistaan. Ihmeellistä puhetta syntyperäiseltä suomalaiselta!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


syntysuomalainen kirjoitti:

Kreikkalaiset todella osaavat vedättämisen taidon. Maa haluaa europaketin, 130 miljardia euroa, mutta ei aio itse tehdä taaskaan juuri mitään taloutensa kohentamiseksi.

Vedättäminen on tuttua puuhaa kreikkalaisilta. Ensin kreikkalaiset vääristelivät tuloslukujaan, jotta maa pääsi euromaiden joukkoon, ja kun se oli päässyt, niin se alkoi vedättää hokkuspokkus-tempuillaaan muilta euromailta tähtitieteellisiä summia kerta toisensa perään.

Suomi on yksi Kreikan lainojen takaajista. Suomi vaati Kreikalta vakuuksia lainarahojensa takaisin saamiseksi, mutta tästäkään ei ole ainakaan vielä olemassa allekirjoitettua virallista sopimusta.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on puolustanut suomalaisten etuja Kreikan lainoituksessa. Samaa ei voi sanoa hyvinvointi-pääministeri Jyrki Kataisesta eikä varsinkaan talouskomissaari Olli Rehnistä. Nämä miehet antavat kaiken tuen rahaa konkurssimaille syytäneelle euroeliitille.

Viime vuoden lopulla EU-komissaari Olli Rehn painosti rajusti Suomen hallitusta, jotta se pysyisi kiltisti Kreikan lainojen takaajana eikä vaatisi vakuuksia Kreikka-lainoistaan. Ihmeellistä puhetta syntyperäiseltä suomalaiselta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu